Hei ihmiset&kohtalo-

En ole juuri koskaan eksynyt minnekään keskustelupalstalle lueskelemaan toisten elämästä,mutta nyt tilanteeni suhteessa sai minut pohtimaan,olisiko muilla vastaavia probleemia.Ja yllätyin suuresti,sillä erittäin monet keskustelut pohjautuvat samaan ongelmaan kuin mitä omani on.Eli siihen paholaiseen joka iskee kun suhde on tarpeeksi vanha,nimellä kyllästyminen sitä usein kutsutaan.Itse olen melko varma että tästä minullakin on nyt kyse.Seurusteltu on kuutisen vuotta,niinkin pitkälle on päästy vaikka ollaan useaan otteeseen aiemmin erottu.Yhdessä ollaan asuttu pari vuotta,josta vuosi uudella paikkakunnalla.Noh,en tiedä onko noista taustatiedoista teille apua,lähinnä vain haluaisin vinkkejä/kokemuksia/ajatuksia,että mitä tehdä,kun todella tuntuu että meidän suhde alkaa olla lopussa?Tuntuu etten rakasta miestäni enää,ihastun helpolla muihin,ja jopa kuvittelen ja haaveilen siitä,millaista olisi olla toisen miehen kanssa.Millaista olisi asua yksin(koirien kanssa)ja millaista olisi,kun saisi mennä vapaasti lupia kyselemättä tai kellekään ilmoittamatta.Saati sitten ihan vapaasti saisi baarissa tanssia kenen kanssa vaan ja harrastaa silmäpeliä...Niin kyllähän te tiedätte mitä tarkoitan?Sinkut varmasti tiedätte.
Nyt varmaan joku ehdottaisi,että ottaa välimatkaa,muuttaa erilleen ja katsella tilanne kauempaa.Se olisi minustakin se paras vaihtoehto,mutta luulenpa ettei mieheni siihen suostu.Hän varmasti ajattelee että homma on sitten todellakin tällä kertaa lopullisesti loppu jos nyt vielä erotaan.
Mieheni kanssa en ole keskustellut,pitäisi varmasti,se saattaisi selvittää asioita.Mutta kun pelkään.Pelkään etti hän ole lainkaan samaa mieltä eikä ymmärrä minua,pelkään että suhde päättyy hirveään riitaan ja siihen että hän hirveän vihan vimmassa pakkaa tavaroitaan...tai sitten minä pakkaan :O
Kun asiahan on ihan oikeasti niin,että ei kai meillä ole mitään syytä erota.Kun ei me varsinaisesti riidellä mistään,noh seksiä ei kyllä ole paljoa mitään(minua ei vaan kiinnosta,tämä aiheuttaa turhautumista miehessäja siitä sitten tulee riitaa),kotityöt menee melko tasapuolisesti,itse teen niitä enemmän kun tykkään ja mies tekee sen minkä pyydän.Hän hoitaa koiria siinä missä minäkin,kummankin vanhempiin ja sukulaisiin on välit kunnossa ym ym. Mutta kun ei ole enää mitään kipinää,ei mitään kiinnostusta.En tunnista rakkautta enää missään,ainakaan omalla kohdallani.
MUTTA jos erotaan,niin mistä pirusta sen voi tietää,etteikö minun mieli muuttuisi vaikka kuukauden päästä?tai kahden kuukauden??Sitten kaikki tämä olis vaan mennytttä,ei olis enää paluuta.
Mutta en minä oikeatsi edes halua miestäni.Minua ei kiihota hänen ulkonäkö eikä oikeastaan yhtään mikään hänessä.
Ja kun kaikki on niin pirun tavallista ja normaalia ja tylsää...Kaverit kun kysyy että mitä kuuluu,niin minun vastaus menee aina näin"eipä mitään erikoista,varmaan samaa kun ennekin..." Pitääkö näin olla?Miksi ihmeessä mua vaivaa tällaiset ajatukset??
Poden myös sitä perusongelmaa jota lähes kaikki miettii tällä palstalla,elis itä että onko mun nuoruus menny seurustellessa ja onko tämä nyt vaan sitä kaipuuta siihen että haluais vielä olla nuori ja kokea kaikkee kivaa enne ku sitoutuu oikeasti??'
Arvatkaa onko tää vaikeaa...Mä olen niin sekaisin kaiken tän kanssa että ei voi olla totta...