Kaikilla on omat syynsä tehdä rskaudenkeskeytys/abortti (ehkäisyn laiminlyönti, ehkäisyn pettäminen, raiskaus tai joku muu syy). Itseä ei kannata piinata ja syyllistää siitä, että on päätynyt kyseiseen vaihtoehtoon. Toki se on vaikeata psyykkisesti, mutta kyllä siitä selviää, yksinkin. Itse prosessia ei kannata pelätä, koska terveydenhoito -puoli on todella kehittynyttä ja sinusta kyllä pidetään hyvää huolta. Eikä vanhemmille kerrota vaikka olisitkin alaikäinen - tämä edellyttää sitä, että maksat kaikki maksut käteisellä sairaalassa.
1. Keskeytyksen voi tehdä ennen 12 raskausviikkoa eli n.3kk raskauden alkamisesta.
Silloin alkio on vielä pieni, n.4cm pituinen. Tässä vaiheessa ihmisen, lehmän, sian, tai muun nisäkkään alkiot näyttävät aika paljon samanlaisilta. Lajille ominainen ulkonäkö alkaa muotoutua myöhemmin.
Raskaudenkeseytys tehdään joko imukaavinnalla nukutuksessa tai lääkkeellisesti. Oma hoitaja haastattelee ja tekee lähetteen labrakokeisiin ja antaa ajan lääkärille. Lääkärin jälkeen soitat poliklinikalle ja saat ajan ultraääneen, jossa määritellään alkon tarkka ikä ja katsotaan kohtua, munasarjoja ja varmistetaan kohdun yleinen terveys. Ultraäänitutkimus ei satu.
Tutkimuksen jälkeen voit päättää minkälaisen eskeytyksen haluat.
Läkkeellinen keskeytys voidaan tehdä ennen 9 raskausviikkoa.
Se tapahtuu niin, että saat ultraäänitutkmuksen jälkeen tabetin, joka tavallaan aloittaa keskeytyksen. Useimmiten lääkkeen oton jälkeen ei tule mitään oireita. Parin päivän päästä on emättimeen laitettava kohdunsuuta avaavaa lääkettä. Ne lääkkeet laittaa hoitaja polikliikalla ja olet siellä 3 tuntia "seurannassa". Seuranta tarkoittaa sitä, että sä olet taukopaikassa 3 tuntia, luet, katsot telkkaria tai hypit tasajalkaa, eli teet mitä haluat. Vuoteessa ei tarvitse olla. Lääkkeet voi pyytää myös mukaansa kotiin, jos haluaa. Hoitaja sitten harkintansa mukaan joko antaa, tai ei anna lääkettä mukaan.
Menkkamaiset kivut (vovat olla rajumpia kuin menkkamaiset kivut) ja vuoto voi alkaa jo tunnin päästä lääkkeidenlaitosta, riippuen siitä, miten aktiivisesti olet aikaa viettänyt. Kipulääkettä toki saa pyydettäessä.
Neuvo 1. - kun kivut ja vuoto alkavat, voi vaikka käydä useammin vessassa ja ponnistella - tyhjennys tapahtuu nopeammin.
Neuvo 2. - on parempi olla katsomatta pönttöön, nimittäin siellä voi olla kaikenlaista - isoa verihytymää, surkastunutta kohtua, limaklönttejä ym. ja alkiota ei välttämättä edes huomaa seassa.
Vuoto voi jatkua n. 2 viikkoa, parina ekana päivänä voi olla runsasta.
Imukaavinta tehdään kevyessä nukutuksessa,joka kestää n.10 mnuuttia.
Jos raskausviikkoja on alle 9, voit valita joko kaavinnan tai lääkkeellisen keskeytyksen.
Kaavinta on kivuttomampi ja siistmpi vaihtoehto, tuledusriski on pari prosenttia korkeampi, eikä sitä suositella tehdä yhtä kertaa enempää, sillä se ohentaa kohdun seinämää.
Polille tullaan aikaisin aamulla, ja päästään pois iltapäivllä. Silloin täytyy olla aikuinen hakija, joka saattaa kotiin ja seuraa vointia kotona.
Parin viikon päästä on molemmissa tapauksissa jälkitarkastus omalla terveysasemalla.
Toivottavasti infoa tarvitsevat saivat tästä tarpeeksi tietoa.
abortti
17
1548
Vastaukset
- Mirna
11 viikkoa vanhalla sikiöllä on sormet, varpaat ja kaikki, mitä tarvitaan ihmiseksi tunnistamiseen. Kymmenviikkoinenkin on selkeästi nimenomaan ihmisen näköinen, mutta se ei kyllä ole mielesätäni olennainen asia - siis se, miltä sikiö näyttää missäkin kehitysvaiheessa.
Silti olisi erittäin hyödyllistä, että aborttia harkitseville äideille näytettäisiin etukäteen valokuvia abortoiduista, esim. 10 viikkoa vanhoista sikiöistä. Ymmärtäisivät ehkä paremmin, mitä ovat tekemässä.
Jospa vaikka nousisi mieleen kysymys siitä, onko minulla oikeus lopettaa tämän elämä vain siksi, että en viitsinyt käyttää ehkäisyä tai ehkäisy petti tai ensi vuonna on takoitus lähteä kiertämään maailmaa tai... Mitä jos antaisin tämän elämän jatkua? Ja jos en pysty síitä itse huolehtimaan, niin antaisin kuitenkin mahdollisuuden tälle olennolle haaveilla siitä kaikesta, mistä minäkin haaveilen ja jonka takia en halua olla hänen äitinsä?- nooo
Ihmisen yksilöllinen elämä alkaa hedelmöittymisestä, se on fakta, ja koska siitä voi tulla täysikasvuinen ihmisyksilö, sillä on hedelmöittymisestä asti oikeuksia, kuten peruuttamaton oikeus elämään.
Tätä ei kuitenkaan voida sen kummemmin perustella, eikä siitä voida myöskään sen enempää keskustella. Se on henkilökohtainen uskomus.
Toinen tapa ajatella asiaa on tarkastella alkion kehitystasoa ja arvioida sen moraalista asemaa siinä vaiheessa, missä se kulloinkin sattuu olemaan. Hedelmöittyneelle munasolulle en antaisi moraalista statusta, enkä ymmärrä miksi pitäisikään. - aiemmin
nooo kirjoitti:
Ihmisen yksilöllinen elämä alkaa hedelmöittymisestä, se on fakta, ja koska siitä voi tulla täysikasvuinen ihmisyksilö, sillä on hedelmöittymisestä asti oikeuksia, kuten peruuttamaton oikeus elämään.
Tätä ei kuitenkaan voida sen kummemmin perustella, eikä siitä voida myöskään sen enempää keskustella. Se on henkilökohtainen uskomus.
Toinen tapa ajatella asiaa on tarkastella alkion kehitystasoa ja arvioida sen moraalista asemaa siinä vaiheessa, missä se kulloinkin sattuu olemaan. Hedelmöittyneelle munasolulle en antaisi moraalista statusta, enkä ymmärrä miksi pitäisikään.joku todennut hyvin, sopii sinullekin.. "Hedelmöittyneelle munasolulle en antaisi moraalista statusta, enkä ymmärrä miksi pitäisikään." :
>Moraalittomat ihmiset ovat moraalittomia, eihän siitä mihinkään pääse.> - 1977
Siinä vaiheessa kun kuka tahansa harkitsee keskeytystä, niin tottahan hän ottaa asiasta selville kaiken mahdollisen tiedon. Alkion kehitysviikot pitää olla hyvin hallinnassa. (11 viikkoisia alkioita, eli raskausviikkoja 13, ei suomessa hirveästi abortoida muutenkaan.)
Mutta ei käytetä valitsukseen ja tiedon hankintaa kuvia abortoiduista alkioista, vaan etsitään ultrakuvia jne. Hyvää kuvamateriaalia, siitä minkä näköinen alkio on milläkin viikolla on netissä paljon mm. raskautta käsittelevillä sivuilla. Niitä kannattaa käyttää!
Abortoitujen alkioiden kuvien julkaisijat ovat liian puolueellisia, ne vääristelevät aikoja mielellään (kuten sinäkin olet saanut vääristyneenn kuvan raskausviikoista ja alkion iästä). Lisäksi kuvien abortit on maksettu vastustajien innolla. - nooo
aiemmin kirjoitti:
joku todennut hyvin, sopii sinullekin.. "Hedelmöittyneelle munasolulle en antaisi moraalista statusta, enkä ymmärrä miksi pitäisikään." :
>Moraalittomat ihmiset ovat moraalittomia, eihän siitä mihinkään pääse.>yritän ajatella asiaa. Moraalittomuteni taas riippuu tietysti siitä, kuka arvostelee.
- tätä...
1977 kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun kuka tahansa harkitsee keskeytystä, niin tottahan hän ottaa asiasta selville kaiken mahdollisen tiedon. Alkion kehitysviikot pitää olla hyvin hallinnassa. (11 viikkoisia alkioita, eli raskausviikkoja 13, ei suomessa hirveästi abortoida muutenkaan.)
Mutta ei käytetä valitsukseen ja tiedon hankintaa kuvia abortoiduista alkioista, vaan etsitään ultrakuvia jne. Hyvää kuvamateriaalia, siitä minkä näköinen alkio on milläkin viikolla on netissä paljon mm. raskautta käsittelevillä sivuilla. Niitä kannattaa käyttää!
Abortoitujen alkioiden kuvien julkaisijat ovat liian puolueellisia, ne vääristelevät aikoja mielellään (kuten sinäkin olet saanut vääristyneenn kuvan raskausviikoista ja alkion iästä). Lisäksi kuvien abortit on maksettu vastustajien innolla.Raskausviikolta 10 lähtien kyse on sikiöstä, ei alkiosta.
Niitä sun "vääristeltyjä, puolueellisia ja vastustajien maksamia" ja muutenki epäeettisenä sun innolla boikotoimias kuvia käyttää ja levittää -outoa kyllä- myös valinnanvapautta puoltava ProChoice.. - vauvan äiti
Useita keskenmenoja kokeneena olen pari kertaa nähnyt synnyttämäni ihmisen alut. Just jotain viikoilla 9-11. Ja pituus oli jotain ehkä 7 tai 8 cm. Kyllä tuntui ihmeelliseltä miten sen viikkoinen on jo niin vauvan näköinen...
- neljälle äiti
1977 kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun kuka tahansa harkitsee keskeytystä, niin tottahan hän ottaa asiasta selville kaiken mahdollisen tiedon. Alkion kehitysviikot pitää olla hyvin hallinnassa. (11 viikkoisia alkioita, eli raskausviikkoja 13, ei suomessa hirveästi abortoida muutenkaan.)
Mutta ei käytetä valitsukseen ja tiedon hankintaa kuvia abortoiduista alkioista, vaan etsitään ultrakuvia jne. Hyvää kuvamateriaalia, siitä minkä näköinen alkio on milläkin viikolla on netissä paljon mm. raskautta käsittelevillä sivuilla. Niitä kannattaa käyttää!
Abortoitujen alkioiden kuvien julkaisijat ovat liian puolueellisia, ne vääristelevät aikoja mielellään (kuten sinäkin olet saanut vääristyneenn kuvan raskausviikoista ja alkion iästä). Lisäksi kuvien abortit on maksettu vastustajien innolla.Et sä taida paljoakaan tietää näistä vauva-asioista. Alkio ja sikiö on kaksi eri asiaa :D
- se ole
kuitenkin loppupeleissä pieni prosentti,joka ei todella harkitse tekeekö abortin vai ei.
Kuten ap kirjoitti,niin turha siitä päätöksestä on syyllistää ketään.
Itselläni oli tarkka kuva siitö miltä alkio 7vko:lla näytti,kun keskeytys tehtiin,mutta katunut en ole enkä tule katumaan.
Päätös oli kuitenkin vaikea,sillä minulla oli kaksi vaihtoehtoa,saada sairaslapsi tai saada itse raskausaikana komplikaatio.
Raskaus ei ollut suunniteltu ja tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta.
En sano,että väheksyisin sairaita lapsia,mutta minulla on jo yksi sairas lapsi ja riski saada toinen olisi ollut erittäin suuri. - puhuit.
Minkähän takia sinne pönttöön ei kannata kurkistella jos kerran mitään ihmisen näköistä ei voi olla havaittavissa..?! Eiköhän ne ole ihan hyvinki tunnistettavissa -ei mikskään muuks lajiks ku pieniks ihmisiks- niillä viimesillä viikoilla.
- mother71
Omasta kokemusta kertoen, 10 viikkoinen sikiö on jo noin 8-10 cm. Ja näyttää ihan vauvalta!
- 1977
Kuka tämä jättiläisen isä oli?
- tarkistaa
1977 kirjoitti:
Kuka tämä jättiläisen isä oli?
koon useemmastakin lähteestä.
Tässä mm. vauva-lehden sivuilta infoa
> Viikot 12–20
Sikiö on jo tunnistettavissa vauvaksi, vaikka pää onkin 4. raskauskuukauden alussa suhteettoman suuri ja vartalo pieni ja hintelä. Sormet ja varpaat ovat jo muodostuneet.
12 Tärkeimmät sisäelimet ovat muodostuneet ja osa niistä toimii jo. Sikiö on noin 9 cm pitkä ja painaa alle 20 g.> - kirjoittaja
tarkistaa kirjoitti:
koon useemmastakin lähteestä.
Tässä mm. vauva-lehden sivuilta infoa
> Viikot 12–20
Sikiö on jo tunnistettavissa vauvaksi, vaikka pää onkin 4. raskauskuukauden alussa suhteettoman suuri ja vartalo pieni ja hintelä. Sormet ja varpaat ovat jo muodostuneet.
12 Tärkeimmät sisäelimet ovat muodostuneet ja osa niistä toimii jo. Sikiö on noin 9 cm pitkä ja painaa alle 20 g.>Tarkoituksena oli laittaa käytännön tietoa niille, jotka sitä tarvitsevat. Abortteja tehtiin aina ,jopa silloin kun ne oli lailla kiellettyjä (ja silloin kuoli mielettömät määrät sukukypsiä naisia ja menetelmät oli mitä karmeimmat. Mutta se siitä, nyt ei eletä niitä aikoja), ja luultavasti tullaan jatkossakin tekemään.
Naisella on vastuu syntyneestä ihmisestä, siksi hänelle on myös lailla annettu mahdollisuus valita - jatkaako raskautta vai ei, kantaako vastuun vai ei. Sitä oikeutta ei voi kukaan evätä. Alkiolla/sikiöllä ei kuitenkaan ole oikeutta, sillä se on vain ihmisen alku. Sillä on aineenvaihdunta ja elimet, mutta niin on myös yksisoluisilla eliöillä ja bakteereilla, niitä kun ei kukaan puolustele.
Miksi olisi hyvä olla katsomatta pönttöön: siksi, kun näkee kaikenlaista, niin voi tulla vaikka oksennus tai ainakin oksennusrefleksi. Eikä siellä todellakaan näe pieniä ihmisiä, koska alkio/sikiö on sikiöpussin sisällä. Se ei vaan loju "nakuna" kohdussa, vaan on käärittynä sikiöpussiin.
Monen lähteen mukaan sikiön pää-perämitta on ne 5 cm, jalat 1,5-2 cm.
Abortin vastustajat! Synnyttäkää ihmeessä, näin teillä tulee olemaan parempaakin tekemistä kuin seikkailla näillä sivuilla. Täältä monet tulevat hakemaan neuvoa ja tukea, eikä haukuntaa. - sulla itellä
kirjoittaja kirjoitti:
Tarkoituksena oli laittaa käytännön tietoa niille, jotka sitä tarvitsevat. Abortteja tehtiin aina ,jopa silloin kun ne oli lailla kiellettyjä (ja silloin kuoli mielettömät määrät sukukypsiä naisia ja menetelmät oli mitä karmeimmat. Mutta se siitä, nyt ei eletä niitä aikoja), ja luultavasti tullaan jatkossakin tekemään.
Naisella on vastuu syntyneestä ihmisestä, siksi hänelle on myös lailla annettu mahdollisuus valita - jatkaako raskautta vai ei, kantaako vastuun vai ei. Sitä oikeutta ei voi kukaan evätä. Alkiolla/sikiöllä ei kuitenkaan ole oikeutta, sillä se on vain ihmisen alku. Sillä on aineenvaihdunta ja elimet, mutta niin on myös yksisoluisilla eliöillä ja bakteereilla, niitä kun ei kukaan puolustele.
Miksi olisi hyvä olla katsomatta pönttöön: siksi, kun näkee kaikenlaista, niin voi tulla vaikka oksennus tai ainakin oksennusrefleksi. Eikä siellä todellakaan näe pieniä ihmisiä, koska alkio/sikiö on sikiöpussin sisällä. Se ei vaan loju "nakuna" kohdussa, vaan on käärittynä sikiöpussiin.
Monen lähteen mukaan sikiön pää-perämitta on ne 5 cm, jalat 1,5-2 cm.
Abortin vastustajat! Synnyttäkää ihmeessä, näin teillä tulee olemaan parempaakin tekemistä kuin seikkailla näillä sivuilla. Täältä monet tulevat hakemaan neuvoa ja tukea, eikä haukuntaa.olla melkonen aborttitrauma kun tän sortin alkionvähättelyjä viljelet
"Alkiolla/sikiöllä ei kuitenkaan ole oikeutta, sillä se on vain ihmisen alku. Sillä on aineenvaihdunta ja elimet, mutta niin on myös yksisoluisilla eliöillä ja bakteereilla, niitä kun ei kukaan puolustele."
Mikä "VAIN" ihminen?? Se siis ON ihminen eikä VAIN sellaisen alku!! Se on ihminen varhaisessa ikävaiheessaan.
Jossain maissa sillä on oikeudet, toisissa ei. Useimmat onneksi ymmärtää antaa sille kuuluvat oikeudet, sanottiin laissa mitä tahansa.
Tiedätkö miksei niitä bakteereja puolusteta? Ne on MUITA eliöitä kuin ihmisiä, nehän on usein jopa haitallisia, joten niillä (kuin muillakaan eläinlajeilla) ei ole yhtä korkeaa asemaa eettisesti kuin ihmisellä!
Sikiöpussi voi olla revennyt ja eipä ne tosiaan harvinaisia ole saada ikuinen trauma siteellä lojuvasta minikokoisesta ihmisestä kädet ojossa..
Abortin tekijöistäkin suurehko osuus taitaa olla niitä synnyttäneitä... - vauvan äiti
1977 kirjoitti:
Kuka tämä jättiläisen isä oli?
Kätilö muistaakseni vielä sanoi olleen viikkoihin verrattuna pieni. Eli ei voi jättiläisestä puhua!Tämä ei ole olettamusta. Ja minä en teettänyt aborttia. Menetin lapseni keskenmenon kautta. Ja Minä tiedän aina lasteni Isät, sattuu asumaan onnekseni samassa taloudessa :)
- vauvan äiti
kirjoittaja kirjoitti:
Tarkoituksena oli laittaa käytännön tietoa niille, jotka sitä tarvitsevat. Abortteja tehtiin aina ,jopa silloin kun ne oli lailla kiellettyjä (ja silloin kuoli mielettömät määrät sukukypsiä naisia ja menetelmät oli mitä karmeimmat. Mutta se siitä, nyt ei eletä niitä aikoja), ja luultavasti tullaan jatkossakin tekemään.
Naisella on vastuu syntyneestä ihmisestä, siksi hänelle on myös lailla annettu mahdollisuus valita - jatkaako raskautta vai ei, kantaako vastuun vai ei. Sitä oikeutta ei voi kukaan evätä. Alkiolla/sikiöllä ei kuitenkaan ole oikeutta, sillä se on vain ihmisen alku. Sillä on aineenvaihdunta ja elimet, mutta niin on myös yksisoluisilla eliöillä ja bakteereilla, niitä kun ei kukaan puolustele.
Miksi olisi hyvä olla katsomatta pönttöön: siksi, kun näkee kaikenlaista, niin voi tulla vaikka oksennus tai ainakin oksennusrefleksi. Eikä siellä todellakaan näe pieniä ihmisiä, koska alkio/sikiö on sikiöpussin sisällä. Se ei vaan loju "nakuna" kohdussa, vaan on käärittynä sikiöpussiin.
Monen lähteen mukaan sikiön pää-perämitta on ne 5 cm, jalat 1,5-2 cm.
Abortin vastustajat! Synnyttäkää ihmeessä, näin teillä tulee olemaan parempaakin tekemistä kuin seikkailla näillä sivuilla. Täältä monet tulevat hakemaan neuvoa ja tukea, eikä haukuntaa.Mulla oli keskenmeno, jossa sikiö piti lääkkeellä käynnistää. Kun Hän syntyi, ei ollut todellakaan minkään pussin sisässä. Roikkui napanuorassa ja oli selkeästi tunnistettavissa ihmiseksi. Tämäkin asia on mielestäni hyvä tietää ihmisellä joka haluaa abortin. Hän voi sen oikeasti nähdä, sellaisena kuin on ...ihmisen alkuna pikkuruisine käsineen ja jalkoineen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804