Baarikulttuurista (taas kerran)

Elfarran

Tässä ärsytti eräskin kerta kun oltiin työtiimin kanssa illanvietossa. Synnytyksestä on nyt vuosi ja olin asennoitunut, että nyt vihdoin voin rällätä vaikka aamutunneille (lapsenhoito oli järkätty). Mutta kaikki olivat lähdössä jonnekin helskutin Onnelaan tai muihin tanssipaikkoihin. Nämä tämmöiset tanssipaikat kulkevat meikäläisellä edelleen yleissanalla "disko", vaikka taitaa olla aika elähtänyt nimitys. Lähdinkin siitä sitten hyvissä ajoin kotiin kun eipä semmoinen musiikki/tanssiminen kuulu mieltymyksiini. Eihän semmoisessa paikassa pysty edes juttelemaan.

Aloin sitten muistelemaan, että missäs sitä ennen käytiin. No tietenkin vähän rokimmissa paikoissa, mutta missäs ne kaverit (tästä aiheesta olikin ketju tuossa aikaisemmin) ovat joiden kanssa sitä ruukattiin käydä. Hmmm... kaikki muuttaneet jonnekin. Nykyiset kaverit ovatkin sitten lapsellisia tai työkavereita, jotka eivät näköjään jaa kapakkamieltymyksiäni, höh.

Tästä lähtien en taida ryykätä minnekään "tavallisena" kapakkailtana vaan katsastan ainoastaan mielenkiintoiset bändit tms. Kun tuo alkoholin nauttiminenkaan ei tunnu oikein maistuvan enää ja yleinen baarihässäkkä ja mökä häiritsevät (vanahaksi tullut). Vaan mikä on aivan maailman posiitivisin asia baari-iltoja ajattelen on se tupakkalaki! Aivan mahtava varmaan mennä kotiin kun vaatteet ei haise ainakaan niin voimakkaasti tupakalle (vielä en ole testannut savutonta baaria).

Millaisissa paikoissa tämän palstan äidit käyvät? Mikä baari-illoissa on tärkeintä esim tanssi, musiikki, seurustelu, alkoholi? Onko baarien savuttomuus ollut helpotus tai edes miellyttävä asia (lähinnä ehkä niille jotka eivät itse tupakoi)? Onko teillä joku vakipaikka vai vaihtuuko paikka esim seuran mukaan?

5

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annette27

      Oulussa kun olen joskus sattuneesta syystä käynyt baareilemassa, niin eikös siellä Torinrannassa päin ole se "Jumppa-pubi". En muista ikinä sitä oikeaa nimeä, joten sanon sitä samankaltaisuuden vuoksi Jumppa-pubiksi. :)

      Ja sitten täällä stadissa... Menisin varmasti lähinnä noihin Punavuoren baareihin-disco - välimuotoihin, lähinnä Lostariin. Tykkään myös Bakersista ja Prahasta.

      • Elfarran

        Ai Jumpruko jumppa-pubi :)

        Minä & kumppanit ruukattiin käydä lähinnä numerobaarissa (45 special), mutta mahtaa nelifemmankin meno olla nykyään aika kesyä. Sen jälkeen kun se yläkerta tuli (siitäkin mahtaa olla jo 10 vuotta, ainakin) niin baarin luonne vähän muuttu. Hmmh... missähän nelifemmassa käydään tupakilla. Tietääkö joku? Miten Oka muka pitää ohjakset käsissä jos porukka säntää siihen kadulle tupakille? Hmmh... onkohan Oka ees puikoissa enää. Se se vasta piti jöötä, legendaarinen portieeri. Tää on kyllä vähän niinku salaisuus, mutta kerran Oka ihastu mun kaveriin (ei nelivitosessa), se oli pikkusen maistissa :D


    • minäkin tähän..

      Heh, alko niin naurattaan edellisen vastaajan "Jumppa-pubi" =D.. Asun Oulussa ja ajattelin että tarkoitit varmaan Jumprua =D

      Ite tykkään käydä Onnelassa ja muissa vastaavissa paikoissa. Täällä Oulussa Onnelan lisäksi pidän Amarillosta, Giggling Marlin oli ennen hyvä paikka mutta nykyään vähän elähtänyt "teiniluola". Hirveän harvon enää käyn, lapsen myötä mustakin on tullut oikea kotihiiri =) Baari-illassa tärkeintä on mun mielestä se seura ja monesti kivintä illan aikana on se kun ollaan jonkun ystävän kotona aloittelemassa ja poristaan kuulumiset yms. Tanssiminen (tai toisin sanoen siellä baarissa jammailu) on myös mukavaa, kiva irrotella sillon harvon kun enää lähtee mihinkään =D Tämä tupakkalaki on mun mielestä ihan hyvä juttu vaikka itse poltankin. Kiva jos baarissa on joku nurkka mihin tupakoitsijat voi ahtautua, siellä voin sitten välillä käydä sauhuttelemassa. Voin mennä myöskin ulos tupakilla, saapihan samalla vähän selvitellä päätä=D

      • annette27

        No Jumpruhan se oli! Kerran oltiin eräiden oululaisten tuttujen kanssa täällä yhdessä kauppakeskuksessa, ja tuttavapariskuntamme mies otti tyttäremme ja hyppyytti häntä ylösalas ja hoki: jumpru-jumpru-jumpru-pub, jumpru-jumpru-jumpru-pub.

        Olin aivan haavi auki, että mikä tuo juttu on. Ja kyllä muutamat ohikulkijatkin katsoivat, että pitäisiköhän tyypin lääkitys päivittää. ;)


    • turhake

      Sillon harvoin kun jaksaa ja pääsee lähtemään illanviettoon,lähden mieluiten yksin.Ystävien ja kavereiden kanssa kun ei mieltymykset kohtaa,osa tahtoo vaan tanssia ja osa vetää pään täyteen mahdollisimman nopeesti.Jos tehdään kuten kaveri tahtoo,itsellä huono fiilis,jos tehdään niin kun minä tykkäisin,kaverilla on huono fiilis.Kuullostaa ja varmaan onkin lapsellista.
      Itse tykkäisin jutella ja ottaa siinä muutaman ja jos jossain on hyvä bändi niin mennä sitten sinne.
      Savuttomuus ehdottomasti plussaa vaikkei muiden tupakointi sinänsä ole koskaan vaikuttanut minuun.Mutta hajuhaitat kyllä baarista lähtiessä.
      Jos ja kun joskus porukalla lähdetään niin yleensä poistun nukkumaan ensimmäisenä ja "ajoissa" eli yleensä ennen kahta,vissiin sitä tullut vanhaksi kun ei jaksa aamuun asti touhuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe