Ei se teille riitä.
Haluatte siihen rinnalle metamfetamiinin. Kuittaatte metamfetamiinin haittavaikutuksetkin "viina sitä, viina tätä" -jutuilla.
Eikö vain?
Kannabisksen laillistaminen
24
1106
Vastaukset
- mike_bentso
ei.
- ettei kotikasvatuksesta
Minulle riittää, ettei kannabiksen kotikasvatuksesta omaan käyttöön rangaista. Sama myös pienille hallussapidoille. Myyminen, välittäminen yms. voisi olla edelleen rangaistavia tekoja.
- pois
Et saa päätäsi enää pois perseestäsi. Trolleille tapahtuu niin.
Sitten se kysymys. Mitä vittua se sinulle kuuluu mitä mieltä olen?
Juon pullollisen hassista ja lennän ylitsesi, rujautan paskat. - trollaus
"Ei se teille riitä."
Mistä sinä tiedät, mikä meille riittää. Oletko kenties psykologian kärkinimiä maassamme?
Ellet muuta pysty todistamaan, niin mitäpä jos mentäisiin maamme oikeusjärjestelmän tapaan, eli sana sanaa vastaan, jossa tilanteessa syyttäjällä on todistustaakka. Väitänpä, että noin 90%:lle nykyisistä kannabiksenkuluttajakansalaisista riittäisi aivan hyvin pelkkä se, että kannabiksen kotikasvatuksesta ja käytöstä typerästä rankaisemisesta luovuttaisiin.- kurz
tuo edellisen viestin 90% on aika osuva, sillä tutkimusten mukaan 10% kannabiksen käyttäjistä siirtyy myös vahvempiin.
- alkoholiin
kurz kirjoitti:
tuo edellisen viestin 90% on aika osuva, sillä tutkimusten mukaan 10% kannabiksen käyttäjistä siirtyy myös vahvempiin.
Jep, 10% kannabista kokeilleista kokeilee kovia huumeita.
Pelkkiä laillisia huumeita (alkoholia ja tupakkaa) kokeilleiden kohdalla prosentti ei taida olla mainittavasti alhaisempi.
Ainoa kannabiksen kohdalla tendenssiä nostava tekijä on laittomuuden tuomaa, joka on myynti samalta luukulta kuin kovat huumeet ja valtiovallan laitonta kauppaa tukevat teot, kuten kannabiksen kotikasvatuksesta jyrkkä sanktiointi. - kovempiin
alkoholiin kirjoitti:
Jep, 10% kannabista kokeilleista kokeilee kovia huumeita.
Pelkkiä laillisia huumeita (alkoholia ja tupakkaa) kokeilleiden kohdalla prosentti ei taida olla mainittavasti alhaisempi.
Ainoa kannabiksen kohdalla tendenssiä nostava tekijä on laittomuuden tuomaa, joka on myynti samalta luukulta kuin kovat huumeet ja valtiovallan laitonta kauppaa tukevat teot, kuten kannabiksen kotikasvatuksesta jyrkkä sanktiointi.on nykyisessä diileripohjaisessa mallissa 10%
jos hamppunsa voisi hankkia laillisesti siirtyminen koviin pienenisi.
tätä totuutta eivät kieltolain kannattajat suostu näkemään.
- tahtoo tietää
olen huumevastainen, tosin kannabista en miellä
huumeeksi.
viinakin olen ottanut ja sillä sain kyllä itseni
pahemmin sekaisin kuin hampulla ikinä.
kaikkea ei tarvi kokeilla mutta absolutistin on
turha puhua viinan vaikutuksista kun ei niistä mitään tiedä.
sama pätee hamppuun.
kyllä sitä kasvia on syynätty nixonin ajoista asti
että jos siinä olisi jokin todellinen vaara
se olisi löytynyt jo ajat sitten.
ehkä vähiten haitallinen päihde, kelpaa myös lääkkeeksi.
voitko pokkana vaatia sitä kiellettäväksi? - 6546uh
Haitallisuus merkitse mitään. Mikä tahansa kemikaali käy, kunhan sillä saa pollan sekaisin. Se on nuoruus ja kuvitteellinen kaikkivoipaisuus. Myöhemmin ihminen huomaa, että kroppaansa voi oikeasti vahingoittaa. Toivottavasti ei tapahtu liian myöhään. Tutkimuksissa on todettu, että ekstaasi tekee aivoille paljon ikävämpiä asioita kuin esim. alkoholi.
- kiisto
No just joo. Ei se noin mene.
Lähestulkoon kaikki, jotka pystyvät asiallisesti perustelemaan miksi kannabiksen kieltolaki pitäisi purkaa;
- tietävät kannabiksen haitat realistisemmin kuin kieltolakia kannattavat henkilöt
- eivät kelpuuta muita huumeita
- eivät ole useinkaan kovin nuoria (poikkeuksia toki löytyy)
- tietävät alkoholin kroppaa vahingoittavaista vaikutuksista
- tietävät ekstaasin kyvystä tehdä "reikiä aivoihin"
Että eipäs nyt tieten tahtoen hämmennetä soppaa sekavaksi. - pientä korjausta...
kiisto kirjoitti:
No just joo. Ei se noin mene.
Lähestulkoon kaikki, jotka pystyvät asiallisesti perustelemaan miksi kannabiksen kieltolaki pitäisi purkaa;
- tietävät kannabiksen haitat realistisemmin kuin kieltolakia kannattavat henkilöt
- eivät kelpuuta muita huumeita
- eivät ole useinkaan kovin nuoria (poikkeuksia toki löytyy)
- tietävät alkoholin kroppaa vahingoittavaista vaikutuksista
- tietävät ekstaasin kyvystä tehdä "reikiä aivoihin"
Että eipäs nyt tieten tahtoen hämmennetä soppaa sekavaksi.Ei ainakaan minun tietojeni pohjalta reikiä aivoihin tule vaikka kuinka essoja söisi. ...masennusta kyllä. (eikä paljon käytettynä tosiaan ole terveellistä)
Yksi Jenkki "propaganda" tutkimus tuota kyllä väitti, oikein tekivät julisteitakin näistä essojen tuhoamista hiirten aivoista. Joutuivat myöhemmin sanomaan että hups... metaahan ne sille rotta paralle pumppasi ja järjettömiä määriä. Oli kuulemma menny rohdot /rotat sekaisin. Eli kusivat linssiin taas, mutta saivat otsikot aikaiseksi. Korjauksiahan ei kukaan muista...
Lisää tietoa: http://video.google.com/videoplay?docid=-1564288654365150131 - oikeampaa tietoa
pientä korjausta... kirjoitti:
Ei ainakaan minun tietojeni pohjalta reikiä aivoihin tule vaikka kuinka essoja söisi. ...masennusta kyllä. (eikä paljon käytettynä tosiaan ole terveellistä)
Yksi Jenkki "propaganda" tutkimus tuota kyllä väitti, oikein tekivät julisteitakin näistä essojen tuhoamista hiirten aivoista. Joutuivat myöhemmin sanomaan että hups... metaahan ne sille rotta paralle pumppasi ja järjettömiä määriä. Oli kuulemma menny rohdot /rotat sekaisin. Eli kusivat linssiin taas, mutta saivat otsikot aikaiseksi. Korjauksiahan ei kukaan muista...
Lisää tietoa: http://video.google.com/videoplay?docid=-1564288654365150131"Ekstaasin neurotoksisuus, myrkyllisyys hermostolle, on paljon tutkittu kysymys, mutta toistaiseksi vailla varmaa vastausta. MDMA:n neurotoksisuuden puolesta on jonkin verran näyttöä. Pitkäaikaisten ja mahdollisesti parantuvien hermostovaurioiden mahdollisuus on suuri huolenaihe MDMA:n leviämisen ja käytön seurauksia arvioitaessa. Eläinkokeissa on osoitettu, että MDMA vaurioittaa aivojen serotoniinin viejähaarakkeita (aksoneita). Vauriot ovat apinoilla kestäneet yli 7 vuotta ja ovat todennäköisesti suurimmalta osin peruuttamattomia. Aksoneita kasvaa jonkin verran uudestaan mutta niistä tulee vajanaisia ja epänormaaleja. Jotkut ihmisille tehdyt tutkimukset, jotka on tehty kuvaamalla aivoja, ovat osoittaneet entisillä ekstaasin käyttäjillä pysyviä muutoksia, ja myös varsin kohtuullisen käytön jäljiltä. Näiden tutkimusten heikkous on vaikeus tietää tarkkaan koehenkilöiden MDMA:n käyttöhistoria ja muiden huumausaineiden käyttö. Niitä voidaan kuitenkin pitää osana näyttöä MDMA:n neurotoksisuuden puolesta. Tutkimusten mukaan aivovauriot näyttäisivät olevan korjaamattomia eikä niiden ilmenevyys ja vakavuus riipu suoraan käytön määrästä. Gowing et al 2002.
Lyhytaikaisten ja periaatteessa paranevien hermostovaurioiden esiintymisestä on keskivahvaa näyttöä. Käyttäjillä esiintyy lyhytmuistin häiriöitä. Lyhytaikaisten ja periaatteessa paranevien hermostovaurioiden esiintymisestä on keskivahvaa näyttöä. Psykologisissa testeissä on saatu johdonmukaisesti toistuvia tuloksia, joiden mukaan ekstaasin käyttäjillä esiintyy lyhytmuistin häiriöitä, eikä tätä vaikutusta voi selittää muiden huumausaineiden käytöllä eikä myöskään niillä metodologisilla heikkouksilla, joita tällaisiin koeasetelmiin väistämättä liittyy. Gowing et al. 2002.
Mahdollisen käyttäjän on ymmärrettävä, että pysyvien aivo- ja hermostovaurioiden riskin puolesta puhuvia tutkimustuloksia on olemassa eikä niitä ole kumottu. Niinpä nykyisen tiedon tason vallitessa ekstaasin käyttäjä ei voi sulkea pois vakavien vaurioiden riskiä. Ne saadaan osoitettua ehkä vasta laajoissa epidemiologisissa tutkimuksissa, kun ekstaasia nyt käyttävää väestöä päästään tutkimaan sen ikäännyttyä."
http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=Ekstaasi - nim. pientä korjausta...
oikeampaa tietoa kirjoitti:
"Ekstaasin neurotoksisuus, myrkyllisyys hermostolle, on paljon tutkittu kysymys, mutta toistaiseksi vailla varmaa vastausta. MDMA:n neurotoksisuuden puolesta on jonkin verran näyttöä. Pitkäaikaisten ja mahdollisesti parantuvien hermostovaurioiden mahdollisuus on suuri huolenaihe MDMA:n leviämisen ja käytön seurauksia arvioitaessa. Eläinkokeissa on osoitettu, että MDMA vaurioittaa aivojen serotoniinin viejähaarakkeita (aksoneita). Vauriot ovat apinoilla kestäneet yli 7 vuotta ja ovat todennäköisesti suurimmalta osin peruuttamattomia. Aksoneita kasvaa jonkin verran uudestaan mutta niistä tulee vajanaisia ja epänormaaleja. Jotkut ihmisille tehdyt tutkimukset, jotka on tehty kuvaamalla aivoja, ovat osoittaneet entisillä ekstaasin käyttäjillä pysyviä muutoksia, ja myös varsin kohtuullisen käytön jäljiltä. Näiden tutkimusten heikkous on vaikeus tietää tarkkaan koehenkilöiden MDMA:n käyttöhistoria ja muiden huumausaineiden käyttö. Niitä voidaan kuitenkin pitää osana näyttöä MDMA:n neurotoksisuuden puolesta. Tutkimusten mukaan aivovauriot näyttäisivät olevan korjaamattomia eikä niiden ilmenevyys ja vakavuus riipu suoraan käytön määrästä. Gowing et al 2002.
Lyhytaikaisten ja periaatteessa paranevien hermostovaurioiden esiintymisestä on keskivahvaa näyttöä. Käyttäjillä esiintyy lyhytmuistin häiriöitä. Lyhytaikaisten ja periaatteessa paranevien hermostovaurioiden esiintymisestä on keskivahvaa näyttöä. Psykologisissa testeissä on saatu johdonmukaisesti toistuvia tuloksia, joiden mukaan ekstaasin käyttäjillä esiintyy lyhytmuistin häiriöitä, eikä tätä vaikutusta voi selittää muiden huumausaineiden käytöllä eikä myöskään niillä metodologisilla heikkouksilla, joita tällaisiin koeasetelmiin väistämättä liittyy. Gowing et al. 2002.
Mahdollisen käyttäjän on ymmärrettävä, että pysyvien aivo- ja hermostovaurioiden riskin puolesta puhuvia tutkimustuloksia on olemassa eikä niitä ole kumottu. Niinpä nykyisen tiedon tason vallitessa ekstaasin käyttäjä ei voi sulkea pois vakavien vaurioiden riskiä. Ne saadaan osoitettua ehkä vasta laajoissa epidemiologisissa tutkimuksissa, kun ekstaasia nyt käyttävää väestöä päästään tutkimaan sen ikäännyttyä."
http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=EkstaasiKyllä riskejä asian suhteen on paljon. Semminkin kun ei ole kunnon tietoa aineen vaikutuksista.
Mutta, luin jostain että iso osa näistä mdma:n aiheuttamista vahingoista ei ole peräisin itse mdma:sta vaan katukaupan jatkeista. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kuin kieltolaki tuottaa päihteen ongelmat. Heroiinin kanssa on taisteltu vuosia jo asian parissa. Eräs englantilainen äiti (jonka poika kuoli heroiinin yliannostukseen) sanoi suunnilleen näin:"Jos ette kerta pysty tarjoamaan päihderiippuvaisille hoitoa, tarjotkaa edes puhtaita / tasalaatuisia aineita jottei ihmiset tuhoaisi tai tappaisi tarpeettomasti itseään".
Mitä vaarallisempi aine on, sitä tärkeämmäksi sen valvonta muuttuu... Laittomana niitä ei valvo kukaan. - rehtis
...Ikävempi ei kyllä ekstaasikaan ole. Tai kaiva linkki siihen tutkimukseen. Pikatieto/ekstaasi ei ainakaan kovin pahaksi ekstaasia mainitse. Mutta... Mitä se tekee tunne-elämälle, niin varmasti jää jotain fiboja. Ja aivovauriota tekee myös ekstaasi. Alkoholi on hermomyrkky jo pieninä pitoisuuksina. Näkyy tietämättömyys sun tekstissä.
Ja edelleen toistan, en käytä kannabista ja silti olen sen laillistamisen kannalla. En pode huumehysteriaa. - rehtis
pientä korjausta... kirjoitti:
Ei ainakaan minun tietojeni pohjalta reikiä aivoihin tule vaikka kuinka essoja söisi. ...masennusta kyllä. (eikä paljon käytettynä tosiaan ole terveellistä)
Yksi Jenkki "propaganda" tutkimus tuota kyllä väitti, oikein tekivät julisteitakin näistä essojen tuhoamista hiirten aivoista. Joutuivat myöhemmin sanomaan että hups... metaahan ne sille rotta paralle pumppasi ja järjettömiä määriä. Oli kuulemma menny rohdot /rotat sekaisin. Eli kusivat linssiin taas, mutta saivat otsikot aikaiseksi. Korjauksiahan ei kukaan muista...
Lisää tietoa: http://video.google.com/videoplay?docid=-1564288654365150131Ai se oli propagandaa sekin tutkimus? Mutta siitähän on mielestäni mainintaa myös pikatiedon sivulla ja taitaa olla wikissäkin, että se kyllä tuhoais aivoja. Siis esso. Mutta ilmeisen vähän verrattuna alkoholiin.
- bbc_taulukko
kiisto kirjoitti:
No just joo. Ei se noin mene.
Lähestulkoon kaikki, jotka pystyvät asiallisesti perustelemaan miksi kannabiksen kieltolaki pitäisi purkaa;
- tietävät kannabiksen haitat realistisemmin kuin kieltolakia kannattavat henkilöt
- eivät kelpuuta muita huumeita
- eivät ole useinkaan kovin nuoria (poikkeuksia toki löytyy)
- tietävät alkoholin kroppaa vahingoittavaista vaikutuksista
- tietävät ekstaasin kyvystä tehdä "reikiä aivoihin"
Että eipäs nyt tieten tahtoen hämmennetä soppaa sekavaksi.Tiesithän jotta on aivan höpö-puhetta tuo aivojen rei'itys ekstaasin voimalla.
Dextrometorfaani tekee reikiä, ei mdma.
Täällä nähtävissä taulukko eri aineiden haitallisuudesta.
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/6474053.stm
Tiedoksi vielä että bbc on brittien "yle", eli kaiketi taulukko ei ole täysin tuulesta temmattu. - taulukko
bbc_taulukko kirjoitti:
Tiesithän jotta on aivan höpö-puhetta tuo aivojen rei'itys ekstaasin voimalla.
Dextrometorfaani tekee reikiä, ei mdma.
Täällä nähtävissä taulukko eri aineiden haitallisuudesta.
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/6474053.stm
Tiedoksi vielä että bbc on brittien "yle", eli kaiketi taulukko ei ole täysin tuulesta temmattu.Taulukko on The Lancet lehdestä eli aikas kaukana tuulesta. Alkoholi on tuossa more harmful kuin amfetamiini ... kannabis ja tinnerit vierekkäin hmm
- rehtis
taulukko kirjoitti:
Taulukko on The Lancet lehdestä eli aikas kaukana tuulesta. Alkoholi on tuossa more harmful kuin amfetamiini ... kannabis ja tinnerit vierekkäin hmm
...on luultavasti Britannian hallituksen alaisen tieteellisen elimen tekemä listaus, joka perustuu mihinkä???? Kyllä amfetamiini on sen tason aivojen, psyykkeen ja koko elimistön tuhoaja, että jos käyttö olis samalla tasolla kuin viinalla, niin huhhuh.
Ja tinnerit samalla viivalla kuin kannabis... Joo-o... Jos teidän mielestä asiat on näin, niin siinähän sitten kuvittelette niin. Se listaus ei perustu mihinkään. Toki on totta, että alkoholi on todella paska aine, mutta vain todella pahvit vähättelee amfetamiinin vaikutuksia. Oletteko nähneet tuttujanne kuskattavan sairaalaan amfetamiinin takia? Se tosiaan aiheuttaa rytmihäiriöitä ja mielettömiä vainoharhoja.
Joskin kannabis oli sillä listalla tupakkaa vähemmän haitallinen tuote. Siltikin päihteenä käytettävät liuottimet samalla tasolla kannabiksen kanssa... Ei hitto. Tosin, empä tiedä mitä liuottimia sillä tarkoitetaan. - rehtis
rehtis kirjoitti:
...on luultavasti Britannian hallituksen alaisen tieteellisen elimen tekemä listaus, joka perustuu mihinkä???? Kyllä amfetamiini on sen tason aivojen, psyykkeen ja koko elimistön tuhoaja, että jos käyttö olis samalla tasolla kuin viinalla, niin huhhuh.
Ja tinnerit samalla viivalla kuin kannabis... Joo-o... Jos teidän mielestä asiat on näin, niin siinähän sitten kuvittelette niin. Se listaus ei perustu mihinkään. Toki on totta, että alkoholi on todella paska aine, mutta vain todella pahvit vähättelee amfetamiinin vaikutuksia. Oletteko nähneet tuttujanne kuskattavan sairaalaan amfetamiinin takia? Se tosiaan aiheuttaa rytmihäiriöitä ja mielettömiä vainoharhoja.
Joskin kannabis oli sillä listalla tupakkaa vähemmän haitallinen tuote. Siltikin päihteenä käytettävät liuottimet samalla tasolla kannabiksen kanssa... Ei hitto. Tosin, empä tiedä mitä liuottimia sillä tarkoitetaan.Päihteiden suhteellinen vaarallisuus
Eri päihteiden suhteellinen vaarallisuus on alati keskustelunaiheena oleva aihe. Eräs Britannian parlamentin alainen tieteellinen elin, Science and Technology Comittee, on laatinut seuraavan luokittelun, joka asettaa päihteet järjestykseen niiden haitallisuuden mukaan aloittaen ihmisille vahingollisimmasta ja päätyen vähiten haitalliseen: heroiini, kokaiini, barbituraatit, metadoni, alkoholi, ketamiini, bentsodiatsepiini, amfetamiini, psilosybiini, tupakka, buprenorfiini, kannabis, päihteinä käytettävät liuottimet, DOM, LSD, metyylifenidaatti, anaboliset steroidit, GHB, ekstaasi, alkyylinitriitit ja kati. [9]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Päihde
- rehtis
Kyllä oon sitä mieltä, että vois kieltää kaikki kannabista haitallisemmat, myös alkoholin ja tupakan. Mutta tätä tuskin tapahtuu. Kortille vois kyllä viina mennä takas. On niin vaarallinen tuote, myös muille kuin käyttäjälleen. Olis turvallisempaa liikenteessäkin.
- tulisi kuhina
Valtiovarainministeri jarruttais kynsin hampain viina ja tupakka verot poistumista.
- Vs. haitat
tulisi kuhina kirjoitti:
Valtiovarainministeri jarruttais kynsin hampain viina ja tupakka verot poistumista.
Viina, ja tupakkaverot eivät kata näiden aineiden haittoja. Toki jos niiden myynti lakkaisi, niin budjettiin tulisi alijäämää 1 - 30 vuodeksi, jossa ajassa viina ja tupakka tyypillisesti tappavat. Toki työkyvyn menetys voi tapahtua aiemmin.
Ja sehän nyt olisi valtionkoneiston kannalta vain hyvä asia, että suomalaiset ramppaavat risteilyillä. Saataisiin taas lisää risteilijätilauksia Åker Yardsille. Ja kuluu sitä rahaa satamaan matkustaessa Suomessakin, mikä myös on hyvä valtionkoneiston kannalta. - Paikkaaminen
Vs. haitat kirjoitti:
Viina, ja tupakkaverot eivät kata näiden aineiden haittoja. Toki jos niiden myynti lakkaisi, niin budjettiin tulisi alijäämää 1 - 30 vuodeksi, jossa ajassa viina ja tupakka tyypillisesti tappavat. Toki työkyvyn menetys voi tapahtua aiemmin.
Ja sehän nyt olisi valtionkoneiston kannalta vain hyvä asia, että suomalaiset ramppaavat risteilyillä. Saataisiin taas lisää risteilijätilauksia Åker Yardsille. Ja kuluu sitä rahaa satamaan matkustaessa Suomessakin, mikä myös on hyvä valtionkoneiston kannalta.Niin, alkoholiveron tuotto on noin 1070 M€. Sen tekemä vuosien tai vuosikymmenien kassavaje valtionbudjetissa johtaisi jonkinlaiseen kriisiin.
Suomessa palaa pilveä stakesin mukaan 4255 kg vuodessa. Tästä määrästä voitaisiin kerätä verotuloja noin 43 M€. Tokikin Stakesin arvio voi olla pahastikin pielessä. Ruotsissakin viranomaiset joutuivat juuri tunnustamaan, että siellä palaakin pilveä kymmenkertaisesti arvioituun nähden. Mikäli asia on näin Suomessakin, niin kannabisverolla voitaisiin kattaa noin puolet alkoholiverosta.
Mutta eiköhän alkoholin totaalikielto ole jo kerran kokeiltu ja erittäin huonosti toimivaksi havaittu. Nykyään on kuitenkin menty aivan tarpeettomasti yltiöliberalismiin sekä saatavuuden että hinnan osalta. Alkoholilainsäädännön rukkaaminen on nysväämistä. Mitä oikeasti auttaa ketään, ettei alkoholia saa myydä ennen aamu yhdeksää? Ja entä ne tarrat, mitähän nekin vaikuttaa dokaamiseen? - rehtis
Paikkaaminen kirjoitti:
Niin, alkoholiveron tuotto on noin 1070 M€. Sen tekemä vuosien tai vuosikymmenien kassavaje valtionbudjetissa johtaisi jonkinlaiseen kriisiin.
Suomessa palaa pilveä stakesin mukaan 4255 kg vuodessa. Tästä määrästä voitaisiin kerätä verotuloja noin 43 M€. Tokikin Stakesin arvio voi olla pahastikin pielessä. Ruotsissakin viranomaiset joutuivat juuri tunnustamaan, että siellä palaakin pilveä kymmenkertaisesti arvioituun nähden. Mikäli asia on näin Suomessakin, niin kannabisverolla voitaisiin kattaa noin puolet alkoholiverosta.
Mutta eiköhän alkoholin totaalikielto ole jo kerran kokeiltu ja erittäin huonosti toimivaksi havaittu. Nykyään on kuitenkin menty aivan tarpeettomasti yltiöliberalismiin sekä saatavuuden että hinnan osalta. Alkoholilainsäädännön rukkaaminen on nysväämistä. Mitä oikeasti auttaa ketään, ettei alkoholia saa myydä ennen aamu yhdeksää? Ja entä ne tarrat, mitähän nekin vaikuttaa dokaamiseen?...Pilveä siinä tapauksessa vain 4255 kiloa vuodessa, jos se korvaisi alkoholin? Jo vuodessa alkoholin korvaus kuitenkin näkyisi muutenkin säästöinä ja eikö raha aina käytetä kansasta puhuttaessa johonkin, jos sitä jossain säästyy? Vai luuletko, että kaikki säästäisi joka centin? Tuskimpa vain.
Onhan alkoholin verotus isoa, mutta kaikkea alkoholiahan ei valmisteta Suomessa, joten alkoholi kaupasta kuitenkin menee rahaa ulkomaille. Mä oon ostanu viimeksi Suomalaista viinaa... Hmmm... Joo, Finlandia-vodkapullon muutama vuos sit. Sit näitä liköörejä ennen sitä joitakin.
Ja joku rajoitus viinaan sirullisen henkilökortin yhteydessä, ei vaikuttaisi kuin suurkulutuksen vähenemiseen. Tupakan täyskieltorahat menis varmasti johonkin järkevämpääkin toimintaan ja työkin olisi tuottavempaa.
8*5min tupakkatauko on neljäkymentä minuuttia taukoa. Tosin, ei työn pidäkkään olla sika raatamista koko työpäivän, mutta onhan siinä eroa tupakoimattomaan.
En ehkä suoranaiseen vaihtoon viina kannabikseen usko, mutta kyllä sillä puolensa olisi. Jo pelkkä alkoholin ongelmien parempi tiedostaminen ja sen myrkyllisyyden tajuaminen vähentäisi sen hyväksyttävää käyttöä ja jos olisi vaihtoehto laillista päihdettä... Kukapa tietää kuinka paljon se parantaisi Suomea. Alkoholissa on sitä paitsi energiaa aivan sikana.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804