Ylen elävässä arkistossa esitettävänä oleva Karpon dokumentti "syntisin silmin" on sielunvihollisen työtä. Näin vihollinen kiusaa meitä ja asettaa kaikin tavoin kiusauksia ja suuria epäilyksiä meidän mieliin. Menneet ovat menneitä ja tätä ja muita uskoamme pilkkaavia ohjelmia ei meidän kannata katsoa, nuorien varsinkaan.
Dokumentti on
17
1106
Vastaukset
- Usk. mies
Olen täysin samaa mieltä. Ei kannata sitä ohjelmaa mennä katsomaan, saattaa saada sielulleen vahinkoa.
- Lasse-setä
Taitaa olla niin, että tällainen kannanotto toimii "mainoksena" eli päin vastoin.
Kun tiedämme, että jokainen liike ja jokainen ihminen on julki Jumalan edessä, ei salailu ihmisten edessä ole kannattavaa.
Jumalan valtakunnan kaapeista ei pitäisi löytyä sellaisia luurankoja, joita ei voi tarkastella.- Yrkällä käyvä
Meillä ei pitäisi olla salailtavaa siionissa. On alkanut ihmetyttää että noita tapahtumia ei ole selvitetty. kuten omituisilla perusteilla tehtyjä erottamisia uskovaisten yhteydestä. Itseäni tämä asia kiusaa. Kristuksen mielellähän meidän pitäisi ristiriitojakin hoitaa. Se vaatii että SRK tekee tälle asialle velvollisuutensa.
- Lasse-setä
Yrkällä käyvä kirjoitti:
Meillä ei pitäisi olla salailtavaa siionissa. On alkanut ihmetyttää että noita tapahtumia ei ole selvitetty. kuten omituisilla perusteilla tehtyjä erottamisia uskovaisten yhteydestä. Itseäni tämä asia kiusaa. Kristuksen mielellähän meidän pitäisi ristiriitojakin hoitaa. Se vaatii että SRK tekee tälle asialle velvollisuutensa.
Olen seuraillut täällä tätä hoitokokouskeskustelua. Monet asiat siinä hämmentävät sivullista.
Tapauksia lienee monintavoin erilaisia. Jos olen oikein käsittänyt niin on hoidettu yksilöitä, perheitä ja joskus kokonaisia yhdistyksiä.
Mikäli oikein ymmärrän paikallinen yhdistys erotettiin jonkin asian suhteen syntyneen erimielisyyden perusteella. Tällaisen asian selvittäminen lienee perin hankalaa, koska ei ole olemassa auktoriteettia, joka voisi asian ratkaista täällä ajassa. Kun liikkeen korkein johto tulee osapuoleksi kiistassa, käy helposti niin, että koko arvovalta laitetaan peliin.
Kun sitten ei löydy joustoa vastapuolelta, helposti käy niin, että on erkaannuttava.
Korkea johto harvoin perääntyy vaatimuksistaan, joka on syntynyt johtavan kollektiivin toimesta.
Silloin ei kukaan yksilö katso olevansa vastuussa eikä voi yksin muuttaa tehtyjä päätöksiä.
Erkaantuminen SRK:n laisesta suljetusta yhteisöstä on ymmärrettävästi ongelmallista, koska saatu opetus on tasoittanut tien helvettiin liikkeen ulkopuolella.
Erkaantuminen on siis sosiaalinen ja mitä suurimmassa määrin teologinen ongelma. - takia
Lasse-setä kirjoitti:
Olen seuraillut täällä tätä hoitokokouskeskustelua. Monet asiat siinä hämmentävät sivullista.
Tapauksia lienee monintavoin erilaisia. Jos olen oikein käsittänyt niin on hoidettu yksilöitä, perheitä ja joskus kokonaisia yhdistyksiä.
Mikäli oikein ymmärrän paikallinen yhdistys erotettiin jonkin asian suhteen syntyneen erimielisyyden perusteella. Tällaisen asian selvittäminen lienee perin hankalaa, koska ei ole olemassa auktoriteettia, joka voisi asian ratkaista täällä ajassa. Kun liikkeen korkein johto tulee osapuoleksi kiistassa, käy helposti niin, että koko arvovalta laitetaan peliin.
Kun sitten ei löydy joustoa vastapuolelta, helposti käy niin, että on erkaannuttava.
Korkea johto harvoin perääntyy vaatimuksistaan, joka on syntynyt johtavan kollektiivin toimesta.
Silloin ei kukaan yksilö katso olevansa vastuussa eikä voi yksin muuttaa tehtyjä päätöksiä.
Erkaantuminen SRK:n laisesta suljetusta yhteisöstä on ymmärrettävästi ongelmallista, koska saatu opetus on tasoittanut tien helvettiin liikkeen ulkopuolella.
Erkaantuminen on siis sosiaalinen ja mitä suurimmassa määrin teologinen ongelma.Miten voidaan pitää oikeana että uskovainen, vuosikymmenet seuroissa käynyt rakastettu uskonveli, erotetaan rauhanyhdistyksestä sillä perusteella että hän on käynyt kirkossa?
Eikö tällaiseen painostukseen pitäisi jo kirkonkin puuttua. - menkää
takia kirjoitti:
Miten voidaan pitää oikeana että uskovainen, vuosikymmenet seuroissa käynyt rakastettu uskonveli, erotetaan rauhanyhdistyksestä sillä perusteella että hän on käynyt kirkossa?
Eikö tällaiseen painostukseen pitäisi jo kirkonkin puuttua.>>>Miten voidaan pitää oikeana että uskovainen, vuosikymmenet seuroissa käynyt rakastettu uskonveli, erotetaan rauhanyhdistyksestä sillä perusteella että hän on käynyt kirkossa? >>>
Minäpä olen kuullut seuroissa maallikkopuhujan suulla, että käykäähän kirkossa.
- ohjelmassa
oli vikana? Oliko siinä väärää tietoa?
- Karpon tarkistamat
Ohjelman kaikki faktat pitävät paikkansa. Se on YLEn ohjelma eikä sen kertomissa tosiasioissa ole muistuttamista.
Tämän voi itse kukin tarkistaa:
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=1708 - salli mun ;D
Karpon tarkistamat kirjoitti:
Ohjelman kaikki faktat pitävät paikkansa. Se on YLEn ohjelma eikä sen kertomissa tosiasioissa ole muistuttamista.
Tämän voi itse kukin tarkistaa:
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=1708Kaikki ohjelmassa esille tulleet asiat eivät ole faktaa, tai ihme on jos ne pitävät yleensäkään paikkansa.
Tunnen erään ohjelman henkilön henkilökohtaisesti, ja siinä hän todistelee jotain mikä ei kertakaikkiaan pidä paikkansa, eli hänen lausumansa on puhdasta umpijöötiä kaikkinensa.
Kyse on ilmeisimmin vanhoista katkeruuksista, ja yllättäin hänelle oli avautunut sopiva tilaisuus tölväistä uskonnollisuuden kaavun ja julkisuuden tuoman tilaisuuden turvin.
Itse en syytä tai puolusta ketään ja mitään, mutta nuo karpon faktat ovat etupäässä vain Karpon viihdettä. - Hesarista luin
salli mun ;D kirjoitti:
Kaikki ohjelmassa esille tulleet asiat eivät ole faktaa, tai ihme on jos ne pitävät yleensäkään paikkansa.
Tunnen erään ohjelman henkilön henkilökohtaisesti, ja siinä hän todistelee jotain mikä ei kertakaikkiaan pidä paikkansa, eli hänen lausumansa on puhdasta umpijöötiä kaikkinensa.
Kyse on ilmeisimmin vanhoista katkeruuksista, ja yllättäin hänelle oli avautunut sopiva tilaisuus tölväistä uskonnollisuuden kaavun ja julkisuuden tuoman tilaisuuden turvin.
Itse en syytä tai puolusta ketään ja mitään, mutta nuo karpon faktat ovat etupäässä vain Karpon viihdettä.YLE ei laita kansalliseen ohjelma-arkistoonsa huonoja ohjelmia.
Ohjelmassa on tunnettuja kirkonmiehiä ja tutkijoita antamassa lausuntoja. He eivät lähde huonomaineiseen ohjelmaan mukaan.
Toukokuussa Hannu Karpo itse muisteli Helsingin Sanomien haastattelussa, että tämä aihe oli yksi hänen koko toimittajan uransa järkyttävimpiä. Kun vanhoillislestadiolaiset ilmiantoivat omia lapsiaan ja vanhempiaan hoitomiehille, ja hoitomiehet painostivat iäkkäitä, sairaita vanhuksia yökokouksissa.
Parkkiintunut ja paljon pahaa nähnyt toimittaja oli järkyttynyt SRK:n uskon varjolla harjoittamasta painostuksesta. Ja olihan sillä poliitinenkin ulottuvuus, kun uskovaisethan ei saaneet itse päättää mitä puoluetta haulavat vaaleissa kannattaa... - vanha vaimo
salli mun ;D kirjoitti:
Kaikki ohjelmassa esille tulleet asiat eivät ole faktaa, tai ihme on jos ne pitävät yleensäkään paikkansa.
Tunnen erään ohjelman henkilön henkilökohtaisesti, ja siinä hän todistelee jotain mikä ei kertakaikkiaan pidä paikkansa, eli hänen lausumansa on puhdasta umpijöötiä kaikkinensa.
Kyse on ilmeisimmin vanhoista katkeruuksista, ja yllättäin hänelle oli avautunut sopiva tilaisuus tölväistä uskonnollisuuden kaavun ja julkisuuden tuoman tilaisuuden turvin.
Itse en syytä tai puolusta ketään ja mitään, mutta nuo karpon faktat ovat etupäässä vain Karpon viihdettä.Tunnen monia ohjelmassa esiintyneitä ihmisiä, en kaikkia. Tiedän ainakin heidän kertomustensa todenpitävyyden.
Kerro minulle, mikä ohjelman kohta oli sellainen, että SINÄ tiedät, ettei pidä paikkaansa. Onhan sinun velvollisuutesikin oikaista väärät tiedot.
Ellet osaa tarkentaa, niin väitteesi jää omaan arvoonsa, puskahuuteluksi:( - vanha vaimo
salli mun ;D kirjoitti:
Kaikki ohjelmassa esille tulleet asiat eivät ole faktaa, tai ihme on jos ne pitävät yleensäkään paikkansa.
Tunnen erään ohjelman henkilön henkilökohtaisesti, ja siinä hän todistelee jotain mikä ei kertakaikkiaan pidä paikkansa, eli hänen lausumansa on puhdasta umpijöötiä kaikkinensa.
Kyse on ilmeisimmin vanhoista katkeruuksista, ja yllättäin hänelle oli avautunut sopiva tilaisuus tölväistä uskonnollisuuden kaavun ja julkisuuden tuoman tilaisuuden turvin.
Itse en syytä tai puolusta ketään ja mitään, mutta nuo karpon faktat ovat etupäässä vain Karpon viihdettä.Tunnen monia ohjelmassa esiintyneitä ihmisiä, en kaikkia. Tiedän ainakin heidän kertomustensa todenpitävyyden.
Kerro minulle, mikä ohjelman kohta oli sellainen, että SINÄ tiedät, ettei pidä paikkaansa. Onhan sinun velvollisuutesikin oikaista väärät tiedot.
Ellet osaa tarkentaa, niin väitteesi jää omaan arvoonsa, puskahuuteluksi:( - vähän
vanha vaimo kirjoitti:
Tunnen monia ohjelmassa esiintyneitä ihmisiä, en kaikkia. Tiedän ainakin heidän kertomustensa todenpitävyyden.
Kerro minulle, mikä ohjelman kohta oli sellainen, että SINÄ tiedät, ettei pidä paikkaansa. Onhan sinun velvollisuutesikin oikaista väärät tiedot.
Ellet osaa tarkentaa, niin väitteesi jää omaan arvoonsa, puskahuuteluksi:(Varsinaisesta hoitoasiasta ei itselläni ole kokemusta ja lukkoon lyötyä kantaa, mutta eräs ohjelman todistaja on tuiki tuttu henkilö jonka kulissin taustat tunnen erinomaisen tarkasti ja syyseuraussuhteensa, joten siitä en voi enempää näillä palstoilla puhua. Varmaan ymmärrät että en voi osoitella sormellani ketään sillä silloin olisin taatusti käräjillä.
Tiedän että tämä epäluotettavuus leimaa koko ohjelmaa joten itselleni se on vain arvotonta sotkua, jonka jätän mielelläni muitten haltuun. - wanhawaimo
vähän kirjoitti:
Varsinaisesta hoitoasiasta ei itselläni ole kokemusta ja lukkoon lyötyä kantaa, mutta eräs ohjelman todistaja on tuiki tuttu henkilö jonka kulissin taustat tunnen erinomaisen tarkasti ja syyseuraussuhteensa, joten siitä en voi enempää näillä palstoilla puhua. Varmaan ymmärrät että en voi osoitella sormellani ketään sillä silloin olisin taatusti käräjillä.
Tiedän että tämä epäluotettavuus leimaa koko ohjelmaa joten itselleni se on vain arvotonta sotkua, jonka jätän mielelläni muitten haltuun.Tiedän ja tunnen useita ohjelmassa olleita, joten tiedän, että he puhuvat totta.
Ohjelma on erittäin hyvä kriittisyydessään ja objektiivisuudessaan.
Myös SRK olisi saanut puheenvuoron, mutta he eivät halunneet tulla sanomaan omaa kantaansa.
Miksi? Ehkä siksi, että heidän toimintansa oli vastoin Raamattua ja yleisiä ihmisoikeuksia.
- Miksi?
Olen tuota dokumenttia yrittänyt ladata aina silloin tällöin jo useiden kuukausien ajan, mutta selain "kaatuu" aina. Se ei aukea IE:llä, FF:llä eikä Operalla.
Miten sen saisi toimimaan? - inhimillinen..
paljastus siitä, mihin lahko-oppi johtaa!
- pahaksi
Raamatussa on lähetyskäskykin, väärennettynä ja Jeesus ei ole sitäkään vahvistanut. Kuinka luulet sen raamattuun tulleen?
Älä tee huorin käsky on poistettu! Uskotko sinä todellakin, että Jumala tai/ja Jeesus muuttelee asenteitaan sanaansa???
Miksiköhän raamatussa lukee:
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Joko ymmärrät?
Kaikki raamatun kohdat jotka ovat ristiriidassa Mooseksen Jumalalta saamien käskyjen, ohjeiden jne suhteen ovat muiden kuin Jumalan ihmisille antamia. Lapsikaste, hätälapsikaste, kolminaisuusoppi, perisynti jne jne odottavat vuoroaan tulla väärennettyyn raamattuun.
Tuollaisiin Jumalan ja Jeesuksen vastaisuuksiin uskot ja luotat mutta Jeesuksen opetukset ja esimerkilliset teot kiellät!
Tiedät kristinuskon historiasta että se on murhannut satoja miljoonia ihmisiä jopa Jeesuksen seuraajat Paavalin tuella ennenku murhasi Paavalin, ja silti tuet uskollasi älä tapa käskyn rikkojia ja avoimesti yrität puolustaa uskoasi Jumalallisena! Sillä jumalalla on sarvet!!!
Jos Jeesus ei mielestäsi osoittanut ristillä, että kaste ja uskoa eivät ole pelastuksen vaatimuksena, niin kerro meille kaikille, kuinka raamatussa olevat Jumalan antamien ja Jeesuksen vahvistamien käskyjen vastaisuudet ovat jumalallisempia kuin Jeesuksen opetukset ja esimerkilliset teot?
Ja kerro samalla se/ne raamatun UT:n kohdat jossa kristinuskolle on annettu oikeus rakastaa lähimmäsiään, jopa omia uskovaisia hengiltä tappamalla?
Ja perustele raamatun UT:llä esimerkiksi ristiretkien, pakana vainojen jne jne. aikanat tehdyt murhat Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi?
Missä kohtaa raamattua määrätään kristinusko ristiretkiä tehdessään tappamaa kaikki pakkokasteesta ja pakkouskosta kieltäytyjät niinkuin suomeenkin kristinuskon sivitys tuotiin?
Ellet noita osoita raamatun UT:llä Jumalan ja Jeesuksen tahdoksi niin tiedämme molemmat kuka on se herra joka jumlalttomuuksia on teettänyt ja joka tääänkin sotilaspappien tuella tekee samoja palveluksia jumalalleen esim. Irakissa.
Tiedän, ettei tämä saa kauaa täällä olla koska rehellisyys ei saa tulla esiin. On ilmeistä, että pahuuden on täälläkin saatava hallita mutta toivotavasti edes joku ehtii lukemaan ja oppii ymmärtämään totuuden. Jos tämä oliskin valhe niin se tämä sais olla täällä!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839