niin että onko

se epätavallinen

Onhan mennyt Loimaan jutut ala-arvoisiksi. Näkee, että INSTITUUTIN koneilla istuskelee amikset ja opettajat istuvat tympääntyneinä ties missä.

Mitäkö olisi mielessäni? No sitä, että Loimaanseudulla ei vieläkään kukaan puhu tosissaan kunnan yhdistymisen kipupisteistä oikeilla nimillä julkisesti. Haaveillaan kaapattavaksi pari kolme lisäkuntaa ympäriltä, mutta pinnan alla mätii vanhatkin kaunat ja riidat.

11

1104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja soopaa

      Koko kesän on ollut kirjoitukset pelkkää teinien soopaa. Saman näkee lehden jutuista, ellei niitä sitten sensuroida, että jotakin näennäistä ja pintavaahtoa sormella pyöräytetään. Kansa on kai tyytyväistä.

      • ei horju ei heilu

        Jos lehdellä tarkoitat Loimaan Lehteä, niin viimeistä tilauskautta tulee meille torpan laatikkoon. Siinä paperikasassa on tapahtunut niin paljon sellaisia muutoksia ja mokia, että ei kiitos enää meille enempää. Maaseuduntulevaisuudessa riittää pesänsytykettä ja tuleehan pari ilmaiseksikin.
        Ei ole vika Huikun vaan ylälinjassa muuten, jota tietysti Turun Sanomista ohjataan ja vahditaan. Eihän siinä Rinne tai Huiku mitään voi kun sanotaan kuinka niiden istua ja läähätää. Eikö sen voisi jo liittää kyröläisen kanssa Turun Sanomiin?

      • mutta radio auttaa
        ei horju ei heilu kirjoitti:

        Pitkälle samaa mieltä lehdestä kanssasi. Maksan sen vain kunnallisten ilmoituksien vuoksi. Ne kaksi ilmaista heitän jo postilaatikosta roskalaatikkoon. Ovat laatikot vierekkäin mukavasti.
        Turun Sanomat lopetin, kun torilla en saanut mitään asiallista sanaa heidän "toimittajiltaan". Miten on varaa pitää sellaiset eläkeläiset vanumassa ja nuokkumassa vielä työelämässä?
        Helsingin Sanomia en periaatteesta tilaa, joten kuuntelenkin paljon Ylen Turkua.

      • Suss Horonen
        mutta radio auttaa kirjoitti:

        Laatutuotteet edullisesti Nopea toimitus , asennus ja mittaus

      • pitkääkin
        Suss Horonen kirjoitti:

        Laatutuotteet edullisesti Nopea toimitus , asennus ja mittaus

        Mitä vittua?

    • ylimitoitettu ilmaus

      Eiköhän kuntien väliset neuvottelut käydä vapaaehtoisesti PARAS-hankkeen edellyttämällä tavalla.Kansa vaikuttaa tyytyväiseltä ainoastaan kirjoittajalle on jäänyt jotain hampaankoloon ja kokemaansa negatiivisuutta pitää tälläkin tavalla tartuttaa toisiin Loimaalla asuviin.Herravihaa ja
      maatalousvastaisuutta yritetään edelleenkin lietsoa.... ja sitkeästi!

      • ja toimi huomenna

        Sinulla lienee jotakin kaikkia vastaan. Luin aloituksen kahteen kertaan. Siellä ei puhuta herravihasta kertaakaan. Maatalousvastaisuutta en löydä etsimälläkään.
        Olisiko parasta itsellesi, että menisit päästämään sairasmielistä höyryäsi vaikka polille, siis psyko- sellaiselle. Sitten pyrkisit pois siitä vainoharhaisesta näkemyksestäsi, että kaikki ovat valehtelevia lesbo/homoja, tunkioisen maasi himoitsijoita, mitättömän herraekosi (mitä se onkaan?) tuholaisia ja sänkysi penkojia.
        Tunnistan sinut vuoden kirjoittelusta palstan 45 % täyttäjäksi, jolla on "hyviä päiviä ja paljon pahoja".

      • ja rankaasee
        ja toimi huomenna kirjoitti:

        Sinä oot kauhia. Sinä oot se isopäinen iso äijä joka aina on ääness ja aina kaivaa jotaki esille. Mitä sää täällä oot jos on vaikiaa ja sun asiat ei ketää kinosta tai saat vaikka märäntyä jos niiksee. kukaa ei välitä susta ja se on hyvä mitää hyvää sulle ei sais tapahtua sää oot kauhia

      • kiitän mielessäni
        ja rankaasee kirjoitti:

        Sinä oot kauhia. Sinä oot se isopäinen iso äijä joka aina on ääness ja aina kaivaa jotaki esille. Mitä sää täällä oot jos on vaikiaa ja sun asiat ei ketää kinosta tai saat vaikka märäntyä jos niiksee. kukaa ei välitä susta ja se on hyvä mitää hyvää sulle ei sais tapahtua sää oot kauhia

        Kiitos paljon! Ammattilaisen antama kehu on aina niin hellyttävää ja mukavaa.

    • löllöö

      mistä instituutista puhut?

      • sit sie oot mu oppilas

        ja pannaa sirmakka soimaa ja tansiks niin kyllä sie instutui löyvät

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      8897
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      145
      5374
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3825
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2634
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1562
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe