muistaako kukaan

kitu70

Muistaako kukaan nimeä käsityölle, jossa pohjalle naulataan nauloja ja lankoja pingotetaan niihin. Olisiko sellaisiin töihin vinkkejä netissä?

5

935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leelia1

      juu kotonani oli tällaisia tauluja. Maalattuun lastulevyyn oli naulattu pieniä nauloja muodostaen kuvan ja lanka kiersi naulat, jotta aihe oli selvempi. Taisi olla kukkaaiheisia tauluja meillä, jos oikeen muistan.
      En ole netissä ohjeita nänyt, mutta ideahan on niin yksinkertainen, että tuskin tarvii ohjeita. Onnea kokeiluun.

    • hyvin

      Pohjalla musta sametti. Taisi olla 70-luvun juttuja. Ohjeita en ole ikinä nähnyt missään.
      Useimmiten niissä oli kukkia ja uskon, että pienellä harjoittelulla ja hyvällä suunnittelulla homma onnistuisi ilman ohjettakin.
      Kannattaa siis piirtää vaikka ensin ne pisteet mihin naulat ja sitten vetää vaan suoria viivoja eri väreillä. Naulat oli enemmänkin sellaisia nupimallisia.

      • täällä

        muistan ne työt, itse sain lahjaksi luostarin ikkuna nimisen taulun, nimeä tekotavalle en muista joskus ollut täälläkin juttua.


    • iikkuli

      string art googletapas tulee ihania juttuja...

    • löytyy

      Ohjeet löytyy Valittujen Palojen kirjasta: Kodin suuri harrastuskirja, painettu 1981. Samasta kirjasta löytyy vaikka mihin harrastukseen perusohjeet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe