Jossain vaiheessa minulla oli hyvä itsetunto: tunsin olevani kaunis, ihmiset pitävät minusta, olen menestyvä, elämässä on kaikkea ihanaa.
Mutta olenko sittenkään mitenkään erityinen? Huomasin, että ympärilläni on vähintään yhtä kauniita ihmisiä vaikka millä mitalla, kuka tahansa voi saada seurustelukumppanin, muutkin menestyvät.
"Jokainen on erityinen omalla tavallaan, jokainen on kaunis omalla tavallaan", siinäpä se. Eli toisin sanoen, kukaan ei ole mitenkään erityinen vaan kaikki ovat samanvertaisia. Miten sitten pystyn rakastamaan itseäni? Ei minussa ole mitään ihmeellistä, kun kerta kuka tahansa voi olla erityinen. Esimerkiksi olin onneni kukkuloilla, kun kuulin ihmisten kehuvan minua. Seuraavaksi saan tietää että kaikkia muitakin kehutaan samalla tavalla ja masennuin.
Miten niin jokainen on erityinen?
7
402
Vastaukset
- Kun toinen
Ja oli se mitä tahansa, niin minua nuhdellaan aina. Seurustelukumppani? Tietenkin jos poliisi päättää kenen kanssa, niin poliisin kanssa ei joudu vaikeuksiin. Muutoin minusta ei olla juuri kiinnostuneita ja toisaalta, en osaa edes ajatella seurustelua vaikka ihan oikea lääkäri on sitä minulle ehdottanut. Ei se lääkäri silti minun kanssa olisi halunnut seurustella. Olen hetki toisen jälkeen lähempänä antamassa viimeisiä hyvästejä niille jotka tunnen.
- hyväksymään tuollaiset
elämän väistämättömät pikku faktat masentumatta, kutsutaan aikuistumiseksi.
- Psykopatologia
.
Jokainen on kyllä aivan erityinen, mutta vain harvat ovat erityisen "hyviä". Ja jos he ovat erityisen hyviä, he ovat tätä vain kapealla alueella.
Tästä erikseen on vielä ihmisten nauttima arvostus, joka voi olla ansaittua tai falskia.
. - kognitiiviset kyvyt
Psykopatologia kirjoitti:
.
Jokainen on kyllä aivan erityinen, mutta vain harvat ovat erityisen "hyviä". Ja jos he ovat erityisen hyviä, he ovat tätä vain kapealla alueella.
Tästä erikseen on vielä ihmisten nauttima arvostus, joka voi olla ansaittua tai falskia.
.ovat asia sinänsä, ihmisten suhtautuminen asiaan taas subjektiivinen arvio jonka henkisesti aikuinen, tasapainoinen ihminen voi jättää omaan arvoonsa.
- Liisa and katu
Sitä illuusiota meille kaikille syötetään että oltais erityisiä tai erillaisia, myös tyyliin osta
erillaiset lenkkarit.
Minä olen koira heitä minulle erillainen luu.
Erillainen mallinukke asuu minussa myös minä joka kulutan erityisesti, erityisessä talossa, erityinen olen älyssä ja erityisessä alassa, erityinen sukupuolielin jota tarjoan pomolle jolla on koirafetismi, erityinen kuva on minusta televisiossa, erityinen lapsuus ja erityinen suhde insestiin, erityinen kuva minusta heijastuu muihin ihmisiin, vatkakaa erityistä kaluanne minun suuntaan,
olen satanisti ku olen niin erityinen , minulla erityinen suhde tietokoneeseen kuin ihmisiin, lähimmäisrakkaudesta en löydä viisautta joka tukis minun päämääriä , vahvojen oikeutta ei tue politiikka hyi vittu, työttömyyttä ei ole olemmassakaa niin sanoo kokomus ja niin uskon ku ne on porvareita eli erityisiä ihmisiä kuvia siitä mitä on tärkeää ihmisen kannalta, elämä ei ole reilua niin sanoo jo laki ja reiluuteen ei saa pyrkiä ku se on vahvoja vastaan ja kapitalisminrakkinetta jota pyörittää vagina ja tyhjää kolisee sana ja tarkoitus ja lobotointi kannattajien nauru. - N30.
"Kuka tahansa voi saada seurustelukumppanin"
Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, mutta taidat olla niitä ällöttäviä tyyppejä, joiden mielestä seurustelevat ihmiset ovat jotenkin seurustelemattomien yläpuolella. Tarkoitan niitä ihmisiä, joilla nousee kusi päähän seurustelukumppanin löydettyään, ja sitten ollaan niin hienoja, onnellisia ja vakiintuneita, yhteiskunnan ylintä kastia... kunnes parisuhde karahtaa karille ja kaikki on mennyttä. Tällaiset ihmiset yleensä eivät pysty olemaan ja elämään ilman seurstelukumppania pitkiä aikoja, ja pian onkin jo uusi "kulta" käsipuolessa ja sama meininki jatkuu; siinä vaiheessa vaan sitten todetaan, että "joo siis en mä silloin aiemmin ollut edes tosissaan rakastunut, mut nyt, NYT oon ihan OIKEASTI rakastunut"... Niinpä niin.
Meni ehkä vähän aiheen viereen, mutta tuosta siteeraamastani lauseesta tuli ihan mieleen tämä "seurustelu tekee ihmisestä paremman" -ajattelua harjoittava ihmistyyppi. Minun mielestäni aika usein vaikuttaa nimenomaan siltä, että seurustelu tekee ihmisestä yksinkertaisemman ja tylsemmän.- m33,3
niin yksinoleminen on luonnotonta = luonnon vastaista. Tietenkin voi valita jonkin muunkin yhteiselon muodon kuin seurustelusuhteen, mutta yksin? That's crazy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855