HS 7.8.07.
VIERASKYNÄ
Kieltolaki ei auta huumeongelmaista
Huumeiden käyttäjien rankaisusta on enemmän haittaa kuin hyötyä, kirjoittaa
Tuukka Tammi.
Suomessa huumeiden käyttö on lailla kielletty. Siksi se tarkoittaa
automaattista osallisuutta rikollisissa alakulttuureissa. Arviolta 450 000
suomalaista on joskus elämänsä aikana rikkonut lakia kokeilemalla jotain
huumausainetta, lähinnä kannabista.
Vaikka alkoholin ja nykyisten laittomien päihteiden käyttö eroavat suuresti
niin historiallisesti kuin kulttuurisestikin, huumekieltolaki aiheuttaa
samanlaisia haittoja kuin alkoholikieltolaki aikoinaan.
Huumekieltolain haitat ovat vielä kärjistyneempiä, koska huumekauppa
kytkeytyy kovaan ja järjestäytyneeseen kansainväliseen
monialarikollisuuteen. Huumeiden käyttäjät eivät myöskään saa osakseen sitä
puoliavointa sosiaalista hyväksyntää kuin alkoholin käyttäjät
alkoholikieltolain aikana.
Huumeiden käyttö lisääntyi Suomessa nopeasti 1990-luvulla: kannabista
kokeilleiden määrä kaksinkertaistui, amfetamiinin ja ekstaasin käyttö
lisääntyi suhteellisesti tätäkin enemmän, ja lisäksi Suomeen syntyi
opiaattien käyttäjien alakulttuuri.
Uudet ongelmat, kuten käyttäjien virustartunnat ja yliannostuskuolemat,
painostivat muotoilemaan huumepolitiikkaa uudelleen. Tiukka
kontrollipolitiikka sai haastajaksi muun muassa Keski-Euroopassa omaksutun
haittojen vähentämisen politiikan. Siinä on toissijaista puuttua huumeiden
käyttöön, jos haittoja saadaan ehkäistyä muilla keinoin.
1990-luvun lopulla huumepolitiikasta keskusteltiin ajoittain kiivaastikin.
Kontrollipolitiikan ja aluksi sallivaksi mielletyn haittojen vähentämisen
välinen jännite laantui 2000-luvulla kahden raiteen konsensuspolitiikaksi,
jossa kansanterveyden ja rikoskontrollin tavoitteet elävät rinta rinnan.
Suomessa haittojen vähentäminen löi läpi kansanterveydellisenä näkökulmana:
huumeisiin liittyviä terveyshaittoja ja -riskejä pyrittiin vähentämään muun
muassa vaihtamalla neuloja ja ruiskuja puhtaisiin ja tarjoamalla
lääkekorvaushoitoja opiaattien käyttäjille. Ensisijaisesti oltiin huolissaan
ruiskujen ja neulojen välityksellä tarttuvien virusten, erityisesti hivin,
leviämisestä valtaväestöön.
Haittojen vähentämisen laajempia, ihmisoikeuksiin ja sosiaaliseen
tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ei 1990-luvun keskustelussa juuri tuotu
esiin. Huumeiden täyskielto eli huumekieltolaki aiheuttaa itsessään
ongelmia. Rangaistukset ja viranomaisjärjestelmiin jäävä tieto yksilön
huumeiden käytöstä syventävät käyttäjien syrjäytymistä erityisesti
työmarkkinoilta.
Laittomilla markkinoilla leviävät päihteet ovat epäpuhtaita, julkiselta
katseelta piilossa tapahtuvan käytön tapoihin ei voida vaikuttaa senkään
vertaa kuin laillisten päihteiden käyttöön, ja käyttäjät joutuvat asioimaan
ammattirikollisten kanssa päihteitä hankkiakseen.
Kontrollin haitoista puhuttiin Suomessakin vielä 1960-70-lukujen
kriminaalipolitiikassa, ja tuolloin ainakin periaatteessa vältettiin
kohdistamasta kontrollia vähemmistöihin, jotka usein jo ennestään olivat
heikossa asemassa.
Kun vuoden 1969 huumausainekomitea päätyi ehdottamaan huumausaineiden käytön
kriminalisointia, komitean jäsen Kettil Bruun jätti mietintöön eriävän
mielipiteensä koska ennakoi tämän monin tavoin vaikeuttavan käyttäjän
elämää. Vaihtoehtona olisi ollut jättää käyttö kriminalisoinnin
ulkopuolelle.
1990-luvulla ajatus vähemmistöjen suojelusta oli korvautunut enemmistön
terveyden ja turvallisuudentunteen suojelulla.
Arviolta 5-10 prosenttia laittomia päihteitä kokeilleista ajautuu
päihdeongelmiin. Heille huumeongelmat ovat tyypillisesti vain osa pitkään
kehittynyttä monimutkaista ongelmavyyhtiä: fyysistä, psyykkistä ja
sosiaalista huonovointisuutta, karuja taustoja ja tulevaisuudennäkymiä.
Vähemmistöjen suojelun ja haittojen vähentämisen nimissä olisi syytä jättää
ainakin päihdeongelmaiset ilman rikosoikeudellista seuraamusta pelkästä
huumeiden käytöstä. Heidän rankaisemisestaan on enemmän haittaa kuin hyötyä.
TUUKKA TAMMI
Kirjoittaja väitteli keväällä
huumepolitiikan muutoksista
ja työskentelee nyt Stakesin
erikoistutkijana.
Asiallinen kirjoitus
12
806
Vastaukset
- tyrmäys
Niin on asiallinen kirjoitus tämäkin. Ja TYRMÄÄ edelisen suit sait niinkuin sivuja tukeva Jukka "Käpylän Pyöveli" Järvinen tekee. Lisäuskottavuuden kirjoitukselle antaa syvä vanhoillis-lestadiolainen usko.
Kannabisyhdistys kampanjoi Suomessa voimakkaasti kannabiksen laillistamisen puolesta kertoo auliisti kyseessä olevan puhtaan luonnontuotteen, jolla ei ole haittavaikutuksia. Yleensä he vetoavat siihen, että kannabis aiheuttaa vähemmän haittoja, kuin alkoholi.
Suomessa on yli 2 miljoonaa alkoholin käyttäjää ja arviolta 50-60 000 kannabiksen käyttäjää. Kannabiksen käytön yleistymisen myötä myös rauhoittavien lääkkeitten käyttö on lisääntynyt ja nimenomaan siinä ryhmässä, joka käyttää kannabista on kasvu ollut voimakasta. Suomessa on lukuisia suuryrityksiä, joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan sellaista, jonka johtajana on kannabiksen vakiokäyttäjä!!!!
Yliopistoissa opiskelevat tietävät tarkkaan, että kannabiksen käyttö on lopetettava ainakin viikko ennen tenttejä, koska muuten lukemisesta tai keskittymisestä ei tule mitään.
Kannabisyhdistys kiistää nk. porttiteorian, jonka mukaan käyttäjät siirtyvät miedommista aineista käyttämään kovempia. Valitettavasti kovien aineiden käyttäjät lähes poikkeuksetta ovat kertoneet aloittaneensa kannabiksesta, eli yhdistys valehtelee tietoisesti.
Koukuttaako huume ja missä ajassa? Yleispätevää vastausta kysymykseen ei ole. On ihmisiä, jotka juovat viinaa koko ikänsä tulematta alkoholisteiksi, eli he pystyvät lopettamaan koska tahansa. Samoin on ihmisiä, jotka pystyvät lopettamaan huumausaineiden käytön noin vain ja jopa pitämään sen viikonloppukäyttönä mutta heitä ei ole paljon. Lisäksi kukaan ei tiedä, kuka on se, joka jää koukkuun... On ihmisiä, jotka ovat jääneet koukkuun ensimmäisestä hasispiipusta, tai amfetamiinipiikistä.
Jos kannabis laillistettaisiin, olisi kaikilla Suomalaisilla oikeus sitä myös käyttää, vai olisiko sittenkään? Mitkä ammattiryhmät rajattaisiin perustuslain vastaisesti ulkopuolelle ? Mitä sanoisitte, jos poliisit, liikennelentäjät, bussikuskit, taksikuskit, junankuljettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet ym. avainammattilaiset alkaisivat käyttää hasista ? Menisitkö leikattavaksi lääkärille, jonka tietäisit säännöllisesti käyttävän huumeita? Mitä sanoisit, jos sinua oikeudessa tuomitseva tuomari olisi huumeenkäyttäjä? Entä jos joutuisit tekemisiin poliisin kanssa, jonka tietäisit vapaa-aikoinaan käyttävän kannabista?
Onko huumeita käyttävä ihminen sitten yksin aineensa kanssa? Ei ole...jokaista käyttäjää kohti kärsii ainakin 20 muuta ihmistä. Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä, kaveripiiri ja muut omaiset myöskin. Unohtaa ei sovi veronmaksajia!
Huumeriippuvaisen hoito maksaa helposti miljoona vanhaa markkaa vuodessa. Kun siihen lisätään rikosvahinkojen korvaukset, rauhoittavat lääkkeet ja sairaala, sekä lääkärikulut, oikeudenkäyntikulut yms. pakolliset menot, joita aineista aiheutuu, puhutaan huikeista summista, jotka kaikki ovat poissa mm. vanhustenhoidosta.
Armeijan helikopterihankinnoista on noussut hirveä meteli ja tunteikkaasti ollaan vedottu sairaan- ja vanhustenhoitoon ja niiden tilaan. Jokainen veronmaksaja kustantaa pelkästään rauhoittavina lääkkeinä ja lääkärikuluina narkomaaneille vähintään saman summan, kuin joutuisi maksamaan armeijan hankinnoista mutta kukaan poliitikkomme, tai päättäjät eivät ole uskaltaneet ottaa sanallakaan puheeksi tätä asiaa.
Jos pienessä 10 000 asukkaan kunnassa on asutettuna esim 10 narkomaania, voi jokainen laskea, kuinka paljon jokainen veroja maksava kuntalainen maksaa vuosittain näiden elättämisestä ja hoidosta!
Jos tämän jälkeen vielä joku tosissaan väittää, että huumeiden käyttö on jokaisen oma asia, niin...
Teuvo Piironen
ylikonstaapeli/Lappeenrannan poliisi/huume
Kirjoittaja väitteli aikoinaan huumepoliisiksi ja tukee vanhoillis-lestadiolaisia.- meeisseli
Ei ole enään edes hauska. Missä se juttu oli missä kannabiksen käyttäjät sulaa lopulta kasaksi tuhkaa?
- hohhoijaa..
"kannabis aiheuttaa vähemmän haittoja, kuin alkoholi."
-niin se vaan on
"Kannabiksen käytön yleistymisen myötä myös rauhoittavien lääkkeitten käyttö on lisääntynyt ja nimenomaan siinä ryhmässä, joka käyttää kannabista on kasvu ollut voimakasta."
-tunnen kylla monen monta kannabiksen kayttajaa, yksikaan ei kayta rauhoittavia, lahinna ne krapulassa vapisevat alkkikset niita syo
"Suomessa on lukuisia suuryrityksiä, joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan sellaista, jonka johtajana on kannabiksen vakiokäyttäjä!!!!"
-Mista sina sen tiedat ?
"On ihmisiä, jotka juovat viinaa koko ikänsä tulematta alkoholisteiksi"
- aika hyva
"Valitettavasti kovien aineiden käyttäjät lähes poikkeuksetta ovat kertoneet aloittaneensa kannabiksesta"
- vai oisko alkoholista ja tupakasta ?
"Mitä sanoisitte, jos poliisit, liikennelentäjät, bussikuskit, taksikuskit, junankuljettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet ym. avainammattilaiset alkaisivat käyttää hasista ?"
-enpa juuri mitaan, kunhan eivat tyo-aikana kayta.
"jokaista käyttäjää kohti kärsii ainakin 20 muuta ihmistä."
-no ainakin 20...
"Jos tämän jälkeen vielä joku tosissaan väittää, että huumeiden käyttö on jokaisen oma asia, niin... "
-niin mita ? - Musta Outo
En saa siis laillisesti harjoittaa shamanismia. Ei kaikki ihmiset usko vieläkään yhteiskuntaan ja sen hyveisiin. Ja näen kyllä kirjoituksestasi, kuinka oma uskosi on parempaa kuin omani, mutta säästääkö se veroeuroja? Luonnollehan kukaan ei ole vastuussa. Paska maailma, paskat harmaat apinat.
- Musta Outo
Musta Outo kirjoitti:

Voi että mä olen helppo, kun meen noihin vieläkin, vaikka yritän jo kovasti välttää tuota aivopesua..
- Trollaantuu
Musta Outo kirjoitti:
Voi että mä olen helppo, kun meen noihin vieläkin, vaikka yritän jo kovasti välttää tuota aivopesua..
"Kirjoittaja väitteli aikoinaan huumepoliisiksi ja tukee vanhoillis-lestadiolaisia." :-D
- TeukkaTeukanTeukka
"Onko huumeita käyttävä ihminen sitten yksin aineensa kanssa? Ei ole...jokaista käyttäjää kohti kärsii ainakin 20 muuta ihmistä. Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä, kaveripiiri ja muut omaiset myöskin. Unohtaa ei sovi veronmaksajia!"
Voisikohan Teuvo valoittaa tätä asiaa hieman?
Eli millä tavalla nämä "20 muuta ihmistä" kärsivät?
Ja mitä veronmaksajiin tulee, niin eivätkö esim. kannabista käyttävät henkilöt sitten kykene maksamaan veroja, eli eivätkö hekin ole veronmaksajia?
"On ihmisiä, jotka juovat viinaa koko ikänsä tulematta alkoholisteiksi, eli he pystyvät lopettamaan koska tahansa. Samoin on ihmisiä, jotka pystyvät lopettamaan huumausaineiden käytön noin vain ja jopa pitämään sen viikonloppukäyttönä mutta heitä ei ole paljon."
Pystyvätköhän nuo koko ikänsä viinaa juoneet oikeasti lopettamaan koska tahansa?
Epäilen että tulee olemaan työn ja tuskan takana jos edes onnistuvat.
Toisekseen tunnen huumausaineiden käyttäjistä ainoastaan ihmisiä jotka käyttävät huumausaineita viikonloppuisin, mutta pystyvät helposti olemaan ilman pitkiäkin aikoja. (Todennäköisesti pidemmän ajan ilman huumeita kuin koko ikänsä viinaa juoneet ei-alkoholistit ilman rakasta perjantaipulloaan.)
"On ihmisiä, jotka ovat jääneet koukkuun ensimmäisestä hasispiipusta, tai amfetamiinipiikistä."
No varmasti lähes 6,7 miljardista joillekin on niin käynyt.
Ei kuitenkaan liene kovin suuri prosentti kannabiksen suhteen?
Kovien huumeiden kuten amfetamiinin kohdalla riski onkin jo aivan toista luokkaa.
"Entä jos joutuisit tekemisiin poliisin kanssa, jonka tietäisit vapaa-aikoinaan käyttävän kannabista?"
Olen ollut tekemisissä kannabista työvuoron päätteeksi polttaneen poliisin kanssa enkä nähnyt siinä mitään ongelmaa. Oikein mukava kaveri.
Tämä tapahtui eräässä coffeeshopissa Alankomaissa kun kysyin poliisisedältä tietä.
"Jokainen veronmaksaja kustantaa pelkästään rauhoittavina lääkkeinä ja lääkärikuluina narkomaaneille vähintään saman summan, kuin joutuisi maksamaan armeijan hankinnoista mutta kukaan poliitikkomme, tai päättäjät eivät ole uskaltaneet ottaa sanallakaan puheeksi tätä asiaa."
Olemmeko joutumassa sotaan?
Aiommeko hyökätä johonkin?
Viisaana miehenä ymmärtänet, että hienon kotimaamme puolustus ei ole kiinni muutamasta kopterista.
Jos vaikka rakas itänaapurimme päättäisi tulla visiitille, niin tuskin näille koptereilla vastaan pistettäisiin kovin tehokkaasti.
(Venäjän asevoimilla 3300 hävittäjää 4200 kopteria.)
Joten tarvitseeko näistä koptereista enempää keskustella?
"Jos pienessä 10 000 asukkaan kunnassa on asutettuna esim 10 narkomaania, voi jokainen laskea, kuinka paljon jokainen veroja maksava kuntalainen maksaa vuosittain näiden elättämisestä ja hoidosta!"
No kuinka paljon mahtaa tämä summa olla?
Ja eikö narkomaani ole ihminen siinä missä Sinäkin?
Lempeämpi linja kiitos. - Ajattelevat ei usko
Herra Piironen, mukavaa olette taas täällä
Halusin kommentoida tätä copy / paste kirjoitusta ( Tämän kirjoituksen tuntee jokainen säännöllisesti tätä palstaa lukeva )
Lisäksi minun mielestäni ( enkä ole ainoa, moni oppinut asiantuntija jakaa minun mielipiteeni ) myös alkoholi, vahvat lääkkeet ja nikotiini ovat huumausaineita ( aiheuttavat riippuvuutta ja suurien määrien käyttö on haitallista )
****************************************************************************************************************************
" Lisäuskottavuuden kirjoitukselle antaa syvä vanhoillis-lestadiolainen usko. "
Jos se kerran näin on että uskonto on kaiken tärkein asia, niin eihän sitten tarvita mitään oikeuslaitosta tai poliisia, kyllä se jumala rankaisee jos on tarve.
*****************************************************************************************************************************
" Kannabisyhdistys kampanjoi Suomessa voimakkaasti kannabiksen laillistamisen puolesta kertoo auliisti kyseessä olevan puhtaan luonnontuotteen, jolla ei ole haittavaikutuksia. Yleensä he vetoavat siihen, että kannabis aiheuttaa vähemmän haittoja, kuin alkoholi. "
Kuinka monta henki- ja väkivaltarikosta tehdään Suomessa alkoholin vaikutuksen alaisena ? Kuinka monta kannabiksen vaikutuksen alaisena ? Poliisilla luulisi olevan tarkat tiedot näistä asioista. Odotan mielenkiinnolla vastausta.
Lisäksi jokainen joka uskoo raamattuun, pitäisi hyväksyä kannabis ja ooppiumi, nehän ovat jumalan luomia kasveja. Niinkuin möyskin sienet, khat, kokaiinipensas, ym... Kaikki puhtaita luonnontuotteita, jumalan kädestä.
******************************************************************************************************************************
" Suomessa on yli 2 miljoonaa alkoholin käyttäjää ja arviolta 50-60 000 kannabiksen käyttäjää. Kannabiksen käytön yleistymisen myötä myös rauhoittavien lääkkeitten käyttö on lisääntynyt ja nimenomaan siinä ryhmässä, joka käyttää kannabista on kasvu ollut voimakasta. Suomessa on lukuisia suuryrityksiä, joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan sellaista, jonka johtajana on kannabiksen vakiokäyttäjä!!!! "
Eipä ole mikään ihme että työpaikat lähtee ulkomaille ja firmat menee konkurssiin kun tirehtöörit on umpihumalassa päivät pitkät.
*******************************************************************************************************************************
" Yliopistoissa opiskelevat tietävät tarkkaan, että kannabiksen käyttö on lopetettava ainakin viikko ennen tenttejä, koska muuten lukemisesta tai keskittymisestä ei tule mitään. "
Enpä ole vielä yhtään opiskelijaa tavannut joka umpikännissä lukisi tentteihin, joten eipä tuo alkoholikaan sovi opiskeluun.

" Kannabisyhdistys kiistää nk. porttiteorian, jonka mukaan käyttäjät siirtyvät miedommista aineista käyttämään kovempia. Valitettavasti kovien aineiden käyttäjät lähes poikkeuksetta ovat kertoneet aloittaneensa kannabiksesta, eli yhdistys valehtelee tietoisesti. "
Porttiteorian mukaan kaikki käyttäjät siirtyvät ennemmin tai myöhemmin koviin aineisiin, joten minä en menisi esim. Hollantiin tai Sveitsiin, siellä on ainoastaan heroiini ja amfetamiini käyttäjiä joka puolella. Sitä paitsi eiköhän jokaisen juopon ja huumausaineiden käyttäjän "ura" ole alkanut viinalla ja tupakalla?

Koukuttaako huume ja missä ajassa? Yleispätevää vastausta kysymykseen ei ole. On ihmisiä, jotka juovat viinaa koko ikänsä tulematta alkoholisteiksi, eli he pystyvät lopettamaan koska tahansa. Samoin on ihmisiä, jotka pystyvät lopettamaan huumausaineiden käytön noin vain ja jopa pitämään sen viikonloppukäyttönä mutta heitä ei ole paljon.
Tässä kielletään selvästi porttiteoria, joten miten se nyt on ? Onko porttiteoria olemassa vai eikö ?

" Jos kannabis laillistettaisiin, olisi kaikilla Suomalaisilla oikeus sitä myös käyttää, vai olisiko sittenkään? Mitkä ammattiryhmät rajattaisiin perustuslain vastaisesti ulkopuolelle ? Mitä sanoisitte, jos poliisit, liikennelentäjät, bussikuskit, taksikuskit, junankuljettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet ym. avainammattilaiset alkaisivat käyttää hasista ? Menisitkö leikattavaksi lääkärille, jonka tietäisit säännöllisesti käyttävän huumeita? Mitä sanoisit, jos sinua oikeudessa tuomitseva tuomari olisi huumeenkäyttäjä? Entä jos joutuisit tekemisiin poliisin kanssa, jonka tietäisit vapaa-aikoinaan käyttävän kannabista? "
Entä jos joutuisit esim. tekemisiin poliisin kanssa joka ajaa humalassa poliisiasemalle töihin? Taitaa tosin olla utopistinen kysymys, eihän tämmöistä voi tapahtua. Tosin jossain taisi joskus olla jotakin lehdessä... No se siitä.
Mitenkä olisi bussikuski kanssa, joka on juonut paljon ja nyt hirveässä kankkusessa puhaltaa 0,0 promillea mittariin. Hän on lain mukaan ajokunnossa, menisitkö moisen kuskin kyytiin ? ( väsymys ja huono olo on vaikea todistaa )
Kuten jo mainittu, ei kannata mennä Sveitsissä tai Hollannissa lääkäriin, siellä on vain huumehörhöjä lääkäreinä, koska kannan käyttö ja myynti on näissä maissa enemmän tai vähemmän laillista.

" Onko huumeita käyttävä ihminen sitten yksin aineensa kanssa? Ei ole...jokaista käyttäjää kohti kärsii ainakin 20 muuta ihmistä. Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä, kaveripiiri ja muut omaiset myöskin. Unohtaa ei sovi veronmaksajia! "
Hyvät täysi-ikäiset Hollantilaiset: Te ( vähintään ) 10 miljoona kannabiksen käyttäjää aiheutatte kärsimyksiä 200 miljoonalle asukkaalle. Koska teitä on vain noin 15 miljoona asukasta, niin vähintään 185 miljoona eurooppalaista saa kärsiä teidän kannabiksen polttelun vuoksi. Hävetkää !
Mitenköhän Suomessa lasketaan rikostilastot? Taitaa olla mutu ja vati menetelmä käytössä.
**********************************************************************************************************************************
" Huumeriippuvaisen hoito maksaa helposti miljoona vanhaa markkaa vuodessa. Kun siihen lisätään rikosvahinkojen korvaukset, rauhoittavat lääkkeet ja sairaala, sekä lääkärikulut, oikeudenkäyntikulut yms. pakolliset menot, joita aineista aiheutuu, puhutaan huikeista summista, jotka kaikki ovat poissa mm. vanhustenhoidosta. "
Jos joku kasvattaa kotona kannabista, niin moinen henkilö tuskin ryöstelee kadulla mummojen käsilaukkuja.
Yli puolet Suomen huumausaine rikoksista on käyttö rikoksia, joten käyttö rikoksista aiheutuvat kulut ovat lain säätäjän vika, eivät huumeiden käyttäjien. Varsinkin kun huumausaineiden käyttö on rangaistavaa ainoastaan EU:ssa Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa ja Kreikassa ( Ei mitään unelma valtioita...) Muissa sivistys valtioissa on huomattu että poliisilla on parempaakin tekemistä kuin kytätä jotakin sätkän polttajaa.
Poliisi voisi ensin ottaa kaikki kultasepän ryöstäjät tai ihmiskauppiaat kiinni, siinä kun vastustajana on kunnon ammattilaisia, eikä mitään amätöörejä kannan polttajia. Tosin taitaa olla nuo ammattilaiset vähän turhan kovia vastustajia ylinopeuden ja kannabiksen käyttäjien kyttääjille...
********************************************************************************************************************************
" Jos pienessä 10 000 asukkaan kunnassa on asutettuna esim 10 narkomaania, voi jokainen laskea, kuinka paljon jokainen veroja maksava kuntalainen maksaa vuosittain näiden elättämisestä ja hoidosta! "
Nyt liikutaan heikoilla jäillä ! Ongelma huumausaineen käyttäjät ovat sairaita ihmisiä. Jos nyt aletaan ryhmitellä ihmisiä " hyviin ja huonoihin sairaisiin" niin sittehän voidaan esim sanoa että liikenne onnettomuudessa loukkaantuneet ihmiset eivät saa hoitoa, oma vikansa kun aiheuttivat kolarin. Mitenkä on esim pakolaisten kanssa, joku voisi sanoa että menkööt kotiinsa sairastamaan. Jos tämä on lestadiolaisten käsitys ( toivoisin että tässä on kyseessä yksityisestä mielipiteestä, joka tietysti on sallittu demokraattisessa Suomessa ) lähimmäisen rakkaudesta ja hoidosta niin...

" Jos tämän jälkeen vielä joku tosissaan väittää, että huumeiden käyttö on jokaisen oma asia, niin... "
Kuka on Suomen suurin huumekaupppias? Vastauksessa on 4 kirjainta. Ensimmäin kirjain on A ja viimein on O.
Eli Suomessa huumeiden myynti ( huumausaine rikoksessa myynistä saa kovemmat tuomiot kuin käytöstä ) ei ole jokaisen oma asia vaan valtion.

Kirjoittaja asuu ulkomailla ja tukee Darwinin evoluutio teoriaa.
Minun mielipiteeni on: Ajattelevat eivät usko ja uskovat eivät ajattele
Toivoisin kommenteja Lappeenrannasta. - ????
TeukkaTeukanTeukka kirjoitti:

Lempeämpi linja kiitos.Taitaa olla tuo lähimmäisen rakkaus vähissä lestadiolaisilta. Johtuskohan se televison puutteesta?
- vaan joku provo
Ajattelevat ei usko kirjoitti:

Toivoisin kommenteja Lappeenrannasta.Ei Teukka tuota ole lähettänyt. Hyvä jos on (oikeasti) joskus käynyt trollailemassa palstalla.
- 123456789
todella huonoa kirjoitusta poliisilta... ei todellakaan ole edes perillä perus tiedoista. ja btw miten voi edes tietää eroista yhtään mitään ilman omaa kokemusta. asiat täytyy kokea jotta ne ymmärtää riittävän selkeästi voidakseen tuomita!
koittakaas nyt aivojen liuottajat olla vähän rennompia muidenkin päihteiden suhteen... itsellä vähemmän ongelmia pääkopassa tällähetkellä kuin silloin kun join viinaa ja oli helvetin hauska oksentaa ja olla seuraava päivä krapulassa pää kipeänä kun aivosolut ovat hälytystilassa.
oikeet päihteet nam ja liuottimet hyh ! - propagandaa
123456789 kirjoitti:
todella huonoa kirjoitusta poliisilta... ei todellakaan ole edes perillä perus tiedoista. ja btw miten voi edes tietää eroista yhtään mitään ilman omaa kokemusta. asiat täytyy kokea jotta ne ymmärtää riittävän selkeästi voidakseen tuomita!
koittakaas nyt aivojen liuottajat olla vähän rennompia muidenkin päihteiden suhteen... itsellä vähemmän ongelmia pääkopassa tällähetkellä kuin silloin kun join viinaa ja oli helvetin hauska oksentaa ja olla seuraava päivä krapulassa pää kipeänä kun aivosolut ovat hälytystilassa.
oikeet päihteet nam ja liuottimet hyh !"todella huonoa kirjoitusta poliisilta... ei todellakaan ole edes perillä perus tiedoista."
Kirjoitus tosiaan on todella huono. Todellinen rimanalitus. Mutta eipä poliisikoulussa olla kirjailijaksi oppimassakaan. Hyvän propagandakirjoittajan täytyy olla oikeasti hyvä kirjoittaja ja asioista perillä (niistä oikeista, joita vastaan aikoo propagoida). Teukka ei selvästi tiedä asiasta mitään paitsi omasta suppeasta näkökulmastaaan. Siksi Teukan olisikin ollut uskottavuussyistä keskistyttyvä pelkkiin faktoihin omasta näkökulmastaan, eikä sekoittaa siiihen propagandaa, jota hän ei selvästi hallitse ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804