SITRUUNAPUUSTA

Istutimme kokeilumielessä sitruunan siemenen ruukkuun vuonna 2003. Kasvu oli aluksi hidasta, mutta muuttaessamme uuteen kotiin viime talvena on puu kiihdyttänyt kasvuaan kovasti. Nyt se on puolessa vuodessa kasvanut saman verran kuin 3,5 vuodessa. Tällä hetkellä vähän yli metrin mittainen.
Ei haaraile tai muuta. Lehtiä on paljon ja tuntuu voivan hyvin. Ruukkuna nyt noin 20cm halk. alta kasteleva malli. Multa vaihdettu keväällä.
Eli miten pitäisi jatkossa toimia? Isompi ruukku?
Tukia tai muita? Ei ole mitään aikaisempaa kokemusta vastaavasta. Mukava sen kehitystä on ollut seurailla. Koskahan saadaan mahdollista satoa?
2447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä olen lukenut, sitrukset pitävät enemmän ahtaammasta kuin väljästä ruukusta. Näin myös oma sitrukseni. (Calamondin/mandariini)

Eli ruukunvaihto ei ole vielä ajankohtaista, aikaisintaan ensi keväänä, uskoakseni vasta sitä seuraavana.

Olethan lannoittanut sitruunaasi? Monesta kaupasta löytyy sitruksille tarkoitettua lannoitetta, jota olen itsekin käyttänyt. Merkkiä en muista...

Sitrukset pitävät talvella viileämmästä lämpötilasta, ilman viileää lepokautta sitrukset saattavat pudottaa talven aikana lehtiä.
Ihanteellinen lämpötila on noin 15 astetta.

Jonkinlaisen tuen voisit laittaa, riippuu siitä, kuinka paksuvartinen on puusi.

Odottele ensi kevääseen, latvo sitruunasi (eli poista sitruksesi latvasta noin 5-10 senttiä), jolloin sen pitäisi alkaa kasvattamaan oksia. Odottele jälleen ensi kevääseen, ja istuta uuteen, hieman suurempaan purkkiin (itse suosin saviruukkuja). Joko on kukkinut? Oma sitrukseni kukkii kaunein, valkoisin, ja tuoksuvin kukin. Satoa tuskin tulee... koskaan.

Äänestä
  • Kiitoksia vinkeistä. Ei ole kukkinut vielä kertaakaan. Ehkäpä ensi vuonna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isä ja poika kirjoitti:

Istutimme kokeilumielessä sitruunan siemenen ruukkuun vuonna 2003. Kasvu oli aluksi hidasta, mutta muuttaessamme uuteen kotiin viime talvena on puu kiihdyttänyt kasvuaan kovasti. Nyt se on puolessa vuodessa kasvanut saman verran kuin 3,5 vuodessa. Tällä hetkellä vähän yli metrin mittainen.
Ei haaraile tai muuta. Lehtiä on paljon ja tuntuu voivan hyvin. Ruukkuna nyt noin 20cm halk. alta kasteleva malli. Multa vaihdettu keväällä.
Eli miten pitäisi jatkossa toimia? Isompi ruukku?
Tukia tai muita? Ei ole mitään aikaisempaa kokemusta vastaavasta. Mukava sen kehitystä on ollut seurailla. Koskahan saadaan mahdollista satoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu