osakkeenomistaja

v...ttaa

millä saa osakkeenomistjan häädettyä kerrostalosta?

5

894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sldkflkfjjaslfdfjl

      pätevä aiheesta tehty valitus isännöitsijälle. Jos ei asia siitä tokene toinen samnalainen. Mukaan muitakin naapureita. Yhden ihmisen kitinä ei aiheuta useinkaan häätöä.
      Kolme varoitusta tarvitaan ja sitten tulee peliin asunnon ottamine as.oy:n haltuun.
      Syyn on oltava kuitenkin pätevä ja näyttöäkin on hyvä hankkia. Osakas voi viedä asian oikeuteen jos tuntee, ettei homma ole oikeudenmukainen ja silloin on oltava jotain iskea pöytään näytöksi.
      Kyllä se onnistuu ihan niin kuin vuokralaisenkin häätö.
      Vihapäissään tai kostoksi on kuitenkin rikaapelia lähteä puuhailemaan. Se voi kääntyä omaan nilkkaan. Naapurikin voi valittaa vastavuoroisesti. On siis hyvä pitää oma pöytä puhtaana ja huolehtia ettei itse tee pienintäkään sääntörikkomusta;)

    • ...

      Rupea latomaan rahaa pöytään ja pyydä sanomaan stop kun riittää.

    • faktaaaa

      Omistajaa ei voi häätää asunnostaan vaan taloyhtiöllä on mahdollisuus lunastaa asunto omistukseensa. Omistusoikeuden menetettyään jälkeen asukas tietenkin joutuu lähtemään ja as oy voi joko myydä tai vuokrata asunnon edelleen.

      Tämä ei ole ihan yksinkertaista. Omaisuuden turva on Suomessa vahva. Vaatii ehdottomasti useampia naapureita jotka ovat yksimielisiä aiheutetusta häiriöstä jonka tulee olla myös siinä määrin mittavaa ja selkeää että asiasta on todisteet.

      Erittäin todennäköisesti asukas ei ole valmis vain luovuttamaan asuntoaan yhtiölle vaan asia menee oikeuteen, jossa siten on oltava valmis itse valittajana todistajaksi ja lisäksi on todellakin löydyttävä ne oikeudessa pitävät todisteet säännöllisestä ja ehdottoman selkeästä häiriköinnistä.

      Lunastusprosessi voidaan käynnistää kolmen virallisen (taloyhtiön hallistukselta) ja ehdottomasti kirjallisen varoituksen jälkeen. Ei olisi huono näitäkään toimittaa kirjattuina kirjeinä jotta voidaan todistaa niiden päätyneen perille. Muutoin voi aina vedota ettei ole ikinä ko. kirjeitä saanutkaan.

      Missään nimessä minään kostotoimenpiteenä ei tule onnistumaan, siinä määrin luja on omistusoikeuden suoja Suomessa. Todisteet ja todistajat oikeudessa on oltava pitävät ennen kuin omistusoikeutta asunnostaan aletaan keltään purkamaan.

      • asiaaaa

        Tietenkin tulee huomata että lunastusprosessi on erittäin pitkä. Oikeuskäsittely voi viedä pahimmillaan vuosia.

        Selvää on että käytännön lunastustoimenpiteet voidaan käynnistää vasta kun oikeuden päätös asiasta on saatu.

        Tämän vuoksi näitä häätöjä omistusasunnosta ei käytännöllisesti katsoen tapahdi ikinä. On niitä oikeuteen menneitä mutta aina joku/jotkut osapuolista ehtivät jo muuttaa pois ennen kuin päätöksiä saadaan. Valituksen kohteen muuttaessa myös juttu vedetään pois tai vaihtoehtoisesti valittajien muuttaessa ja/tai as oy hallituksen vaihtuessa juttu kuivuu kokoon.

        Käytännössä realistiset vaihtoehdot ovat joko itse muuttaa pois tai jo mainitusti ostaa häiriköijän asunto itselleen.


      • juitsari_evp

        Mistähän näitä "mielikuvituskirjailijoita" sikiää?

        1) As. oy:llä ei ole mitään mahdollisuutta lunastaa kenenkään asuntoa omistukseensa. Sen sensijaan yhtiöllä on mahdollisuus ottaa huoneisto hallintaansa as.oy lain § 81 mainituiss tapauksissa. Hallintaanotto voi kestää max. 3 vuotta. Hallintaanoton aikana yhtiön tulee vuokrata asunto edelleen, ja tilittää vuokrat, vähennettyinä yhtiön saatavilla, edelleen huoneiston omistajalle. Yhtiöllä on tällöin myös vastuu huoneiston kunnosta.

        2) Haltuunotosta päättää yhtiökokous. Asia pitää olla mainittu yhtiökokokuksen esityslistalla.

        3) Prosessin aloittaminen edellyttää, että huoneiston omistajalle on annettu asiasta varoitus (YKSI), joka ei ole saanut aikaan muutosta asiaan. Varoitus on toimitettava osakkaalle todistettavasti, joko kuten haaste tai kirjatulla kirjeellä. (as oy laki § 82)

        Eli siinä se asia kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Tämän jälkeen tietty asiaa voidaan käsitellä käräjillä, jos osakas ei päätöstä hyväksy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe