mahdollista?

kyselisin vaan sellasta et kuinka suuri on mahdollisuus että oon raskaana ollaan harrastettu poikaystäväni kans seksiä ilman kortsua. hän kuitenkin veti siittimen pois ennen laukeamista, mutta onko silti mahdollisuus olla raskaana? eikö siittiöitä kokoajan kuitenkin pääse emättimeen?? vaiko? alaikäinen ja tieto olis tarpeen, ei vittuilioille. kiitos vastauksista! :)
5651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yhdynnässä on EHDOTTOMASTI käytettävä ehkäisyä, mieluiten kondomia jo ihan sukupuolitautienkin välttämiseksi. Siittiöitä erittyy monilla jo ennen laukeamistakin, joten raskauden mahdollisuus on todellinen.

Äänestä
  • koska raskauden ensioireet alkavat??

    Äänestä

  • sandra9 kirjoitti:

    koska raskauden ensioireet alkavat??

    Yleensähän nainen epäilee olevansa raskaana,kun kuukautisten pitäisi alkaa mutta eivät alakkaan..samoihin aikoihin nimittäin useimmille ilmaantuvat ne ensioireetkin. Tosin minä tunsin tämän raskauden kohdalla erilaisia oireita jo viikkoa ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa, eli aika yksilöllistä se on. (Ensimmäiseksi verisuonet rupesivat kuultaamaan selvästi rinnoissa, sitten alkoi alaselkä- ja maha kivut..siis vihlontaa,nipistelyä,jomotusta.) Jos et enään voi käyttää jälkiehkäisyä, suosittelen tekemään sen raskaustestin mahdollisimman pian. Siis heti kun menkkojen aika olisi. Ja koska raskaus ei ilmeisesti ole millään lailla toivottu, hakeudut sitten heti esim. oman terveysasemasi lääkärin juttusille, joka kirjoittaa sinulle lähetteen eteenpäin. Ja muistakaa nyt oikeasti nuoret se kortsun käyttö! voin kokemuksesta kertoa että sillä säästyy paljolta. Mulle on itselleni tehty abortti teinivuosina, ja se ei todellakaan ole mikään mukava operaatio. Saati että se kumi on IHAN OIKEASTI halpa henkivakuutus. Tämä ei ollut tarkoitettu saarnaksi,vaan muistutukseksi.

    Äänestä

Ns. katumuspillereitä on mahdollisuus ostaa apteekista, jos tapaus on tuore. Niiden pitäisi ehkäistä mahdollinen raskaus 78 tunnin sisällä otettuna, tosin täysin varmoja nekään eivät ole. Saat ne ilman reseptiä, eikä käsittääkseni hintakaan ole korkea.

Toivottavasti selvisit pelkällä säikähdyksellä ja otat tästä myös opiksesi. Kondomia tulee käyttää aina ja jos poikaystäväsi tai sinä olette harrastaneet suojaamatonta seksiä muidenkin kanssa, käy tarkistuttamassa mahdolliset sukupuolitaudit joko terveyskeskuksessa tai koulusi terkkarin lähetteellä.

Äänestä
  • heikentää, eli mitä nopeammin ottaa, sitä varmemmin ehkäisee. Hinta n. 15 euroa.
    Niiden nimi on jälkiehkäisypillerit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sandra9 kirjoitti:

kyselisin vaan sellasta et kuinka suuri on mahdollisuus että oon raskaana ollaan harrastettu poikaystäväni kans seksiä ilman kortsua. hän kuitenkin veti siittimen pois ennen laukeamista, mutta onko silti mahdollisuus olla raskaana? eikö siittiöitä kokoajan kuitenkin pääse emättimeen?? vaiko? alaikäinen ja tieto olis tarpeen, ei vittuilioille. kiitos vastauksista! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu