Vanhassa talossa rupesi huippuimurin piipunjuuri fuskaamaan. Tiputteli vettä joitakin kertoja, niin että läpiviennin kohdalta putken tuntumassa villat tummuivat.
Nyt on piippu pellitetty ja vesi pysynee katon ulkopinnalla.
Läpivientiin pääsee kohtuu helposti sisäkautta. Otin sisäkaton levyt irti ja tsekkasin villat. Pienellä alueella tummia villoja löytyi, mitkä revin irti ja tilalle tumppasin tervettä villaa.
Riittääkö tämä toimenpiteenä noin periaatteessa, ettei pääse home syntymään/ leviämään?
Kosteiden villojen vaihto
3
1158
Vastaukset
- ja vielä jos
haluat riskin minimoida, niin olisit antanut villojen poisoton jälkeen alueen hieman kuivua, ennenkuin laitoit uutta tilalle. Nyt kannattaa tehostaa ullakon tuuletusta, jotta kaikki kosteus lähtisi pois...
- Mikä riittää
Jepu, tuulettuihan se, itse asiassa se on ollut nyt helteiden aikaan sisäpuolelta auki pari-kolme viikkoa kun olen halunnut varmistua ettei vettä todellakaan enää tipu. Pitäisi olla kuivunut kunnolla. Eilen paikkasin villoituksen.
Muutoin tuuletusta ei saa tehostettua, koska kyseessä on jyrkkä harjakatto, lämmintä tilaa on aukaistuun kattoon saakka (ns. käkikellotalo). Huippuimuri pyörii, siinä kaikki. - laittaa
Mikä riittää kirjoitti:
Jepu, tuulettuihan se, itse asiassa se on ollut nyt helteiden aikaan sisäpuolelta auki pari-kolme viikkoa kun olen halunnut varmistua ettei vettä todellakaan enää tipu. Pitäisi olla kuivunut kunnolla. Eilen paikkasin villoituksen.
Muutoin tuuletusta ei saa tehostettua, koska kyseessä on jyrkkä harjakatto, lämmintä tilaa on aukaistuun kattoon saakka (ns. käkikellotalo). Huippuimuri pyörii, siinä kaikki.sisäpuolelle höyrynsulkumuovi hyvin teipattuna (jos sisätiloista menit?), jotta kosteus ei pääse sisäkautta sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797