Osaisiko Santeri tai joku muu ilmaisjakelulehden kolumnisti kertoa, miten Päijät-Hämeen uusi elinkeinostrategia koskettaa esimerkiksi Hollolaa, Kärkölää tai Asikkalaa?
Eikäs ollutkin niin, että Kärkölä totesi LAKESin mahdottomaksi ja otti hatkat?
---------------------
Ensimmäinen työviikko Lahdessa alkaa olla nyt takana. Monipuolisempaa eri aiheiden yhdistelmää muutamaan päivään ei voisi tuskin kuvitella.
Lahden seudun kannalta keskeisimpiä asioita viikon aikana on ollut yhteisen näkemyksen määritteleminen siitä, miten seudun ja maakunnan elinkeinojen kehittämisen strategiaa uudistetaan. Keskiviikkona kahdessa palaverissa oli osallistujia maakuntaliitosta, TE-keskuksesta, kunnista, omista yhtiöistämme, yliopisto- ja korkeakouluyksiköistä sekä yrittäjäpuolelta. Laajalla porukalla sovimme siitä, että uusi elinkeinostrategia laaditaan seuraavan puolen vuoden aikana. Vaikka muutama vuosi sitten laaditut toimintamallit ovat olleet hyviä, ympäröivän maailman muutos edellyttää uusia linjauksia.
Uuden elinkeinostrategian alkukeskusteluissa nousivat esiin muun muassa osaaminen ja korkeakoulutoiminta, kaupunki ja haja-asutusalueet, ammatillinen koulutus ja ulkomainen työvoima, palvelut ja asumisviihtyisyys sekä Suomen metropolialue ja kansainvälisyys. Yhteisesti kuitenkin todettiin myös, että elinkeinostrategian täytyy olla rohkea ja uskaltaa valita painopisteensä. Kaiken kattava strategia ei ole strategia. Uuden elinkeinostrategian tulee olla nykyistä terävämpi. Siinä on meille valmistelijoille haastetta.
Lupaavaa oli, että yhteinen ymmärrys strategian valmistelun tavasta ja aikataulusta löytyi vaivattomasti. Sekään ei ole aina itsestään selvää.
Eilen illalla elinkeinoasiat olivat toisella tapaa näkyvissä. Luhta Oy:n 100-vuotisjuhlat oli järjestetty firman arvon mukaisesti ja entinen teollisuustila ehostettu todella viihtyisäksi. Vanhat, vankat ja kaupunkiin vahvasti juurtuneet yritykset ovat Lahden vahvuus ja tulevaisuudenkin turva. Onnittelut ja lämpimät kiitokset koko Luhdan väelle.
Tämä työviikkoni päättyy pian alkavaan tapaamiseen kaupungissa vierailevan oikeusministeri Braxin kanssa. Yhtenä keskustelunaiheenamme on Lahden oikeustalo.
Yritän palata muihin aiheisiin ensi viikolla.
Blogia Lahdesta
Velmu Viurusilmä
0
251
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770