Sakramenttien

Olikos joskus 1960-luvulla kun maanviljelijä maallikkosaarnaajat alkoivat opettaa vanhoilliselstadiolaisuudessa, että kasteessa ei saada Pyhää Henkeä, ei synnytä uudesti eikä saada syntien anteeksiantamusta? Opetettiin myös, että ehtoollisessa ei saa syntejään uskoa anteeksi. Silloinko se muutos tapahtui eli sakramenttioppi käännettiin hieman erilaiselle mallille kuin se perinteisesti kristinuskossa on ollut?

Moni vl vetoaa heti kastekysmyksesä siihen, että kasteessa ei voi olla mitään erityistä hyötyä jos pikku vauva ei kerkiä saamaan kastetta ja kuolee. Päättely eli se kuollut pikkuvauva pääsee taivaaseen vaikka ei ois kastettukaan. Esim.Augustinus oli jyrkkä asenteeltaan kastamattomien lasten suhteen.

Raamattu lupaa, että kasteessa saa syntien anteeksiantamuksen sekä Pyhän Hengen. Ilman uskoa kaste ei hyödytä, mutta ei kaste turhakaan ole. Ut:n kiejoittelun aikana kastettiin paljon aikuisia, kristittyjä oli vähän ja koska lopunaikoja odotettiin ahkerasti, halusi moni tulla kasteelle ja kääntyä pakanasta tai juutalaisuudesta kristityksi. Lapsiakin kasettiin, mutta se ei ollut tuolloin niin vakiintunut käytäntä kuin nykyaikana ja muutama sata vuotta Jeesuksen jälkeen, jolloin aikuiset kastettavat alkoivat vähetä. Olihan silloin kasteoppilasjärjestelmäkin noin v.200 jKr.
Vl, lapsia ei kastettu Raamatun aiakan kuten nykyään, vaan paljon aikuisia meni kasteelle. Kristinusko oli vasta alkutaipaleellaan, uusi usko juutalaisuuden ja pakanuskojen seassa.


Ap.t 2:
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen

Gal.3:
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet


Mark.1:
4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi


1.Piet.3:
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Ef. 5:
25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,


Tit 3:
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,


Matt 26
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Mark.14:
22 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
23 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
24 Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä perinne uudestisyntymisestä on lestadiolaisuudessa ollut voimassa jo 1800 luvun puolivälistä asti.

Äänestä

tuosta julmasta "perisynti kadottaa" opista.
Enää taitavat vain luterilaiset olla niin julmia.

Äänestä

luterilaisissa tunnustuskirjoissa sanotaan että perisynti kadottaa jos ei Kasteen ja Pyhän Hengen kautta uudestisynny. Minä uskon että Kasteessa ja Ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muokkailu kirjoitti:

Olikos joskus 1960-luvulla kun maanviljelijä maallikkosaarnaajat alkoivat opettaa vanhoilliselstadiolaisuudessa, että kasteessa ei saada Pyhää Henkeä, ei synnytä uudesti eikä saada syntien anteeksiantamusta? Opetettiin myös, että ehtoollisessa ei saa syntejään uskoa anteeksi. Silloinko se muutos tapahtui eli sakramenttioppi käännettiin hieman erilaiselle mallille kuin se perinteisesti kristinuskossa on ollut?

Moni vl vetoaa heti kastekysmyksesä siihen, että kasteessa ei voi olla mitään erityistä hyötyä jos pikku vauva ei kerkiä saamaan kastetta ja kuolee. Päättely eli se kuollut pikkuvauva pääsee taivaaseen vaikka ei ois kastettukaan. Esim.Augustinus oli jyrkkä asenteeltaan kastamattomien lasten suhteen.

Raamattu lupaa, että kasteessa saa syntien anteeksiantamuksen sekä Pyhän Hengen. Ilman uskoa kaste ei hyödytä, mutta ei kaste turhakaan ole. Ut:n kiejoittelun aikana kastettiin paljon aikuisia, kristittyjä oli vähän ja koska lopunaikoja odotettiin ahkerasti, halusi moni tulla kasteelle ja kääntyä pakanasta tai juutalaisuudesta kristityksi. Lapsiakin kasettiin, mutta se ei ollut tuolloin niin vakiintunut käytäntä kuin nykyaikana ja muutama sata vuotta Jeesuksen jälkeen, jolloin aikuiset kastettavat alkoivat vähetä. Olihan silloin kasteoppilasjärjestelmäkin noin v.200 jKr.
Vl, lapsia ei kastettu Raamatun aiakan kuten nykyään, vaan paljon aikuisia meni kasteelle. Kristinusko oli vasta alkutaipaleellaan, uusi usko juutalaisuuden ja pakanuskojen seassa.


Ap.t 2:
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen

Gal.3:
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet


Mark.1:
4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi


1.Piet.3:
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Ef. 5:
25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,


Tit 3:
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,


Matt 26
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Mark.14:
22 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
23 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
24 Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu