hmm...
tässä viimeaikoina olen taas alkanut ahdistua painostani, jota kyllä onkin tullut lisää sitten "paranemisen". ei varmaan auta että on ollut mieshuolia jotka jättivät minut tuntemaan itseni sekä rakastettavaksi kelpaamattomaksi että ystäväni pettämäksi? no joo...
olen ollut tässä pari viikkoa reissussa, jonka aikana en juuri syönyt ja liikuin paljon. join kyllä reippaasti alkoholia, mutta se ei tuntunut ainakaan lihottavan. päinvastoin, jos aloimme jo aamupäivällä naukkailemaan (yleensä kirkkaita shotteja tai light siideri) ei koko päivänä edes ollut nälkä.
no ei siinä vielä mitään, tultiin reissusta ja sain monta kommenttia että olen laihtunut. nyt on ruokahalu palannut, valitettavasti, mutta yritän silti pitää syömisen minimissä.
Eilen sitten rupesi kamalasti ahdistamaan alussa mainittujen henkiläiden toimesta, ja teki mieli ahmia koko keittiö tyhjäksi. ajattelin että sen voi sitten helposti käydä oksentamassa. mutta päätin kuitenkin vaan mennä nukkumaan ja yrittää nukahtaa. mutta koska kello oli vasta 19, otin pari äitini unilääkettä. kun se ei tunnin sisällä vielä tuntunut missään, otin yhden lisää, yhden siskoni resepti kipulääkkeistä ja join päälle vielä pari huikkaa vodkaa. ja johan tuli hetkeksi hyvä olo, kunnes nukahdin! ja sitten heräsin vasta joskus 10:30 ja olo oli hyvä mutta ruokahalusta ei ollut tietoakaan
tämä ei siis ole ensimmäinen kerta kun olen sekakäyttänyt helpottaakseni oloani. Alkaa pikkasen huolestuttaa koska alkoholismia löytyy perheen molemmilta puolilta, eikä tämä muutenkaan ole kovin fiksua.
en tiedä mitä nyt pitäisi tehdä. haluan vieläkin laihtua, ja sen tulen tekemään keinoilla millä hyvänsä, mutta en halua alkaa käyttää lääkkeitä estääkseni syömistä, vaikka sen olenkin todennut tehokkaaksi tavaksi.
tarvinko apua?
-----
1
390
Vastaukset
- yks hullu
Lääkkeiden sekakäyttö ei kannata. Onko sulla tällä hetkellä mitään hoitokontaktia? Koska minusta kuulostaa vähän siltä että jonkinlaista juttelukaveria voisit nyt tarvita... Napsitko noita "coctaileja" todella vain estääksesi syömistä? Vai onko taustalla jotain muutakin? Joka tapauksessa voimia sulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16212387
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454640Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1393659Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461