Hankkikaa tyttö jos ei ole!

malluellu

Jos olisin nuorempi nainen, yrittäisin vielä tehdä poikieni lisäksi edes yhden tyttären.

Sattui harvinaisesti, että minut kutsuttiin hoitamaan lapsenlastani muutamaksi tunniksi, sillä miniän äidille ei sopinutkaan sillä hetkellä lapsenhoito.

Menin hirvittävän iloisena hoitohommaan. En ollut nähnyt lapsenlastani aikoihin. Miniä selosti asiallisesti, mitä kaikkea piti muistaa.
Samassa miniän äiti soittikin, että hän pääseekin hoitamaan... :"joo, ei malluellun tarvitsekaan"
johon miniä tyytyväisenä äidilleen: " hyvä, että pääsetkin"
minä vastustelin, että "kyllähän minä mielelläni, oikein mielelläni hoidan"
johon miniä:"ei missään nimessä tarvitse, äiti tulee"

ja kohta äiteemummu tuli tietysti...

Vähän aikaa seurasin miniän äidin touhotusta...
miniän äiti puuhasteli tyttärensä kotona kuin omassaan.
Hän tiesi, mitä missäkin oli, ja miten tehdään, aukoi kaappeja, korjaili vaatteita pois tuoleilta komeroihin, pyyhki tiskipöytää, sanoi alkavansa valmistella ruokaa...

minä Malluellu istuin vieraana kädet sylissäni tyrmistyneenä. Lapsenlapsi pyrki miniän äidin syliin, kun tunsi tutuksi.
Hoitopestini oli raakattu pois.
Miniän äiti tarjosi minulle vieraskahvit ennen lähtöäni. Otti pakasteesta leipomansa pullat, esitteli taitojaan. Piteli lapsenlasta sylissä, tuota mummonkultaa... kun niin tykkää mummosta eli miniän äidistä...
johon miniä: "äiti on niin kiintynyt Joosukkaan."

Sinne ne kaksi naista jäivät setvimään lapsen asioita ja omia shoppailujaan ja muita naisten juttujaan.

Olin hirveän kateellinen heille, melkein vihreä kateudesta, että olisin voinut oksentaa.
Nyt olen murheellinen, kun minulla ei ole omaa tytärtä, jonka kanssa voisin ikään kuin aloittaa alusta ja olla mukana lapsenlapsen kasvua seuraamassa.

Kaikkien poikieni kanssa on sama: vain varamummona toimiminen.
Joten halloota, kaikki poikalasten äidit, joilla vielä mahdollisuus!
Jos teillä vähänkin toimii "itsesuojeluvaisto"
eli jos haluatte nauttia mummoudesta, niin hankkikaa tytär.

HANKKIKAA TYTÄR TAI TYTTÄRIÄ!

45

4284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dooris

      Varmaan aika yleinen tuo kuvaamasi tilanne. Meillä myös äitini on hoitanut pääsääntöisesti lapsenlikkana olon tarvittaessa. Jotenkin se on vain paljon luontevampaa, omalle äidille pystyy sanomaan asat niinkuin ne on, eikä tarvitse varoa sanojaan. Äiti tuntee vahvuudet ja heikkoudet, eikä niin kärkkäästi arvostele. Anopin kanssa se ei ole niin luontevaa. Yleensähän myös kasvatusmalli ja tavat toimia periytyy sukupolvelta toiselle. Meillä anoppi oli varamummo. Syitä oli muutamia: hän on iäkäs ja hoiti sairasta appea. Lapset eivät viihtyneet anoppilassa, koska siellä ei ollut mitään tekemistä. Sen kerran kun pyysimme häntä hätätapauksessa kotiimme hoitamaan lapsia, sain kuulla jälkikäteen kuittauksia sängynalla pyörivistä villakoirista... Vastasin anopille, että eipä ole poikasi siivonnut paikkoja kunnolla.

      • on meitä moneksi

        Ei tyttöjä niin vain hankita. Muistelepa Malluellu biologian tunneilta kromosomit. No, periaatteessa tietysti geeniteknologia mahdollistaisi alkionsiirrossa vaikka minkälaisen valinnan. Mutta se ei ole arkipäivää. Toivottavasti ei koskaan toteudu.

        Minullakin on vain poikia, joten olen saanut sukuuni miniöitä. Ja lapsenlapsia. Minä olen kyllä se, jonka miniä tai poika soittaa apuun, kun tarvitaan lastenhoitoapua. Jokaisella miniällä on äitikin, ja kaikki me käymme töissä.
        Minä yksinkertaisesti taidan olla pätevin - tai jymäytettävin?

        Mutta koskaan - en koskaan - siivoa, pese pyykkiä, laita ruokaa tms. Olen vain lasten kanssa. En ole kotonakaan talousihminen.


      • ........
        on meitä moneksi kirjoitti:

        Ei tyttöjä niin vain hankita. Muistelepa Malluellu biologian tunneilta kromosomit. No, periaatteessa tietysti geeniteknologia mahdollistaisi alkionsiirrossa vaikka minkälaisen valinnan. Mutta se ei ole arkipäivää. Toivottavasti ei koskaan toteudu.

        Minullakin on vain poikia, joten olen saanut sukuuni miniöitä. Ja lapsenlapsia. Minä olen kyllä se, jonka miniä tai poika soittaa apuun, kun tarvitaan lastenhoitoapua. Jokaisella miniällä on äitikin, ja kaikki me käymme töissä.
        Minä yksinkertaisesti taidan olla pätevin - tai jymäytettävin?

        Mutta koskaan - en koskaan - siivoa, pese pyykkiä, laita ruokaa tms. Olen vain lasten kanssa. En ole kotonakaan talousihminen.

        niitä lapsiakaan niin vaan kaikki pysty 'hankkimaan',oiskin ongelma vain et kummankohan haluisin tytön vai pojan...ihana kun joku kuvittelee lapsen saamisen olevan joku itsestäänselvyys kuten 'käynpä kaupasta maitoa..'no ongelmat on jokaisella erilaiset...


      • malluellu

        Olisitko pyytänyt anoppia lapsia hoitamaan, vaikka mummo olisi ollut nuorempi, eikä olisi ollut vaaria hoidettavana?

        On yleinen käsitys, että anoppi arvostelee kärkkäästi...
        sitten miniä on aivan liittonsa alussa korvat höröllä kuin pupulla, että JOSPA se poikkipuolinen sana anopilta löytyisi? Kai se kohta tulee? Eikö sitä arvostelua ala pikkuhiljaa kuulua? :)

        Ehkä oman äidin sanomisia ei niin noteerata, koska tytär on tottunut niihin.

        Perhe-elämän koko kulttuuritarjonta periytyy äidiltä tyttärelle, miehet ovat vain tarpeellinen lisuke eli jatkopätkä.
        Naiset äiteineen omivat kodin ja lapset.

        Tasa-arvon kautena!

        Olen ollut erityis-erityisvarovainen sanomisien suhteen.
        Miniän äidin ei tarvitse varoa. Miehet eivät kiinnitä huomiota anoppiensa jokaiseen sanaan, tai sanomatta jättämiseen.
        Poikani viisveisaa, mitä hänen anoppinsa sanoo tai puuhastelee heidän perheessään.
        Miehen äiti saa häärätä vapaasti.

        Vastaavasti minä olen lähestulkoon leikannut kieleni poikki, ettei tulisi sanottua väärää sanaa.

        Ikävä että anoppisi kuittaili villakoirista. Miniäni ÄITIKIN on kuittaillut, ja ovat jopa riidoissa toisinaan... äiti ja tytär.
        Riita kestää korkeintaan viikon ja kohta ollaan sulassa sovussa ja unohdettu menneet.

        Miehen äiti ei voi tehdä näin, eikä olettaa että kohta se on sopu taas.
        Jos hän tulee sanoneeksi karheasti, sitä ei ikinä, ei koskaan anneta anteeksi. Välit katkaistaan. Sanominen tullaan muistamaan seuraavat 40 vuotta.

        Tällaisia tapauksia tiedän tuttavapiireissäni. Miniä muistaa anopin melko viattomankin lausahduksen suurena loukkauksena lopun elämänsä ja katkeroituu.


      • malluellu
        ........ kirjoitti:

        niitä lapsiakaan niin vaan kaikki pysty 'hankkimaan',oiskin ongelma vain et kummankohan haluisin tytön vai pojan...ihana kun joku kuvittelee lapsen saamisen olevan joku itsestäänselvyys kuten 'käynpä kaupasta maitoa..'no ongelmat on jokaisella erilaiset...

        Noh, voisi ainakin yrittää...
        olin aikoinani aika helposti raskaaksi tuleva.
        Suunnittelin toisen lapsikatraan hankkimista 40 ikävuoden korvilla, kun eka "satsi" kasvoi isommaksi.
        Mukavuus voitti.
        Oishan siinä voinut käydä niin onnellisesti, että edes yksi tytön tyllerö olisi osunut kohdalle.

        Jos olisin nuorempi, niin adoptiokin olisi ollut mahdollinen... Afrikasta tai Kiinasta...


      • toisin päin
        malluellu kirjoitti:

        Noh, voisi ainakin yrittää...
        olin aikoinani aika helposti raskaaksi tuleva.
        Suunnittelin toisen lapsikatraan hankkimista 40 ikävuoden korvilla, kun eka "satsi" kasvoi isommaksi.
        Mukavuus voitti.
        Oishan siinä voinut käydä niin onnellisesti, että edes yksi tytön tyllerö olisi osunut kohdalle.

        Jos olisin nuorempi, niin adoptiokin olisi ollut mahdollinen... Afrikasta tai Kiinasta...

        Eli sulla voisi myös olla pari poikalasta lisää. Ja niiden myötä pari miniää lisää.


      • Mika0800
        on meitä moneksi kirjoitti:

        Ei tyttöjä niin vain hankita. Muistelepa Malluellu biologian tunneilta kromosomit. No, periaatteessa tietysti geeniteknologia mahdollistaisi alkionsiirrossa vaikka minkälaisen valinnan. Mutta se ei ole arkipäivää. Toivottavasti ei koskaan toteudu.

        Minullakin on vain poikia, joten olen saanut sukuuni miniöitä. Ja lapsenlapsia. Minä olen kyllä se, jonka miniä tai poika soittaa apuun, kun tarvitaan lastenhoitoapua. Jokaisella miniällä on äitikin, ja kaikki me käymme töissä.
        Minä yksinkertaisesti taidan olla pätevin - tai jymäytettävin?

        Mutta koskaan - en koskaan - siivoa, pese pyykkiä, laita ruokaa tms. Olen vain lasten kanssa. En ole kotonakaan talousihminen.

        Lääketiede on kehittynyt pidemmälle kuin moni tajuaakaan.

        Tänä päivänä on teknisesti täysin mahdollista hankkia tyttövauva, asian sattuman varaan jättämisen sijaan.

        Ei ehkä onnistu Suomessa, mutta tiedänpä ainakin yhden paikan, jossa onnistuu (ulkomailla).

        Jos asia oikeasti kiinnostaa, soita ja sovi tapaaminen, ehkäpä kerron missä.

        Ennen matkaa kannattaa toki ottaa yhteyttä ko. laitokseen, niin esim.asian hintataso selviää.

        Nroni löydät 2 klikkauksen takaa.


    • menee

      Poikien elämässä äidit jäävät vähitellen sivuun jo tyttöystävien tullessa kuvioihin, sillä tyttöystävien äidit ja perheet tulevat jo silloin tärkeämpään rooliin.

      Usein näillä palstoilla kehotetaan erityisesti poikalasten äitejä hankkimaan oma elämä. Tätä kehotusta olen pyrkinyt noudattamaan, vaikka usein onkin haikeaa. Yritän kuitenkin ajatella, että sain nauttia aikanaan omista lapsistani eikä elämä tarjoa kaikille kaikkea samanlaisena.

      Lapsenlapsille olisi rikkaus, jos hänellä olisi kiinteät ja hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiinsa ja lähisukulaisiinsa. Silloin he oppisivat ymmärtämään erilaisuutta ja kasvaisivat suvaitsevaisiksi.

      • oletteko aina äitejä?

        Lapsenlapsi ei voi luoda kiinteitä ja hyviä suhteita kaikkiin isovanhempiinsa ja lähisukulaisiinsa, tämä ei aina ole mahdollista. Siihen vaadittaisiin jatkuvaa, toistuvaa, useita tunteja vievää kanssakäymistä, ehkä useita kertoja kuukaudessa, enkä ymmärrä, miksi pienen lapsen pitäisi nähdä sukulaisiaan niin usein.

        Miksi isovanhemmat haluaisivat viettää suuren osan ajastaan hoivaten lapsenlastaan? Tosin tässä varmaankin tarkoitettiin isoäitiä, eikä suinkaan isoisää, jolla tavallisesi ei ole ylikehittynyttä hoivaviettiä. Onko äitiys todella niin tärkeää, niin keskeinen osa äidin elämää, että siitä ei haluta eroon edes eläkkeellä? Milloin aikuinen nainen alkaa elää omaa elämäänsä, sellaista, mitä ei eletä lasten ja lastenlasten ehdoilla, heitä aina kylään odottaen?

        Pieni lapsi oppii ymmärtämään erilaisuutta ja kasvamaan suvaitsevaiseksi oman lähiympäristönsä, kaveripiirin, harrastusten ja omien vanhempiensa ansiosta. On hyvä, jos tähän joukkoon mahtuu vielä vanhempaa, sukulaisväkeä, mutta se ei ole mikään ehdoton välttämättömyys lapsen suvaitsevaisuuden tai kasvun kehittymiselle. Vanhemmat kasvattavat lapsen, ei lähisuku eikä isovanhemmat.

        Ehkä kirjoitin kärkevästi, mutta en vain ymmärrä naisia, joille ne lasten ja lastenlasten käynnit ovat niin tärkeitä. Mielestäni, ja tämä on vain minun mielipiteeni, tulee aika jolloin naisen pitäisi osata ajatella myös muuta kuin jälkikasvua ja jälkikasvun jälkikasvua. Elämässä on oltava muutakin kuin lapsia.

        T:vela


      • malluellu

        ..jos täällä nuoret naiset valittaisivat hirviömäisistä äideistään ja käskisivät näitä hankkimaan sen kuuluisan oman elämän.
        Ja luvattaisiin ettei edes hautajaisiin mennä!
        Oikein kilpailtaisiin, kellä se hurjin äiti on.


      • malluellu
        oletteko aina äitejä? kirjoitti:

        Lapsenlapsi ei voi luoda kiinteitä ja hyviä suhteita kaikkiin isovanhempiinsa ja lähisukulaisiinsa, tämä ei aina ole mahdollista. Siihen vaadittaisiin jatkuvaa, toistuvaa, useita tunteja vievää kanssakäymistä, ehkä useita kertoja kuukaudessa, enkä ymmärrä, miksi pienen lapsen pitäisi nähdä sukulaisiaan niin usein.

        Miksi isovanhemmat haluaisivat viettää suuren osan ajastaan hoivaten lapsenlastaan? Tosin tässä varmaankin tarkoitettiin isoäitiä, eikä suinkaan isoisää, jolla tavallisesi ei ole ylikehittynyttä hoivaviettiä. Onko äitiys todella niin tärkeää, niin keskeinen osa äidin elämää, että siitä ei haluta eroon edes eläkkeellä? Milloin aikuinen nainen alkaa elää omaa elämäänsä, sellaista, mitä ei eletä lasten ja lastenlasten ehdoilla, heitä aina kylään odottaen?

        Pieni lapsi oppii ymmärtämään erilaisuutta ja kasvamaan suvaitsevaiseksi oman lähiympäristönsä, kaveripiirin, harrastusten ja omien vanhempiensa ansiosta. On hyvä, jos tähän joukkoon mahtuu vielä vanhempaa, sukulaisväkeä, mutta se ei ole mikään ehdoton välttämättömyys lapsen suvaitsevaisuuden tai kasvun kehittymiselle. Vanhemmat kasvattavat lapsen, ei lähisuku eikä isovanhemmat.

        Ehkä kirjoitin kärkevästi, mutta en vain ymmärrä naisia, joille ne lasten ja lastenlasten käynnit ovat niin tärkeitä. Mielestäni, ja tämä on vain minun mielipiteeni, tulee aika jolloin naisen pitäisi osata ajatella myös muuta kuin jälkikasvua ja jälkikasvun jälkikasvua. Elämässä on oltava muutakin kuin lapsia.

        T:vela

        En ole halunnut viettää suurta osaa elämästäni lapsenlapsien kanssa!
        Tässä se virheajattelu onkin. Luullaan, että mummous on äitiyttä.

        MUMMOUS EI OLE ÄITIYTTÄ.

        Mummo EI saa kilpailla äitiydestä. Suurin osa mummoista ei haluakaan.

        MUMMOUS ON MUMMOUTTA.

        Mummo "kertoo" sukunsa tarinan, mummo on isän tai äidin äiti.
        Mummo kuuluu suvun juuristoon, historiaan. Siihen että lapsella on kollektiivinen menneisyys.
        Mummo todistaa, että lapsi on ihmissuvun ketjun nuorin lenkkin.

        Mummon omassa elämässä lähestytään rajaa, luopumista. Mummo haluaa KOKEA ja nähdä, että kaikki jatkuu.

        Mummon omaa luopumisprosessiin kuuluu tietoisuus, että hänet HYVÄKSYTÄÄN nimenomaan mummoksi, yhdeksi lenkiksi siellä ketjussa.

        Kaikken parasta olisi, että mummo fiksuna voisi kertoa lapselle, miten ennenvanhaan elettiin.

        Minulle riittäisi kerran kuussa kahden keskeinen tapaaminen lapsenlapsen kanssa. Vaikkapa kaksi tuntia.

        Minulla on muutakin elämässä, työtä ja harrastuksia. Kyllä siihen yksi pieni piltti mahtuisi joskus.


      • omaan elämään
        oletteko aina äitejä? kirjoitti:

        Lapsenlapsi ei voi luoda kiinteitä ja hyviä suhteita kaikkiin isovanhempiinsa ja lähisukulaisiinsa, tämä ei aina ole mahdollista. Siihen vaadittaisiin jatkuvaa, toistuvaa, useita tunteja vievää kanssakäymistä, ehkä useita kertoja kuukaudessa, enkä ymmärrä, miksi pienen lapsen pitäisi nähdä sukulaisiaan niin usein.

        Miksi isovanhemmat haluaisivat viettää suuren osan ajastaan hoivaten lapsenlastaan? Tosin tässä varmaankin tarkoitettiin isoäitiä, eikä suinkaan isoisää, jolla tavallisesi ei ole ylikehittynyttä hoivaviettiä. Onko äitiys todella niin tärkeää, niin keskeinen osa äidin elämää, että siitä ei haluta eroon edes eläkkeellä? Milloin aikuinen nainen alkaa elää omaa elämäänsä, sellaista, mitä ei eletä lasten ja lastenlasten ehdoilla, heitä aina kylään odottaen?

        Pieni lapsi oppii ymmärtämään erilaisuutta ja kasvamaan suvaitsevaiseksi oman lähiympäristönsä, kaveripiirin, harrastusten ja omien vanhempiensa ansiosta. On hyvä, jos tähän joukkoon mahtuu vielä vanhempaa, sukulaisväkeä, mutta se ei ole mikään ehdoton välttämättömyys lapsen suvaitsevaisuuden tai kasvun kehittymiselle. Vanhemmat kasvattavat lapsen, ei lähisuku eikä isovanhemmat.

        Ehkä kirjoitin kärkevästi, mutta en vain ymmärrä naisia, joille ne lasten ja lastenlasten käynnit ovat niin tärkeitä. Mielestäni, ja tämä on vain minun mielipiteeni, tulee aika jolloin naisen pitäisi osata ajatella myös muuta kuin jälkikasvua ja jälkikasvun jälkikasvua. Elämässä on oltava muutakin kuin lapsia.

        T:vela

        Alkuperäinen kirjoittaja pohti sitä, kuinka erilainen hänen tilanteensa on verrattuna miniöidensä äiteihin.

        Onko oma suhtautumisesi sama kummankin vanhemman sukulaisiin? Eikö sukulaisuudella ole elämässä mitään merkitystä, esimerkiksi turvaverkkona? Eikö omien juurien tuntemisella ole mitään merkitystä? Millä tavalla itse valmistaudut siihen, että aikuistuttuaan lapsesi eivätkä lapsenlapsesi pidä sinuun enää juurikaan yhteyttä?


      • tätä mieltä olen
        omaan elämään kirjoitti:

        Alkuperäinen kirjoittaja pohti sitä, kuinka erilainen hänen tilanteensa on verrattuna miniöidensä äiteihin.

        Onko oma suhtautumisesi sama kummankin vanhemman sukulaisiin? Eikö sukulaisuudella ole elämässä mitään merkitystä, esimerkiksi turvaverkkona? Eikö omien juurien tuntemisella ole mitään merkitystä? Millä tavalla itse valmistaudut siihen, että aikuistuttuaan lapsesi eivätkä lapsenlapsesi pidä sinuun enää juurikaan yhteyttä?

        Minulla ei ole enää isovanhempia elossa, enkä aio hankkia lapsia, enkä muutenkaan tekisi lapsen vain sen takia, että olisi joku seurana vanhana, kuten olen kuullut tuolla elävässä elämässä.

        Pidän yhteyttä niihin sukulaisiin tai miehen puolen sukuun sillä samalla perusteella kuin pidän yhteyttä muihinkin tuntemiini ihmisiin: olen eniten niiden kanssa, joiden kanssa viihdyn. Sukulaisuus ei itseisarvona pitkälle riitä, ja omien kokemusteni nojalla eräät sukulaiset ja tuttavat (entiset) koettavat vain hyötyä sukulaisistaan ja tuttavistaan. Joillekin sukulaisuus turvaverkkona voi tarkoittaa pahimmassa tapauksessa sitä, että pyytää tältä nimeä lainatakaukseen.

        Tunnen omat juureni tarpeeksi hyvin, äitini on kertonut omien vanhempiensa menneisyydestä, ja isäni vanhemmista tiedän aivan tarpeeksi. Toivon, että pelkät juureni eivät määritä minua, eivät luo minua sellaiseksi ihmiseksi, kuin eräät suvustani ovat. Useimmilla suomalaisilla on talonpoikatausta, kuokittu maata satoja vuosia, ja maanläheisyydestä olen päässyt jo irti, ikäni elänyt kaupungissa. En halua palata juurilleni, vielä, ehkä sitten kun olen vanha ja raihnainen.


      • malluellu
        tätä mieltä olen kirjoitti:

        Minulla ei ole enää isovanhempia elossa, enkä aio hankkia lapsia, enkä muutenkaan tekisi lapsen vain sen takia, että olisi joku seurana vanhana, kuten olen kuullut tuolla elävässä elämässä.

        Pidän yhteyttä niihin sukulaisiin tai miehen puolen sukuun sillä samalla perusteella kuin pidän yhteyttä muihinkin tuntemiini ihmisiin: olen eniten niiden kanssa, joiden kanssa viihdyn. Sukulaisuus ei itseisarvona pitkälle riitä, ja omien kokemusteni nojalla eräät sukulaiset ja tuttavat (entiset) koettavat vain hyötyä sukulaisistaan ja tuttavistaan. Joillekin sukulaisuus turvaverkkona voi tarkoittaa pahimmassa tapauksessa sitä, että pyytää tältä nimeä lainatakaukseen.

        Tunnen omat juureni tarpeeksi hyvin, äitini on kertonut omien vanhempiensa menneisyydestä, ja isäni vanhemmista tiedän aivan tarpeeksi. Toivon, että pelkät juureni eivät määritä minua, eivät luo minua sellaiseksi ihmiseksi, kuin eräät suvustani ovat. Useimmilla suomalaisilla on talonpoikatausta, kuokittu maata satoja vuosia, ja maanläheisyydestä olen päässyt jo irti, ikäni elänyt kaupungissa. En halua palata juurilleni, vielä, ehkä sitten kun olen vanha ja raihnainen.

        Tätähän meno on, kertakäyttöä.
        Se näkyy sisustuksessa,ikävuosiltaan noin kolmekymppisten kodeissa.

        Nuorten aikuisten kodit ovat toistensa klooneja. Kaikki mikä viittaisi edes omaan henkilöhistoriaan, saati sukulaisiin, on karsittu pois.
        Kodin elinkaari ei näy.
        Ihmisiä pidetään vain osana esineistöä, joka on vaihdettavissa trendien mukaan.

        Erään miniäni koti on kuin huonekalumainoksesta viimeistä silausta myöten.
        Liittoa on kestänyt 14 vuotta, mutta yhtäkään esinettä esim. avioliiton alkuajoilta ei ole säilytetty.

        Jos sattumoisin käyn vierailulla, on tunne, että istun kliinisessä ja steriilissä kulississa.
        Vanhan isoäidin, (mieheni puolelta) kirjomalla tekemä sukuryijy, joka oli jäänyt poikani "hoiviin" opiskeluaikaisesta asunnostaan, on viskattu miniän toimesta roskalaatikkoon.

        Miniä tiesi ryijyn alkuperän. En olettanutkaan, että hänen olisi tarvinnut sitä seinällään pitää. Ei toki!
        Kun kyselin ryijyn kohtaloa, koska olisin ottanut sen takaisin, niin en ollut uskoa korviani.
        Miniä kertoi viskanneensa ryijyn roskiin. Hän oli ensin ajatellut viedä sen kirpparille myytäväksi, mutta todennut, ettei kukaan niin vanhanaikaista rättiä osta, että tunki rätin suureen roskapussiin ja vippasi menemään.

        Miniä ei varmaan poikkea nykyajattelusta, mikä tulee ihmisten historiattomuuteen.
        Ollaan kuin tyhjästä repäistyjä tuotteita, jotka aikanaan palautetaan maahantuojalle eli multiin.
        Kun ollaan NIIN siinä hektisessä luulossa, että olemme absoluuttisen yksilöitä vailla minkäänlaista kasvutaustaa, niin mihin ihmeeseen sitä yhtä kämäistä mummoakaan tarvitaan.

        Se, että mummon ja lapsen välillä olisi rikas ja lämmin ihmissuhde, on TÄYSIN käsittämätön juttu, jos mielipide on sellainen kuin joistakin ketjun vastauksista ilmenee.


      • (iso)äiti, virkanainen, ihm...
        oletteko aina äitejä? kirjoitti:

        Lapsenlapsi ei voi luoda kiinteitä ja hyviä suhteita kaikkiin isovanhempiinsa ja lähisukulaisiinsa, tämä ei aina ole mahdollista. Siihen vaadittaisiin jatkuvaa, toistuvaa, useita tunteja vievää kanssakäymistä, ehkä useita kertoja kuukaudessa, enkä ymmärrä, miksi pienen lapsen pitäisi nähdä sukulaisiaan niin usein.

        Miksi isovanhemmat haluaisivat viettää suuren osan ajastaan hoivaten lapsenlastaan? Tosin tässä varmaankin tarkoitettiin isoäitiä, eikä suinkaan isoisää, jolla tavallisesi ei ole ylikehittynyttä hoivaviettiä. Onko äitiys todella niin tärkeää, niin keskeinen osa äidin elämää, että siitä ei haluta eroon edes eläkkeellä? Milloin aikuinen nainen alkaa elää omaa elämäänsä, sellaista, mitä ei eletä lasten ja lastenlasten ehdoilla, heitä aina kylään odottaen?

        Pieni lapsi oppii ymmärtämään erilaisuutta ja kasvamaan suvaitsevaiseksi oman lähiympäristönsä, kaveripiirin, harrastusten ja omien vanhempiensa ansiosta. On hyvä, jos tähän joukkoon mahtuu vielä vanhempaa, sukulaisväkeä, mutta se ei ole mikään ehdoton välttämättömyys lapsen suvaitsevaisuuden tai kasvun kehittymiselle. Vanhemmat kasvattavat lapsen, ei lähisuku eikä isovanhemmat.

        Ehkä kirjoitin kärkevästi, mutta en vain ymmärrä naisia, joille ne lasten ja lastenlasten käynnit ovat niin tärkeitä. Mielestäni, ja tämä on vain minun mielipiteeni, tulee aika jolloin naisen pitäisi osata ajatella myös muuta kuin jälkikasvua ja jälkikasvun jälkikasvua. Elämässä on oltava muutakin kuin lapsia.

        T:vela

        vela, aivan ilmeisesti et ole vielä isoäiti, lienetkö edes äiti? Niin tai näin - kantasi on oikeutettu.

        Minä en voisi kuvitellakaan toisenlaista elämää kuin suvun ja perheen keskellä eläminen. Ja huom! olen siis se äiti, joka tuossa ylempänä jo kerran kirjoitti poikalasten äitinä ja lastenlasten luona päivystävänä mummona.

        Mieheni on hiljan eläkkeelle jäätyään minuakin innokkaampi lastenlasten kanssa puuhaaja. Ei ollut aikaa työaikana hoitaa omia lapsiaan. Mutta minäpä olen ollut koko lastensaannin ja isoäidiksi tulon ajan myös omassa työssä. Eli että turha huudella muista elämän poisjäämisistä. Toiset yksinkertaisesti ehtivät ja viitsivät enemmän kuin toiset. Ja on se valintakysymyskin & suvun perintönä tullut tapa toimia yhdessä.

        Joten vastaukseni: Kyllä, kyllä olen aina myös äiti, elämäni loppuun asti.
        Ja ei, lapsia eivät kasvata vain vanhemmat, vaan koko lähiympäristö.


      • mut terkkuja silti kaupunki...
        tätä mieltä olen kirjoitti:

        Minulla ei ole enää isovanhempia elossa, enkä aio hankkia lapsia, enkä muutenkaan tekisi lapsen vain sen takia, että olisi joku seurana vanhana, kuten olen kuullut tuolla elävässä elämässä.

        Pidän yhteyttä niihin sukulaisiin tai miehen puolen sukuun sillä samalla perusteella kuin pidän yhteyttä muihinkin tuntemiini ihmisiin: olen eniten niiden kanssa, joiden kanssa viihdyn. Sukulaisuus ei itseisarvona pitkälle riitä, ja omien kokemusteni nojalla eräät sukulaiset ja tuttavat (entiset) koettavat vain hyötyä sukulaisistaan ja tuttavistaan. Joillekin sukulaisuus turvaverkkona voi tarkoittaa pahimmassa tapauksessa sitä, että pyytää tältä nimeä lainatakaukseen.

        Tunnen omat juureni tarpeeksi hyvin, äitini on kertonut omien vanhempiensa menneisyydestä, ja isäni vanhemmista tiedän aivan tarpeeksi. Toivon, että pelkät juureni eivät määritä minua, eivät luo minua sellaiseksi ihmiseksi, kuin eräät suvustani ovat. Useimmilla suomalaisilla on talonpoikatausta, kuokittu maata satoja vuosia, ja maanläheisyydestä olen päässyt jo irti, ikäni elänyt kaupungissa. En halua palata juurilleni, vielä, ehkä sitten kun olen vanha ja raihnainen.

        jaa, että vanhana ja raihnaisena aiot palata agraarijuurillesi! Hehheh! Tiedätkö, pitkäkö matka on lähimpään marketiin tai terveyskeskukseen?


      • omassa eletään
        malluellu kirjoitti:

        Tätähän meno on, kertakäyttöä.
        Se näkyy sisustuksessa,ikävuosiltaan noin kolmekymppisten kodeissa.

        Nuorten aikuisten kodit ovat toistensa klooneja. Kaikki mikä viittaisi edes omaan henkilöhistoriaan, saati sukulaisiin, on karsittu pois.
        Kodin elinkaari ei näy.
        Ihmisiä pidetään vain osana esineistöä, joka on vaihdettavissa trendien mukaan.

        Erään miniäni koti on kuin huonekalumainoksesta viimeistä silausta myöten.
        Liittoa on kestänyt 14 vuotta, mutta yhtäkään esinettä esim. avioliiton alkuajoilta ei ole säilytetty.

        Jos sattumoisin käyn vierailulla, on tunne, että istun kliinisessä ja steriilissä kulississa.
        Vanhan isoäidin, (mieheni puolelta) kirjomalla tekemä sukuryijy, joka oli jäänyt poikani "hoiviin" opiskeluaikaisesta asunnostaan, on viskattu miniän toimesta roskalaatikkoon.

        Miniä tiesi ryijyn alkuperän. En olettanutkaan, että hänen olisi tarvinnut sitä seinällään pitää. Ei toki!
        Kun kyselin ryijyn kohtaloa, koska olisin ottanut sen takaisin, niin en ollut uskoa korviani.
        Miniä kertoi viskanneensa ryijyn roskiin. Hän oli ensin ajatellut viedä sen kirpparille myytäväksi, mutta todennut, ettei kukaan niin vanhanaikaista rättiä osta, että tunki rätin suureen roskapussiin ja vippasi menemään.

        Miniä ei varmaan poikkea nykyajattelusta, mikä tulee ihmisten historiattomuuteen.
        Ollaan kuin tyhjästä repäistyjä tuotteita, jotka aikanaan palautetaan maahantuojalle eli multiin.
        Kun ollaan NIIN siinä hektisessä luulossa, että olemme absoluuttisen yksilöitä vailla minkäänlaista kasvutaustaa, niin mihin ihmeeseen sitä yhtä kämäistä mummoakaan tarvitaan.

        Se, että mummon ja lapsen välillä olisi rikas ja lämmin ihmissuhde, on TÄYSIN käsittämätön juttu, jos mielipide on sellainen kuin joistakin ketjun vastauksista ilmenee.

        Ihminen sisustaa kotinsa oman makunsa ja koko perheen mieltymysten mukaan, ja perheellä tarkoitan sitä ihmisjoukkoa, joka asustaa saman katon alla. Miniäsi avioliitto on kestänyt 14 vuotta, onnittelut siitä hänelle ja tämän miehelle.

        Tuo ryijy oli annettu tämän miehelle ilmeisesti jo vuosia sitten, kerroit, kauan ennen tämän 14 -vuotisen liiton alkua, eli kaipa se oli aikojen saatteessa jo hieman kärsinyt. Varmaan sinäkin olet vuosien saatossa "heivannut", siirtänyt tiettyjä asioita sivummalle, mitä ei juuri sillä hetkellä, tai muulloin enää tarvita, omassa kodissasi. Se ryijy oli annettu pojallesi omaksi, ei siis annettu lainaksi? Sinä et ollut tehnyt sitä, vaan isomummu? Eli sinulla ei teknisesti ottaen ollut edes valtaa pyytää sitä takaisin? Vai pyysitkö nähdäksesi taas yhden todisteen miniäsi juurettomuudesta?

        Olen yli kolmekymppinen, kaupunkilainen, ja tunnen useita nuoria perheitä, lapsellisia ja lapsettomia, ja jokaisessa niissä on ollut ja on useita, perinnöksi saatuja tai huutokaupoista ostettua esineistöä. En ole huomannut klooniasennetta yli 30-vuotiaitten asunnoissa, mutta ehkä olen väärä arvioimaan, en ole ehkä objektiivinen. Yli 30-v asunnoissa näkyy eletty elämä, ja kalusteet on huolella valikoitu, ainakin tuntemissani kodeissa.

        Olen myös nähnyt yli 50-v koteja, joihin on kerätty kaikki mahdollinen, mitä on ilmaiseksi saatu, mistä ei ole raaskittu luopua. Ääripää tämäkin.


      • agraari vs urbaani
        mut terkkuja silti kaupunki... kirjoitti:

        jaa, että vanhana ja raihnaisena aiot palata agraarijuurillesi! Hehheh! Tiedätkö, pitkäkö matka on lähimpään marketiin tai terveyskeskukseen?

        Juureni eivät ole marketissa, mutta ihan kiva kun kerroit. Enkä todellakaan tarkoita, että raihnaisena vääntäytyisin jollekin pellolle taivastelemaan, tosin ei voi sanoa vielä, jos iskee dementia matkalla siwaan...


      • riittää
        malluellu kirjoitti:

        ..jos täällä nuoret naiset valittaisivat hirviömäisistä äideistään ja käskisivät näitä hankkimaan sen kuuluisan oman elämän.
        Ja luvattaisiin ettei edes hautajaisiin mennä!
        Oikein kilpailtaisiin, kellä se hurjin äiti on.

        suku on pahin palstalla. Sivulla 4 muistaakseni on kirjoitus Otin eron äidistäni. Siellä riittää näitä kommentteja...Lue sieltä tyttärien syvimpiä ajatuksia.


      • surullista

        Ikävää jos joutuu isovanhemmuudesta noin sivuun.

        Itse tahtoisin pienelle pojallemme kahdet isovanhemmat. Tämä ei onnistu, koska mieheni on pistänyt välit poikki vanhempiinsa. Tämä taas johtui siitä, että toistuvasti mieheni siellä käydessä, hänen vanhempansa osoittivat tyytymättömyyttään kaikesta mitä poikansa teki. Mitään päätöksiä ei olisi saanut tehdä mistään ilman että oli keskusteltu vanhempien kanssa ja alistuttu heidän päätöksiinsä. Ensin vähenivät käyntikerrat, sitten tuli täysstoppi, kun mieheni vanhemmat olivat alkaneet esittää arveluja liitostamme ja perheestämme ilman todellista tietoa, ja alkoivat panetella minua. Mieheni oli ensin käskenyt lopettaa, mutta kun vauhti oli siitä vain yltynyt, hän oli suuttunut ja räjähtänyt ja lähtenyt pois. Nyt ei ole ollut missään yhteydessä vanhempiinsa vuoteen.

        Olen yrittänyt puhua miehelleni edes laihan sovinnon puolesta, mutta hän on niin pettynyt vanhempiinsa, ettei halua olla missään tekemisissä.

        Minä suren pienen poikamme puolesta. Minä suren mieheni puolesta. Olen surullinen, että minä olen niin vastenmieliseksi tullut mieheni vanhemmille, että koko tämä asia edes tähän pisteeseen meni.

        Olen miettinyt yksin menemistä appivanhempien luokse. Ja pojan mukaan ottamista. Toisaalta kokisin silloin tekeväni väärin miestäni kohtaan. Hän on meidän perheen pää, ja päätöksensä tehnyt. En ole koskaan tehnyt mitään ihmeellistä appivanhemmilleni, ollut aina kohtelias ja ystävällinen. En ole hakenut riitaa tai halunnut sitä.

        Voi miksi eivät vain kaikki voisi elää sovussa ja olla onnellisia toistensa onnesta. :(

        Elämä on liian lyhyt valtataisteluihin ja riitelyihin.


      • olisipa tuollaisia mummoja
        malluellu kirjoitti:

        En ole halunnut viettää suurta osaa elämästäni lapsenlapsien kanssa!
        Tässä se virheajattelu onkin. Luullaan, että mummous on äitiyttä.

        MUMMOUS EI OLE ÄITIYTTÄ.

        Mummo EI saa kilpailla äitiydestä. Suurin osa mummoista ei haluakaan.

        MUMMOUS ON MUMMOUTTA.

        Mummo "kertoo" sukunsa tarinan, mummo on isän tai äidin äiti.
        Mummo kuuluu suvun juuristoon, historiaan. Siihen että lapsella on kollektiivinen menneisyys.
        Mummo todistaa, että lapsi on ihmissuvun ketjun nuorin lenkkin.

        Mummon omassa elämässä lähestytään rajaa, luopumista. Mummo haluaa KOKEA ja nähdä, että kaikki jatkuu.

        Mummon omaa luopumisprosessiin kuuluu tietoisuus, että hänet HYVÄKSYTÄÄN nimenomaan mummoksi, yhdeksi lenkiksi siellä ketjussa.

        Kaikken parasta olisi, että mummo fiksuna voisi kertoa lapselle, miten ennenvanhaan elettiin.

        Minulle riittäisi kerran kuussa kahden keskeinen tapaaminen lapsenlapsen kanssa. Vaikkapa kaksi tuntia.

        Minulla on muutakin elämässä, työtä ja harrastuksia. Kyllä siihen yksi pieni piltti mahtuisi joskus.

        meidänkin lapsilla! :) Kyllä kerran kuussa olisi ihan hyvä lapsen vanhemmillekin olla pari tuntia ihan kaksistaan, hoitaa sitä parisuhdetta. Ilmankos niitä erojakin satelee tuhkatiheään, kun ei osata ottaa parisuhteelle aikaa ja antaa sitä lasta silloin tällöin sinne mummulaan pariksi tunniksi tai mikseipä oikein yökylään.


      • Malluellu
        surullista kirjoitti:

        Ikävää jos joutuu isovanhemmuudesta noin sivuun.

        Itse tahtoisin pienelle pojallemme kahdet isovanhemmat. Tämä ei onnistu, koska mieheni on pistänyt välit poikki vanhempiinsa. Tämä taas johtui siitä, että toistuvasti mieheni siellä käydessä, hänen vanhempansa osoittivat tyytymättömyyttään kaikesta mitä poikansa teki. Mitään päätöksiä ei olisi saanut tehdä mistään ilman että oli keskusteltu vanhempien kanssa ja alistuttu heidän päätöksiinsä. Ensin vähenivät käyntikerrat, sitten tuli täysstoppi, kun mieheni vanhemmat olivat alkaneet esittää arveluja liitostamme ja perheestämme ilman todellista tietoa, ja alkoivat panetella minua. Mieheni oli ensin käskenyt lopettaa, mutta kun vauhti oli siitä vain yltynyt, hän oli suuttunut ja räjähtänyt ja lähtenyt pois. Nyt ei ole ollut missään yhteydessä vanhempiinsa vuoteen.

        Olen yrittänyt puhua miehelleni edes laihan sovinnon puolesta, mutta hän on niin pettynyt vanhempiinsa, ettei halua olla missään tekemisissä.

        Minä suren pienen poikamme puolesta. Minä suren mieheni puolesta. Olen surullinen, että minä olen niin vastenmieliseksi tullut mieheni vanhemmille, että koko tämä asia edes tähän pisteeseen meni.

        Olen miettinyt yksin menemistä appivanhempien luokse. Ja pojan mukaan ottamista. Toisaalta kokisin silloin tekeväni väärin miestäni kohtaan. Hän on meidän perheen pää, ja päätöksensä tehnyt. En ole koskaan tehnyt mitään ihmeellistä appivanhemmilleni, ollut aina kohtelias ja ystävällinen. En ole hakenut riitaa tai halunnut sitä.

        Voi miksi eivät vain kaikki voisi elää sovussa ja olla onnellisia toistensa onnesta. :(

        Elämä on liian lyhyt valtataisteluihin ja riitelyihin.

        Olen todella pahoillani puolestasi. Olet varmaan miniänä aivan ihana ihminen. Mitä appivanhempasi menettävätkään sinussa, eivät taida edes tajuta sitä.
        He eivät ole näemmä kyenneet irroittautumaan pojastaan ja luovuttamaan häntä "elämälle".
        Sinä olet joutunut appivanhempiesi kypsymättömyyden uhriksi...
        ainahan sanotaan että antaessaan saa.
        Jos he antaisivat poikansa kuulua vaimolleen, he olisivat saaneet kolminkertaisesti takaisin: poikasi, sinut ja lapsenlapsensa. Nyt he menettivät kaiken.
        Miehesi on hienosti puolustanut sinua, ja se on oikein. Heidän vihansa on kääntynyt heitä itseään vastaan!
        Ei voi muuta kuin sääliä heitä... että vanhat ihmiset kehtaavatkin.


    • ...........

      Ei huonoista käytöstavoista kannata olla kateellinen.

      • malluellu

        Kiitos! Voihan sen ajatella niinkin eli hieman positiivisemmin...
        olin kateellinen miniän äidin mummoudesta, siitä että hänet oli ikään kuin virallistettu päämummoksi.
        Itse olin sivumummo, joka sai mennä menojaan.


      • ............
        malluellu kirjoitti:

        Kiitos! Voihan sen ajatella niinkin eli hieman positiivisemmin...
        olin kateellinen miniän äidin mummoudesta, siitä että hänet oli ikään kuin virallistettu päämummoksi.
        Itse olin sivumummo, joka sai mennä menojaan.

        ja asetut tuollaisen käyttäytymisen yläpuolelle.
        Ja ensi kerralla varmistat, että sinua todella tarvitaan - ei tarvitse toistamiseen suostua huonoon kohteluun.


    • mutta ei

      kiitos. Olen täysin tyytyväinen omiin poikiini ja se riittää. Kun molemmat ovat perustaneet oman kodin, alkaa minun oma elämäni, tai siis loppu siitä. En kaipaa kenenkään lapsenvahdiksi, olen oman urakkani tehnyt ja se riittäköön. Minulla on paljon muutakin tekemistä kuin huushollata lasteni kotona.

      Hoidin omat lapseni alusta loppuun aivan itse, kaiken aikani soin ja parhaani tein. Toivon, että lapseni tekevät saman, eli antavat aikansa lapsilleen, eivätkä heittele heitä sinne tänne hoitoon. Lapset tarvitsevat vanhempiaan, mummut ja vaarit käyvät vain visiitillä.

      • malluellu

        Oikeassa olet. Tällä lailla toimiminen jääkin minun tehtäväkseni.
        Olen huomannut että kyseessä minulla taitaa olla enemmänkin kateus... kateus miniän äidille, kateus äidin ja tyttären välisestä läheisestä suhteesta.

        Ei ole kiva huomata itsessään näin tyhmää ominaisuutta.
        Alan tehdä töitä sen suhteen, että pääsen tuollaisesta roskatunteesta eroon.

        Hm.. koskaan en taida olla liian vanha kasvamaan!


      • joskus,
        malluellu kirjoitti:

        Oikeassa olet. Tällä lailla toimiminen jääkin minun tehtäväkseni.
        Olen huomannut että kyseessä minulla taitaa olla enemmänkin kateus... kateus miniän äidille, kateus äidin ja tyttären välisestä läheisestä suhteesta.

        Ei ole kiva huomata itsessään näin tyhmää ominaisuutta.
        Alan tehdä töitä sen suhteen, että pääsen tuollaisesta roskatunteesta eroon.

        Hm.. koskaan en taida olla liian vanha kasvamaan!

        voi vähän "nipistää" joku tuollainenkin tunne, mutta hei, sehän herättää vain ajattelemaan asioita eri kantilta. Totta, niin vanhaksi emme elä, etteikö opittavaa löytyisi.

        Voisin vaikka vannoa, ettei se äiti/tytär suhdekaan aina niin auvoinen ole. Sivusta saattaa siltä näyttää mutta kyllä siinäkin hermoja tarvitaan. Huom puhun omasta kokemuksesta, olen siis tytär.

        Jos itse huomaa itsessään jonkin epämiellyttävän piirteen, se on jo todella paljon kun se uskaltaa itselleen tunnustaa. Vaikutat sen tyyppiseltä ihmiseltä, että eiköhän se miniäkin sinut nosta jonain päivänä arvoon arvaamattomaan, kunhan ensin äidistään "itsenäistyy"


      • ....................
        malluellu kirjoitti:

        Oikeassa olet. Tällä lailla toimiminen jääkin minun tehtäväkseni.
        Olen huomannut että kyseessä minulla taitaa olla enemmänkin kateus... kateus miniän äidille, kateus äidin ja tyttären välisestä läheisestä suhteesta.

        Ei ole kiva huomata itsessään näin tyhmää ominaisuutta.
        Alan tehdä töitä sen suhteen, että pääsen tuollaisesta roskatunteesta eroon.

        Hm.. koskaan en taida olla liian vanha kasvamaan!

        Sille harvemmin voi mitään kumpaa sukupuolta ne lapset tulee olemaan. Toisaalta itsellekin tuli juuri sellainen mieleen, että itsekään en koe vanhempieni tai appivanhempieni tehtävänä lapsenhoitoa vaan voivat nähdä lapsenlapsiaan ilman lapsenlikkana oloa. Ja mielummin sitä "vaivaa" tutumpaa ihmistä, itse tosin pyrkinyt olemaan tasapuolinen, mutta ainakin omalla kohdalla myös miehellä on asiaan sanomista.

        Mutta kateuden ja mustasukkaisuuden sijaan käännäpäs asiat positiivisiksi; Sinulla on poika ja hän yhdessä lapsenlapsesi äidin kanssa. Ehdotapa vaikka pojallesi, että yllättää vaimonsa ja lähtevät vaikka syömään ulos, elokuviin/teatteriin tai vastaavaa ja sinä voit vahtia lasta. ;) Kyllä ainakin minuun tekisi vaikutuksen anopilta tuollainen! Ja voisi auttaa läheisimpiin väleihin sen miniänkin kohdalla, mikäänhän ei estä lämpimiä välejä anopin ja miniän välillä vaikkei äiti ja tytär ollakkaan. :) Ja hyvä että teit selväksi ettet koe tuota lapsenvahtimista ikävänä urakkana, koska löytyy niitäkin isoäitejä joilla ei voimat/aika/kiinnostus riitä - eikä tarvitsekaan.


      • miniä81
        .................... kirjoitti:

        Sille harvemmin voi mitään kumpaa sukupuolta ne lapset tulee olemaan. Toisaalta itsellekin tuli juuri sellainen mieleen, että itsekään en koe vanhempieni tai appivanhempieni tehtävänä lapsenhoitoa vaan voivat nähdä lapsenlapsiaan ilman lapsenlikkana oloa. Ja mielummin sitä "vaivaa" tutumpaa ihmistä, itse tosin pyrkinyt olemaan tasapuolinen, mutta ainakin omalla kohdalla myös miehellä on asiaan sanomista.

        Mutta kateuden ja mustasukkaisuuden sijaan käännäpäs asiat positiivisiksi; Sinulla on poika ja hän yhdessä lapsenlapsesi äidin kanssa. Ehdotapa vaikka pojallesi, että yllättää vaimonsa ja lähtevät vaikka syömään ulos, elokuviin/teatteriin tai vastaavaa ja sinä voit vahtia lasta. ;) Kyllä ainakin minuun tekisi vaikutuksen anopilta tuollainen! Ja voisi auttaa läheisimpiin väleihin sen miniänkin kohdalla, mikäänhän ei estä lämpimiä välejä anopin ja miniän välillä vaikkei äiti ja tytär ollakkaan. :) Ja hyvä että teit selväksi ettet koe tuota lapsenvahtimista ikävänä urakkana, koska löytyy niitäkin isoäitejä joilla ei voimat/aika/kiinnostus riitä - eikä tarvitsekaan.

        Ikävä tilanne kaikin puolin.
        Minä luotan omaan äitiini lastenhoito asioissa kuin kallioon, minulla on neljä sisarta, yksi 13vuotta nuorempi, joten äidilläni on aika vankka hoito tausta :) Vien lapsemme hänelle erittäin mielelläni, jopa ihan pienenä vauvana oli muutaman tunnin hoidossa.
        Mieheni on ainoa lapsi, hän on sanonut että selvisi lapsena lähinnä yksin kun äitinsä ei ehtinyt katsoa perään (ura ihmisiä). Anoppi oli kamalan arka ja pelokas kun lapsemme oli pieni, ei edes halunnut hoitoon tai kylään. Nyt kun lapsemme on 4-vuotias anoppi ottaisi hänet mielellään hoitoon mutta minä en luota häneen että voisin tyttäremme sinne viedä, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Silti vierailemme siellä usein koska anoppi toki haluaa nähdä lastamme.

        En tiedä minkälainen tilanne teillä on, mutta ainakin minulla ja äidilläni on erittäin läheinen ja luottamuksellinen suhde, hänelle vien hoitoon ensisijaisesti, jos hän vaan ehtii.

        En pahastuisi jos anoppi siitä tulisi puhumaan, ehkä sinunkin kannattaisi? Ehkä miniä ajattelee ettei kehtaa "vierasta" häiritä lapsen hoito hommilla? Jos hänelläkin luottamuspula? Juttelemaan vaan!


      • Sinulle..
        malluellu kirjoitti:

        Oikeassa olet. Tällä lailla toimiminen jääkin minun tehtäväkseni.
        Olen huomannut että kyseessä minulla taitaa olla enemmänkin kateus... kateus miniän äidille, kateus äidin ja tyttären välisestä läheisestä suhteesta.

        Ei ole kiva huomata itsessään näin tyhmää ominaisuutta.
        Alan tehdä töitä sen suhteen, että pääsen tuollaisesta roskatunteesta eroon.

        Hm.. koskaan en taida olla liian vanha kasvamaan!

        Tämä otsikko kyllä pysäytti. Kuka tahansa normaali ihminen tuntisi olonsa surulliseksi tuollaisen tilanteen jälkeen. Kyllä kummallakin isovanhemmalla pitää olla yhtälainen oikeus lapsen lapseen, olis sitten hyvät suhteet toiseen tai ei. (tarkoitan tällä lähinnä sitä että jos miniän äidillä ja miniällä on hyvät suhteet niin ei sen pitäisi sinuun negatiivisesti vaikuttaa tuolla tavalla). Miniältä ajattelematonta ja itsekästä.

        Ja itseä loukkasi tuo ryijyn pois heitto myös. Olen kuitenkin vasta 20- vuotias vastaaja ja voin sanoa että arvostan kirjoitustasi ja ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Kuitenkin tekstin perusteella vaikutat terveeltä ja sivistyneeltä ihmiseltä.

        Itse olisin onnellinen jos mieheni äiti ajattelisi niinkuin sinä.


    • miniä 0

      Poikia vaan toivotaan perillliseksi, tytöt ovat ilmaa..olet sitten miniä tai jonkun tytär.
      On se hyvä että joku anoppi on tajunnut että tyttölapsestakin voi olla hyötyä ainakin joskus.
      Tottakai se on luontevampaa pyytää omaa äitiä apuun lapsenhoidossa onhan se tytöllekkin tutumpi.
      Ei siinä tarvitse olla kaunaa anoppia kohtaa se on vaan luonto järjestänyt niin.
      Minulla ei valitettavasti ole ollut mahdollisuutta antaa lastani hoitoon anopille saatika äidilleni,valmiudet puutttuvat molemmilta lapsen hoidon suhteen.
      Heitä kun ei kiinnosta yhteydenpito ja läsnäolo lapsen kanssa. Parempi niin kuin väkisin tehtyjä kohtaamsia. Lapsikaan ei kaipaa heidän seuraansa..sääli.

      • miniä 0

        Unohdin kertoa että anoppi ilmineerasi hyvin selkeästi useampaan otteeseen että kyllä teidän "täytyy" tehdä vielä se poikalapsi.
        Sanoin että;" Sinäkö ne poika siittiöt tulet pojaltasi valitsemaan, helpommin sanottu kuin tehty.
        Tyttö saa kelvata, olkaa kiitollisia että on edes tämä yksi lapsenlapsikin."
        Eipä anopillakaan ole kuin yksi, mutta mitäs turhaan sitä on toista ollut tekemään kun se poika tärppäsi heti ensikerralla. Ilmoitin että eihän sinullakaan ole ,kuin yksi lapsi..Häneltä olisi löytynyut maatilalle oma anoppi samankaton alta lapsenkaitsijaksi. Vahtioita olisi ainakin talosta löytynyt. Meikäläisellä ei ole ollut ketään auttamassa oli lapsella koliikit ja monensadantunnin univelat äidillä..


    • -_-_-

      Minun anopillani on vain poikalapsia, mutta kuitenkin hän on läheisempi minun ja mieheni tyttärelle kuin minun oma äitini. Minun äitini ei ole kovin innokas hoitamaan lastani, mutta kuitenkin on kateellinen toiselle mummulle (anopilleni). Anoppini haluaa olla lapsenlapsensa kanssa...ei siis joudu ja minä tietysti tuen heidän yhdessä oloaan, sillä tuommoinen mummu on lapselle rikkaus...lapsi saa touhuavasta mummustaan ihania muistoja aikuisuuteen:)

    • mirella1

      Kyllä meilläkin on niin, että pyydän ennemmin omaa äitiäni kuin anoppiani lastamme hoitamaan. Oikeastaan anoppi ei ole hoitanut lastani koskaan enkä tiedä tuleekokaan hoitamaan. Molemmat asuvat yhtä lähellä, mutta anoppiin minulla on todella huonot välit enkä uskoisi lastani hänen hoitoonsa. Hän on myöskin alkoholisti.

      Itse en pysty jättämään lastamme hänen hoitoonsa, sillä en luota häneen. Hän on kertakaikkiaan niin inhottava aina minulle etten voisi kuvitellakaan jättäväni rakasta lastamme hänelle hoitettavaksi. Anopillani on vain poikia ja kuten hän asian ilmaisee "tytöt ovat aivan turhia ja vain poikalapsilla on jotain arvoa".

      Itselläni on myös poika ja kovasti tyttöä toivoisin. Jotain jää kyllä elämästä puuttumaan, jos en koskaan tyttöä saa.

    • Tytärkään mukava ole

      Tai sitten äidin ja tyttären kemiat menevät pahemman kerran ristiin.
      Minun äitini ei ole koskaan voinut sietää minua koska olen tyttö, pojat vain merkitsivät jotain.
      Nyt minäkin kelpaisin kun tarvitsee apua, mutta ei oikein huvita kun lapsesta lähtien olin hänelle ilmaisena piikana.
      Sitä ennen riesa joka ei olisi tarvinnut syntyäkään.
      En pidä äidistäni, inhoan ja suorastaan vihaan häntä.

    • lapsia

      enemmän kuin minun äitini. Anopillani on myöskin pelkkiä poikia ja aina hän on ollut se joka lapsenlapsia enemmän hoitaa kun miniöidensä äidit. Minua taas harmittaa se että oma äitini ei ole yhtä innostunut lastenhoidosta kuin anoppini. kaikki omalla tyylillään toisilla asiat näin ja toisilla niin...

    • Vivien-79

      Ei niitä tiettyä sukupuolta vain päätetä hankkia, sieltä tulee sitten mitä tulee. Itsellä on pieni tyttö ja toivon saavani lauman tyttöä lisää, mutta totta kai pojat ovat yhtä tervetulleita. Pääasia on se, että saan vielä joskus niitä lapsia.

      Ja aikmoista kukkua tuo, että nykyään nuorissa perheissä ei ole mitään merkkejä menneisyydestä. Joillakin ehkä näin on, mutta ei kyllä kenelläkään mun tuntemalla ihmisellä. Itse en ainakaan viihtyisi sellaisessa uututtaan kiiltävässä sisustuslehden kuvista kopioidussa talossa. En voisi kutsua sellaista kodiksi.

    • hankala miniä

      Onneksi minulla on tytär. Ja jos joskus on poika, en ala hänen naistansa arvostelemaan. Kurja juttu, että anoppi joutuu syrjään, vaikka on hienotunteinen. On väärin ihan periaatteen vuoksi syrjiä anoppia.

      Omalla kohdallani on niin, etten kelvannut miniäksi. Kyse ei ole nyt sellaisesta, että kaivamalla olisin kaivanut kritiikkiä anopin suusta, vaan hänen käytöksensä oli ala-arvoista minun ja mieheni suhteen alkassa. Hän oli omistushaluinen pojastaan ja arvosteli minua rumasti.

      Hän ei kelpaa lapsenvahdiksi. Näin se menee. Hän on omalla käytöksellään aiheuttanut sen, että suhteemme on etäinen. Oma äitini on alusta asti hoitanut tyttöämme. Aika harvoin tosin edes tarvitsemme lapsenvahtia, koska viihdymme lapsemme kanssa.

      Minusta anopin on turha odottaa, että hänelle luotetaan hoitoon niin kallisarvoinen asia kuin lapsenlapsi, jos hän itse on töykeä eikä hyväksy lapsen äitiä. Isovanhemmuus ei ole automaattinen oikeus.

    • miniäinen

      Onneksi minulla on tytär. Ja jos joskus on poika, en ala hänen naistansa arvostelemaan. Kurja juttu, että anoppi joutuu syrjään, vaikka on hienotunteinen. On väärin ihan periaatteen vuoksi syrjiä anoppia.

      Omalla kohdallani on niin, etten kelvannut miniäksi. Kyse ei ole nyt sellaisesta, että kaivamalla olisin kaivanut kritiikkiä anopin suusta, vaan hänen käytöksensä oli ala-arvoista minun ja mieheni suhteen alkassa. Hän oli omistushaluinen pojastaan ja arvosteli minua rumasti.

      Hän ei kelpaa lapsenvahdiksi. Näin se menee. Hän on omalla käytöksellään aiheuttanut sen, että suhteemme on etäinen. Oma äitini on alusta asti hoitanut tyttöämme. Aika harvoin tosin edes tarvitsemme lapsenvahtia, koska viihdymme lapsemme kanssa.

      Minusta anopin on turha odottaa, että hänelle luotetaan hoitoon niin kallisarvoinen asia kuin lapsenlapsi, jos hän itse on töykeä eikä hyväksy lapsen äitiä. Isovanhemmuus ei ole automaattinen oikeus.

    • vaikea miniä

      Onneksi minulla on tytär. Ja jos joskus on poika, en ala hänen naistansa arvostelemaan. Kurja juttu, että anoppi joutuu syrjään, vaikka on hienotunteinen. On väärin ihan periaatteen vuoksi syrjiä anoppia.

      Omalla kohdallani on niin, etten kelvannut miniäksi. Kyse ei ole nyt sellaisesta, että kaivamalla olisin kaivanut kritiikkiä anopin suusta, vaan hänen käytöksensä oli ala-arvoista minun ja mieheni suhteen alkassa. Hän oli omistushaluinen pojastaan ja arvosteli minua rumasti.

      Hän ei kelpaa lapsenvahdiksi. Näin se menee. Hän on omalla käytöksellään aiheuttanut sen, että suhteemme on etäinen. Oma äitini on alusta asti hoitanut tyttöämme. Aika harvoin tosin edes tarvitsemme lapsenvahtia, koska viihdymme lapsemme kanssa.

      Minusta anopin on turha odottaa, että hänelle luotetaan hoitoon niin kallisarvoinen asia kuin lapsenlapsi, jos hän itse on töykeä eikä hyväksy lapsen äitiä. Isovanhemmuus ei ole automaattinen oikeus saada viettää lapsenlapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa.

    • ja olen itsekkin tytär

      Onneksi minulla on tytär. Ja jos joskus on poika, en ala hänen naistansa arvostelemaan. Kurja juttu, että anoppi joutuu syrjään, vaikka on hienotunteinen. On väärin ihan periaatteen vuoksi syrjiä anoppia.

      Omalla kohdallani on niin, etten kelvannut miniäksi. Kyse ei ole nyt sellaisesta, että kaivamalla olisin kaivanut kritiikkiä anopin suusta, vaan hänen käytöksensä oli ala-arvoista minun ja mieheni suhteen alkassa. Hän oli omistushaluinen pojastaan ja arvosteli minua rumasti.

      Hän ei kelpaa lapsenvahdiksi. Näin se menee. Hän on omalla käytöksellään aiheuttanut sen, että suhteemme on etäinen. Oma äitini on alusta asti hoitanut tyttöämme. Aika harvoin tosin edes tarvitsemme lapsenvahtia, koska viihdymme lapsemme kanssa.

      Minusta anopin on turha odottaa, että hänelle luotetaan hoitoon niin kallisarvoinen asia kuin lapsenlapsi, jos hän itse on töykeä eikä hyväksy lapsen äitiä. Isovanhemmuus ei ole automaattinen oikeus saada viettää lapsenlapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa.

      • tehty

        Kun sinulla ei ole poikaa, sinulla ei ole silloin miniääkään.Niin et voi sanoa noin ettet ala poikasi tyttöystävää arvostelemaan. Kyllä se yleensä menee niin, että miniä tai tyttöystävä päättää miten asiat menee, on huomattu jo kolmen miniän kohdalla ei siinä anopin hyvätahtoisuus riitä ja monta harmitusta molemminpuolin.


    • neiti07

      Niinhän tuo menee. Tälläkin palstalla anopit kilvan valittavat, kun heitä ollaan aina pyytämässä lapsenvahdeiksi. Ei ole varmaan miniästä kiva edes ehdottaa lapsenkaitsentaa, jos asenne on sellainen.

      Itse ainakin pyydän paljon mielummin omaan äitiäni, koska voin hänen kanssaan jutella kaikista asioista, hän kunnioittaa minun toiveitani lapsen rutiinien ja kasvatuksen suhteen ja tiedän, että hän tulee mielellään. Anoppi on sen sijaan aina töykeä enkä halua ketään viettämään aikaa lapseni kanssa ilman tulijan omaa tahtoa ja toivetta. Anoppi ei voi ymmärtää, miksi lapsi ei voi syödä pelkkiä lettuja koko päivää ja miksi hänet pitäisi laittaa nukkumaan jo yhdeksältä. Ja siksi hän ei toiveitani noudata.
      Oman äidin kanssa on vaan yksinkertaisesti helpompi toimia ja häneen on helpompi luottaa. Ja omasta äidistä tietää myös sen, että jos hän ei halua tulla, hän sanoo sen suoraan eikä tarvitse yrittää tulkita yrmeitä huoahduksia ja tölväisyjä.
      Sinä kuulostat mukavalta anopilta. Toivon kyllä, että minullakin olisi tuollainen. Ehkä voisit sanoa miniällesi ja pojallesi, että sinulle olisi todella tärkeää saada hoitaa heidän lastansa. Miniä ei välttämättä vihjailuista ymmärrä ja pelkää vaivaavansa sinua liikaa.

    • Vivien-79

      Eikä kyllä antaisi exäkään tyttöä äidilleen. Se nainen ei kyennyt hoitamaan kunnolla edes omia lapsiaan ja on ollut alkoholisti varmaan yli 25 vuotta, joten kuka sellaiselle antaisi lastaan hoitoon? Ei kukaan tervejärkinen.

      Tyttö ei edes tunnista isänäitiään, vaikka tämä kävelisi aivan vierestä. Koskaan tämä "mummu" ei ole tyttöä millään tavalla muistanut, ei edes korttia tullut silloin kun tyttö syntyi.

      Että valitettavasti tällaistakin löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4197
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3429
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1788
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1647
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1422
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      924
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      824
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      791
    Aihe