En ymmärrä kyllä mitä apua tästä olisi. Mutta jonnekkin on purkauduttava.
Vihaan itseäni ja elämääni. Olen ruma ja tyhmä ja ylpeä ja liian epäsosiaalinen. En usko vaikka joku kehuikin kauniiksi. muistan aina kaiken mitä minua haukutaan myöhemmin ja alan uskoa itsekin että olen paska. Ja sitten kummoksutaan mun ujouttani ja kaverittomuuttani... Ihan kuin itse haluaisin olla niin ujo etten uskalla tutustua kehenkään, en niin koulussa kun missään muuallakaan. En vaan jaksa, olen kokemuksesta oppinut että en osaa huolehtia kaverisuhteista, joten en enää edes yritä. Varsinkin siskolla on jotain sitä vastaan että mulla ei ole kavereita, ja usein riidoissamme käyttää sitä loukatakseen mua, vihaan sitä...
Äsken päässä vaan naksahti pienen mitättömän riidan jälkeen siskon kanssa. Marssin vaan raivoissani keittiöön ja otin veitsen pöydältä, sain ensimmäistä kertaa aiheutettua ison jäljen käteeni, en ole ennen onnistunut/uskaltanut/halunnut, nyt jo kaduttaa äskeinen teko. En halua kuolla, mutta ajattelen joka päivä omaa kuolemaani tai itsemurhaa, tiedän kuitenkin etten koskaan toteuta sitä. Ja koska olen niin säälittävä ujo paska mulla ei ole ketään kenelle puhua, enkä uskalla mennä mihinkään terapiaan, ja kuitenkin tiedän että tarvitsen jotain apua tai edes jonkun kenelle puhua. Tulevaisuus, työelämä ja muu suorittaminen pelottaa ja väsyttää ja ennen kaikkea ahdistaa jo nyt. Miksi elämä on sellaista kauheaa suorittamista ja raatamista. Miksi kaikki on niin vaikeaa. Jos en päässyt lyhyen matikan geometrian kokeesta läpi niin miten pääsen edes lukiosta läpi.
Ajaisipa bussi mun yli huomenna koulumatkalla.
Vihaan itseäni ja elämääni. Olen ruma ja tyhmä ja ylpeä ja liian epäsosiaalinen. En usko vaikka joku kehuikin kauniiksi. muistan aina kaiken mitä minua haukutaan myöhemmin ja alan uskoa itsekin että olen paska. Ja sitten kummoksutaan mun ujouttani ja kaverittomuuttani... Ihan kuin itse haluaisin olla niin ujo etten uskalla tutustua kehenkään, en niin koulussa kun missään muuallakaan. En vaan jaksa, olen kokemuksesta oppinut että en osaa huolehtia kaverisuhteista, joten en enää edes yritä. Varsinkin siskolla on jotain sitä vastaan että mulla ei ole kavereita, ja usein riidoissamme käyttää sitä loukatakseen mua, vihaan sitä...
Äsken päässä vaan naksahti pienen mitättömän riidan jälkeen siskon kanssa. Marssin vaan raivoissani keittiöön ja otin veitsen pöydältä, sain ensimmäistä kertaa aiheutettua ison jäljen käteeni, en ole ennen onnistunut/uskaltanut/halunnut, nyt jo kaduttaa äskeinen teko. En halua kuolla, mutta ajattelen joka päivä omaa kuolemaani tai itsemurhaa, tiedän kuitenkin etten koskaan toteuta sitä. Ja koska olen niin säälittävä ujo paska mulla ei ole ketään kenelle puhua, enkä uskalla mennä mihinkään terapiaan, ja kuitenkin tiedän että tarvitsen jotain apua tai edes jonkun kenelle puhua. Tulevaisuus, työelämä ja muu suorittaminen pelottaa ja väsyttää ja ennen kaikkea ahdistaa jo nyt. Miksi elämä on sellaista kauheaa suorittamista ja raatamista. Miksi kaikki on niin vaikeaa. Jos en päässyt lyhyen matikan geometrian kokeesta läpi niin miten pääsen edes lukiosta läpi.
Ajaisipa bussi mun yli huomenna koulumatkalla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mene/soita kouluterveydenhoitajalle tai koulupsykologille niin pian kuin voit. se on ratkaisun avain. älä jahkaile enää avun hakemista, kuten sanoit niin tarvitsen jonkun jolle jutella. se tulee helpottamaan oloasi, usko pois.
ja tuskin olet noin kauhea kuin kirjoitat, et vaan osaa arvioida itseäsi realistisesti. ujouskaan ei ole mikään hirveä ominaisuus ihmisessä, eihän kaikki vaan voi olla huippusosiaalisia seurapiirihaita.
Hei, tässä mummo yli 50 v. Niin kolahti sun viesti mun teini-ikään. Todennäköisesti et oo ruma ja tyhmä et varsinkaan (sen todistaa tekstisi). Ole oma itsesi, jätä siskosi ja muut omaan arvoonsa. He eivät elä sinun elämääsi. Vain sinä tässä ja nyt ja montakymmentä vuotta tästä eespäin. Kannattaa kaikesta huolimatta, usko pois. Aila
Tälläisten viestien ohi en uskalla kulkea vaan yritän jotain sepustaa merkiksi olen huomannut isnut ja muistan rukouksin .
Luotan rukouksen voimaan 100% sti ja siksi uskallan siitä mianita vaikka moni kokee "mitä nuo uskikset täällä saarnaa"
Koen niin että liian moni on unohtanut että meillä on rakastava Taivaan Isä jonka puoleen voi kääntyä juuri näissä pimeimmissäkin hetkissä eikä tarvita mitään tyhjän hokemis rukouksia vaan kääntymistä hänen puleensa ja sanoa juuri sitä mitä tuntee .
Elämä on todellakin tuskaa liian usein ,uusi elämäkään ei tuskatta synny.Sinä olet nuori ja elämälläsi on varmasti tarkoitus,uskon myös että olet kaunis kuin perhonen ,monesti kotelovaiheessa emme huomaa sitä kauneutta .Voimme tehdä itse itsellemme näitä koteloja emmekä tahdo edes kuulla sanoja jotka osoittavat elämän tarkoituksen .
Uskon että tuskasi on ylen suuri ,ja se on hineoa että pystyit kirjoittamaan ,se voi olla myös pelkoa tulevaisuudesta ehkä koulussasi on jotain sellaista johon olet pettynyt jne .
Ota yhteyttä ammattiapuun jos pystyt ,muista ainakin että olet arvokas ja tärkeä ,vielä huomaat kauneutesi .
"silmät on sielunpeili niistä näkee onko sydän kotona"
kiitos kaikista vastauksista, ihme että kukaan edes jaksoi lukea tätä... Ehkäpä uskallan vielä avata suuni kun tulee seuraava koulun terveystarkastus. Usein menen vaan ihan lukkoon, enkä pysty avautumaan.
no kenelläpä ei olisi vaikeaa puhua ventovieraalle omista hyvin henkilökohtaisista asioistaan? outoa olisi, jos se olisi ihan helppoa :) minäkin olin hermostunut ja peloissani kun menin terveydenhoitajalle. mutta sain asiani sanottua ja pääsin psykologille. alussa asioistaan puhuminen on omituisen tuntuista, mutta siihenkin tottuu ajan kanssa. jos muu ei auta, kirjoita paperille etukäteen mitä haluat sanoa. voit näyttää paperin tai luet sen ennen vastaanottoa niin ajatuksesi pysyvät kasassa. koulupsykologille kannattaa varata aika suoraan, jos hän on paikalla. pärjäile!