Onko kenellekkään käynyt niin tai sitten mä kuvittelen, että kun jätin suklaan syönnin pois, niin alkoi esiintymään rytmihäiriöitä, m lisälyöntejä ym. Pari vuotta sittenkin heitin suklaan pois, niin jo alkoivat lisälyönnit. Aloin syömään suklaata ja ne loppuivat. Nyt olen taas ollut suklaa lakoossa pari kuukautta ja taas alkoivat. En haluaisi syödä suklaata, kun muutenkin olen ylipainoinen. Kysynkin, että voiko suklaassa olla jotain sellaisia aineita, jotka ovat sydämelle hyväksi?
Minä ja
suklaa
3470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suklaassa (etenkin tummassa suklaassa) on verenkiertoelimistölle terveellisiä flavonoideja. Ne parantavat verisuonen sisäpinnan toimintaa, alentavat verenpainetta, kohottavat hyvää HDL-kolesterolia ja suojaavat LDL-kolesterolia hapettumiselta.
Jos haluat hyötyä suklaa flavonoideista mutta välttää suklaan kaloreita, kannataa käyttää pelkkää kaakaojauhetta sekoitettuna veteen, kauramaitoon, riisimaitoon tai soijamaitoon. Tavallinen lehmänmaito sen sijaan heikentää huomattavasti kaakaon flavoidien imeytymistä.
Tulipa kirotusvireitä, mutta ehkäpä asia tuli silti ymmärretyksi.
Suklaa on aika hyvä magnesium lähde. Epäilen että juuri magnesium suklaassa on estänyt rytmihäiriöitä. Mg on se elektrolyytti jolla on ratkaisevin asema sydämen rytmin säätelyssä. Suklaa on hyvä Mg lähde ainoastaan siksi että siinä on kaakaota. Kaakao on erinomainen Mg lähde. Maitosuklaassa on vähemmän Mg kuin tummassa koska tummassa on enemmän kaakaota. Flavonoidit ovat hyviä aineita, mutta niitä on verrannollisen vähän maitosuklaassa, tummassa on aika hyvin riippuen merkistä. Flavonoidit eivät säätele sydämen rytmiä, joten suklaan Mg on varmaan se ratkaisevin aine mikä on estänyt sun rytmihäiröitä. Kaakao on myös hyvä kalium lähde, ja K on tunnetusti myös tärkeä aine sydämelle.
Huolehdi että saat jokapäiväisestä ruoasta paljon Mg:a. Jos siitä tulee vajetta niin seuraa epäterveys.