Nykypäivien

Pullamössönuoriso

Kouluun siitä ja niin kuin olisi jo. Eihän ne muuta tehny koko kesän, kun pelannut tietsikalla ja oli sisällä kuitenkin.

3

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eka luokkalaisen äiti

      sai minun kaupunkilaislapsonen viettää koko kesän eli 2 ja puoli kuukautta. Ei ollut kattonut kuin 2 lasten videota koko kesänä, on sitä muutakin puuhaa ollut. Kaikki lapset eivät pääse kotioloista lomalle, jollei ole paikkaa ja varaa, että silleen.

      • ????????

        Meiän mukulat asuu omakotitalossa eikä meillä telkkua ole paljon katseltu.
        Joka päivä laitetaan koti kuntoon normaaleina kotitöinä ja on opeteltu laittamaan ruokaa.
        On hoidettu puutarhaa, ommeltu, uitu, pyöräilty, kävelty, luettu, pelattu ja leikitty ulkona ja sisällä (fiiliksistä riippuen).
        Joskus on ulkona ollut niin kuuma ettei sinne voi mennä.
        Eiköhän se ole ihmisestä itsestään kiinni mitä tekee ja kuinka, ei voi yleistää.
        Kyllä meillä muksut oli iloisia että kuitenkin normaali arki taas saapui.


    • ????????

      Eihän ne muuta tehny koko kesän, kun pelannut tietsikalla ja oli sisällä kuitenkin.

      Etkö ole kesällä käynyt ulkona tai eikö sinulla ole kavereita?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6017
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3496
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2661
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2159
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      84
      1267
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1097
    Aihe