Kysymys käräjäoikeudesta

asianomistaja

Oli juttu rikosoikeudessa ja tuntui että domari ja lautamiehet oli pihalla koko jutusta.

Kysymys: Tutustuuko domari ja kumppanit olleenkaan tulevan käsiteltävän asian taustatietoihin ennen prosessia,esim: Jutun esitutkinta pöytäkirjoihin, vaiko muodostaako domari&kumpp vaan käräjillä ilmi tulevan perusteella
käsityksensä jutusta,ilman sen taustoihin tutustuen ja vain suullisessa käsittelyssä kuunnellen jutun eri osapuolia joilla kaikilla oli oma totuus jutusta.

Sitä vaan että käräjät meni pipariksi kun domari muodosti aivan oman kuvan asiasta päätöksessään,suullisen kuullun perusteella kuin oli esitutkinta pöytäkirjoissa ollut.

Sitä vaan kyselisin,oliko esitutkintapöytäkirjat vaan syyttäjän lähdeaineistoa,ei domarin ja lautasakin,vähä vaikutti se siltä.

Juttu meni hoviin, kysymys olisi taasen kauanko kestää hovin päätöksen saanti ja tutustuuko ne esitutkinta-aineistoon vaiko muodostavatko he taasen päätöksen käräjäoikeuden suullisen todistelun kuullun perusteella.

11

1500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helmunt Schwein

      Voihan sitä itsekin ottaa asioista selvää, jos osaa nettiä käyttää.
      Kaikki selviää oikeudenkäymiskaaresta, missä mm.

      Tuomioistuimessa ei saa, ellei laissa toisin säädetä, käyttää todisteena:

      2) esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa.

      • asianomistaja

        Mistäs googlesta se selviäis.

        Sitä vaan kysyin että onko domarilla ennen prosessin alkua ylipäätänsäkään mitään taustatietoa,tulevasta käsiteltävästä jutusta vai perustuuko hänen tulevat päätökset siihen mitä prosessin kulussa esiin tuodaan.

        Siis että käräjääoikeus on sokea ja muodostaa sitten päätöksensä vaan sen perusteella mitä prosessissa esiin tuodaan ilman asiaan ennakolta tutustumatta, esim: lukemalla ennen prosessia rikospoliisin suorittamaa esitutkinta pöytäkirjaa,nehän tietenkin syyttäjä lukee ja hän niistä muodostaa syytekirjelmän,, mutta lukeeko tai tutustuuko domari&kumpp niihin ennen prosessia vaiko jääkö se tutustuminen vaan syyttäjälle ,ei sitten domari&kumppaneille.

        -esitutkintapöytäkirjaa, sitähän ei tietenkään lueta käräjillä vaan että tutustuuko siihen syyttäjän lisäksi ,domari&kumpp.- ilmeisesti ei kun olivat kyllä täysin pihalla käsiteltävästä jutusta.

        -Sitä vaan kyselisin.

        Lautamiehet nyt on täysin jonninjoutavia,myötäilevät vaan domareita saisivat lopettaa koko lautasakki järjestelmän.

        -ja kaikki meni sitten pipariksi kun oli oikeusaputoimiston oikeusavustaja omana asianajajana hänellä ei kyllä ollut mitään virkaa oli täysin passiivinen koko prosessissa,opin ainakin että oikea asianajaja on oltava eikä mikään köyhäintoimiston turhake niistä ole kuin haittaa.Tosin luotettavaa asianajajaa on melkein mahdoton löytää,niitä kiinnosta kuin pääsääntöisesti päämiehensä rahat,

      • ei lue
        asianomistaja kirjoitti:

        esitutkintapöytäkirjoja etukäteen. Tämä siksi, että Suomessa on oikeudenkäynti suullista ja välitöntä. Ratkaisussa saadaan ottaa huomioon vain se, mitä istunnossa suullisesti esitetään. Myös kirjallisten todisteiden sisältö luetaan pääsääntöisesti ulos, koska todisteen nimeävän osapuolen on kerrotta, mihin asiaan todisteessa vetoaa.

        Esitutkintapöytäkirjaan turvaudutaan sitten, jos joku kertoo käräjillä eri tavalla kuin esitutkinnassa. Silloin syyttäjä tai kuka tahansa muu osapuoli saa vedota, että "te olette kertonut esitutkinnassa näin-ja-näin, miksi kertomuksenne on erilainen nyt?" Tai jos joku käyttää kieltäytymisoikeuttaan eikä kerro käräjillä mitään. Vain erikseen vetoamalla esitutkintakertomus tulee osaksi oikeudenkäyntiaineistoa.

        Ideana on, että rikosjutussa ensin syyttäjä tekee asiaesittelyn eli kertoo, miten asiat ovat hänen käsityksensä mukaan edenneet. Sitten on ensin asianomistajan ja sen jälkeen vastaajan vuoro pitää oma asiaesittely, eli kertoa, miten hänen käsityksensä mukaan asia on.

      • asianomistaja
        ei lue kirjoitti:

        Siksi juttu meni pipariksi kun luulin että domari&kumpp, tutustuu tulevan jutun taustoihin ennen käsittelyä,eikä pelkästään nojaa jutun suullisessa käsittelyssä ilmitulevaan.

        Unohdin keskittyä omassa suullisessa todistelussa jutun taustoihin kun luulin niiden olevan selvät esitutkintapöytäkirjoissa jotka taasen luulin olevan domariporukan lukemia,siten sai vastaaja,asiajajansa kanssa huomattavan etulyöntiaseman ja saivat täysin rauhassa kiistää kaikki syytteet ja käräjäoikeus muodosti totuutensa ja päätöksensä vastapuolen totuudesta ja sitä myötäillen siten oli myös lain tulkintakin.

        Hiivatti kun ei tiennyt itse silloin etukäteen suullisen todistelun tärkeydestä,minulla oli vaan kirjallisia indisioita joilla sitten ollutkaan loppujen lopuksi mitään muuta merkitystä kuin vaan juridista tulkintaa vastaajan hyväksi.

        Eniten edelleenkin harmittaa oman oikeusavustajan passiivuus kun ei minkäänlaista valmistelua ennen prosessia, vaan käräjille mentiin niin kuin kylään ja tulos oli tappio,oikeusavustaja vaan istui virka-aikaansa siellä,hyvä ettei eväsleipiänsä syonyt prosessin aikana ja täysin hiljaa ja vastaajan asianajaja johdatteli täydellisesti koko juttua omille suullisille todistelijoille, johdatteli heille suoraan sanat suuhun,sanoin kaksi kertaa -johdattelua- prosessin aikana ja kerran -valehtelua- mutta domari vaienti minut tuimasti katsoen,ilmeisesti ne välihuudot olisi olleet oikeusavustajan tehtäviä,mutta minkäs voit kun prosessin johto ei toiminut ja oma avustaja oli josta en nyt enempää viitsi jatkaa.

        Syyttäjä veti jutun päätöksen hovin tarkistukseen,syyttäjä olikin ainoa rehellinen koko käräjäoikeudessa mutta myös liian passiivinen antoi rauhassa vastaajien valehdella esittämättä tarkempavia kysymyksiä joita esitutkintapöytäkirjoissa oli.

        Kysymys olisi,että muodostaako hovi käräjäoikeuden päätöksen tarkistuksen, vaan siitä mitä käräjillä ilmi oli tullut ilman taustoihin tutustumatta ja pääsekö itse sinne suulliseksi todistelijaksi muutoin käräjäoikeden päätös jää kyllä voimaan ja kauanko kestää jutun hovin käsittelyyn saanti ja palauttaako hovi jutun takaisin jos on epäselvä, alioikeuteen esim: siviilioikeden käsittelyyn tällä hetkellä on syttäjävetoinen rikos.

      • Eli jos on vaatinut/vastapu...

        pääkäsittelyä, juttu käsitellään UUDELLEEN alusta alkaen (siis pääsääntöisesti, ellei sen katsota olevan tarpeetonta) - ja silloin henkilötodistelu ym. otetaan uudelleen vastaan. Tuossa vaiheessa sinä voit kertoa laajemmin oman kantasi, jota et aiemmin tajunnut tehdä. Mikäli syyttäjä on vaatinut muutosta vain esim. rangaistusseuraamukseen, ei suullista pääkäsittelyä pääsääntöisesti järjestetä, vaan asia ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä esittelystä. Esitutkintapöytäkirjoja ei edelleenkään lueta. Juttuja ei näyttökysymysten vuoksi palauteta käräjäoikeuteen (eikä rikosjuttua koskaan siviilimenettelyyn muutoinkaan!!) ja käsittely hovissa riippuu paljon siitä, minkä hovioikeuden alueella käräjäoikeus sijaitsee. Voi mennä pitkäänkin.

      • ...
        Eli jos on vaatinut/vastapu... kirjoitti:

        Eli jos syyttäjä on vaatinut / vastapuoli (tässä tapauksessa siis vastaaja) vaatii näytön riitauttaen pääkäsittelyä... (jatkuu ed.viestin alusta)

    • KäO:ssa

      ja muissakin tuomioistuimissa. Oikeuden sihteeri sillä kirjoittelee sitä sun tätä. Lautamies on ulkona kuin lumiukko ennen asian käsittelyä, ellei ole niin innokas, että lähtee ennakkoon tutustumaan asian asiakirjoihin. Harva lautamies taitaa tutustua, koska ei saa palkkaa muuta kuin istuntopäivältä.

      Itse olen saanut tuomion oikeudenkäyntikulujen maksusta, vaikka olin vain kuultavana oikeudessa. Se tuli perätin hovin tuomiossa ja ei KKO korvaansa lotkauttanut. Sakon olisin ymmrätänyt suorista sanoistani, mutta että oikeudenkäyntikulujen korvausta !

      Jos rikosasiasta on kyse, niin sen saa hovin pääkäsittelyyn, mutta tuskinpa muutoin. Hyvä asianajaja pitää olla asiaa saattelemassa.

    • Tri K

      Ystäväni lainasi autoaan ja tämä lainaaja sitä edelleen juopuneelle ja kortittomalle.
      Ojaan mentiin ja kylki kurtussa. Vakuutus ei maksa, koska siellä samaistetaan???
      Korvauksia haettiin juopuneelta käräjillä. Syyttäjä oli lukenut väärin korjauslaskelman ja vaati 1500 eken vahingosta 150 ekua! Juopunut kuski tuomittiin korvaamaan auton omistajalle 150 ekua!
      Auton omistaja kyseli käräjäoikeudesta muutoksen hakua. Vastaus oli tyly! Tuomio on lainvoimainen, ei voi mitään, Virhe on tehty! Tyydy siihen!
      Voi hakea myös siviilikanteella rahojasi, mutta itse maksat kulut.
      Siis jonkun viranomaisen tekemästä lukuvirheestä ei voida saada oikaisua, vaikka hän itse sen myöntää!
      Hullua on Suomessa laki!

      • tässä olisi

        reilu menettely se, että se "keskimmäinen" eli joka meni kännipäiselle ja kortittomalle lainaamaan itsellään toiselta lainassa olleen auton (miten muuten uskalsi lainata vierasta autoa????) maksaisi erotuksen.

        PS. Ainahan sitä voi itse käräjilläkin ajaa korvausvaatimustaan, ei tarvitse jättää syyttäjän tehtäväksi.

        PPS. Jos haet siviilikanteella, voit vaatia vastapuolta maksamaan myös sinun oikeudenkäyntikulusi. Ihan normaali menettely. Tai hae tuomionpurkua.

      • vaadi
        tässä olisi kirjoitti:

        korvausta valtiolta, valtio on työnantajana vastuussa virkamiesten kämmäyksistä.

      • purkua?
        vaadi kirjoitti:

        korvausta valtiolta, valtio on työnantajana vastuussa virkamiesten kämmäyksistä.

        Millä perusteilla tuomio voidaan purkaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe