...vikaa korvien välissä?
Alkaa vitsit olla vähissä kun ajoittaista vatsavaivaa on, mutta diagnoosi puuttuu.
Vuosien 2000-2002 aikana oli kaksi kuukausia kestävää jaksoa, jolloin hakeuduin tutkimuksiin päivittäisen lämpöilyn takia. Vähän ripuliakin oli ja tulehdusarvot ajoittain koholla. Kolonoskopiasta ei löytynyt selitystä.
Sen jälkeen olin ihan kunnossa, kunnes viime vuonna oli yksi 1-2 kuukauden ripulijakso (ei muita oireita) ja nyt keväällä samanlainen, johon liittyi myös pahoinvointia ja ruokahalun menetystä. Tulehdusarvot ja hemoglobiini ok. Tällä hetkellä ripulia tai muita oireita ei ole, paitsi pientä oikeanpuoleista alavatsan aristusta. Nyt olen kuitenkin taas tähystysjonossa, koska Cu tai Crohn ovat kuulemma mahdollisia.
Kuulisin mielelläni noita tauteja sairastavilta kokemuksia, voiko tauti olla vaikka oireet ovat melko lievät ja miten kauan meni ennen kuin diagnoosiin päästiin? Kannattaako paksusuolen tähystykseen edes mennä oireettomana aikana?

Vastaukset 35
Vanhimmat
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/Miia.html
Hm, vaikka uskonkin, että monissa nykyajan vaivoissa voi olla takana elintavat ja erilaiset vieraat aineet, joita tulee ravinnon ym. kautta, en oikein nopeasti lukaistuna löytänyt tuosta jutusta itselleni kovinkaan paljon apua.
Syön runsaasti kuituja (kasviksia, hedelmiä, marjoja, ruisleipää) ja harvoin punaista lihaa. Viimeisimmän ripulikauden alkaessa kokeilin vähähiilihydraattista ruokavaliota, josta oli vehnäjauhot ja sokerit pois. Muutenkaan en ole selkeästi huomannut, että joku ruoka-aine aiheuttaisi vaivoja, ellei sitten liiat kuidut. Viime aikoina taas olen syönyt paljon huonojakin hiilihydraatteja, mutta vointi on ollut hyvä. Ja sikäli kun olen kuullut, samat asiat eivät aina vaikuta kaikilla samalla tavalla.
Hyvä tietysti kuulla erilaisia tarinoita, avoimin mielin kokeilemalla saattaa apukin löytyä. Kiitos siis!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000028304265
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1174506860/3#3
http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/ajankohtaista/?id=651
Niin siis, mihin tämä kuitujen pois jättäminen ja voin ja pellavansiemenöljyn lisääminen perustuu ja onko siitä laajempaa kokemusta? Linkissä siitä ei mielestäni ollut mitään.
Lisäksi kaipaisin kommentteja nimen omaan kysymykseeni oireiden laadusta ja kestosta ennen diagnoosia.
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/Taikulle.html
http://www.nam.fi/uploads/tabu/tabu22007.pdf
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?p=421355&sid=b932a554a33b14832b70298af4d4aaf3#421355
Moi! Diagnoosin saamiseen voi mennä jopa vuosia. Sulla saattaa kyllä olla "vain" ärtynyt suolikin, joten ei kannata vielä huolestua. Ei tähystä varmaankaan ainakaan haittaa ole ja oireettomanakin voi mennä, kyllä jos tulehdusta on ollut niin se näkyy (ainakin yleensä) Maitohappobakteereja suosittelisin kyllä sinulle oli vaiva sitten Crohn, Cu tai ärtynyt suoli. Ja nimenomaan sellaisia maitohappobakteereja, joissa on niitä vähintään 5 miljardia. Esim. ProbioottiPlus -annosjauhepussit hyviä! Enemmän tietoa ja kokemuksia suolistosairauksista www.crohnjacolitis.fi, saat varmasti enemmän tietoa kuin täältä...
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/index.html
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/patologi.html
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=28242&sid=903c6b932b71a9f455cb90566958a5b0
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/sankari.htm
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1158218192/20#20
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1155752049
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000028267885
Niin, meitähän on varmaan kahta kansakuntaa....osa uskoo ruokavalion auttavan ja osa ei. Minä en ! Ja kaikkea tietysti kokeilee, kun on vaikea olla tautinsa kanssa. Mutta Crohnin taudissahan ei sillä tavalla mielestäni ole ruokavaliolla vaikutusta kuin esim.keliakiassa ei gluteenia ym. Mutta jokainen tuntee oman Crohninsa ja minäkin omani eli ei apua ruokavalioista !
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1172696692
http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/ajankohtaista/?id=651
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dioksiini
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1163425567/10#10
http://www.ttl.fi/NR/rdonlyres/66955F80-61DE-4E6E-AE34-0A739CB84937/0/6_2_Kloorifenolit.pdf
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1156611895/8#8
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1151584049/5#5
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1994/19940808
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1141980406/9#9
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000028255966
Enpä tainnut saada kuin yhdeltä tai kahdelta vastaajalta vastauksen varsinaisiin kysymyksiini, kiitos niistä!
Toisaalta ravintokeskustelu oli mielenkiintoista, helpointahan se olisi, jos nuo konstit auttaisivat. Aikamoinen lista erilaisia - jopa keskenään ristiriitaisia - ruokavalioon liittyviä asioita tuossa tuli. Näyttää vähän siltä, että yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Ehkä yhteenvetona voisi sanoa, että terveellinen perusruokavalio ilman lisäaineita ym. "myrkkyjä" (?).
Ihan käytännön asiaa: tekstejä oli tosi raskasta lukea ja saada se olennainen irti: infotulvaan hukkuu. Ettekö voisi jatkossa lyhyesti kirjoittaa sen oleellisen ja lisätä alle linkin, josta saa lisätietoja??!
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/annulle.html
Täällä taas P****-tät jakamassa neuvojaan. Jep, ruokavaliolla _saattaa_ olla merkitystä, ja varmaan onkin mutta se ei _TODELLAKAAN_ oo mikään parannuskeino näihin. Ite KUOLISIN noihin ruokiin mitä suositellaan koska minulla on ahtaumia paljon. Joten, kannattaa kyllä tutkituttaa lääkärillä ja sitten katsoa omakohtaisesti että mitä ruokaa itse sietää.
Ja tosiaan, itelläni Crohnin tauti, agressiivinen sellanen. Todettiin aika nopsaa kun vointi meni nopeasti huonoks, vatsakipua ja laihtumista ja pahoinvointia. Varsinaista ripulia ja useita ulostuskertoja mulla ei ole juuri koskaan ollut. Esimerkiks Crohnille aika tyypillistä on justiin se että välttämättä kauheeta vesiripulia ei edes ole jos tulehdus on ylempänä suolessa. Ja ummetuskin on aika yleistä Crohnissa.
Joten kannattaa tutkituttaa pian!
Mene/tue ihmeessä käymään www.crohnjacolitis.fi sivujen keskustelupalstalla, sieltä saa paljon tietoa. :)

Kiitos, ihana lukea kunnon viesti, joka sisältää asiaa ja muutakin kuin pelkän linkin!
Olin käsittävinäni, että lääkäri epäili ensisijaisesti haavaista koliittia, vaikka Crohnkin mainittiin. Kevään ripulikauden aikana oli pahoinvointia ja laihduin 5 kg, mutta nyt vointi on ollut enimmäkseen hyvä, joten jonottelen kaikessa rauhassa kolonoskopiaan. Jotenkin olen aika skeptinen sen suhteen: kun ei 5 vuotta sittenkään löytynyt mitään, miksi nyt löytyisi. Hyvähän se tietysti olisi, jos mitään ei löytyisi, mutta jonkun nimen näille toistuville vaivoille kuitenkin haluaisin.
Oliko itselläsi ollut vatsavaivoja aikaisemmin vai alkoiko heti noin rajuna?
Nyt saattaa mennä hiukan ohi aiheen, mutta menköön...
Käyn ite suomi.24 tällä puolella aina välillä ja tää linkittely crohnia ja cu:ta käsittelevissä ketjuissa on ärsyttävää. En yleensä avaa noita linkkejä, joten en tiedä kuinka paljon niistä on apua ja asiaa, mutta voi kirjottaa ihan ite vastauksen kysyjän viestiin eikä linkitellä montaa kymmentä sivua. Tuo on helvetin ärsyttävää.
Ja sitten kaikille jotka crohnista tai cu:sta kyselee niin näiden sairauksen kotisivut löytyy googlettamalla. Vaikkakin palsta on hiljentynyt uudistuksen myötä, niin silti parempi kysyä sieltä kuin täältä, jonne joku fiksu näitä juttujaan käy linkittelemässä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000028760799&view_mode=flat_threaded