Hei!
Tarjoan lastenhoitoapua Pirkanmaan alueella. Olen 19-vuotias tamperelainen tyttö ja aloitan opiskelun Ikaalisten käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa 13.8.2007. Etsin ilta-aikaan (n. 15.00-20.00) sijoittuvaa työtä jota voisin tehdä 1-5pvää viikossa ja tarvittaessa välillä viikonloppuisin.
Olen saanut kokemusta lasten kanssa työskentelystä vapaaehtoistyöntekijänä 3kk ajan Tampereen englanninkielisessä leikkikoulussa vuonna 2004 osallistuessani lukion lähimmäistyön kurssille. Olen myös vetänyt omaa kuvataidekerhoa 3-6-luokkalaisille tytöille Toivion koululla Pirkkalassa kevätlukukausina -05 ja -06. Lisäksi olen toiminut vakituisena lastenhoitajana kahdessa perheessä.
Olen valmis aloittamaan työt välittömästi.
Tulen mielelläni haastateltavaksenne ja saamaan lisätietoa työtehtävän luonteesta teille soveltuvana ajankohtana.
Terveisin Susanna Seppälä, 0408448150
tarj. osaava lastenhoitaja TRE alue
SusannaS.
1
273
Vastaukset
- mammusti
Hei.
oletko vielä vapaana lastenhoitoon? Tarvitsisimme kerran viikossa pariksi tunniksi hoitajaa kahdelle lapselle yhteisen harrastuksen vuoksi. Paljonko pyytäisit palkaksi?
T:Johanna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672425- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801253EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje71170- 79875
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19870- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27689- 30666