Eli tuosta Tokion yleisestä hintatasosta kyselisin. En ole lyhyelle turistimatkalle menossa vaan pidemmäksi aikaa, joten tuo hintataso ja jokapäiväisistä asioista koostuvat kulut kiinnostaisivat. Osaako joku arvioida yleisten kulujen tuomaa summaa kuukaudessa? Esim. metroliput, ruoka, tarpeelliset hygienia- yms. tarvikkeet – sekä vähän tietenkin pientä shoppailuvaraa mm. vaatteisiin ja muihin (mutta en todellakaan ole himoshoppaaja). Pärjäisikö n. 300 eurolla kuussa tuollaisista kuluista jo ihan hyvin ( siihenpäälle asumiskulut ja koulumaksut, joihin olen varannut jo tarvittavan summan)?
Hintataso?
elvin
31521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Piti vain sanoa se, että en todellakaan ole selvillä, millaista summaa tuolla tarvitsisi. Että saattaa olla aivan alakanttiin tuo heittämäni luku, mutta siksipä kysyn täältä. Helpompi varautua, jos tietää tarvitseeko kuukausittain pari sataa vai reilu 500 euroissa varata pakollisiin menoihin. Suurimmat pakolliset menoerät tulevat siis kuitenkin varmaan olemaan ruoka (tai raaka-aineet, koska mahdollisuus valmistaa itse keittiössä) ja erilaiset metrot ja muut kulkuvälineet? Sähkö, vesi ja tällaiset sisältyvät tulevaan vuokrahintaan.
Koska olen jatko-opiskeliija ja teen kaikenlaista arubaitoa, en elä leveästi. Mulla menee säästellen:
ruuat ehkä 20 000-30 000/kk mutta kokkaan itse useimmiten, en syö ulkona. Syö yliopistollasi, niillä on yleensä halpaa. Olen myös kasvissyöjä, joten lihaan ei mene...ja tofu on halpa protsku. Kannattaa katsella hiukan kauppoja, koska on olemassa kalliimpia ruokakauppoja ja halpisruokakauppoja. Vinkki: useissa kaupoissa myydään illalla myöhään sushibokseja ja bentobokseja alennuksella.
Tokiossa kulkemiseen menee paljon, koska ei ole olemassa koko kaupunkiia kattavaa kuukausilippua, vaan voit ostaa teikikenin asuntosi ja koulusi välille (pyydä koulusta opiskelijatodiistusläpyskä, niin saat teikikenin halvemmalle - sama pätee myös kännykän ottoon, eli au antaa opiskeliijakortilla halvemmat kk-maksut).
Hygianiatarvikkeet eivät mielestäni maksa paljoa lukuunottamatta hammaslankaa, jota kannattaisi rahdata pari kolme boksia Suomesta, jso olet vakikäyttäjä. Tsekkaa Matsumoto Kiyoshi -niminen kemppariketju shampoille ja vastaaville, niillä on aina ale ja joku äijä huutamassa tarjouksia kaupan edessä.
Koska jenin kurssi on euroista vaihdettuna sinulle edullinen, pärjäät ok suht vähällä, mutta 300 on hieman liian vähän - kai haluat joskus käydä kaljalla, leffassa tms.?
Asumiskuluissa tarkista mitä vuokraan sisältyy. Sähkö on kalliimpaa kuin Suomessa, ja jos joudut talvella lämmittämään ja kesällä tuulettamaan (just nyt) varaudu korkeampiin sähkölaskuihin!
En huomannut, että ainakaan Tokiossa hintaero Suomen ja Tokion välillä olisi ollut suuri. Varaisin siis rahaa sen verran, minkä kulutan Suomessa. Nuo asuntokustannukset ovat asia erikseen.