Loppui kerralla asiakkuus Korpelan Voiman kanssa ja vaihdoimme Kokkolan Energiaan; säästöäkin tulee parisen kymppiä vuositasolla.
Korpelalla saimme Euroopan huonointa asiakaspalvelua; viimeisin sähkölasku oli joutunut postissa hukkateille ja meille alkoi tulla suoraan muistutuslaskuja. En suostunut maksamaan karhuja, koska vika ei ollut meissä. Viisasteleva konttoripirkko sanoi, ettei vika heidänkään ole ja eiväthän he voi joka kerta soittaa 13 000 asiakkaalleen, että ovatko alkuperäiset laskut tulleet varmasti perille? Ja että minun tulisi ottaa yhteys postiin ja alkaa sieltä kysellä laskun perään. Ja että heidän ohjelmillaan ei yksinkertaisesti voi poistaa maksumuistutuksia. Ohhoh?! Olisiko aika vaihtaa noin kivikautinen ohjelma uudempaan?
Kuinka kaunis ele olisi sähköyhtiöltä ollut poistaa 5 euron muistutus ja euron korko reskontrastaan ja asiakkuus olisi jatkunut?
Nyt on yksi kyrpiintynyt asiakas vaihtanut Kokkolan Energiaan ja kehottaa muitakin tekemään samoin; vaikka sitten sen 23 euron säästön vuoksi=)
Korpela vs Klan Energia
1
475
Vastaukset
- ihmettelevä, myös asiakasne...
Ihmettelen, että miksi et ottanut yhteyttä ko. yhtiöön aikaisemmin ennenkuin sait muistutuslaskun? Oletan, että olit kuitenkin tietoinen, että lasku tulee sinulle säännöllisin väliajoin ja hyvissä ajoin ennen eräpäivää? Käytäntö yhtiön kohdalta on ihan aiheellista (sama pätee myös minun työpaikallani) ja asiakkaat kyllä ymmärtävät, että Posti on (erityisesti kesäaikana) voinut kuljettaa kirjeet väärään osoitteeseen. Ja kehoitusmaksu korko ovat ihan lakiinperustuvia eikä asiakaspalvelijoilla ole mahdollisuutta tai lupaa poistaa ko. maksuja.
Itse en niin hyvin tunne ko. yhtiötä, mutta olen kuullut muilta vain positiivista palautetta heidän palveluistaan. Joten toivottavasti jatkossa muistat vilkaista vaikka ensin peiliin ennenkuin alat lähettää vastaavanlaisia palautteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791