Kestoja ommelleet

Apu tarpeen!

Mitenköhän noita tarranauhoja tulisi ommella, kun olen onnistunut rikkomaan jo kaksi konetta? (omani ja lainakoneen). Olen ommellut tavallista vahvemmalla neulalla aivan siitä tarran reunasta, missä sileä kohta. Ensin pidemmällä suoralla, mutta kun kone alkoi temppuilemaan (pitkiä harppauksia), laitoin ommelta lyhyemmäksi. Sitten kokeilin siksakkia ja muuta, mutta ei kyllä onnistunut sitten millään. Tuntuu että nuo koneet (molemmat laadukkaita, mutta vanhoi) eivät jaksa painaa noin paksun kerroksen läpi oikeen kunnolla ja lopputuloksena oli molempiin koneisiin täsmälleen sama vika eli ylälanka ei lopulta enää ollenkaan tartu kankaaseen. Ainakaan omaani ei enää saanut korjattua.Tuli kalliiksi nämä kestot ja taidan jatkossa siirtyä nappisysteemeihin ellei joku osaa keroa, missä vika (koneissa vai ompelijassa :)

5

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hanzq

      Kyllä mulla on onnistunut ihan hyvin, tavallisella neulalla ja ihan surutta ristiinkin nauhan päältä.

      Onko sulla ollut ihan uusi, ehjä neula?
      Jos neula on ollut jo jonkin aikaa käytössä, niin voisiko olla, että neulan pää on jo sen verran kulahtanut, ettei oikein mene läpi?

      Ja olihan sulla langat varmasti oikein?
      Ompeliko muuten kunnolla?

      • ap.

        alkuun ompeli kunnolla muutakin, mutta kun jatkoin nauhojen ompeluu, simahti eikä ommellu mitään. Neula saatto olla huono, mutta tässä vaiheessa neulan vaihto ei enää auttanu. Tosi outoo, että KUMMATKIN koneet simahti samalla tavalla. Langat varmasti oikein, sillä tarkistin kaiken mahdollisen varmaan 10 kertaa ja oon paljon ommellut yleensäkin. Nyt menossa ostamaan uutta konetta, mutta hirvittää tarranauhojen ompelu tämän perusteella. Onneksi viiden vuoden takuu tiedossa... :)


      • kdooo
        ap. kirjoitti:

        alkuun ompeli kunnolla muutakin, mutta kun jatkoin nauhojen ompeluu, simahti eikä ommellu mitään. Neula saatto olla huono, mutta tässä vaiheessa neulan vaihto ei enää auttanu. Tosi outoo, että KUMMATKIN koneet simahti samalla tavalla. Langat varmasti oikein, sillä tarkistin kaiken mahdollisen varmaan 10 kertaa ja oon paljon ommellut yleensäkin. Nyt menossa ostamaan uutta konetta, mutta hirvittää tarranauhojen ompelu tämän perusteella. Onneksi viiden vuoden takuu tiedossa... :)

        En oo mikään ompeluexpertti, mutta mulla on oman ompelukoneen kanssa välillä ongelmia langan pingoituksen suhteen. Tarkempaa neuvoa en osaa antaa...


    • Tuuleti81

      Kannattaa varmaan kiikuttaa ne koneet huoltoon ennenkä ostat uuden, saattaa olla että korjas tulee halvemmaks ja ne korjaajat osaa varmaan neuvoa, myös siinä tarranauhan ompelemisessa! Eihän ne koneetkaan ole kertakäyttöisiä! Meillä kyseinen ompelu onnistu kyl ihan ilman ogelmia!!! Tusi kummallista!

      • ap.

        Joo, korjaus olisi tullu tuon verran minimissään maksamaan per kone ja kun vanhemmat koneet kyseessä voi summa nousta. Joten upouudella tyytyväisenä nyt hurruutellaan ja tarranauhat paikoillaan! Olisipa vaan aiemmin panostanut tuohon kunnon koneeseen, kun on saanut rämien kanssa aiemminkin taistella....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5365
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2086
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1760
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1473
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1417
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1058
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      205
      905
    Aihe