Tökeröä käytöstä

tällästä

Tapani Kansa veti alkuillasta hienon keikan Lappeenranan Linnoituksen yössä eilen(10.8.) Komea ääni ja on kuntokin kohdallaan, sillä hyvin jaksoi laulaa ja esiintyä helteestä huolimatta.
VIP pöytäläiset eivät vaan osanneet käytöksen alkeita. Kova puheensorina koko ajan, ja kaiken huippu oli kun kesken Tapanin laulun tuli joku ryhmän vetäjä, otti mikin Tapsan kädestä ja sanoi, että: autot odottavat.
Puolet VIP porukasta lähti ja T.Kansa toivotti: Tervemenoa!

Miksi tulla konserttiin ryyppäämään ja kuuntelemaan, kun ei osata käyttäytyä ?

27

1845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oukkidoukki

      Tapsa on ammattilainen, kyllä hän tuollaisiin örveltäjiin varmasti on vuosien aikana tottunut.
      "Linnoituksen yö" on valitettavasti sellainen tapahtuma ,että siellä noita kaljan kittaajia pyöriin välillä ihan harmiksi asti.

    • Zori

      Olisi Tapsa vaan leiponut sitä mikrofonin kädestään napannutta ukkoa lättyyn. Niin minä ainakin olisin tehnyt. Lava on esiintyjien pyhäpaikka. Sinne kesken biisin kenenkäään ulkopuolisen urpon pidä tulla kekkuloimaan.

      • haa.

        "Pyhäpaikka" ;D lapsellista sönkötystä. Olihan tuo toki törkeetä mennä sinne pomppimaan ja selvinpäin jannu varmaan häpeää ja jollei itse tajua niin toivottavasti toiset muistuttaa. Mutta että "pyhäpaikka" joka muuten kirjoitetaan "Pyhä paikka", voi ei...;D

      • haa. kirjoitti:

        Kylläpäs nyt suhtaudut aika välinpitämättömästi tohon asiaan, mutt ans olla, jos Tapsa olis tehnyt tolleen , niin kyllä täällä Tapsan vastustajat taas melskais suu päälaellaan, niin että vaahto suusta lentäis , että miten törkee se on.

      • niinhän.
        Justiinax kirjoitti:

        Niinhän kirjoitinkin että törkeetä käytöstä oli, etkö ymmärrä lukemaasi.

      • niinhän. kirjoitti:

        Niinhän kirjoitinkin että törkeetä käytöstä oli, etkö ymmärrä lukemaasi.

        No juu, mutt mikset nyt vaatinut ja peräänkuuluttanut anteeks pyyntöö, niinkuin olisit varmasti tehnyt jos Tapsa olis käyttäytynyt noin ?

      • täh?
        Justiinax kirjoitti:

        No juu, mutt mikset nyt vaatinut ja peräänkuuluttanut anteeks pyyntöö, niinkuin olisit varmasti tehnyt jos Tapsa olis käyttäytynyt noin ?

        Mitä mun vaatimukseni tällaisella typerällä keskustelufoorumilla auttaa asiaan, voi pyhä sylvi sun järjenjuoksuas. Kyseinen törttöilijä tuskin edes lukee tätä palstaa tai jos lukee, viisveisaa kenenkään vaatimuksista. Ja mistäs tiedät vaikka olis jo lähestynyt herra Kansaa henkilökohtaisesti pahoittelun tai anteeksipyynnön kanssa(jos uskaltaa :/ ). Itse en ainakaan lähtis täällä pyytelemään anteeksi koskapa ko.artisti ei täällä taatusti vieraile.

      • se vaan
        haa. kirjoitti:

        "Pyhäpaikka" ;D lapsellista sönkötystä. Olihan tuo toki törkeetä mennä sinne pomppimaan ja selvinpäin jannu varmaan häpeää ja jollei itse tajua niin toivottavasti toiset muistuttaa. Mutta että "pyhäpaikka" joka muuten kirjoitetaan "Pyhä paikka", voi ei...;D

        On sellainen paikka ettei sinne ulkopuoliset kesken biisin ja esiintymisen tule kyllä täytyy olla jokin hätä ei riitä että kuljetus lähtee ne olis voinut muutenkin sopia jo etukäteen mihin aikaan lähtö on . Todella alaarvoista mutta onneksi Tapsa oli fiksu ja suostui.Mutta varma on että ei hyvää ajatellut tuolaisesta

    • joku vaan

      Nuo ns. VIP-vieraathan ovat aikaisempina vuosinakin tuolla Linnoituksen yössä öykkäröineet.
      Pysyisivät kotonaan,kun eivät osaa käyttäytyä.

    • ***************

      Aina välillä sitä näkee tuollaista moukkamaista käytöstä yleisöltä jossain konserteissa ja festivaali-tapahtumissa.
      Jos ja kun kerran esim. artistiltakin sitä moitteetonta käytöstä vaaditaan, niin kyllä sitä samaa on lupa odottaa myös yleisöltä.

      Tuollaiset VIP-vieraat kuvittelevat usein olevansa jotain hienompaa väkeä ja luulevat, että saavat käyttäytyä miten vaan, viis muista välittäen.

    • jaksaa

      Kansaa nyt ei erkkikään kuuntele selvin päin eikä edes pikkuisessa pöhnässä.

    • hemmo

      Pointsit Tapsalle hienosta laulamisesta ja esiintymisestä, sekä hyvästä tilannetajusta ja huumorista, noiden VIP örveltäjien tapauksessa.

    • hevi on parasta

      eräs taksi kuski kertoi viime vuonna että vetävät pitkää tikkua kuka lähtee hakemaan Toppilasta näitä iskelmä kännikala riehujia.Samaan aikaan Oulussa on Jalometalli festivaalit ja hevarit saivat kehut käytöksestään kaikilta taksikuskeilta.Keski-ikäiset örveltäjät ovat taksikuskien vihoviimeisiä asiakkaita.

    • olitaasniin

      täynnä itseään kuin voi olla, ainakin myöhäisemmässä setissä.

      • Gilla*

        Mitenkä niin ? Miten se muka ilmeni ?

      • fanifani

        Tottakai laulajan pitää olla ujo, arka ja pyydellä anteeksi, että pääsee laulamaan suureen kesätapahtumaan. Siitähän se yleisö riemastuisi. Keksi jotain parempaa. Oikeesti Tapani olitaasniin HYVÄ!

      • OK.
        fanifani kirjoitti:

        Tottakai laulajan pitää olla ujo, arka ja pyydellä anteeksi, että pääsee laulamaan suureen kesätapahtumaan. Siitähän se yleisö riemastuisi. Keksi jotain parempaa. Oikeesti Tapani olitaasniin HYVÄ!

        Näin on ! Tapsa on loistava laulaja ja just hyvä persoona. Hänessä on sopivassa suhteessa ammattiylpeyttä ja nöyryyttä.
        Suomessa vaan tuntuu jotkut pitävän sellaisesta tyylistä artistilla ,että : " Sorry, kun olen olemaassa, ja sorry jos olen syntynyt ".
        Tapanilla on oikeanlaista asennetta. Nöyrä pitää olla , mutta ei tarvitse nöyristellä. Tapsa on aito, eikä mikään teennäinen mielistelijä.

      • sua
        fanifani kirjoitti:

        Tottakai laulajan pitää olla ujo, arka ja pyydellä anteeksi, että pääsee laulamaan suureen kesätapahtumaan. Siitähän se yleisö riemastuisi. Keksi jotain parempaa. Oikeesti Tapani olitaasniin HYVÄ!

        Voi sua reppanaa, etkö tiedä mitään siltä väliltä. Onneksi suurin osa artisteista tässä maassa ymmärtää että samalla kun ottaa yleisönsä ja esiintyy valovoimaisesti niin voi myös olla oikealla tavalla nöyrä, eikä se tarkoita kuvailemaasi luimuilua, todella lapsellista kärjistämistä. Tosi vaan on että Kansan olemus ja käytös on uskomattoman itserakasta.

      • sua kirjoitti:

        No jaa... toiset saattaa pitää hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä itserakkaana. Ja vielä jos tämä sattuu olemaan myös suorasanainen tyyppi, niinkuin Tapsa, niin siitäkös jotkut saa vaan lisää vettä myllyynsä.

      • jaajo
        sua kirjoitti:

        Kerran kun Tapani juonsi encore biisinsä (joka oli Anniina) sanoi hän lavan edessä oleville nimikirjoitusten pyytäjille, että: "ei, en anna teille nimikirjoitusta, saatte minulta jotain muuta, sellaista mitä kukaan toinen ei pysty antamaan", ja alkoi laulaa. Olihan se vaikuttavan komean kuuloista. Ei kaikki pysty laulamaan Anniinaa ilman säestystä/minimaalisella säestyksellä.

      • vaan
        jaajo kirjoitti:

        On kyllä mies melkoisen ylimielinen, ihan maineensa veroinen.

      • Zori
        vaan kirjoitti:

        On kyllä mies melkoisen ylimielinen, ihan maineensa veroinen.

        Tapsa antaa yleisölle kaikkensa. Ei se ole ylimielisyyttä.

      • wanharouwa
        Justiinax kirjoitti:

        No jaa... toiset saattaa pitää hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä itserakkaana. Ja vielä jos tämä sattuu olemaan myös suorasanainen tyyppi, niinkuin Tapsa, niin siitäkös jotkut saa vaan lisää vettä myllyynsä.

        Kyllä Sinun "Justiinax" kannattaisi perehtyä asioihin ja vasta sitten alkaa tehdä luonneanalyysejä :D
        Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, hänen ei tarvitse joka haastattelussa toistella samoja fraaseja "olen tehnyt tätä niin kauan, osaan tehdä tätä niin rennosti, ym. soopaa". Hyvällä itsetunnolla varustetulla ihmisellä on varaa olla ystävällinen, tulla puolitiehen vastaan ja ottaa toisten mielipiteet huomioon (TK:n tapauksessa siis yleisön).

        Kyllä se vaan pahasti siltä näyttää (on näyttänyt aina), että TK:n itsetunto ontuu pahan kerran, se näkyy mm. kiukutteluna niin yleisölle kuin muusikoillekin ja muussa yhteydessä se näkyy esim. ala-arvoisena liikennekäyttäytymisenä.

      • musafani.
        wanharouwa kirjoitti:

        Saatat olla kyllä oikeassa siinä, että Tapsalla on aina ollut hieman heikko itsetunto ( sehän on taiteilijoille aika tyypillistä).
        Tapsalla se ilmenee välillä tuittuiluna, ja jonkinlaisena uhoamisenakin joskus ja joillakin toisilla taas alkoholismina.

    • Aivanpa

      oikein tekivät! Kuka kansan määkimistä jaksaa kuunella!

      • Zori

        Hyvin monet tykkää kuunnella Tapsan komeaa laulua. Etelä-Saimaa lehdessäkin luki , että: " kansa nautti Tapsasta! " (Tuolla linnoituksen yön konsertissa siis)

      • joopa just
        Zori kirjoitti:

        Hyvin monet tykkää kuunnella Tapsan komeaa laulua. Etelä-Saimaa lehdessäkin luki , että: " kansa nautti Tapsasta! " (Tuolla linnoituksen yön konsertissa siis)

        joo! Kansa nautti tapsasta ja häntä pantiin toiseen korvaan, toinen kärsää käytti!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe