Astuin palvelukseen II/07, ja ensimmäisen kuukauden jälkeen fiilis on varsin nihkeä.
Kovimmalle ottaa intin fyysinen puoli. Huomautan, että en ole sieltä aivan heikommasta päästä. Urheilua olen harrastanut useamman vuoden. Kokoluokka on 182cm/65kg. Olen harvoin ollut viimeinen missään tehtävissä, melko usein olen ensimmäinen valmiina. Coopperissa 2850(37.8 kuumessa, koska aluksi luulin et vempat ei pääse lomille) ja lihaskunto hyvä(kiitettävän rajalla). Muutenkin olen ollut varsin särmä alokas.
Kuitenkin on sellainen fiilis, että liikun elimistöni sietokyvyn äärirajoilla. Asiaa ei ole helpottanut se kestoflunssa joka on ollut koko palveluksen ajan. Päivien päätteeksi olo on ihan raiskatun oloinen, ja heiveröisimmätkin jampat näyttävät paljon virkeämmiltä ja pirteämmiltä. Lomilla olen vain levänny, kaikki muu on saanut jäädä. Pirteältä tunsin itseni viimeksi palvelusastumisaamuna. Suojeluharjoituksissa tetsatessa nasse päällä meinas lähteä taju.
Onko tollasta fiilistä ollut kenelläkään muulla? Siis ei mikään perus väsymys ja vitutus, vaan oikeasti liikutaan nyt ihan äärirajoilla.
Osakseen tähän on kyllä vaikuttanut em. flunssa ja tulehdus, jonka takia olin viikon vuodelevossa (vkl lomilla ja takas), ehkä sen takia nasseharjoitus oli tajuttoman nihkeä (btw 91 täydellisenä, sadetakki ja 28 astetta lämpöä ja pilvetön taivas. Tetsailes siinä nasse päässä.)
Viikon päästä taas leiri, ja veikkaan että kuolen sinne, ellei tää flunssa parane.
Kiinnostaisi myös tietää, mikä on homman nimi p-kauden jälkeen, ja mihin suuntaan kuri ja fyysinen puoli liikkuu, kiristyy vai löystyy. Mikä linja olisi Santiksessa vähän löysempi kuin muut? Aivan sama mikä palvelusaika, kunhan ei mitään leireijä joissa tetsataan 24/7, tai sitten homma jossa ei välttämättä tarvi sykkiä mukana. Mä en vaan jaksa.
Tulipa vähän avauduttua.
p.s Mieliala varmasti muuttuu kun vähän tervehdyn mutta anyway. Ja vinoilun voi jättää pois.
Ei meinaa jaksaa..
alokass
1
296
Vastaukset
- Vaatetus
Syynä flunssaan on armeijan vaatteista lähtevä pöly!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17913494
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454920Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402843Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515