Mikä estää SRK:ta antamasta julkista lausuntoa eriseurojen aikana tapahtuneesta hengellisestä ja henkisestä väkivallasta? Kyllähän katolinen kirkkokin on pyytänyt anteeksi ristiretkiä ja kerettiläisten polttorovioita, vaikka nykyiset paavit eivät ole niihin olleet syyllisiä. Miksi ei voida rehellisesti myöntää, että virheitä on tehty ja ihmisiä ajettu perusteettomin syin ulos Jumalan valtakunnasta?
Vaikka edesmennyt veljemme E.Reinikainen on tehnyt laajat selvitykset 1970-luvulla vallalla olleista vääristä opeista (henkiopeista yms.), niin silti yhä seurapuheissa saatetaan sanoa, että "Jumala puhdisti Siionia" tai "eriseuraiset ovat itse kävelleet ulos Jumalan valtakunnasta". Miten tämä asia perustellaan esim. hoitokokousten jälkeen tapahtuneilla itsemurhilla tai psyykkisillä sairastumisilla?
Yhä vieläkin on laajasti vallalla sellainen käsitys VL:n keskuudessa, että syylliset ovat jääneet Jumalan seurakunnan ulkopuolelle. Koko sekasortohan lähti liikkeelle nimenomaan VL:n saarnaajista, kun he alkoivat puhdistaa laumaa. Ihmiset tekivät paniikissa parannusta mitä kummallisimmista asioista, kun autuuden ehdoiksi tulivat erilaiset teot/tekemättä jättämiset.
Nyt tuntuu siltä, että ollaan ns. sontatunkion päältä uskomassa. Evankeliumi on tietysti vapauttanut hoitomiehet aikoinaan, mutta mitä kuuluu niille, jotka jäivät sille tielleen, eikä asioita korjattu siinä laajuudessa, kuin oli vahinkoa aiheutettu.
Se vielä tekee asian karseammaksi, että ei uskalleta edes julkisesti myöntää, että virheitä on tehty ja ylläpidetään valheellista musta-valkoasetelmaa, jossa syylliset ovat juuri ne poisajetut.
Hengellisestä väkivallasta
9
624
Vastaukset
- samoq
Vl-uskovan uskon kohteena on Kristuksen sovintotyön lisäksi uskovien joukko, seurakunta. Tuon joukon mukana päästään taivaaseen. Tällä hetkellä vl-uskon todellisena kulmakivenä onkin opetus seurakunnan täydellisyydestä. Seurakunnasta kuuluu Kristuksen ääni puhujaveljien suulla ja Siionin julkaisuista voi tarkistaa "missä mennään". Tavallinen riviuskova uskoo lähes epäilyksettä tuohon "erehtymättömään" opetukseen.
Miten olisi mahdollista särkeä uskon todellinen perusta, usko seurakunnan täydellisyyteen? Siihenhän jouduttaisiin väistämättä, kun hoitokokouksien julmuudet ja hirveydet tuodaan päivänvaloon. Erehtymätön seurakunta musertuisi ja samalla ihmiset havahtuisivat uskonsa todellisesta luonteesta, ettei se ollutkaan pelkästään turvautumista Jumalaan armoon vaan mitä suurimmassa määriin inhimillistä pelon sävyttämää turvautumista "erehtymättömään" seurakuntaan.
Vl-liikkeen nykyinen opetus yhdistettynä liikkeen tahraiseen menneisyyteen on kupla jonka luulisi puhkeavan. Mutta eipä ole puhjenneet monet muutkaan kuplat tässä maailmassa. Olenkin hiukan skeptinen sen suhteen, että asiat todella muuttuisivat. Toivon silti, että vl-liikkeen valta yksittäisiin ihmisiin ja näiden Jumalasuhteeseen hellittäisi pikkuhiljaa.- ...
Onhan se rankka juttu, kun ihmisten perusturvaa järkytetään ja illuusiot särkyvät. Siksi monet ihmiset eivät edes uskalla keskustella asiasta.
No, aika näyttää mitä tapahtuu. - Marialta ja Joosefilta
Vaikka opetetaankin seurakunnan erehtymättömyyttä niin silti saatetaan saarnata, että Jeesus katosi jopa Marialta ja Joosefilta (12-vuotias Jeesus temppelissä). Mitä tällaisella opetuksella oikein halutaan sanoa? Sitäkö, että Jeesus voi kadota erehtymättömältä seurakunnaltakin? Onko siis seurakunta erehtymätön?
- vanhoillisissa
Marialta ja Joosefilta kirjoitti:
Vaikka opetetaankin seurakunnan erehtymättömyyttä niin silti saatetaan saarnata, että Jeesus katosi jopa Marialta ja Joosefilta (12-vuotias Jeesus temppelissä). Mitä tällaisella opetuksella oikein halutaan sanoa? Sitäkö, että Jeesus voi kadota erehtymättömältä seurakunnaltakin? Onko siis seurakunta erehtymätön?
opeteta, että seurakunta väärässä voisi olla.
Minä sen vertauksen kirjoitin aiemmalle sivulle.
En ole vl. Kuulin asian aivan muusta saarnasta. - muisteluni
Marialta ja Joosefilta kirjoitti:
Vaikka opetetaankin seurakunnan erehtymättömyyttä niin silti saatetaan saarnata, että Jeesus katosi jopa Marialta ja Joosefilta (12-vuotias Jeesus temppelissä). Mitä tällaisella opetuksella oikein halutaan sanoa? Sitäkö, että Jeesus voi kadota erehtymättömältä seurakunnaltakin? Onko siis seurakunta erehtymätön?
tähän:
"Tästä on Raamatussa hyvä kertomus.
Maria,(=seurakunta) ja Joosef, (=seurakunnan palvelijat), olivat kadottaneet varhaisnuoren Jeesus-lapsen. He etsivät Jeesus-lasta tuttavain ja lankojen ja muiden sukulaisten seasta. (Samoin vl-herätysliikekin etsii vanhojen saarnaajiensa ristiriitaisistakin sanonnoista Jeesus lasta. Puhuvat itsensä pussiin tuon tuostakin. Koska vastaukset vaihtelevat, niin opetus vaikuttaa epäuskottavalta. Niin kauan, kun he näin tekevät, jää Jeesus-lapsi löytymättä.
Vasta, kun Maria ja Josef menevät temppeliin, niin Jeesus lapsi löytyy niiden joukosta, jotka tutkivat Jumalan kirjoitettua Sanaa avoimen Raamatun ääressä. " - vl-uskosta?
Mielestäni on vl-uskossa on _ennen kaikkea_ kyse kuulumisesta ryhmään, vl-joukkoon.
Joukkoon kuulumiselle on asetettu erilaisia ehtoja (vrt. syntilista). Syntilistalla ei sinänsä ole mitään tekemistä esim. oikeudenmukaisuuden kanssa, sen sijaan kuuliaisuus syntilistan säännöille on ehdoton edellytys vl-joukkoon kuulumiselle.
Hengellinen väkivalta ei kuulu syntilistaan. Siksi hoitokokousjulmuuksista ei varmaankaan ole odotettavissa anteeksipyyntöä SRK:n taholta.
- Kempelainen
Syitä on useita.
Suurimpana syynä on SRK;n johdon olettamus siitä, että he ovat Jumalia täällä maan päällä, kuten pari vuotta sitten saarnaaja radionsaarnassaan sanoi ( Eilola), että olemme suurempia kun Jumala???? Tämä tuo heihin epätervettä inhimillisyyttä ja ylpeyttä, joka ei kuulu kristitylle.
Toisena on Suomen laki. Poliisilla on jo valmiina konsepti, joka sanktioi tapahtumat, sillä hoitokokous on selkeä lain rikkomus ja siitä seuraa myös taloudelliset sanktioit, menee saarenatuloilla hankitut tilat ja talot, sekä myös itsekunnioitus Jumalana.
Kolmantena, Jumalan huoneenhallitus ei erehdy, ja jos se tukee ilmi, liike hajoaa.
Joten tilanne on selvä, SRK ei tunnusta ja sillä siisti, vaan tekee uusia ovia luurankokomeroonsa, ja näyttää näin olevansa antikristuksen asialla, kuten se onkin, poisluettuna kaiken sulattavat penkkiläiset.
Reinikainen oli Laestadiuksen luonteinen mies, joka yritti pelastaa tuon järjestön, ja teki tiliä virheistään, Hän oli Hengen miehiä.
”Yhä vieläkin on laajasti vallalla sellainen käsitys VL:n keskuudessa, että syylliset ovat jääneet Jumalan seurakunnan ulkopuolelle. Koko sekasortohan lähti liikkeelle nimenomaan VL:n saarnaajista, kun he alkoivat puhdistaa laumaa. Ihmiset tekivät paniikissa parannusta mitä kummallisimmista asioista, kun autuuden ehdoiksi tulivat erilaiset teot/tekemättä jättämiset.” Tämä on juuri se periferia, nämä maallikot veivät liikkeen lain alle, josta ei ole pelastusta, ja josta nämä nuoret nyt yrittävän nostaa sitä Jeesuksen alle.
””Nyt tuntuu siltä, että ollaan ns. sontatunkion päältä uskomassa. Evankeliumi on tietysti vapauttanut hoitomiehet aikoinaan, mutta mitä kuuluu niille, jotka jäivät sille tielleen, eikä asioita korjattu siinä laajuudessa, kuin oli vahinkoa aiheutettu.”” Näin se juuri on, mutta muista se, että Jeesus, ja kolmiyhteinen Jumala rakastaa juuri harhautunutta, joten katse vaan Herraan niin pelastut. Johannes kirjoittaa tästä kauniisti. >>Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. - sontatunkio
Hoitokokousvirheet eivät lähde korjaantumaan ennen kuin SRK tunnustaa omat opilliset harhansa. Mutta kun asenne on tämä, että poislähteneiden, olipa heitä kohdeltu oikein tai väärin, on tehtävä parannus.
SRK:n virallinen linja on, että vain yksittäisiä ylilyöntejä tapahtui ja että SRK:n edustajista kukaan ei kantanut väärää oppia.
Mutta kyllä kai asiat oli pahasti sekaisin, kun "suurin osa" tai "suuri osa" teki parannuksen jostain väärästä hengestä.
Opillisia harhoja eli SRK:n sontatunkio:
-viimeisten aikojen ylikorostus
-huoneenhallitusoppi
-ns. Kristuksen kirkkolain ylikorostus
-ehdollinen evankeliumi ja toisen synnintunnon vähättely
-juurien kaiveluoppi (oppi siitä ettö kaikki johtuu vuosia tai vuosikymmneniä sitten saadusta väärästä hengestä)
-uskon hedelmien etsintä (hyviä hedelmiä ei sitten löydykään)
-julkirippi (oppi siitä, että tietyistä asioista on tehtävä julkisesti parannus)
-hengellisten ja hallinnollisten (rauhanyhd. jäsenyys) asioiden sekoittaminen
-oppi Pyhän Hengen tai seurakunnan vaikenemisesta tietyissä hoitotilanteissa ja seurakunnan erehtymättömyyden korostaminen
-autuuden ja Jumalan valtakunnan rajojen sitominen kantaan televisiosta, musiikista ja ehkäisystä
-Jumalan valtakunnan ymmärtäminen tietyksi ihmisjoukoksi ja seurakuntaopin ylikorostaminen
-"Jeesuksen nimessä ja veressä" sananparren käsittäminen evankeliumin ytimeksi niin, että juuri noilla sanoilla on maaginen voima. - vastaan
Mielestäni SRK pelkää avoimuutta, koska se on paras keino suojautua hengellisestä väkivallasta ja väärästä vallankäytöstä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827