Hankimme heinäkuun alussa keltaisen labradorin noutajan pennun ja kasvattajan viesti oli että häneen voi aina ottaa yhteyttä ja että kuvia koirasta voi lähettää sen kasvaessa.
Tänään oli sitten lähistöllä näyttely jossa arvelimme kasvattajankin olevan ja veimme rokotetun ja innokkaan pentumme esiteltäväksi kasvattajalle ja vaihtamaan muutaman sanan. Jonkin aikaa alueella kuljettuamme löysimme kasvattajan. Hänellä näytti olevan juuri kehäkierros alkamassa, joten odotimme kohteliaasti. Sanoimme vain päivää ja jäimme odottamaan. Kasvattaja ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota, käänsi vain selkänsä. Ajattelimme hänen vain olevan keskittynyt näyttelyyn. kun hänen osuutensa oli ohi hän alkoi meille tiuskimaan ja käytös oli töykeää. Ja sitten taas selkä kääntyi. Päivääkään ei meille sanonut koko aikana. Pahoitimme mielemme ja läksimme kotiin.
Monet muut labradorinsa näyttelyyn tuoneet tulivat tervehtimään koiraamme ja he olivatkin todella mukavia. Oli mukava tavata iloisia koiraharrastajia.
Mutta tällainen käytös jota kohtasimme oli todella törkeää ja ajattelematonta. Tuli kyllä mieleen että tämä kasvattaja tekee pennutusta rahastusmentaliteetilla ja sitten näkemiin.
Jos joskus vielä olemme hankkimassa uutta koiraa ei sitä hankita ainakaan tältä kasvattajalta vaikka koiran suku olisi miten hyvä tahansa.
huonoa käytöstä
4
598
Vastaukset
- hänellä oli
huono päivä eikä näyttely mennyt putkeen. Kova kiire jos useampi koira esitettävänä. Kysyittekö muuten luvan viedä koiran alueelle, kun näyttelyalueellehan ei yleensä muita kuin näyttelyyn tulleita saisi viedä?
Mutta tosiaan kohteliastahan se olisi edes tervehtiä ja vaihtaa pikaiset kuulumiset. Ja tosiaan kyllä niitä pennutusta rahastusmentatiteetilla kasvattajiakin voi löytyä.. - lapukka
minun mielestä kyllä oli törkeää käytöstä! minulla on kohta 8kk:n ikänen kelt.lappis ja kasvattajat on todella mahtavia ihmisiä.yhdessä käyään näyttelyis ja kyläillään.no toivon että käytös muuttuisi paremmaksi.
- lappiksen pentu
meidän kasvattaja kyselee aina kuulumiset....
- olla
Voihan olla ettei kasvattaja ole tunnistanut teitä, vaikka tietty silti on asiallista vastata tervehdykseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872