heippa kaikille!
haluaisin muiden mielipiteitä siitä, että mistä tietää, että lapsi ( 2,5v ) ei tarvitse enään päiväunia.
itse olen sitä mieltä, että tuon ikäinen tarvisi edelleen ainakin pienet torkut, mutta mistä kummasta sen tietää? meillä poika nukkuu yötkin todella huonosti, heräilee monet kerrat ja aina kömpimässä viereen. pojalla on PAHA uhma menoillaan, ja päiväunille meno on yhtä pyörimistä ja meuhkaamista. joskus nukahtaa hyvin, mutta yleensä menee puolisen tuntia, ennen kuin rauhoittuu. jos poika ei nuku päiväunia, niin sitten hän on älyttömän kiukkunen koko päivän, ja nukahtaa yö unille jo 8 aikoihin, joilloin taas uni ei riitä tarpeeksi pitkälle vaan herää jo ennen seitsemään, joskus jopa kuudelta aamulla.
ollaan vasta jääty pojun kanssa kotiin, odottelemaan toisen syntymää. mietin tässä vain tulevaa, että kuinka saan kaiken mallilleen esikoisen ja uuden tulokkaan kanssa.
tämän uni asian haluaisin saada nyt järkättyä kuntoon, mutta kun vaikka miten kokeilee, niin ikinä ei ole hyvä.
miten teillä muilla menetellään? nukkuvatko muiden lapset omissa huoneissa? meidän pojan sänky oli pakko siirtää meidän huoneeseen, koska yöt oli niin levottomia, että ei äiti, sekä isä jaksanut rampata enään kahden huoneen väliä.
kiitos vastauksistanne!
lapsi 2,5v, uhmaako?
3
554
Vastaukset
- näin meillä
Oma poikani jätti päiväunet vasta 3,5 vuoden ikäisenä ja sitten kun aloitti päiväkodissa 4 täytettyään niin alkoi taas nukkua pienet unet siellä. Unen tarve on jo lapsena ihmisillä erilainen, toiset pärjäävät vähän vähemmällä. Mutta jos (niinkun mainitsit oman lapsesi kohdalla), tuntuu että lapsi on kovin väsynyt jätettyään päivätorkut väliin, niin kertoohan se että lapsi vielä sellaiset tarvitsee. Vaikka päiväunille meno olisi työlästä ja lapsi uhmaisi päiväunille menoa, kannattaa silti olla johdonmukainen ja laittaa lapsi nukkumaan joka päivä samaan aikaan. Tietysti yrittää pitää muutenkin päivärytmi suhteellisen säännöllisenä, etenkin uhmaiässä se vähän helpottaa elämää :)
Väsyneenä lapsi on vieläkin uhmakkaampi ja kärttyisempi. Jos lapsi on kovin väsynyt, se saattaa vaikuttaa myös yöuniin negatiivisesti. Yöunestakin tulee rauhatonta ja lapsen on vaikeaa nukahtaa uudelleen kerran herättyään.
Omat lapsemme ovat nukkuneet omassa huoneessa omissa sängyissä ihan vauvaiästä lähtien (4kk). Ehkä siksi lapsille omassa sängyssä nukkuminen ja sinne nukahtaminen on ollut aina itsestään selvää. Jokainen perhe ratkaisee itse miten halutaan lapset nukuttaa. Toiset nukkuvat perhepedeissä ja toisilla nukutaan omissa sängyissä ja mahdollisesti omissa huoneissa. Jos lapsi halutaan siellä omassa huoneessa nukuttaa, on siinäkin oltava johdonmukainen. Meillä tytölle tuli vaihe 2-vuotiaana että iltaisin hiiviskeli sängystään leikkimään olohuoneeseen, mutta kun päättäväisesti vietiin sänkyyn periksi antamatta joka ilta, niin sekin meni ohi.
Jaksamista teille ja onnea uudesta tulokkaasta :) Miettikää itse mikä on teille paras tapa saada unta (jokainen) ja jos haluatte lapsen opettaa omaan sänkyyn ennen vauvan syntymää, niin voimia ja tsemppiä "taisteluun". Uhmaikäinen tunnetusti laittaa hanttiin. Mutta lopputulos on usein vaivan arvoinen.- 6 vuotiaskin vielä
Meillä 6 vuotiaskin joskus aina silloin tällöin ilmoittaa, että taidan mennä tirsoille kun väsyttää. Ja nukkuu ihan kunnon yöunet. Kaksi muuta sisarusta ovat erilaiset.
Eka oli kovin pelokas kaikenlaisista asioista ja nukkui vieressämme omassa sängyssä vielä 4-vuotiaana. Jossain vaiheessa meillä oli 5 sänkyä vierekkäin (3 lasta). Nyt vanhin on 10 v ja nuorin se 6 v ja kaikki haluavat nukkua omissa huoneissaan.
Minun mottoni lastenkasvatuksessa on ollut että "eivät ne sitten enää kaksikymppisinä..." Eli pääasia nukkumisen kanssa on ollut, että kaikki saavat riittävästi unta, on se tyyli mikä tahansa. Turha kärvistellä, koska univaje aiheuttaa suurempiakin ongelmia.
- ei nuku lapsi
päiväunia kuin tosi harvoin. Hän on 2,5 v. Aiemmin oli hyvä rytmi, nyt on sama kuin teillä, että kiukkuinen on. Tarvisi noi päiväunet minunkin mielestä.
Lapsi nukkuu yleensä omassa huoneessa, tosin joskus yöllä kömpii meidän viereen. Joskus taas nukutamme hänet viereen koska ei meinää millään nukahtaa omaan sänkyynsä. Silloin on helpointa niin.
Hänen kanssaan on tosi hankalaa tuon kiukkuisuuden takia, selvähän se, että väsyttää mutta en saa häntä enää nukahtamaan se ei vain onnistu. Olen itsekin vihainen aika usein tämän takia ja sehän ei asiaa auta. Olenkin miettinyt että pitäisikö jostain hakea apua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965