Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut samasta asiasta. Siitä, kun ensi vuoden alusta kuntaryhmä poistuu. Muutin pääkaupunkiseudelta keskiseen Savoon. Tuli päätös, että puoli vuotta maksavat pääkaupunkiseudun mukaan, eli 47 ja euroa. 1.1.2008 kansaneläke on 20 ja risat euroa (mainittiin päätöksessä). Jossakin lehdessä (Hesari?) oli juttu kun kansaneläke nousee ensi vuoden alusta 20 euroa. Siinä joku sosiaali- ja terveysministeriön virkailija mainitsi tästä asiasta ja vielä sen, että kun vuoden alusta kuntaryhmät poistuvat, joillakin kansaneläke nousee 40 euroa. Tätä asiaa en millään ymmärrä. Jos minultakin ensin viedään noin 20 euroa pääkaupunkiseudun tasosta, niin kuinka minulla nousisi 40 euroa?
kansaneläkkeen
5
496
Vastaukset
- se tasataan
niin, että kaikkialla sitten sama. Keneltäkään ei pois oteta, eli se on sitten "Hesan taksa" Savossakin. Hetkeksi olet saattanut hävitäkin, mutta kun nämä herrojen kiireet ovat mitä ovat.
Lupasivat ne budjetissaan pari kymppiä lisääkin ensi vuoden alussa vai oliko se "tällä hallituskaudella". Niitä lantteja et kyllä ikinä näe, kyllä verottaja siitä huolen pitää.- kunnille
Mihinkäs ne rahat joutuvat mitä valtio maksaa
vanhusten rahaa kunnille,eikä yli65 vuotiaat
näe niistä jälkeäkään,nimemenomaan ne rahat
on tarkoitettu ikäihmisille,mutta
kunnathan ei näitä maksa,ovat hiljaa niistä kuin hiiret.
vai onko joku jolle olisi maksettu näitä
ikäihmisille tarkoitettuja rahoja.
Ei ees kuntoutukseen pääse enää kelan tukemana
yli 65 vuotias jos 1 kerran on joskus ollut. - se pari-
kymppiä on ja saavatko sen kaikki, jotka kansaneläkettä yleensä saavat?
Entäs se verojen alennus, tuleeko se kaikille eläkkeensaajille?
Kuka ystävällisesti vastaisi... - rosvo roope
se pari- kirjoitti:
kymppiä on ja saavatko sen kaikki, jotka kansaneläkettä yleensä saavat?
Entäs se verojen alennus, tuleeko se kaikille eläkkeensaajille?
Kuka ystävällisesti vastaisi...Ei tule veronalennus kuin yli 13000 euroa vuodessa saavalle.En tiedä,mutta ilmeisesti vain pelkkää kansaneläkettä saavat tämän 20 euron korotuksen. Voin olla väärässä.Mutta enemmänhän tässä vaikuttaa se että nyt ns.tulot nousee ja asumistuki pienenee sitä mukaa ja kun kaikki muukin kallistuu niin taidetaan painua pakkasen puolelle.
- stm k
Kansanelakkeen korotus
kuin yhden kaljaillan lorotus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827