jos neitsytmies puhuu....

minärapu

että hän tuntee rakastuvansa ja on ihan otettu kaikesta viettämästään ajasta muutaman päivän ajan lomallaan. sit palaa arki ja eron hetki. voiko luottaa hänen vilpittömyyteen, kun tuli kukkasia, joka ilta ja muutenkin kohteli kuin rakastettuaan kuuluukin. Vastailee nyt kyllä viesteihini, mutta on aika vähäpuheinen,eikä hän oikein itse laita ensin jotain tulemaan. On kuitenkin kuulema ikävä ja ajattelee minua paljon. Mietin mistä se johtuu... perääntymisestä? tai ahdistuuko neitsyt, jos hänelle kertoo omaa ikäväänsä? Itse haluisin jo tavata hänet uudestaan, mutta tuntuu ettei hänel ole siihen mikään kiire.Titysti välimatkaa on paljon ja työt, mut jotenkin tuntuu niin ristiriitaiselle. Kertokaa mitä kokemuksia on ja mitä neitsytmies tekee, jos tuntee olevansa rakastunut? Tai onko heillä tapana höpöttää vain moisesta. kiitos....

15

8437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pettynyt neitsyeen

      Tekstisi voisi olla vaikka minun kirjoittamani! Itse seurustelin keväällä neitsytmiehen kanssa, alku oli aivan mahtavaa, tuli pieniä lahjoja ja itkettiin ikävää. Aika nopeasti kuitenkin alkoi kausi, jolloin hän ei ottanut itse yhteyttä - ainoa keino pitää yhteyttä häneen oli itse soittaa (välimatkaa oli meilläkin). Ikävää hän valitteli tekstiviesteissä mutta oli puhelimessa vaisu. Muutaman kuukauden kuluttua hän vain kylmästi ilmoitti että on niin paljon muuta tekemistä ja kaverit menevät minun edelleni. Siihen se suhde sitten lopahti.

    • Helppiiiiivä!

      Aavistelen, että mulle on käymässä samalla tavalla juuri tapaamani neitsytmiehen kanssa....Kertokaa mitä pitäis tehdä, ettei tää nyt tähän lässähdä!! Otanko vaan sinnikkäästi itse yhteyttä, vai mitä??

      • minärapu

        se kannattaa silti, jos sille tuntuu. Ainakin niin kauan, kun saa vastakaikua. Mutta ei perä perä jälkeen, jos ei hän välil vastaa... kai joku neitsytmies osais vastata, mitä hän tykkää, kun saa ikävän tunnustuksia ja kaipuuta. Tai ahdistuuko he helposti.**?????

      • neitsyttä jallitetaan jatku...
        minärapu kirjoitti:

        se kannattaa silti, jos sille tuntuu. Ainakin niin kauan, kun saa vastakaikua. Mutta ei perä perä jälkeen, jos ei hän välil vastaa... kai joku neitsytmies osais vastata, mitä hän tykkää, kun saa ikävän tunnustuksia ja kaipuuta. Tai ahdistuuko he helposti.**?????

        Neitsyt ahdistuu, jos laitetaan kaulapanta kaulaan. Ei saa jallittaa. Peli pelattu, jos kerran tökkää. Se on goodbye sitten.

      • .........
        neitsyttä jallitetaan jatku... kirjoitti:

        Neitsyt ahdistuu, jos laitetaan kaulapanta kaulaan. Ei saa jallittaa. Peli pelattu, jos kerran tökkää. Se on goodbye sitten.

        MITÄ HÄN TEKEE SINULLE. LAITA VIESTIÄ ETTÄ ON IKÄVÄ JA OLE VAISU PUHELIMESSA..KERROT MITÄ TEIT KAMUJEN KANSSA, SAMALLAILLA KUN HÄN KERTOO.. TESTAA HÄNTÄ, ÄLÄ ANNA PERIKSI, KIUSAA HÄNEN TUNTEITAAN, JUOKSUTA HÄNTÄ..
        MINÄ TEIN NIIN JA NEITSYT TULI JA TEKI KAIKKENSA ETTÄ SAI MINUT NS.TAKAISIN =)

      • yksi yø
        ......... kirjoitti:

        joo.neitsyt mies on tosiaan arvoitus.me olemme kumpikin varattuja mutta hæn otti yhteyttæ ja olemme nyt seurustelleet vuoden.tapaamme n.kaksi kertaa vuodessa,ja ikævææ kerrotaan puolin ja toisin.olen rapu joten riipun ja kerjææn todisteita hænen tunteista ja rakkaudesta.mutta tuntuu kuin hæn on, vetæytyvæ ja pitææ parin pæivæn tauoan ja minæ sitten uhkailen ja testaan,tuleeko takaisin, tulee joka kerta ja ei halua sitten pitææ pidempiæ, taukoja.joten vaadi,sinæ nainen olet"pomo"muista se aina,oli kysymys,merkeistæ mistæ tahansa.neitsyt jos on tosiaan rakastunut,niin ei vo olla ilman sinua ja tulee kun kæsket.neitsyet ovat myytyjæ,ainaskin meidæn rapujen kanssa,vietettyjen øitten kanssa, siitæ ei tarvi edes væitellæ.

      • minärapu
        yksi yø kirjoitti:

        ... joo ihan samaa minä rapuna tarvitsen todisteita hänen tunteista. Vaikka hän toissapäivänä olisi sanonut kui ihania asioita, niin tänään jo haluan niitä lisää tietääkseni, ettei tilanne ole muuttunut. Laitan kymmenen viestiä ja hän yhden ja vastaa vain johonkin yhteen asiaan. Joskus kyllä hän yllättää kertomalla ensin itse ikäväänsä. Ihan samaa hiljaa pystyy olla pari päivää ja sit palaa. Sekä sängyssä ainakin meidän rapu neitsyt suhde on myös mahtavaa. Eli ihan samaa kuin yksi yö kirjoittanut. Haluaisin vain tietää, pitääkö mun naisena viedä suhdettamme eteenpäin vai tekeekö neitsytmies itse asialle jotain aloitetta, jos haluaa siltä enemmän. Koska hän kertoi pelkäävänsä tunteita minua kohtaan, ei haluaisi enää pettyä ja haluaisi perheen vielä itselleen.

        Neisyt miehet saavat paniikin ja pelkæævæt tosiaankin omia tunteita jos ovat rakastuneita.Tæmæ sinun neitsyt,on kuin minunkin.Kirjoitaa ja vastailee kysymyksiin omalla,tahdilla joka taasen, ei passaa ravulle.Oletko ollut kauan tæmæn,miehen kanssa?Minunkin asuu monien 1000:sien kilometrien pææssæ,joten kirjoitellaan minæ saan"odotella"vastauksi.Aito rakkaus kestææ,kaiken! Joten kirjoittele hænelle ja odottele,kyllæ hæn antaa tietææ,milloin "menee hermot"!Neisyt jos on pettynyt,niin saattaa mennæ monta vuotta,ennen kuin voi olla"avoin!!Neitsyet rakastavat muuten omaa vapautta,joten en ole varma ettæ, he haluavat avioon!ONNEA KUITENKIN!

        ...hän sanoi viestissään ihan samaa, että pelkää tunteita minua kohtaan, koska ei halua pettyä. Hän on ollut naimisissa ja ei kuulema halua enää tehdä virhettä. On jo kolmekymmentä ja haluaa vielä perheen ja toivoo, että olisin se oikea nainen hänelle... Hän tavallaan esitti toiveen. Vastasin en minäkään halua enää leikkiä tässä iässä tunteilla suhteilla, että haluan olla se hänelle. Emme ole tuntenut kauaa. kiitos sinulle ajatusten jaosta. Nyt ymmärrän häntä paremmin. kiva kuulla, että toisella on samoja kokemuksia.

      • minärapu kirjoitti:

        Luin tota keskustelua,itse olen Neitsytmies.Monesta kohtaa tunnistin itseni.Kysynkin kun on omaa kokemusta Rapunaisesta ett mikä meissä Teistä tekee haluttavia.Minä ainakin olen tarkka asioista,esim kotini on oltava siisti.kun Neitsyt miestä osaa pitää hänestä saa pitkäaikaisen elinkumppanin.Hyviä jatkoja.

      • minärapu
        papu67 kirjoitti:

        voisko se olla luonne ja olemus... ainakin itse olen hellä ja omaan rikkaan mielikuvituksen, kanssni ei ole tylsää ja pidän miehen hyvänä ja haluttuna. Kodin on oltava persoonallinen ja viihtyisä oma pikku paratiisi. Puhdas se on, mutta siisteydestä en mene takuuseen tavarat voivat olla kyl joskus siellä täällä, mutta perusjärjestyksen on oltava kunnossa.Kerro ole hyvä sinä miehenä,tarkoittaako neitsyt sitä mitä sanoo? kun on niin harvapuheinen tai tarkoittaako harvapuheisuus ennemmin ettei niin kovin paljoa kiinnosta?

        Haa ymmärsin ensin pikalukemalla asian vissiin just toisin päin. Varmaan Teissä on se vastakohta just järjestelmällisyys ja sanotte suoraan asioita tai tavallaan kannan esim mistä vaatteesta pidätte ja mistä ette. Ehkä joskus jopa liiankin... kai se on jotenkin vetoavaa ja tietty sängys huomioitte kyl naisen tarpeet tosi hyvin. kokemusta on kylläkin tästä yhdestä neitsytmiehestä.

        Ei se harvapuheisuus tarkoita etteikö kiinnostais.Me tai ainakin mä harkitsen tarkkaan mitä sanon ettei tule väärinymmärretyksi.Ei mitään jonninjoutavaa diibadaabaa.

      • ja mieheni neitsyt

        mieheni oli ihan samanlainen alussa. minä olin se aktiivisempi osapuoli tapaamisten järjestelyssä jne. mies oli oudon vaisu aluksi. ihmettelin kun toisia treffejä sovittiin ja hän sanoi olevansa kiireinen, parin viikon päähän saatiin sovittua. kuitenkin mies itse ehdotti uutta tapaamista. minusta se oli tosi outoa, olisinhan tahtonut nähdä hänet heti seuraavana päivänä :).
        olen kysynyt mieheltäni, että mihin hän minussa ihastui, niin sanoi silloin ihastuneensa eloisuuteeni ja pirtsakkuuteeni. luulen että siinä ainakin vastakohdat vaikuttivat asiaan.
        minun kotini on myös siisti, mutta suurpiirteinen. kun näin ekan kerran miehen kodin, kysyin järkyttyneenä, että inhoaako hän kotiani kun siellä on niin sekaista. hän sanoi siellä olevan kodikasta ja minusta se oli paras vataus!
        minua neitsyt-miehessäni viehätti hänen älykkyytensä ja rauhallisuus. nautin suunnattomasti, kun hänen kanssaan saa keskustelun aikaiseksi aiheesta kuin aiheesta. pidän myös hänen siisteydestään ja siitä että hän kiinnittä huomiota ulkonäköönsä.

        olen jostain kuullut, että neitsyt-mies ei paljasta tunteitaan ennenkuin on täysin varma vastapuolen tunteista. tämä nyt sotii kyllä sen kanssa, ettei neitsyt kestä naisen roikkumista hänessä.
        itse päätin silloin olla avoin oma itseni. kun tuntui, että kovasti miehestä tykkään niin sanoin sen. pelkäsin toki, että mies säikähtää suoraa tyyliäni. mutta riskejähän on otettava, jos tahtoo joskus jotain saavuttaa!
        tsemppiä aloittajalle.

      • Ootkos aatellu että
        papu67 kirjoitti:

        Ei se harvapuheisuus tarkoita etteikö kiinnostais.Me tai ainakin mä harkitsen tarkkaan mitä sanon ettei tule väärinymmärretyksi.Ei mitään jonninjoutavaa diibadaabaa.

        Naiset vois tykätä jos juttelisi enemmän, kun se ei oo just miehessä kiva, jos on liian miettiskelevä tai sulkeutunut. Pitää ilmaista siis tunteitaan ja ajatuksiaan.. Kun ei mene missään liiallisuuksiin ja ottaa toisen suhteessaan huomioon rullaavat asiat oikeaan suuntaan. Ei myöskään kannata väheksyä toista ja pitää hänen puhettaan jonninjoutavana, koska silloin saattaa tuoda ongelmia suhteeseen ja toinen voi lähteä etsimään sellaista joka huomioi ja arvostaa enemmän...Mut tää vaan minun mielipide..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1563
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe