Opiskellessani tälle alalle perhepiirissäni sattui monta kuolemantapausta. Usein minulta kyseltiin neuvoja ja lohdutustakin, opiskelinhan hoitoalalle.
Koko opiskeluajan muistan surun täyteisenä tai niin, että odotettiin koska joku kuolee. Jatkuvasti oli hautajaisia ja suurta surua.
Kun jouduin vielä opiskellessani saattohoito-osastolle harjoitteluun, opettaja tuumasi että minulla on paljon annettavaa siellä koska olen itse kokenut niin paljon surua.
Tuntui että koko elämä pyöri vain kuoleman ja sairauden ympärillä, se oli todella raskasta aikaa.
Nyt kun olen valmistunut ja tehnyt pätkätöitä, olen aina hakenut vain sellaisia työpätkiä, joissa on elämäniloa ja kukaan ei taatusti ole kuolemassa.
Käynti työvoimatoimistossa oli kamala kokemus. Virkailija esitteli minulle avoimena olevia sijaisuuksia ja niitä oli heti useampiakin vanhusten vuodeosastoille ja saattohoitoon. Kerroin että en halua sellaiseen työhön, että etsin ihan sitä koulutustani vastaavaa, elämäniloista työtä.
Sain kuulla että jos kieltäydyn, karenssi uhkaa ja minut voidaan laittaa koulutukseen jossa prepataan mm. näitä saattohoitotaitoja yms. koska pelkään niitä niin kovasti.
Onkohan näin, että milään perusteella ei voi kieltäytyä moisista töistä? Olen itse ihan hajalla, en jaksa elää kuoleman keskellä.
Koko opiskeluajan muistan surun täyteisenä tai niin, että odotettiin koska joku kuolee. Jatkuvasti oli hautajaisia ja suurta surua.
Kun jouduin vielä opiskellessani saattohoito-osastolle harjoitteluun, opettaja tuumasi että minulla on paljon annettavaa siellä koska olen itse kokenut niin paljon surua.
Tuntui että koko elämä pyöri vain kuoleman ja sairauden ympärillä, se oli todella raskasta aikaa.
Nyt kun olen valmistunut ja tehnyt pätkätöitä, olen aina hakenut vain sellaisia työpätkiä, joissa on elämäniloa ja kukaan ei taatusti ole kuolemassa.
Käynti työvoimatoimistossa oli kamala kokemus. Virkailija esitteli minulle avoimena olevia sijaisuuksia ja niitä oli heti useampiakin vanhusten vuodeosastoille ja saattohoitoon. Kerroin että en halua sellaiseen työhön, että etsin ihan sitä koulutustani vastaavaa, elämäniloista työtä.
Sain kuulla että jos kieltäydyn, karenssi uhkaa ja minut voidaan laittaa koulutukseen jossa prepataan mm. näitä saattohoitotaitoja yms. koska pelkään niitä niin kovasti.
Onkohan näin, että milään perusteella ei voi kieltäytyä moisista töistä? Olen itse ihan hajalla, en jaksa elää kuoleman keskellä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulle taistelussasi typeryyttä vastaan.
On kyllä asiatonta pakottaa Sinua työskentelemään saattohoidossa ym. vastaavassa,kun oma surutyösi on vielä kesken.
Olet selvästi uupunut työhön,joka koskettaa kuolemaa ja surua.Toivottavasti pysyt vahvana ja haet vaan edelleen muunlaista työtä.
Auttaisiko lääkärissäkäynti.Lääkäri voisi todeta tilanteesi laadun ja saisit siitä todistuksen.
Tarvitset aikaa käydäksesi läpi oman surutyösi.Vasta sen jälkeen(ehkä muutaman vuoden päästä)olet valmis käsittelemään näitä asioita ammatillisesti.Ei hoitoalan ihminen ole mikään kone,jolle esim.surutyö olisi jotenkin helpompi asia.
Itse sain 3 keskenmenoa ja suru oli valtaisa.Vuoden päästä tästä hakeuduin opiskelemaan sosiaalialaa ja työskentelemään lasten parissa.Vaan eipäs tullut mitään koko hommasta.
Vasta nyt,kun 3 vuotta kulunut surun syksystä,olen valmis opiskelemaan ja työskentelemään lasten ja perheiden parissa.Ja uskon,että omista kokemuksistani on hyötyä tulevassa työssäni.
Kuuntele sisintäsi,älä toimi sydämen vastaisesti.
Se voi johtaa täydelliseen työkyvyttömyyteen.
Voisitko ehkä yrittää muuttaa suhtautumistasi kuolemaan? Itselle se ei ole mikään "LOPPU", vaan olomuodon muutos ja uusien mahdollisuuksien ja uuden (henkimaailma)elämän alku tai pikemminkin PALUU sinne, missä olimme ennen maapallolle tuloamme, ts, "kotiinpaluu".
Eli oikeastaan kuolemaa pitäisi JUHLIA, eikä surra.
Monet afrikkalaisheimot ovat tajunneet tämän ja heillä soitetaan hautajaisissa iloista musiikkia ja ihmiset tanssivat.