Minun on ainakin otaksuttava täydellisesti, jotta sellaisella tuurilla huostassaperhe on matkalla, millainen sosiaalijohtaja kunnassa tai kaupungissa on.
Eli jos asia ei kosketa itseään sosiaalijohtajaa saa tapahtua vaikka mitä ennen kuin mihinkään puututaan.
Meillä sos.johtaja puuttui vasta sitten, kun hän itse alkoi saamaan uhkakirjeitä sijaisäidiltä, jotta teidän on tehtävä niin kuin hän sanoo.
Eli heidän olisi pitänyt (sos.johtajan) aikaansaada paperi, jossa olisi joku instanssi kirjoittanut, jotta poikaa ei saa päästää tapaamisille omaan kotiinsa.
Minun on katsottava karsaasti nyt myös sairaalaakohtaan eli mitä se oli oliko se yritystä tälle asialle, ja tehdä mieliksi sijaisäidille, kun poika laitettiin sairaalaan ja sairaalassa löytyi yksi mielivaltainen persialaissyntyinen lääkäri, joka lähti leikkiin mukaan kirjoittamaan selviä valheellisuuksia, joita kukaan ei halunnut oikoa, vaikka tiesivät jotta persialaissyntyisen teksti oli kirjoittu totuuden vastaisesti.
Sitten kun uhkasin persialaissyntyistä käräjillä ja otin sairaalan johtaja lääkäriin, eli johtavaan ylilääkäriin yhteyttä ja hän uskoi minua, neuvoi, mitä pitää tehdä, sanoi, jotta paljon mahdollista tuo sinun puhe. Eli kun vihdoin sain tunnustusta,jotta minua uskotaan. Ja että heidän sairaalassaan hänen alaisenaan työskentelee tälläinen lääkäri, joka ei vielä ole edes valmis psykiatrikaan. Tekee tälläistä.
Sitten vasta kun sosiaalijohtaja itse ajautui umpikujaan asioissaan ja sijaisäidin kanssa pahoihin ristiriitoihin. Eikä voinut tehdä lakia vastaan, jotta loisi riistänyt pojaltani kotiintulon ja tapaamiset, vasta sitten hän joutui ottamaan poikani pois tältä mielivaltaiselta sijaisäidiltä. Joka paljastui omien etujensa täydelliseksi tavoittelijaksi.
Mutta pitääkö olla näin, jotta sos.johtaja hyväksyy kaikki TAPAAMISEN ESTON tekemiset. LUKEMATTOMAT KIRJEET bioperheelle, jotta tapaamisia siirretään, todellinen syyn ollessa jotta sijaisäiti saa raivarin, kun poika lähtee kotiinsa tapaamisille. Meidän piti kestää lähes vuosi sitä kidutusta, ja vasta sitten kun sosiaalijohtajan oma tie sulkeutui, hän joutui alkaa tehdä purkaavia toimenpiteitä, eli ottaa poika pois tästä sijaisperheestä.
Mutta kaikki muu jäi selvittämättä. Papereihin oikomatta millainen sijaisperhe pojalla oli ollut lähes vuoden ajan. Kaikki sijaisäidin aikaansaannokset jäi oikomatta papereihin.
Ei kai niitä voinut oikoa, kun sitten olisi paljastunut meidän bioperheen koko kiusaamistotuus koko vuoden ajalta. Mutta pitääkö minun vain hyväksyä se että meiltä riistettiin tapaamisia väärin perustein, meidät laitettiin kärsimään oikein kunnolla. Negatiivisin tekstein.
Eli pitääkö tyytyä siihen että saa oikeutta vasta kun asian todellinen luonne selkenee ja sijaisperhe näyttää kyntensä kunnolla, jotta on väärällä asialla, se oikeus nyt meillä jäi vähään kun vain poika otettiin pois sieltä.
Huostassaperheiden elämä sosiaalijohtajan kädessä
23
1017
Vastaukset
- että pystyy peittämään
asioiden todelisen tilan muilta kuin bio-vanhemmilta, niin asia saa jäädä silleen.
Jos sijaisperheen väärinkäytöksiä liikaa jälkeen päin oijottaisiin ja kirjattaisiin mustaa valkoiselle, niin sehän todistaisi vain sosiaalitoimen omaa epäonnistumista ja tehtäviensä laiminlyömistä. Heidän tehtävänsä on valvoa, että sijaisperhe toimii asianmukaisesti, ei silloin mitään väärinkäytöksiä pitäisi päästä tapahtumaan. Ei sossu todisteita omaa itseään vastaan lähde laatimaan tietenkään.
Tämä on sitä bio-perheiden oikeusturvan puutetta lastensuojelussa. Ei sen ole väliä, millä syillä lapsi on huostattu. Kun sijoitus on tehty, voi lasta kohdella ihan miten tahansa, eivät viranomaiset omia toimiaan vastaan lähde mitään todistelemaan.- piilipuu
sos.johtaja on jo joutunut ottamaan lapsen pois sijaisperheestä.
On kuulemma ilmoittanut sen kunnan sosiaalitoimistoon millainen perhe työskentelee sijaisperheenä heidän kunnan alueella. Eli sen kunnan sosiaalijohtajan velvollisuus on informoida sitä kuntaa joka kysyy jatkossa siitä sijaisperheestä, sen pystyvyyttä tehtävään.
Meidän sosiaalijohtaja tällä hetkellä työstää vastausta lääninsosiaalitarkastajalle, miksi on tehnyt sellaisia päätöksiä, ja nyt saa näyttää löytyykö sen vastuun kantajaksi ja kantajaa. Joka hyväksyi sijaisäidin pompotuksia melkein vuoden ajan, tapaamisenesto vaatimuksia, ja olen kyllä ilmoittanut heidän eli sijaisperheen traumatisoineen poikaani.
Poika ei voi edes luottavaisesti puhua puhelimessa sen vuoden jälkeen.
Nyt joutuu sos.johtaja miettimään mitä papereihin laittaa lääniin, jotka tulevat sitten minun tutkittavakseni, kelpaako vastaukset niihin kysymyksiin, joita läänistä on asetettu, ja jos eivät kelpaa, saan antaa oman kannanottoni ja kritikoinnin sos.johtajan antamiin vastauksiin, miksi ei ole kiinnittänyt huomiota asioihin, joita bioperhe moitti ja vaati muutoksia täysin yhteistyökyvyttömästä sijaisperheestä.
Eli kyllä sitä pyykinpesua niissä papereissa nyt pitäisi alkaa näkyä.
Liian leppoisasti sinulta sanottu, jotta eivät lähtisi omaa sontakasaa tonkimaan. Jep, näin vain nyt sitten vaaditaan. Kyllä selvitys pitää olla miksi tapaamisia ei viime vuoden puolella ole ollut kuin 4 vaikka perheemme on todistettavasti tehnyt kaikkensa edistääkseen pojan paluuta takaisin kotiin.
- vielä niin pieni
ettei hänen oma sana paina? Meillä meinasi myös täysi helvetti jatkua, mutta lastani itseään onneksi kuunneltiin. Lapsi oli noin puoli vuotta sijoitettuna karmeaan perhekotiin. Henkinen väkivalta lasta kohtaan aloitettiin välittömästi sen jälkeen kun nimet oli laitettu sijaishuoltosopimuksiin. Mitkään lupaukset ja puheet eivät pitäneet paikkaansa, yhteydenpito kotiin muuttui erittäin nihkeäksi ja lapsestani yritettiin kaikin keinoin tehdä moniongelmaista. Rikoksen uhrina hänelle olisi mielestäni kuulunut täysi tuki sekä eheyttävä toiminta ja kannustus normaaliin nuoren elämään. Nämä olikin kirjattuna huoltosuunnitelmissa, mutta toteutuivat olemattomalla tasolla.
Tapaustamme tuntematon sosiaalijohtajan viransijainen oli aluksi perhekodin "puolella" ja meille oltiin esittämässä yhteydenpidon rajoittamista, kun valitin perhekodin toiminnasta. Silloin kirjoitin meidän tapauksesta tänne palstalle ja sain kullanarvoisia vinkkejä. Otimme yhteyttä sekä asianjajaan että sos.asiamieheen, kirjoitimme molemmat, sekä lapsi että minä, sosiaalitoimeen viestiä ja vaatimukset paikan vaihdoksesta. Kerroin myös, että kaikki mitä olen paperille perhekodista ja sen toiminnasta pitää paikkansa ja olen valmis siitä vaikka oikeuteen lähtemään. Muutaman viikon kauhean väännön jälkeen asiat kääntyivät parhain päin ja lapsi pääsi perhekodista pois. Loppumetreillä paljastui myös sellaista, että perhekodin henkilökunta puhui luottamuksellisia asioita ulkopuolisille ja että mm. perusterveydenhuolto laiminlyötiin täysin.
Jokaisen, joka tällaista törkeää kohtelua saa osakseen, pitäisi jaksaa (vaikka se voimille ottaakin) taistella oikeuksiensa ja ennenkaikkea lapsen oikeuksien puolesta. Tällaiset mätäpaise-sijaishuoltopaikat pitäisi saada lakkauttamaan toimintansa etteivät pilaisi kaikkien mainetta. Sinulle, piilipuu, toivon jaksamista taisteluusi... älä luovuta!- piilipuu
hyvä kuulla, jotta olette osanneet tarttua napakasti yhdessä lapsesi, vai pitäisikö sanoa "nuoresi" kanssa.
Ja että olette saaneet lopuksi selväjärkisen ajattelemaan asiaanne, ja toivomustanne.
Säälittävää on miten nuorta ymmärtämättömät henkilöt voivat alistaa ja painaa asioita alaspäin tahallisesti.
Ja jos eivät osaa vetää asioita ihan oikeasti eteenpäin.
Se on paha juttu jos asiat ovat paikaallaan, eivätkä näytä muuttavan suuntaa lainkaan, ja voimia kysyy tuo raskas käden vääntö. Ja asioiden jatkuva esille tuonti, asioiden valvominen jos mitään oikeellista ja oikeaan suuntaan menevää ei koko touhussa näytä olevan.
Se on hyvä jos olette saaneet täältä voimia, vinkkejä ja neuvoja. Aina voi tarttua huiviin jotain hyvää voimavaraa, joltain, ja välttämättä sitä ei edes kirjoittaja itse havaitsekaan, jotta tämä oli se pointti pointti, joka auttoi pienelläkin nykäyksellä parempaan suuntaan.
Kiitos myös sinulle sanoistasi. Olette varmaan käyneet itsekin raskaan tien. Ja olette jonkunlaisen rauhan sielullenne saaneet, jos olette nähneet, että asiat ovat lähteneet jokseenkin rullaamaan toivottuun suuntaan.
Minun poikani on nyt 9-vuotias, ja rankan sijaiskokemuksen jälkeen pääsi asumiskotiin. On saanut adhd lääkitykssen, ja muutenkin pystynyt purkamaan tämän kesän aikana minulle rankasta sijaisperheessä oloajastaan, puhelujen jatkuvasta salakuuntelusta, toivon melkein menettäneenä tapaamisille pääsystä, henkisistä traumoista joita jäi, kun sijaisäiti sanoi, hänelle ,minun sanottua puhelimessa pojalle, jotta tulee vielä päivä, jolloin pääset kotiin. Sijaisäiti katkaisi silloin puhelun ja meni sanomaan pojalle, :-tuo ei ole totta (eli että pääsee, joskus kokonaan takaisin kotiin).
Sijaisäiti ei ikinä arvaa miten paljon pahaa hän sai aikaan.
Koko kesän olen pojalta saanut kuulla siitä henkisestä väkivallasta, jota he tapaamisenesto yrityksillä saivat aikaan.
Sijaisäiti haki kelalta hoitotukea pojasta, vaikka oli pompotellen irtisanoutunut tehtävistään 2kertaa. Eli sijaisäiti vain yritti saada määräysvaltaa sosiaalin kautta, yritti saada jonkun kirjoittamaan sellaisen paperin jotta saisivat poikaa pitää kun täyttää 18-vuotta.
Mutta kun erehtyi mennä uhkakirjeitä kirjoittelemaan sos.johtajalle..Se oli kaiken lopun alku.
Nyt vaikuttaisi kyselyni perusteella, jotta sos.johtaja olisi raportoinut sinne sijaisperheen kunnan sosiaalipuolelle, millainen sijaisperhe heidän kunnassaan on.
Joten kirjattuna ilmeisesti on siellä kunnassa ja tiedossa, jos joku toinen kunta erehtyy sinne jotain yrittää sijoittaa.
Asumiskodissa on ollut nyt ihan eri tahti, sinne voin mennä koska vaan. Voin touhuta kaikenlaista poikani kanssa, meidät otetaan huomioon ja olen tuntenut sen myös jotta pyrkivät hyvään.
Toivottavasti se tunne pitää siihen saakka, kun poika muuttaa takaisin kotiin. Ja toivottavasti se vielä tapahtuu ja siitä vielä päätös tehdään.
Olen koko kesän kulkenut poikani luona, asunutkin siellä, jne...meillähän on sen vanhempaintutkimus kesken, vaikka olen jo vanha akka, ja yhden pesueen maailmalle hoitanut ihan menestykkäästi.
Mutta näistä asioista on hyvä puhua. - sanoa, kuin huh
piilipuu kirjoitti:

Mutta näistä asioista on hyvä puhua.mitä olette kokeneet. Meillä tosiaan oli lyhyt ja ytimekäs taisto, eikä nuori kerinnyt saada enää enempää traumoja kuin mitä tuo häneen kohdistunut rikos on aiheuttanut. Ei tosin saanut siihenkään tukea tuolta perhekodista. On se uskomatonta, minkälaiset amatöörit saavat lapsia tuhota tässä maassa. Lastensuojelun nimissä voidaan näköjään tehdä ihan mitä vaan, ei tätä uskoisi ellei ole itse kokenut.
- piilipuu
sanoa, kuin huh kirjoitti:
mitä olette kokeneet. Meillä tosiaan oli lyhyt ja ytimekäs taisto, eikä nuori kerinnyt saada enää enempää traumoja kuin mitä tuo häneen kohdistunut rikos on aiheuttanut. Ei tosin saanut siihenkään tukea tuolta perhekodista. On se uskomatonta, minkälaiset amatöörit saavat lapsia tuhota tässä maassa. Lastensuojelun nimissä voidaan näköjään tehdä ihan mitä vaan, ei tätä uskoisi ellei ole itse kokenut.
selkäpiitäni, kun tiedän juuri mistä puhut.
Että kuinka uskomattomia asioita. Ja vaikeasti korjattavia asioita, ja pelkkä sanakin HUOSTAANOTTOPERHE, sehän tekee mahdolliseksi kaikenlaisen riivailun vastapuolella, kuka se sittenkin onkin ja jos vielä sattuu sellainen perhekoti, huh,huh, perunatkin paloi pohjaan, kumma kun palovaroitin ei lähtenyt soimaan...nyt pitää lähteä tekemään kastiketta,,huh,huh,, täällä on höyryä ja pohjaanpalaneen kattilan käryä, huh, mitä nuo yhteiskunnan lailliset kieroilijat saavat aikaan..pitää jatkaa...vähän ajan kuluttua....
- muissa..
Perheet joista lapset otetaan huostaan on luusereita ja niiden ei pitäisi lisääntyä ollenkaan (kummasti vaan lisääntyvät täyttä häkää). Mutta sijaisperheetkään ei mielestäni ole normaaleja, kuka haluaa toisen häiriintyneen tenavan edes maksusta vaivoikseen?Itse en ryhtyisi tollaseen ikinä. Lastenkodit häiriintyneille kakaroille ja johdot poikki vanhemmilta, jottei näitä ongelmatapauksia tule lisää..
- tuulitukkako se
aloittaa taas saman laulun...etkö vielä ole saanut tarpeeksi "kicksejä" vai onko itsetunto romahtanut entisestään? Kenties ukko löytänyt toisen? tai kakarasi eivät täyttäneetkään unelmiasi?
- juputtaja
aloittaa taas saman virren alusta. Taitaa olla hänellä jo ainakin kolmas viikko menossa täällä palstalla. Uskomaton määrä aikaa ja energiaa tuntuu olevan tuhlattavaksi toisten haukkumiseen. Se kyllä kertoo omaa karua kieltään; tällainen henkilö on pahasti häiriintynyt. Älkää vaivautuko tälle vastailemaan mitään, ottakoon tyydytyksen muualta ja sitä paitsi tämä palstahan on tarkoitettu aivan muuhun: "Vaihda ajatuksia kokemuksistasi toisten vanhempien kanssa siitä, kun oma lapsi tai nuori sijoitettu kodin ulkopuolelle." Mutta hän vain ei älyä vaan aloittaa aina saman laulun alusta. Oh ja voih!
- eikö se ole
sinulle jo ihan yksi ja sama mitä huostaanotto perheet ovat!
ja jos sinua niin hirveästi häiritsee se että huostaanotto perheessä halutaan lapsen parasta
niin otapas jo nyt sitten viimeistään pitkät tältä palstalta
ja hyvin äkkiä!
Suomen lainkin mukaan huostaanotettu lapsi on palautettava perheeseensä takaisin
kun huostaanottoon johtaneet syyt ovat perheestä poistuneet. siis lain mukaan!
se on ihan sama mitä sinä söpötöt juttujasi ..... - kun syyt ovat poistuneet
eikö se ole kirjoitti:
sinulle jo ihan yksi ja sama mitä huostaanotto perheet ovat!
ja jos sinua niin hirveästi häiritsee se että huostaanotto perheessä halutaan lapsen parasta
niin otapas jo nyt sitten viimeistään pitkät tältä palstalta
ja hyvin äkkiä!
Suomen lainkin mukaan huostaanotettu lapsi on palautettava perheeseensä takaisin
kun huostaanottoon johtaneet syyt ovat perheestä poistuneet. siis lain mukaan!
se on ihan sama mitä sinä söpötöt juttujasi .....Huostaanoton syiden hävittyä lapsi on palautettava kotiinsa. Mutta vaikka Piilipuu kirjoittaa metreittäin tänne viestejä, vieläkään minulle ei ole selvinnyt millä perusteilla huostaanotto tehtiin. Siitä Piilipuu jättää kirjoittamatta aika sujuvasti. Jostain syystä se on tehty.
Lisäksi huostaanoton päättymistä eivät ratkaise vanhemmat, vaikka kuinka juoksisi sos.johtajalle asiasta mätkyttämässä. Joten on eettisesti arvelluttavaa, että Piilipuu lupaa pienelle lapselle, että tämä pääsee takaisin kotiin. Ovatko huostaan ottoon vaikuttaneet tekijät hävinneet johonkin kun tollasta lupaa. Ei ihme, että sijaisäiti sanoo eriävän mielipiteen asiaan. - piilipuu
kun syyt ovat poistuneet kirjoitti:
Huostaanoton syiden hävittyä lapsi on palautettava kotiinsa. Mutta vaikka Piilipuu kirjoittaa metreittäin tänne viestejä, vieläkään minulle ei ole selvinnyt millä perusteilla huostaanotto tehtiin. Siitä Piilipuu jättää kirjoittamatta aika sujuvasti. Jostain syystä se on tehty.
Lisäksi huostaanoton päättymistä eivät ratkaise vanhemmat, vaikka kuinka juoksisi sos.johtajalle asiasta mätkyttämässä. Joten on eettisesti arvelluttavaa, että Piilipuu lupaa pienelle lapselle, että tämä pääsee takaisin kotiin. Ovatko huostaan ottoon vaikuttaneet tekijät hävinneet johonkin kun tollasta lupaa. Ei ihme, että sijaisäiti sanoo eriävän mielipiteen asiaan.olet jättänyt lukematta paljon, jossa olen kyllä kertonut kaiken tarkalleen.
Sinä se kuulut siihen jankuttaja joukkoon, jossa ei mennä asioissa eteenpäin, vain sinun asiasi on se jotta haluat jankuttaa huostaanoton alkupään asioita, jos sinä olisit sosiaalijohtaja olisit samallainen paska, jotta et osaisi etkä ymmärtäisi mitään muuta koko huostasta, muuta kuin alkupään asiat, eli ikäänkuin olisi ollut koulussaan pois niiltä tunneilta, joissa huostassapidon purkua käsitellään ja sen´eri asiaseikkoja mitä heidän pitää siinäkin huomioida.
Kun sanoit jotta huostassa olon syiden hävittyä lapsi on palautettava kotiinsa. Mutta jos todellakin olet sellaisessa uskossa, jotta se niin noilla sosiaalipellejen kanssa helposti käy niin erehdyt.
Sillä tanssii joukko pellejä jotka on kadottaneet telttansa.
Jos esim. juuri sinulle jotain asiaa selittelisi sinä olet juuri sen asian vääntäjä ja kääntäjä, oikeistaan varmaan olet savolainen tai ainakin sinun olisi siellä helppo elää, olisit kaltaisiesi joukossa.
Sinulle totuus on riitelemistä haavekuvista.
Huostaanotto ja muu siihen liittyvä ei ole haavekuvaa ja leikkimistä.
Sinulle se on et voi ymmärtää siinä toista ihmistä kun kerran kirjoittelet noin, sinä olet väärällä tavalla täällä leikkimässä vain toisten ihmisten vakavilla asioilla.
Tuollahan joku kirjoittikin minulle, jolla oli järki päässä, jotta kela on järjestänyt kuntoutuksia huostassa traumatisoituneille lapsille, vaan mitäpä sinä siitä ymmärtäisit. Nii`in. - että et alentunut
piilipuu kirjoitti:
olet jättänyt lukematta paljon, jossa olen kyllä kertonut kaiken tarkalleen.
Sinä se kuulut siihen jankuttaja joukkoon, jossa ei mennä asioissa eteenpäin, vain sinun asiasi on se jotta haluat jankuttaa huostaanoton alkupään asioita, jos sinä olisit sosiaalijohtaja olisit samallainen paska, jotta et osaisi etkä ymmärtäisi mitään muuta koko huostasta, muuta kuin alkupään asiat, eli ikäänkuin olisi ollut koulussaan pois niiltä tunneilta, joissa huostassapidon purkua käsitellään ja sen´eri asiaseikkoja mitä heidän pitää siinäkin huomioida.
Kun sanoit jotta huostassa olon syiden hävittyä lapsi on palautettava kotiinsa. Mutta jos todellakin olet sellaisessa uskossa, jotta se niin noilla sosiaalipellejen kanssa helposti käy niin erehdyt.
Sillä tanssii joukko pellejä jotka on kadottaneet telttansa.
Jos esim. juuri sinulle jotain asiaa selittelisi sinä olet juuri sen asian vääntäjä ja kääntäjä, oikeistaan varmaan olet savolainen tai ainakin sinun olisi siellä helppo elää, olisit kaltaisiesi joukossa.
Sinulle totuus on riitelemistä haavekuvista.
Huostaanotto ja muu siihen liittyvä ei ole haavekuvaa ja leikkimistä.
Sinulle se on et voi ymmärtää siinä toista ihmistä kun kerran kirjoittelet noin, sinä olet väärällä tavalla täällä leikkimässä vain toisten ihmisten vakavilla asioilla.
Tuollahan joku kirjoittikin minulle, jolla oli järki päässä, jotta kela on järjestänyt kuntoutuksia huostassa traumatisoituneille lapsille, vaan mitäpä sinä siitä ymmärtäisit. Nii`in.selittelemään lapsesi huostaanoton syitä tälle pellelle. Olethan sitä tuonut esille jo aikaisemmissa viesteissäsi samoin kuin lapsesi sijoituksen koko karmeutta. Tämä häirikkö ei kuitenkaan ymmärtäisi vaikka käyttäisit kilometreittäin rautalankaa... onneksi et vaivautunut. Tämä on sen sortin räksyttäjä, että ei tajua edes sitä, että oman pään pitäminen saattaa jossain vaiheessa muuttua tyhmyydeksi. Hänen kohdallaan näin on käynyt jo aikoja sitten. Ei vaan älyä, ei!
- lapsen huostaanottoon
kun syyt ovat poistuneet kirjoitti:
Huostaanoton syiden hävittyä lapsi on palautettava kotiinsa. Mutta vaikka Piilipuu kirjoittaa metreittäin tänne viestejä, vieläkään minulle ei ole selvinnyt millä perusteilla huostaanotto tehtiin. Siitä Piilipuu jättää kirjoittamatta aika sujuvasti. Jostain syystä se on tehty.
Lisäksi huostaanoton päättymistä eivät ratkaise vanhemmat, vaikka kuinka juoksisi sos.johtajalle asiasta mätkyttämässä. Joten on eettisesti arvelluttavaa, että Piilipuu lupaa pienelle lapselle, että tämä pääsee takaisin kotiin. Ovatko huostaan ottoon vaikuttaneet tekijät hävinneet johonkin kun tollasta lupaa. Ei ihme, että sijaisäiti sanoo eriävän mielipiteen asiaan.johtaneista syistä tuolla toisella palstalla.
Mikä ihme se on ettei huostaanoton tehnyt viranomainen voi palauttaa lasta kotiinsa
jos nämä syyt ovat ilmiselvästi ja todistettavasti perheestä poistuneet!
Virkamies joka on huoltosuunitelman alunperin a s i a l l i s e s t i laatinut
on myös velvollinen huostaanoton purkamaan
ja aivan yhtä asiallisesti!
Sijaisäitikö sen vieraan perheen lapsen huostaanoton keston sitten omassa ylivoimaisuudessaan
ratkaisee tai päättää sekä sen milloin lapsi saa palata kotiinsa!
Sijaisäidillä ei ole osaa eikä arpaa
Suomen lainsäädännönkään mukaan koko huostaanotto prosessissa,
hän yrittäkööt pysyä vain omassa lestissään
eli hoitamassa, huoltamassa ja kasvattamassa hänelle sijoitettua lasta. - piilipuu
lapsen huostaanottoon kirjoitti:
johtaneista syistä tuolla toisella palstalla.
Mikä ihme se on ettei huostaanoton tehnyt viranomainen voi palauttaa lasta kotiinsa
jos nämä syyt ovat ilmiselvästi ja todistettavasti perheestä poistuneet!
Virkamies joka on huoltosuunitelman alunperin a s i a l l i s e s t i laatinut
on myös velvollinen huostaanoton purkamaan
ja aivan yhtä asiallisesti!
Sijaisäitikö sen vieraan perheen lapsen huostaanoton keston sitten omassa ylivoimaisuudessaan
ratkaisee tai päättää sekä sen milloin lapsi saa palata kotiinsa!
Sijaisäidillä ei ole osaa eikä arpaa
Suomen lainsäädännönkään mukaan koko huostaanotto prosessissa,
hän yrittäkööt pysyä vain omassa lestissään
eli hoitamassa, huoltamassa ja kasvattamassa hänelle sijoitettua lasta.turhaan puhua minun perheen huostasta, se on "seisontatilassa, stabiili, muuttumaton, sillä sossujohtaja painiskelee siellä nyt minun tekemieni valitusten parissa hytisevän kiihkeästi, olen kuulemma ylityöllistänyt koko kunnan sosiaalin seiniään myöten. Joten minun on nyt turha juuri tällä tutisevalla hetkellä odottaa huostassa purkua, poika-ponkulakin aloittaa huomenna koulunsa. Ja kai tässä nyt niin tyytyväinen pitäisi olla, kun adhd:ksi lopuksi lääkäri muutti sen mikä on meillä ollutkin aina tiedossa.
Joten vain kärsivällisesti odotuslinjalla ollaan, tuo sijariperhe on jo jäänyt kalmaaseen unholaan, eikä ne ilmeisesti enää saa sijaislapsia muistakaan kunnista, vaikka täällä netissä se liero vielä itseään mainostaakin, en voi nyt sanoa tässä minä, se mainostaa, kun on se intimiteettisuoja, joten kai se ´"äiti" alkaa huomata kohta, jotta kovasti on hiljaista.
En ole koskaan väittänyt jotta sijari päättää lautakunnissa, jossa olisi jos olisikin niin jäävi silloin. Tiedät mitä tarkoitan. Vaan meidän ihme sijari vain sai huiputettua liian kauan sinisilmäistä sos.johtajaa. Tai johtajaa jolla ei ole johtotähteä, tai se on hukassa. Tai muuten vain nyörit löysällä. Joo, jeps.
Asiallisuudesta, muuten, kuka sanoo , miten pitää kirjoittaa, niin , kirjoituksia on tasan tarkkaa niin monta kun on kirjoittajaakin, joten se siitä, ei pidä liian ahdasmielinen olla, se alkaa pian kuristaa...glumbs.. - tutkimattomia
piilipuu kirjoitti:
turhaan puhua minun perheen huostasta, se on "seisontatilassa, stabiili, muuttumaton, sillä sossujohtaja painiskelee siellä nyt minun tekemieni valitusten parissa hytisevän kiihkeästi, olen kuulemma ylityöllistänyt koko kunnan sosiaalin seiniään myöten. Joten minun on nyt turha juuri tällä tutisevalla hetkellä odottaa huostassa purkua, poika-ponkulakin aloittaa huomenna koulunsa. Ja kai tässä nyt niin tyytyväinen pitäisi olla, kun adhd:ksi lopuksi lääkäri muutti sen mikä on meillä ollutkin aina tiedossa.
Joten vain kärsivällisesti odotuslinjalla ollaan, tuo sijariperhe on jo jäänyt kalmaaseen unholaan, eikä ne ilmeisesti enää saa sijaislapsia muistakaan kunnista, vaikka täällä netissä se liero vielä itseään mainostaakin, en voi nyt sanoa tässä minä, se mainostaa, kun on se intimiteettisuoja, joten kai se ´"äiti" alkaa huomata kohta, jotta kovasti on hiljaista.
En ole koskaan väittänyt jotta sijari päättää lautakunnissa, jossa olisi jos olisikin niin jäävi silloin. Tiedät mitä tarkoitan. Vaan meidän ihme sijari vain sai huiputettua liian kauan sinisilmäistä sos.johtajaa. Tai johtajaa jolla ei ole johtotähteä, tai se on hukassa. Tai muuten vain nyörit löysällä. Joo, jeps.
Asiallisuudesta, muuten, kuka sanoo , miten pitää kirjoittaa, niin , kirjoituksia on tasan tarkkaa niin monta kun on kirjoittajaakin, joten se siitä, ei pidä liian ahdasmielinen olla, se alkaa pian kuristaa...glumbs..ovat sosiaalivirkamiestenkin tiet..
Tuo pojan diagnoosi on varmaankin suuri helpotus teidän perheelle.
Ja auttaa se varmaan poikaakin tulevaisuudessa
kun tietää mikä aiheuttaa tätä "erilaista" oloa.
piilipuu
eihän sijarin välttämättä mitään kauheasti tarvitse edes huiputtaakkaan, kun eivät välttämättä nämä valvonnasta vastaavat kunnan sosiaalit käy sijoitettujen oloa ja eloa siellä sijaishuollossa katsomassa ja kyselemässä.
Sijaispaikkahan voi olla todellisuudessa vaikka minkäläinen paikka!
Kaikenlaisissa valvomattomissa ja seuraamattomissa paikoissahan huostaanotettuja ja sijoitettuja lapsia pidetään
eikä kukaan sijoituksen tehnyt viranomainen
edes tiedä minkälaisissa oloissa sijoitetut todellisuudessa ovat ja elävät! - piilipuu
tutkimattomia kirjoitti:
ovat sosiaalivirkamiestenkin tiet..
Tuo pojan diagnoosi on varmaankin suuri helpotus teidän perheelle.
Ja auttaa se varmaan poikaakin tulevaisuudessa
kun tietää mikä aiheuttaa tätä "erilaista" oloa.
piilipuu
eihän sijarin välttämättä mitään kauheasti tarvitse edes huiputtaakkaan, kun eivät välttämättä nämä valvonnasta vastaavat kunnan sosiaalit käy sijoitettujen oloa ja eloa siellä sijaishuollossa katsomassa ja kyselemässä.
Sijaispaikkahan voi olla todellisuudessa vaikka minkäläinen paikka!
Kaikenlaisissa valvomattomissa ja seuraamattomissa paikoissahan huostaanotettuja ja sijoitettuja lapsia pidetään
eikä kukaan sijoituksen tehnyt viranomainen
edes tiedä minkälaisissa oloissa sijoitetut todellisuudessa ovat ja elävät!Kyllä se diagnoosin saanti kestikin. Se kun oli sellaista kiemurtelua heillä itsellään, siis se persialaislääkäri todellisuudessa ei tiennyt mitään adhd:stä, kuinka se on mahdollista, jotta aikaa tällä kahdella tutkimuksella ei ole mitään. Persialainen kirjoitti itsetuhoavasta nenänkaivuusta pojalla, sai herjata oikein luvalla siis sairaalan nimissä. Olen ollut pojan kanssa nyt pitkään siellä asumiskodissa useaan otteeseen koko kesän ajan, ja kaikkina mahdollisina päivinä kun voin, mistään nenänkaivuusta en ole koskaan nähnyt. Piti pilkata ja panna papereihin epämääräisiä artikkeleita ,kun ei tiennyt mitä niihin kirjottaa, diaknoosi tunne-elämän häiriö, siitä ei nyt enää sitten ole, kun pääsi asiantuntija lääkäri arvioimaan, ja katsastelemaan monen hoitajan ja kotoa tulleita papereita, tutkimusta, sekä itse tutustumaan poikaan, joka ei 6sek.ole ja istu rauhassa, ja sitten määrää tälle lääkettä, ja voi nähdä jotta se oli hyväksi pojalle. Kyllä se helpotti meitä, vaikka minua aivan henkisesti itkettääkin, tämä kidutus meidän perheelle,,ja mitä meidän vielä pitää kärsiä, kun poika on alkanut hokea kotiin paluusta, omaan kouluunsa paluusta, ja kaikesta, hänelle ei enää riittäisi ne joka toinen viikkonloppu tapaaminen, eli saa olla koko viikonlopun kotona.
Et, arvaakaan miten ihanaa on kun poika tulee, ja olemme yhdessä hän sanoo sängylleenkin:-oma sänky on maailmanparas sänky. Kotona olisi kaikkien paras olla. Joo, sitä minä haluan, hän sanoo. Kuinka ihanaa on olla kun hän on yötä kotona, omassa sängyssään disneylakanoiden välissä ja keitän kaikkea hyvää, hän saa toivoa aina. Ja kavereita käy, kukaan ei ole hylännyt.
Kun kaikki menisi oikein hyvin jatkossa, jatkossakin kävisin näissä palstoissa, ja ihan asiallisesti silloin keskustelisin, kun ei enää olisi tätä sosiaalin tuskaa, tuota tuskaa, että ne eivät lupaa mitään, eivät koskaan ole luvanneetkaan, eivät koskaan myöntäneet mitään hyvää, että olemme näyttäneet kaikille, jotta me molemmat olemme kotona hyvässä elämässä. Poika oli meille tärkeämpi kuin mikään muu. Sen edestä teimme ja teemme kaikkemme. Aina. - lukea tätä tuskaa
piilipuu kirjoitti:
Kyllä se diagnoosin saanti kestikin. Se kun oli sellaista kiemurtelua heillä itsellään, siis se persialaislääkäri todellisuudessa ei tiennyt mitään adhd:stä, kuinka se on mahdollista, jotta aikaa tällä kahdella tutkimuksella ei ole mitään. Persialainen kirjoitti itsetuhoavasta nenänkaivuusta pojalla, sai herjata oikein luvalla siis sairaalan nimissä. Olen ollut pojan kanssa nyt pitkään siellä asumiskodissa useaan otteeseen koko kesän ajan, ja kaikkina mahdollisina päivinä kun voin, mistään nenänkaivuusta en ole koskaan nähnyt. Piti pilkata ja panna papereihin epämääräisiä artikkeleita ,kun ei tiennyt mitä niihin kirjottaa, diaknoosi tunne-elämän häiriö, siitä ei nyt enää sitten ole, kun pääsi asiantuntija lääkäri arvioimaan, ja katsastelemaan monen hoitajan ja kotoa tulleita papereita, tutkimusta, sekä itse tutustumaan poikaan, joka ei 6sek.ole ja istu rauhassa, ja sitten määrää tälle lääkettä, ja voi nähdä jotta se oli hyväksi pojalle. Kyllä se helpotti meitä, vaikka minua aivan henkisesti itkettääkin, tämä kidutus meidän perheelle,,ja mitä meidän vielä pitää kärsiä, kun poika on alkanut hokea kotiin paluusta, omaan kouluunsa paluusta, ja kaikesta, hänelle ei enää riittäisi ne joka toinen viikkonloppu tapaaminen, eli saa olla koko viikonlopun kotona.
Et, arvaakaan miten ihanaa on kun poika tulee, ja olemme yhdessä hän sanoo sängylleenkin:-oma sänky on maailmanparas sänky. Kotona olisi kaikkien paras olla. Joo, sitä minä haluan, hän sanoo. Kuinka ihanaa on olla kun hän on yötä kotona, omassa sängyssään disneylakanoiden välissä ja keitän kaikkea hyvää, hän saa toivoa aina. Ja kavereita käy, kukaan ei ole hylännyt.
Kun kaikki menisi oikein hyvin jatkossa, jatkossakin kävisin näissä palstoissa, ja ihan asiallisesti silloin keskustelisin, kun ei enää olisi tätä sosiaalin tuskaa, tuota tuskaa, että ne eivät lupaa mitään, eivät koskaan ole luvanneetkaan, eivät koskaan myöntäneet mitään hyvää, että olemme näyttäneet kaikille, jotta me molemmat olemme kotona hyvässä elämässä. Poika oli meille tärkeämpi kuin mikään muu. Sen edestä teimme ja teemme kaikkemme. Aina.Niin hyvin se on muistissa itsellä. Toivoton raivo, kun tuntuu vaan siltä, että taistelee tuulimyllyjä vastaan. Uskomaton on se puheen paljous, mitä saa pajattaa, ennenkuin aletaan mitään uskomaan. Jaksamista sinulle!
- piilipuu
lukea tätä tuskaa kirjoitti:
Niin hyvin se on muistissa itsellä. Toivoton raivo, kun tuntuu vaan siltä, että taistelee tuulimyllyjä vastaan. Uskomaton on se puheen paljous, mitä saa pajattaa, ennenkuin aletaan mitään uskomaan. Jaksamista sinulle!
Mutta onneksi kukaan ei ole kuollut.
Hyvää yötä sinulle, kauniita unia! - suotta
piilipuu kirjoitti:
Mutta onneksi kukaan ei ole kuollut.
Hyvää yötä sinulle, kauniita unia!Ei hyvä Piilipuu täällä kaikki lue kaikkia mahdollisia sinun kirjoittamia ketjuja. Joten en voi tietää huostaan oton syitä. Enkä aio sitä lähteä viestiketjuista kaivelemaan. Se, etten lue kaikkia ketjujasi ei tee minusta pelleä eikä mitään sellaista miksi minua nimittelet.
Syyt miksi kysyin huostaan oton syistä käsittääkseni tulivat viestistäni selviksi; huostaan oton purkaminen vaatii syiden poistumista. Onko näin teillä käynyt, ken tietää. Et oikein selkeästi tähän vastaa.
Varmasti olette eläneet rankkoja vaiheita, ja edelleenkin elätte. Koetin vain kannustaa näkemään valoisat puolet sen suhteen, että sijaisperhekokemus on nyt takana ja tapaat kuitenkin poikaasi päivittäin. Eihän se ole paras mahdollinen ratkaisu, mutta parempaa kuin aikaisemmin. Käännä katsetta eteenpäin, älä taaksepäin, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Ja ihan lämmöllä kaikki nämä ajatukset. Jos eivät sinua miellytä, niin jätä huomioimatta.
Hyviä jatkoja sinulle, en aio elämääsi sen tarkemmin perehtyä. - kun viranomaisten avustamana
suotta kirjoitti:
Ei hyvä Piilipuu täällä kaikki lue kaikkia mahdollisia sinun kirjoittamia ketjuja. Joten en voi tietää huostaan oton syitä. Enkä aio sitä lähteä viestiketjuista kaivelemaan. Se, etten lue kaikkia ketjujasi ei tee minusta pelleä eikä mitään sellaista miksi minua nimittelet.
Syyt miksi kysyin huostaan oton syistä käsittääkseni tulivat viestistäni selviksi; huostaan oton purkaminen vaatii syiden poistumista. Onko näin teillä käynyt, ken tietää. Et oikein selkeästi tähän vastaa.
Varmasti olette eläneet rankkoja vaiheita, ja edelleenkin elätte. Koetin vain kannustaa näkemään valoisat puolet sen suhteen, että sijaisperhekokemus on nyt takana ja tapaat kuitenkin poikaasi päivittäin. Eihän se ole paras mahdollinen ratkaisu, mutta parempaa kuin aikaisemmin. Käännä katsetta eteenpäin, älä taaksepäin, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Ja ihan lämmöllä kaikki nämä ajatukset. Jos eivät sinua miellytä, niin jätä huomioimatta.
Hyviä jatkoja sinulle, en aio elämääsi sen tarkemmin perehtyä.ja vielä päättämänä lasta kohdellaan huonosti ja ala-arvoisesti
niin se pitäisikin joidenkin tahojen mielestä painaa vain villaisella ja unohtaa! Mennä elämässä eteenpäin viuh, vauh.....
Piilipuu voikin varmaan lapsensa kohtalon aikuisena ihmisenä omassa mielesssään ajan kanssa työstää, hänhän ei ole henkilökohtaisesti itse ollut kokemassa poikansa oloa.
Piilipuun poika, siis lapsi,
on kokenut kaiken tämän sijaishuoltajan taholta tehdyn kauheuden!
(jota piilipuun on vain ollut itse kestettävä lapsensa äitinä!)
Pojallehan kuuluu jo vähintäänkin kaikesta tästä ammattitaidottoman sijaishuollon teholta tehdystä traumatisoinista
yhteiskunnan kustantama huostaanottoon liittyvä terapia
sekä myös asianmukainen ja asiaankuuluva vahingonkorvaus!
Eihän kukaan aikuinenkaan hyväksyisi kohtaloaan ja kohteluaan, sellaista mitä pieni poika on sijaishuollossa kokenut.
Miksi sitten lapsen pitäisi hyväksyä ja niellä kaikki p.a mitä hänelle on
taitamattoman, asiattomasti ja poikaa vahingoittavasti käyttäytynyt
ja vielä valittu! ja yhteiskunnnan maksama sijaishuoltaja tehnyt ja kohdellut!
Ei närkästytä.
Mutta joku raja pitää suomessakin olla sillä
mitä hyväksyy omien lastensa kohteluksi.
Olivatpa sitten kyseessä nämä
tarkkaan ja huolella valitut sijaisihmiset!
tai sitten mitkä muut tahansa virallisetkin instanssit, jotka lastemme asioista vastaavat
ja niistä lainmukaan huolehtivat! - syyn olleen alkoholissa
että et alentunut kirjoitti:
selittelemään lapsesi huostaanoton syitä tälle pellelle. Olethan sitä tuonut esille jo aikaisemmissa viesteissäsi samoin kuin lapsesi sijoituksen koko karmeutta. Tämä häirikkö ei kuitenkaan ymmärtäisi vaikka käyttäisit kilometreittäin rautalankaa... onneksi et vaivautunut. Tämä on sen sortin räksyttäjä, että ei tajua edes sitä, että oman pään pitäminen saattaa jossain vaiheessa muuttua tyhmyydeksi. Hänen kohdallaan näin on käynyt jo aikoja sitten. Ei vaan älyä, ei!
ja hän on saanut lausunnon lääkäriltä että hän uskoo hänen olevan raitis.
Eli lapsi pitäisi kotiuttaa ainoastaan lääkärin lausunnon perusteella? Näin minä olen ymmärtänyt kirjoituksista, mitä Piilipuu on kirjoitellut.
Jos alkoholi on syynä huostaanottoon pitää verikokeita olla pidemmältä ajalta sekä näyttöä todella pitkältä ajalta. Ei riitä että sanoo olevansa raitistunut ja helposti vielä.
Piilipuu on ensimmäinen jonka olen kuullut sanovat, että raitistuminen on helppoa.
Olen sentään kuutisen vuotta työskennellyt alkoholiparantolassa.
Kyllä minua ainakin ihmetyttää nämä hänen juttunsa! - jpiilipuu
kun viranomaisten avustamana kirjoitti:
ja vielä päättämänä lasta kohdellaan huonosti ja ala-arvoisesti
niin se pitäisikin joidenkin tahojen mielestä painaa vain villaisella ja unohtaa! Mennä elämässä eteenpäin viuh, vauh.....
Piilipuu voikin varmaan lapsensa kohtalon aikuisena ihmisenä omassa mielesssään ajan kanssa työstää, hänhän ei ole henkilökohtaisesti itse ollut kokemassa poikansa oloa.
Piilipuun poika, siis lapsi,
on kokenut kaiken tämän sijaishuoltajan taholta tehdyn kauheuden!
(jota piilipuun on vain ollut itse kestettävä lapsensa äitinä!)
Pojallehan kuuluu jo vähintäänkin kaikesta tästä ammattitaidottoman sijaishuollon teholta tehdystä traumatisoinista
yhteiskunnan kustantama huostaanottoon liittyvä terapia
sekä myös asianmukainen ja asiaankuuluva vahingonkorvaus!
Eihän kukaan aikuinenkaan hyväksyisi kohtaloaan ja kohteluaan, sellaista mitä pieni poika on sijaishuollossa kokenut.
Miksi sitten lapsen pitäisi hyväksyä ja niellä kaikki p.a mitä hänelle on
taitamattoman, asiattomasti ja poikaa vahingoittavasti käyttäytynyt
ja vielä valittu! ja yhteiskunnnan maksama sijaishuoltaja tehnyt ja kohdellut!
Ei närkästytä.
Mutta joku raja pitää suomessakin olla sillä
mitä hyväksyy omien lastensa kohteluksi.
Olivatpa sitten kyseessä nämä
tarkkaan ja huolella valitut sijaisihmiset!
tai sitten mitkä muut tahansa virallisetkin instanssit, jotka lastemme asioista vastaavat
ja niistä lainmukaan huolehtivat!käteen, sydämeen.
Poika oli ensin 3kk sijaisperheessä, jossa oli lämminhenkinen vanhempi pariskunta.
Tulivat pojan synttäreille, jossa tapasivat meitäkin. Tunsin sen ihanan ihmisen lämminhenkisyyden, aidon, konstailemattoman hyvyyden. Ja ihan terveesti utelias ihminen. Mutta sen aitous, sen tullessa jatkuvasti, pintaan. Olin heti valmis antamaan anteeksi uteliaisuuden. Meillä oli herkkiä hetkiä.
Poika sai silloin ihanat synttärit, sai luottamukseni ja hyväksymiseni sijaishoitoon. Puhelut pojalle onnistui hyvin, kukaan ei salakuunnellut, kukaan ei väittänyt pojan reagoinnista, kukaan ei pyrkinyt laittamaan kapuloita tapaamisoikeudelle, sanalla sanoen ihana perhe, ja poika oli tyytyväinen. Onnellinen, jotta äiti ja sijaisäiti ovat samaa pataa ja puhuvat hänestä, ja edistävät hänen asioitaan.
Sitten yllättäen sossu keksi laittaa pojan toiseen paikkaan. Poika oli heti ensimmäisillä minuuteillaan kuin täystuho, kuin olisi tiennyt jotta tämä paikka, on hänelle pahasta.
Tapaamisia suvaitsematon sijaisäiti ja isä. -ei mitään tapaamisia. Henkistä kiristystä sosiaaliin.(Joka ei käynytkään lopuksi).
Kukaan ei tiedä mitä sijaisäiti oli syöttänyt pojalle melkein vuoden (lääkkeet 3kpl) Ja minun pitäis hyväksyä vain asia, ja luottaa ja pojankin pitäis unohtaa koko paikka.
Itse en voi unohtaa, en ole unohtanut ainakaan vielä, ei poikakaan. Poika ei halua enää asiasta puhuttavan, joten ehkä haluaa unohtaa.
Pojalta riistettiin paljon huonolla sossun toiminnalla, riistettin ensin se paikka, missä hän oli sen järkytyksen jälkeen, jotta kotoa vietiin, pois, oli sen hyvän ekan paikan ansiosta hyväksynyt. Mutta kuinka ollakaan häneltä riistettiin se paikka, laitettiin toiseen paikkaan. Jossa ei haluttu nähdäkään äitiä.
Minulla ja pojalla luottamukselliset, lämpöiset välit aina olleet, rakastan häntä ihan aidosti. En tarvitse siihen kenenkään rahoja en nyt enkä koskaan muulloinkaan.
Poika oli tärkeämpi minulle kuin alkoholi. Onko se sille edellistä ylemmälle kirjoittajalle kurja juttu.
Maailmassa on monta tarinaa, kuin kulkijaakin, en ole pyytänyt sinua lukemaan kirjoituksiani. En ole sinulle mitään velkaa. En materiaa en henkistä.
Se lukee ken haluaa.
Suomi on vapaa maa kukaan ei pakota. Sananvapaus on vapautta sanoissa.
Toiset ovat pelkästään kateellisia, kun joku saa elämänsä järjestykseen. Pääsee eroon esim. alkoholista. Tämän tyyppisissä palstoilla minua on jopa sijari syyttänyt, kun olen pilannut hänen perheensä kaljan ja siiderinjuonti ilon, syyttä näköjään voi paljosta.
Ymmärtää jos on halu ymmärtää, sinun ymmärtämystä en ole pyytänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804