Iik... millä saada itsestään niskasta kiinni? Keskiviikkona on lääkäriaika, ja olen aivan paniikissa!! En ennen ole ollut todellakaan mikään lääkärikammoinen, mutta ilmeisesti viime vuoden ahdistavat sairaalakokemukset saivat aikaan sen, että pelkkä ajatus lääkäriin tai sairaalaan menosta saa kylmän hien pintaan. Pelkään, että paikalle päästyäni saan joko kohtauksen tai olen niin hädissäni, että käännyn ovelta takaisin...
Mitä tehdä, pakko olisi mennä, mieskin ja kaikki tutut on töissä, pakko sinne on itse yksin raahautua. Vinkkejä, rohkaisua, pliis?!
Mitä tehdä, pakko olisi mennä, mieskin ja kaikki tutut on töissä, pakko sinne on itse yksin raahautua. Vinkkejä, rohkaisua, pliis?!
Vastaukset 12
Vanhimmat
sitä itse lääkäriä tarvinne pelätä; ainakin itse pelkääm enemmän sitä, mitä hän sanoo ;)
Olen joutunut viimeisen viikon aikana ambulanssin kuljettamana ensiapuun kaksi kertaa; kokemukset ovat kahtalaiset. Toisaalta on avun äärellä mutta toisaalta ympäristö tekee olosta vieläkin surkeamman (ympärillä todella vaikeita tapauksia).
Mutta, nytkin viime sunnuntaina ja sitä edeltävänä lauantaina kun kotiuduin, olin ihmeen virkeä aiempaan verrattuna, sillä olin ollut tarvitsemassani tipassa n. vrk:n.
Kyllä itsekin kammoan ensiapuun joutumista, mutta ajattelen tosiaankin, että siellä osataan auttaa. Sängyt ovat kyllä meikäläiselle liian lyhyitä ;)))
Tsemppiä sinulle Peppi, aika monet joutuvat "siellä" käymään, jos vaivoja on. Ei pelkästään epiläiset, vaan vaikkapa hmmm... Kaikenlaista olen mm. Mariasssa nähnyt.
Ei ole enää hyviä lääkärikokemuksia, joten kai niitä välttää kuin ruttoa ja yrittää itse hoitaa itsensä. Järkevää on tietenkin mennä paniikista huolimatta ja onhan tuo paniikki varmasti tuttua ennestään. Ajattele, että jos kerrankin olis poikkeus ja kuvittele lääkäri vaikka alasti?
Ota taksi ja mene taksilla ylellisesti ja nauti maisemista ja hyvästä palvelusta ja juttele taksikuskeille.
Tämä on kyllä jännä ilmiö, mikä saa lääkärissäkäynnin oikeasti näin vaikeaksi... mielestäni osasyy on ainakin se, että ei ne voi kuitenkaan auttaa ja ilahtuvat vain, jos olet huonovointinen... tämä siis neurologitutkijoilla. Onneksi terveyskeskuksessa on uskomattoman hyviä lääkäreitä. Niillä on se potilaan kohtaaminen rutiinia ja yleensä hanskassa. Sehän on lääkärintyössä monesti hoido kannalta tärkeää.
Kun lukee uutisia, että sairaanhoitajat myrkyttävät vanhuksia ja tietää, että oikeasti myös jätetään kertomatta väärien lääkkeiden antamisesta, niin kyllä se pistää miettimään.
Rohkaisua kuitenkin ja omalta sisältäsi sulla on mielestäni voimaa kuitenkin järkevään ratkaisuun. Näkeehän tuon pässikin, että sun kirjoitukset on asiallisia.
...tähän aikaan jo toivottavasti ohi. Kiitos Telle ja Hugo, ihanaa saada rohkaisua tällaiseen asiaan jota ei ehkä tutuilleen pahemmin mainostaisi, hyvä ihme, aikuine ihmine ja pelkää liäkäriä! Niinpä, ehkä olisi parempi tosiaan pelätä enemmän sitä mitä se sanoo, mutta kun tämä ei tunnu kuuluvan logiikan alaan ollenkaan vaan johonkin mielen syviin mysteereihin, josta ei järkeilemällä selvitä.
Koitan käyttää tuota "kuvittele lääkäri alasti" -kikkaa, se voisi jopa auttaa.
Telle, olen pahoillani, että olet joutunut juoksemaan ensiavussa noinkin tiheään. Nostan olematonta hattuani, että jaksat olla heittämättä hanskoja tiskiin tai repimättä pelihousuja tms.
Tsemppiä molemmille!
Lääkärillä siis? Toivottavasti hyvin!
Ai niin, unohdin tuossa aiemmin mainita, että jotkut pelkäävät hammalääkäriä...hmmm jostain syystä minä en. Mutta hämähäkkejä KYLLÄ!!!!! ;)))
...mutta selvisin hengissä, mikä lienee pääasia! Kiitos kannustuksesta. Hämähäkkejä pelkään (lääkärien lisäksi) minäkin. Mies aina ihmettelee, miten näin "riuska" tyttö kiljuu kauhusta pitkäkoipisia mönkijöitä nähdessään. Mutta kun ne on niin...yyh...hirvittävän hirveitä! (Ehkä vielä hirveämpiä kuin lääkärit).
Pääsin eilen minäkin kokemaan sairaalapäivystyksen iloja, kun parin päivän migreenin ja oksentamisen jälkeen taju lähti ja jouduin tippaan... peittoaa kyllä tavallisen lääkärikäynnin hirveydellään mennen tullen. Nyt kuitenkin taas kotona, mikä on IHANAA.
Joo, tuolta kantilta kun asiaa katsoo, niin lääkärissäkäyntihän on kivaa. Päivystys on aivan hirveä ja sulla viikonloppu... huh huh. Ei käy katteeks ja vielä kesä.
johdosta! Se todellakin tuntuu joka kerran yhtä mahtavalta. Kovin tutulta kuulostivat oireesi...
Olen harjoitellut hämähäkkisietoa katselemalla niitä ikkunan läpi: työhuoneemme ulkopuolella on valtaisa hämähäkinverkko ja yhtä valtaisat hämähäkit. Kerran yhden keskioluen juotuani sain rohkeutta avata ikkuna ja pyyhkäistä hemmettiin koko verkko. No jaa, kun ilta koitti, verkko oli taas paikallaan. Nuorena likkana minulla oli vyötäisille ulottuvat hiukset; kerran iltasella olin pukeutunut valkoiseen poolopaitaan, kun isosiskoni huusi varoituksen "hämähäkki". Se kömpi pitkin paitani kaulusta ja livahti sitten hiuksiini. Voinet arvata mikä kalapaliikki siitä syntyi. En rauhoittunut vielä tuntienkaan jälkeen, vaikka hiukset oli useaan kertaan harjattu ja todettu "hämähäkkivapaiksi" ;)
kun olet pitkätossu palannut linjoille!
Kävin itse nyt Suomessa ollessani hetken mielijohteesta yksityisellä lääkärillä. Kahdeksan kymmppiä siihen upposi mutta taisi olla sen arvoista. Aikaa oli tunti ja sain kysyttyä kaikki ne asiat, jotka ovat mieltäni kaihertaneet. Ja sain niihin vastauksetkin. Ääni petti pari kertaa ja koska ko. lääkäri on myös Meikussa, en kuitenkaan tuhlannut aikaa turhaan parjaamiseen. Kyllä sekin ääneen ihmetteli tätä lääkevaihtoruljanssia. Sieltä ulos kävellessäni olin kuin uudestisyntynyt ja kaverit sanoivat ihan samaa. Ekaa kertaa oli aidosti sellainen olo, että pieksen tän taudin.
Elämän ironiaan tietty kuuluu se, että siitä kuuden päivän päästä iski uusi kohtaus ja nyt ollaan lähtöpisteessä, tai oikeastaan vielä pahemmassa alhossa. Mutta vielä mä tästä nousen...
Sairaalassa sitä melkein unohtaa, kuinka ns.normaalit ihmiset elämäänsä elävät. Siksi ehkä kotiinpaluu tuntuu aina niin dramaattiselta, oli kyseessä sitten lyhyt tahi pitkä sairaalareissu. Sairaalat elävät jotenkin aivan omaa elämäänsä, siellä on sisällä kuin kuplassa kerrassaan, josta sitten poks pois poksahtaa toivottavasti järkikulta vielä melkein tallella. Pitihän sitä ruveta runoilemaan...
Niin, Telle, sä taidat täällä kyllä johtaa tätä aurarumba/migreeni/oksentelu-ketjua, viime aikoina olen itse asiassa näiden puolesta päässyt kohtuullisen vähällä.
Hämähäkki hiuksissa...yyöks... Onnistuin lomalla huomaamattani metsässä kävelemään kunnon kokoisen hämähäkinverkon läpi, jä sitä sitten kaavittiin ja raavittiin ja nypittiin irti loppuilta. Hämähäkkiä ei vaan löytynyt -ja arvaa etsittiinkö?!?
sinustakin Gaijin! Vieläkö olet lomalla vai jo palannut sorvin ääreen?
Yksityisellä neurologilla minäkin Suomessa ollessani käyn aina kun mahdollista (eli pl.ensiavut ym.), ja avun laatu ja kiinnostus potilaan auttamiseen on ollut aivan toista luokkaa kuin julkisella. Viimeksi lääkäri antoi jopa kännykkänumeronsa, jos tulee jälkikäteen mieleen jotain kysyttävää. Uskomatonta!
Luin, että sait uuden kohtauksen. Taisi olla ilkeä takaisku. Koita kestää, ja tolla tsempillä ja uuden lääkärin tsemppauksella varmasti onnistuukin.
Ja on ollut niin mahtavaa:) Sitä pientä takaiskua lukuunottamatta.. Vkl:na paluu työn pariin, sitä ennen vielä pieni aurinkoloma. Ei tää elämä tähän kaadu.
Mä sain just tietää, että mun sairausvakuutus on ihan normaalisti voimassa, joten enköhän mäkin siirry joulukuusta pois Meilahtea kuormittamasta. Jää niilläkin aikaa enemmän "oikeasti" sairaille:)
Ota nyt mahd.rennosti kun töihin palaat...ja toivottavasti nautit vielä lomanpätkästäsi! On se niin, että kohtaukset -mulla ainakin myös pienemmät- vie sekä fyysistä että henkistä energiaa niin paljon, että niistä kestää vähän aikaa palautua. Lääkäri/sairaalakäynnit ei sitä palautumista ainakaan mulla yleensä edesauta...
Älä viitsi, yhtä "oikeasti sairaita" täällä kaikki ollaan, olkoon Meilahti tai Mäntytie mitä mieltä ovat. Grrhhh...karvat nouset pystyyn kun niitä ajattelen.
Tsempataan me kaikki voimiemme mukaan, ainakin yritetään!