vähäistenkin alkoholi määrien nauttiminen nykyään saa minussa aikaan outoja oloja. Sitä tunnetta voisi verrata siihen kun näkee kaupungilla poliisin. Tulee sellainen pelokas ja epävarmaolo yhtäaikaa. Vaikkka istun tässä kotona ja ei pitäisi olla huolen häivää niin sellainen kumma tunne tulee aina hetkittäin. Yhdessä hetkessä tuntuu että on ihan jees, ja sitten iskee jostain hetkeksi ihan käsittämätön epätoivo.
Pieni krapula on nyt ja viime juomis kerrasta on aikaa kauan.
Olen varmaan rakennettu niin että herkkä sieluni ei kestä alkoholi nimistä myrkkyä???
Olispa jo huominen.
Pieni krapula on nyt ja viime juomis kerrasta on aikaa kauan.
Olen varmaan rakennettu niin että herkkä sieluni ei kestä alkoholi nimistä myrkkyä???
Olispa jo huominen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun tiedät vaivasi syyn, niin luulisi löytyvän motivaatio sen välttämiseen.
Itsellä on ollut kunnon ryyppäämisten jälkeen epämääräisiä kauhutiloja, jolloin tuntuu tulevan vähintään maailmanlopun ja ikäänkuin kaikki asiat olisivat romahtamassa tai pielessä, vaikka eivät olekaan. Onneksi ne tuntemukset eivät kovin kauan kestä ja alkaa itsekin ihmettelemään omaa hermoiluaan.
Ryyppääminen rassaa hermoja.
Jos tuntuu, ettei lanttu kestä, ei kannata enää juoda. Mulla sama vika. Tulipahan lauantaina vedettyä kunnon kännit, riideltyä poikaystävän kanssa ja podettua todella huonoa oloa sunnuntai. Niin fyysistä kuin psyykkistä. Mielialat heiluu ja välillä tulee kuvaamasi epätoivo. Koitan todella jättää juomisen kokonaan, vaikka nytkin se on vain n. kerran kuukaudessa tapahtuvaa juopottelua. Kun sitä on normaalisti fiksu ja kiltti ihminen, ei ole mukavaa huomata törppöilevänsä kännissä. Varmaan tästä morkkiksesta osa niistä oloistakin tulee. Viina vaan veks, ja sitten kaikki hyvin! Ongelmana varmaan vaan tulee olemaan mies/ystäväpiiri, jotka ihmettelevät, miksi ei juo. En haluaisi olla tiukkapipokaan, mutta en halua itselleni enää oloja. Normaalisti osaan ottaakin iisimmin, mutta nyt muutamat viime kerrat ovat menneet överiksi. Täytynee vaan koittaa opettaa itseänsä ja juoda näön vuoksi ja humaltumatta. Siinä vaiheessa kun on jo humalassa, ei stoppia enää tule...
olla viime ryyppäämisestä aika kauan, jos nyt on
krapula?
Että tulee ahdistus, siitä haluaa lähteä vähentämään tai kokonaan lopettamaan.
Eikohän suurin syy oloon ole hermot, mitkä rasittuu juomisessa, onhan se hermomykky.
Aikoinaan kun itse join pitkään, kesti ahdistukset ja muut henkiset oireet 3-4 viikkoa.
valvoinkin kerran 10 vuorokautta putkeen.