Maahanmuuton negaatiot

Monno 12

Hälyttäviä tietoja: 40 % Ranskassa syntyvistä lapsista on maahanmuuttajia. Saksassa vastaava prosentti on 35. Ilmiö on koko länsi-Euroopan laajuinen. Ja Suomi ja hämeenlinna ovat samanlaisessa kehityksessä pikku viiveellä.

Valkoiset kantaväestöön kuuluvat korkeasti koulutetut muuttavat ennätysmäärin pois maistaan "monikulttuuria" pakoon pikkukaupunkeihin, naapurimaihin ja toisiin maanosiin. Esim. Ruotsista muutti ulos ennätysmäärä ihmisiä yli 120 vuoteen, 50000 kappaletta. Hollannista muutti yli 130000.

Korkeasti koulutetut muuttava elinympäristön monikulttuuriseksi mullistumisen ja korkeiden verojen takia. Korkeat verot käytetään etupäässä maahanmuuttajien ja muiden työtätekemättömien elättämiseen ja kehitysapuun. Tätä menoa kynnellekykenevä eli siis parhaiten koulutettu luokka vastustaa jaloillaan äänestäen. He muuttavat Australiaan,Kanadaaan, Uuteen Seelantiin tai USA:n turvallisimpiin kaupunkeihin (lue: valkoisiin).

Euroopan mamuliturgioihinhan kuuluu tämä "työvoimapulan" helpottaminen valtavalla maahanmuutolla. Paljonhan se varmaan Ruotsissakin helpottuu, kun maahan saapuu vuosittain 50-100 tuhatta kouluttamatonta työhalutonta sosiaalitukien piiriin ja samanaikaisesti 50000 kansakunnan selkärankaan ja kaiken kustantajaa muuttaa pois.

Eurooppa rahoittaa oman tuhonsa: Maahanmuuttajat ovat enemmän kuin innostuneita hankkimaan mahdollisimman paljon lapsia. Naisillahan ei ole koulutusta ja harva heistä käy töissä, siispä on aikaa tehdä yhteiskunnan kustantamia lapsia vaikka kuinka paljon. Lapsilisistä ja sossusta saa näin vastikkeetta asunnon ja mukavan toimeentulon, joka kyllä on täysin riittävä ellei jopa ruhtinaallinen kehitysmaa-asukin mittapuun mukaan. Euroopassa muslimit siis lisäntyvät jopa alkuperämaitaan 2-3 kertaa runsaammin. 6 lasta on normi. Kantaväestöhän ei juuri jouda lapsia tekemään. Esim. USA:ssa tilanne ei ole vastaava, koska siellä jokainen joutuu kustantamaan enemmän itse lapsensa. Myös noin ekoloogisesti katsottuna nykyinen tilanne on kestämätön. Vihreiltä ym.vapaata maahanmuuttoa kannatavilta sopii kysyä, miten tällainen tilanne on sopusoinnussa kulutuksen ja päästöjen pienentämisen kanssa.

Nyt tänä päivänä tilanne on siis se, että vajaa puolet monissa maissa syntyvistä on maahanmuuttajien jälkeläisiä (jotka useimmiten ghettoutuvat suurkaupunkien lähiöihin). Tämä osuus tietenkin nousee jatkuvasti. Arvioni mukaan, matemaattisesti laskien, yhden sukupolven eli noin 25 vuoden kuluttua jo noin 70-80 % syntyneistä Euroopassa on muslimeita tai afroja.

Vaikka historiaa olen paljon lukenutkin, niin tämä tilanne on kyllä maailmanhistoriassa täysin ainutlaatuinen. Kansakunnat itse vapaaehtoisesti rahoittavat oman tuhonsa.

------------------------

The Brussels Journall ja Washington Times asiasta, pitäis varmaan laittaa bänniin tollaset lehdet, jotka levittävät tämänlaatuista "monikulttuurin" vastaiseksi aineistoksi katsottavaa tietoa: http://www.brusselsjournal.com/node/2166/print

Published on The Brussels Journal (http://www.brusselsjournal.com)
Eldorado or Home. Europeans' Flight from Europe
By Paul Belien
Created 2007-06-06 08:46

Last year more than 155,000 Germans emigrated from their native country. Since 2004 the number of ethnic Germans who leave each year is greater than the number of immigrants moving in. While the emigrants are highly motivated and well educated, "those coming in are mostly poor, untrained and hardly educated," says Stephanie Wahl of the German Institute for Economics.

In a survey conducted in 2005 among German university students, 52 percent said they would rather leave their native country than remain there. By "voting with their feet," young, educated Germans affirm that Germany has no future to offer them and their children. As one couple who moved to the United States told the newspaper Die Welt: "Here our children have a future in which they will not have to fear unemployment and social decline." There are two main reasons why so-called "ethno-Germans" emigrate. Some complain that the tax rates in Germany are so high that it is no longer worthwhile working for a living there. Others indicate they no longer feel at home in a country whose cultural appearance is changing dramatically.

The situation is similar in other countries in Western Europe. Since 2003, emigration has exceeded immigration to the Netherlands. In 2006, the Dutch saw more than 130,000 compatriots leave. The rise in Dutch emigration peaked after the assassinations of Pim Fortuyn and Theo van Gogh. This indicates that the flight from Europe is related to a loss of confidence in the future of nations which have taken in the Trojan horse of Islamism, but which, unlike the Trojans, lack the guts to fight.

Elsewhere in Western Europe immigration currently still surpasses emigration, though emigration figures are rising fast. In Belgium the number of emigrants surged by 15 percent in the past years. In Sweden, 50,000 people packed their bags last year -- a rise of 18 percent compared to the previous year and the highest number of Swedes leaving since 1892. In the United Kingdom, almost 200,000 British citizens move out every year.

Americans who think that the European welfare state is the model to follow would do well to ponder the question why, if Europe is so wonderful, Europeans are fleeing from it. European welfare systems are redistribution mechanisms, taking money from skilled and educated Europeans in order to give it to nonskilled newcomers from the Third World.

Gunnar Heinsohn, a German sociologist at the University of Bremen, warns European governments that they are mistaken if they assume that qualified young ethnic Europeans will stay in Europe. "The really qualified are leaving," Mr. Heinsohn says. "The only truly loyal towards France and Germany are those who are living off the welfare system, because there is no other place in the world that offers to pay for them... It is no wonder that young, hardworking people in France and Germany choose to emigrate," he explains. "It is not just that they have to support their own aging population. If we take 100 20-year-olds [in France or Germany], then the 70 [indigenous] Frenchmen and Germans also have to support 30 immigrants of their own age and their offspring. This creates dejection in the local population, particularly in France, Germany and the Netherlands. So they run away."

On Monday Francois Fillon, the new French prime minister, said that
“Europe is not Eldorado,” emphasizing that his government intends to
curb immigration by those who only seek welfare benefits. “Europe is
hospitable, France is an immigration country and will continue to be
so, but it will only accept foreigners prepared to integrate,” he
stressed. Europe cannot afford to be “Eldorado” for foreigners any
longer, because it has stopped being “home” for thousands of its own
educated children, now eagerly looking for opportunities to move to America, Canada, Australia or New Zealand – white European nations outside Europe.

While the fertility rate in France is 1.9 children per woman, two out of every five newborns in France are children of Arab or African immigrants. In Germany (fertility rate 1.37) 35 percent of all newborns have a non-German background. Paradoxically, fertility rates in Turkey, Morocco, Algeria, Tunisia, etc., are lower than among immigrants from these countries in Europe. "A woman in Tunisia has on average 1.7 children. In France she has six because the French government pays her to have them," Mr. Heinsohn explains. "Of course, the money was never intended to benefit Tunisian women in particular, but French women will not touch this money, whereas the Tunisian women are only too happy to... For Danish and German women the welfare benefits are too low to be attractive. Not so for the immigrants. So, what we see in England, France, Germany and the Netherlands are immigrant women who take low-paid jobs which they supplement with public benefits. It is not a fantastic income but sufficient for them," he said.

Europe's welfare system is causing a perverse process of population replacement. If the Europeans want to save their culture, they will have to slay the welfare state.

This piece was originally published in The Washington Times on June 6, 2007 .

17

751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hieman itsekäs silti

      Hyvä että meillä on saksalainen paavi, joka ei anna kortsua käyttää. On se niin ihmeellistä että ihmisiä on muuallakin kun pohjoismaissa. Tietotaidon myynti on kiinni siitä että joku ostaa, ja se että joku ostaa on kiinni siitä että jossain ei sitä vielä ole. Muhammad oli perimätiedon mukaan kauppias, joka ei ottanut korkoa tai vetänyt ensimmäisen tulevan vaimonsa bisneksestä välistä. Illuusio hyvinvoinnista on viihteen varassa niille, jotka luulevat että tosiaankin maailma on satuja amerikkalaisista nuorista televisiossa, sen sijaan että huomattaisisiin aseiden määrä kouluissa. "Sivistysvaltion negaation" on samaa luokkaa kun se, että saako maassaa ylipäätänsä asua jos ei ole sinne jollain tavavalla saanut vary impresent persettä nuoltua.
      Maailma on vielä epätasapainossa, ja täällä jaksetaan vinkua. Kun oikeasti pidetään toisista huolta, niin ääriliikkeillä ei ole mitään populististista helppoa heittoa mihin vedota.

      • näääs

        millä ääriliikkeillä?
        meinaaksää alkaidaa ja näitä...

      • Nimetön
        näääs kirjoitti:

        millä ääriliikkeillä?
        meinaaksää alkaidaa ja näitä...

        No äärimmäistä typeryyttähän sekin on, että etnisin perustein eriarvoistetaan syntyvyytä. Olen kyllä sitä mieltä, että esim. Kiinassa kannattaa yhä kannustaa eurooppalaistaustaisia olemaan hankkimatta suurlapsiperheitä yhteisen alueellisen väestönkasvun hillitsemiseksi. Paavin kantaa yhä pidän äärimmäisen typeränä liikkeenä kondomeja kohtaan.

      • s 3x
        Nimetön kirjoitti:

        maahanmuuttajat luovat meille monikulttuurisen suomen jossa voimme yhdessä laulaa ja tanssia afrikkalaisia tansseja liekkien loimottaessa nuotiossa.somalit ovat pelastuksemme.
        haluaisin lisätä maahanmuuttajien määrää.

      • ary2
        Nimetön kirjoitti:

        No äärimmäistä typeryyttähän sekin on, että etnisin perustein eriarvoistetaan syntyvyytä. Olen kyllä sitä mieltä, että esim. Kiinassa kannattaa yhä kannustaa eurooppalaistaustaisia olemaan hankkimatta suurlapsiperheitä yhteisen alueellisen väestönkasvun hillitsemiseksi. Paavin kantaa yhä pidän äärimmäisen typeränä liikkeenä kondomeja kohtaan.

        Vaikka en mitenkään mainitsemaani toimintaan liity, niin eiköhän tällä euroopan laajuisella vieraiden kulttuurien elättien monivuotisella haalimisella saada uusi Hitler kaasukammioineen aikaiseksi. Ehkä ei vielä meidän eliaikanamme, mutta pian sen jälkeen.

      • Schnee ...
        ary2 kirjoitti:

        Vaikka en mitenkään mainitsemaani toimintaan liity, niin eiköhän tällä euroopan laajuisella vieraiden kulttuurien elättien monivuotisella haalimisella saada uusi Hitler kaasukammioineen aikaiseksi. Ehkä ei vielä meidän eliaikanamme, mutta pian sen jälkeen.

        tähän se tilanne ajautuu ihan pakosti. eri rotuiset ihmiset jakaantuvat kiinteisiin ryhmiin. mistään integroitumisesta on turha haaveilla. miten hyvin maan tapoihin on sopeuduttu ja kotouduttu, siitä on hyvät esimerkit ruotsissa ja norjassa ja myös keski-euroopan maissa. jos maahanmuuttajien sopeuttamisessa yhteiskuntaan ei ole onnistuttu muualla, niin miten me voisimme olla ylivertaisia muihin ja onnistua tässä.
        valitettavasti...

      • valitettavasti emme voi onn...
        Schnee ... kirjoitti:

        tähän se tilanne ajautuu ihan pakosti. eri rotuiset ihmiset jakaantuvat kiinteisiin ryhmiin. mistään integroitumisesta on turha haaveilla. miten hyvin maan tapoihin on sopeuduttu ja kotouduttu, siitä on hyvät esimerkit ruotsissa ja norjassa ja myös keski-euroopan maissa. jos maahanmuuttajien sopeuttamisessa yhteiskuntaan ei ole onnistuttu muualla, niin miten me voisimme olla ylivertaisia muihin ja onnistua tässä.
        valitettavasti...

        valitettavasti emme voi onnistua

      • Näinhän se on,
        valitettavasti emme voi onn... kirjoitti:

        valitettavasti emme voi onnistua

        Näinhän se on, joillakin kukkahattutädeillä ja vasemmistohörhöillä vaan on vaaleanpunaiset lasit silmillä eivätkä he näe totuutta.

      • silmät auki

        Amerikassa on valtava määrä laittomia maahanmuuttajia, joista aina hyötyy joku, jolla on rahaa, muttei halua maksaa työstä kunnon palkkaa.
        Me hyvätuloiset länsimaiset mahdollistamme nykypäivän orjuuden syntymistä monin tavoin. Olisi hyvä muistella niitä syitä, mitkä ajavat ihmiset joukkopakoon omista maistaan, esim. toivottoman köyhyyden. Meillähän ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikö? Maahanmuuttajalle kotimaan jättäminen on harvoin valintakysymys.
        Tunnen useita maahanmuuttajia, osa pakolaisia, osa opiskelijoita ym. Jokainen sanoo unelmoivansa kotiinpaluusta.Eivät he täältä helppoa elämää hae, vaan inhimillisiä mahdollisuuksia.
        Jos niin kovasti olemme huolissamme mamu-ongelmasta, eikö olisi korkea aika alkaa toimimaan sen eteen, ettei ihmisten tarvitsisi jättää kotejaan, vaan elämä voisi olla siedettävää
        synnyinmaassakin.

      • sitä tarvitaan
        silmät auki kirjoitti:

        Nimenomaan, apu on vietävä sinne missä sitä tarvitaan. Tuomalla pari pakolaista suomeen saamme kyllä ostettua hyvää omaatuntoa kalliilla rahall mutta hyöty on melko pieni. pakolaisleirin muut ihmiset jäävät paikan päälle kärsimään. kaikkia maailman hätää kärsiviä kun ei ole mahdollisuus tuoda suomeen. Jos apu vietäsiin paikanpäälle, samalla rahalla autettisiin monikertaista määrää kärsiviä ihmisiä. nykyään ei enään päämäärä taidakaan olla kärsivien auttaminen vaan pakolaisten suomeen tuomisesta on tullut itse tarkoituksensa.

      • silmät auki
        sitä tarvitaan kirjoitti:

        Niin, läheskään aina paikan päällä auttaminen ei ole mahdollista. Maanpakoon ajaa ihmisoikeuksien puute, sota ym. Näihin on mahdotonta vaikuttaa spontaanisti.Kuten jo aiemmin sanoin, pakolaisuus ei ole valinta. Kyllä ihmisiä on autettava akuutin kriisin hetkellä tarjoamalla heille turvapaikka.
        Tarkoitin ehkä hivenen laajempaa ja myöskin aikaa vievää vaikuttamista kehityksen kulkuun, senhän voi aloittaa jo omalla kauppareissulla, olemalla aktiivinen kansalainen jne. Jos luovumme taistelusta, on myös turha vaikertaa.

        Latinoja täällä on hyvin vähän. Varmaankin tänne kolkkaan joutuneet tuovat tietotaitoa Pohjolaan. Muurien rakentaminen myöskin maksaa, vaikka osittain teetettäisikin vangeilla.
        Osana ongelmaa on huono paikallinen itsetunto - miten opetat Kalevalaa naapurin tummalle kaverille kun et itsekkään siitä tiedä mitään. Ja se pelottaa, että toisella olisi paljonkin kerrottavaa omasta kotikulttuurstaan. Kalevipoikia täälläkin riistetään ilmeisesti työmailla.
        Arbeilla on rahaa, epätasaisesti hallittuna. Pakolaisia on ensin lähempänä huomattavasti enemmän.
        Ja EU:ssa on omat ongelmansa, joiden takia sen järkevää kokoa vs. sen luonnetta täytyy jatkuvasti pohtia.
        Suomi on niin iso maa, että meilläkin on ongelmia Saamelaisten ja jopa ruotsinkielisten hyvin puoliaan pitävien kansalaistemme kanssa. Mutta halu ratkaista ongelmia niihin tutustumala, on sen kaltaista hyvinvoinnin tuomaa tilaa jota täällä on. Ja kriitistä keskustelua aika pienellä sensuurilla, jonka toivoisi olevan ihmisoikeus ympäri maailmaa, jotta tosiaan ihmiset voisivat auttaa toisiaan paikanpäällä. Jakaa tietoa ongelmista.
        Opettamisessa, koulutuksen viennissä toiseen kulttuuriin lienee aina se ongelma, että joku on sitä mieltä, että tieto ei kuulu tänne, se ei ole meidän tietoa. Viimeiseen asti hiottu organisoitu sodankäynti vs. "kylän sissiksi syntynyt" on liian usein se "meidän ainoa tietotaito", jota on pakko uhkana kunnioittaa. On monta tapaa jättää auttamatta, mutta se ei ole koskaan liikaa vaikka auttaisittekin edes jotain kaverianne.

      • green peace#
        silmät auki kirjoitti:

        Niin, läheskään aina paikan päällä auttaminen ei ole mahdollista. Maanpakoon ajaa ihmisoikeuksien puute, sota ym. Näihin on mahdotonta vaikuttaa spontaanisti.Kuten jo aiemmin sanoin, pakolaisuus ei ole valinta. Kyllä ihmisiä on autettava akuutin kriisin hetkellä tarjoamalla heille turvapaikka.
        Tarkoitin ehkä hivenen laajempaa ja myöskin aikaa vievää vaikuttamista kehityksen kulkuun, senhän voi aloittaa jo omalla kauppareissulla, olemalla aktiivinen kansalainen jne. Jos luovumme taistelusta, on myös turha vaikertaa.

        kuten joku tuossa aikaisemmin sanoi, paikanpäällä auttaminen on paras vaihtoehto ja se todellakin on mahdollista. paikalliset olot on ensin pyyrittävä rauhoittamaan ja senjälkeen voi muu humanitäärinen apu tulla kyseeseen. mitä auttamista se on jos pari heppua tuodaan tänne ja loput jätetään tappamaan toisiaan ja kuolemaan nälkään. rauhanturvaajat ja muut hoitavat ensihoidon...jne...

    • emme tiedä

      Rasistit haluavat ajaa kaikki somalimaahanmuuttajat pois, mutta eivät lainkaan ymmärrä mitä seurauksia sillä olisi. Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa, että somalit ovat suomen talouden selkäranka. Jos somalimaahanmuuttajat muuttaisivat pois suomesta, seurauksena olisi suuri talousromahdus. Somalit tulivat suomeen 90-luvun alussa, kun täällä vallitsi syvä lama. Välittömästi maahantulonsa jälkeen somalit alkoivat johtaa monia suomalaisia suuryrityksiä, jotka olivat ajautuneet konkurssin partaalle suomalaisten käsissä. Suurin näistä yrityksistä on tietysti nokia, jonka somalit pelastivat konkursilta. Löytyy muitakin, Neste oil, Fortum, Enso. . . .
      Suomalaiset olivat hoitaneet nokiaa niin huonosti, että konkurssi oli hyvin lähellä. Somalit onnistuivat kuitenkin viime hetkellä estämään nokian ajautumisen konkurssiin. Somaleiden ansiosta nokiasta tuli muutamaa vuotta myöhemmin maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.

      Tästä suomalaisten pitäisi olla ikuisesti kiitollisia somalimaahanmuuttajille. Valitettavasti kovin harva suomalainen ymmärtää, kuinka paljon he ovat velkaa somaleille. Osittain tämän tietysti voi laittaa tietämättömyyden piikkiin, koska kovin harva suomalainen on tietoinen siitä, että somalit ovat nokian menestyksen takana.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=4500000000000075&posting=22000000010390374

      Tietenkään tiedon lisääntyminenkään ei voi muuttaa typerimpien junttirasistien asenteita, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että suurin osa suomalaisista alkaa arvostamaan somaleita, kunhan ennakkoluulot katovat ja ihmiset tulevat tietoisiksi niistä suurista aikaansaannoksista, joita somalit ovat suomen hyväksi tehneet.

      • siNN...21

        nii me tarvitaa niit somaileit. ne on tärkeitä meille!

      • tieto poistaa rasismia--

    • maatta

      Ruotsissa vuonna 1999 maahanmuuttajia oli enemmistö Malmön 0-4-vuotiaista ja n. 40% Tukholman ja Göteborgin 0-4-vuotiaista. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Ruotsiin ei olisi viimeisten kahdeksan vuoden aikana muuttanut kymmeniä tuhansia uusia maahanmuuttajia, puolet näiden kaupunkien kaksikymppisistä olisi maahanmuuttajia seuraavalla vuosikymmenellä. Todellisuudessa heitä on enemmän."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe