Aikovat tehä vesireitin himokselle päijänteeltä
mutta suunnitelmat on että sillankorkeudet alle 2 m ja syväys 1 m eli pieleen menee ,pahus
mutta suunnitelmat on että sillankorkeudet alle 2 m ja syväys 1 m eli pieleen menee ,pahus
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen aivan samaa mieltä ! Kyllähän sitä puollustellaan nyt sillä, että kunhan nyt saadaan ensin tehtyä kanava, niin "sitten joskus" voidaan kanavan mittoja kasvattaa...pah! Uskokoon kuka haluaa, minä en.
isommankin,kun kaivat vain kuvettasi ja sponssaat niitä.mutta ei sinne tarvitsisi oikeasti syytää yhtään vero euroa.artisti maksaa periaatteella tuommoiset on tehtävä,tai sitten minullekkin on tehtävä saareen silta vero euroilla.reilua vai mitä?
sinne sun saareen tulla kaikki juopot örveltämään myös, jos ihan verovaroilla silta on tehty sinne?
juuri hyvä.ei kaikki juopot pääsisi enää sinne örveltään veneineen
Kai ne ajattelee, että kaikki lähisaarien soutuveneilijät ajavat pikkurutkuillaan himosareenalle tai hotelliin pe ja la iltoina kännäämään. Kesäloma-aikaan muulloinkin. Tuskimpa.
Kyllä onnistuu, jätetään iso alus laituriin ja otetaan taavetista apuvene alas ja ajetaan perille.
Netistä löytyy paljon tietoja tulevasta kanavasta ja näyttää työt olevan jo käynnissä. tulee syvyyttä 1,3 ja leveyttä riittävästi valo-ohjattuun liikenteeseen. Korkeus on itselleni mahdoton tulkita. Vaatii ammatti-ihmeisen lukemaan koroja suunnitelmista.Tulevaisuudessa myös vierasvenesatama.Niitä ei oo ikinä liikaa.
siinä kanavansuulla on helppo puhallutaa areenalta palaajat. Ei kannata edes soutamalla yrittää jos vanha meno jatkuu....
Känniläisten örveltämistä vesillä on seurattu jo niin kauan että hyvä jos poliisi suorittaa sille kuuluvaa vesiliikenteen valvontaa. Juokaa himassa jos juotattaa.