itken itken itken

http://www.ristintie.com/runomaa/Margaret 1.htm
Kirjoituksestasi huokuu suunnaton tuska ja tekis mieli halata sinua äidillisesti nyt en oi muuten kuin näin virtuaallisesti halata *haliiiiiitus*.

Suru on sellaista että siihen ei auta muu kuin aika.Olen käynyt tätä surua äitinä läpi lapseni eroa seuratessani ,poikani ei meinannut milään päästä yli vaan pelkäsin jo pahinta kun hän sanoi että haluaisi vielä nauttia elämästä mutta kun ei omin voimin elämäniloa voi puristaa .
Kaksi vuotta on kestänyt tätä tuskaa joka muuttanut muotoaan ,mutta uskotko nyt jo alkaa selvitä ja elämänilo palata .

Uskon että sinäkin saat voimaa ja apua .Vaikeea näin tietää tarvitsisitko ihan ammattiauttajia ettei tapahdu mitään pahaa ,sillä näitä uutisiahan saamme kuulla ettei äiti jaksanut enään jne ...Elä jää yksin vaan tuo rehellisesti väsymyksesi ja uskon saat apua ,hetki omaa aikaa ilman lapsiakin tekee tosi hyvää .

Itselleni rukous on auttanut paljon ja tässä tahdon sanoa sinulle että muistan juuri nyt sinua rukouksin .
Olen käynyt omat taisteluni näissä masennuksen syövereissä ja sen takia täällä palloilenkin kirjoittelemassa ,sillä voin sanoa elämällä on tarkoitus ,vaikka joskus hiontavaiheissamme tuntuu etten jaksa hetkeäkään .

Tule joskus lukemaan foorumia nimeltään majis ,sen löydät kun klikkaat meju nimeä .Siellä kirjoittaa joosi niminen nuori äiti jonka elo on ollut samankaltaista kuin sinulla mutta tänään hän on jo voiton puolella :)

miltä sinusta tuntuu. Olen itsekin ollut suhteessa, joka jätti sydämen vereslihalle.

Vaikka kaikki tuntuukin nyt toivottomalta, usko tai älä, olosi helpottaa vielä. Sinun on hyvä nyt itkeäkin, itke kipua pois. Se on luonnon upea keino keholle purkaa tuskaa sisältä. Tulee vielä päivä, kun sinua ei enää itketäkään ja näet jotain positiivista asioissa.

Toivottavasti sinulla on joitain/joku henkilö kenelle voit puhua. Voisit myös ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon tms, jotta saisit purkaa pahaa oloasi.

En tiedä kuinka vanhoja lapsia sinulla on, mutta mielestäni sinun kannattaa selittää heille, että sinulla on nyt paha olla, mutta se menee aikanaan ohi, eikä ole vaarallista olla surullinen, ihmiselämään kuuluu monenlaiset tunteet. kerro heille myös se, että heidän ei tarvitse olla huolissaan sinusta. Mielestäni on tärkeää, että lapset eivät tuntisi oloaan turvattomaksi.


Toivon Sinulle voimia!

Alla oleva runo on ainakin minua auttanut tuskassa.





Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

Aale Tynni: Kaarisilta

yksityiselle sektorille pääset nopeimmin. Tuskin tuo tilanne on lapsillekaan terveellinen kasvuympäristö.
Sinä ja vain sinä voit asioille tehdä jotain, eli hakea sitä apua.
Oletan että olet nainen, äiti; kukaan, EI kukaan mies ole moisen arvoinen!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vuosi sitten aloin väsymään kaikkeen, arkielämään, lapsiini...tuntui ettei edes jaksanut hoitaa päivittäisiä asioita. Lapset olivat ymmällään...takana oli ero ja silloin jo uusi suhde, monimutkainen kylläkin, mikä tietysti aiheutti enemmän päänvaivaa. Aloin masentumaan, makasin tunti tolkulla sängyssä itkien, vanhin lapseni ymmärtäväisesti auttoi pienten kanssa. Lopulta se meni siihen, että sängyssä tuli vietettyä jo muutama päivä, kun kerta kaikkiaan ei jaksanut nousta. Tilanne meni niin vaikeaksi, minun itsetuhoiset ajatukseni mukaanlukien, soitin äidilleni joka vei mut lääkäriin. Sain kunnon hoidon ja lääkityksen. Edelleen toipuminen kestää ja välillä, hyvin harvoin enää onneksi tulee pieniä masis kausia, kuten eilenkin...itkin ja itkin vaan koko päivän oikeastaan ihan ilman mitään syytä.

Toivon sulle voimia ja rohkeutta mennä hakemaan apua!!