Mahtaako olla keskenmeno?
Mulla alkoi olla nännit todella kipeinä tuossa heinäkuun lopussa, aristivat niin että hädin tuskin pystyi liivejä käyttämään. Vieläkin ovat hieman arat. Tälläistä ei ole koskaan aiemmin ollut
Toissa päivänä alkoi tulemaan pientä vuotoa ja nyt tulee todella paljon, tunnen oikein kun vähän väliä holahtaa lisäksi joukossa on paljon semmoisia suuria hyytymiä.
Normaalisti kuukautiseni ovat todella niukat ja pärjään lähes pikkuhousun suojalla.
Minulle laitettiin kuparikierukka n. 1½ vuotta sitten mutta minulla ei suoraan sanottuna ole aavistustakaan onko se enää paikallaan.
Salaa olen tainnut toivoa että se ei olisi enää paikallaan ja tulisin "vahingossa" raskaaksi.
Kannattaako mitään testejä enää tehdä, vai onko rahan hukkaa?
Entä pitäisikö ottaa yhteyttä lääkäriin, vai antaa vain vuotaa? Tuntuu että ei pystyssä jaksa kunnolla olla kun verta tulee niin paljon kerralla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...että keskenmeno on ja kannattais käydä lääkärissä...