1.3.
Q: Tarvitseeko suorittaa televisiomaksua elokuun 2007 jälkeen, mikäli ei hanki digisovitinta, mutta haluaa pitää television nauhoitettujen elokuvien katselua varten?
A: Tv-maksuvelvollisuus syntyy siitä, että pystyy vastaanottamaan ja seuraamaan tv-lähetyksiä. Tv-maksu tulee maksaa myös 1.9.2007 jälkeen, jos taloyhtiön keskussovitin tai kaapelioperaattori muuttaa digisignaalin analogiseen muotoon. Samoin mikäli käytössä on satelliittivastaanotin tai taloudessa voi seurata ulkomaiden, esimerkiksi Ruotsin tai Viron tv-lähetyksiä, tulee tv-maksu maksaa.
Tv-maksuvelvollisuutta ei ole, jos ei pysty vastaanottamaan televisiolähetyksiä. Tv-maksun voi irtisanoa ottamalla yhteyttä Viestintävirastoon.
Nauhoitetut elokuvat?
10
638
Vastaukset
- n00bi
2.5.
Q: Talossamme ei ole antennia ja katsomme vain nauhoitettuja elokuvia. Tarvitseeko meidän silti maksaa televisiomaksu?
A: Televisiolla tarkoitetaan televisio-ohjelmistojen vastaanottoon ja seuraamiseen tarkoitettua laitetta tai laiteyhdistelmää. Video ja tallentava DVD-soitin ovat myös vastaanottavia laitteita.
Voisitko TV-luvan selvänä puolestapuhujana kertoa meille, että millä logiikalla videot ovat vastaanottavia laitteita?- ..............
Videoissa on tv-vastaanotin. Ei niillä voisi muuten nauhoittaa tv-ohjelmaa. Voisitko itse selittää, millä logiikalla videonauhuri ei olisi vastaanottava laite?
- n00bi
.............. kirjoitti:
Videoissa on tv-vastaanotin. Ei niillä voisi muuten nauhoittaa tv-ohjelmaa. Voisitko itse selittää, millä logiikalla videonauhuri ei olisi vastaanottava laite?
Nojoo tarkemmin mietittynä ottaahan se videolaite lähetystä ilman tv-laitettakin, toisin kun aiemmin väärin ajattelin.
Tuntuu silti todella ryöstöltä se tuo tv-maksu. Olen kuitenkin maksanut erikseen VHS-elokuvista ja DVD-boxeista ja sitten pitäisi maksaa erikseen sen takia, kun minulla on MAHDOLLISUUS katsoa useita vuosia vanhoja elokuvia tai jäljessä olevia TV-sarjoja. Ja kun en edes niitä katso, kun ei oikein nuo saksalaiset dekkarit tai muut eurooppalaiset kulttuuripläjäykset oikein nappaa. - Kas_Arvo
n00bi kirjoitti:
Nojoo tarkemmin mietittynä ottaahan se videolaite lähetystä ilman tv-laitettakin, toisin kun aiemmin väärin ajattelin.
Tuntuu silti todella ryöstöltä se tuo tv-maksu. Olen kuitenkin maksanut erikseen VHS-elokuvista ja DVD-boxeista ja sitten pitäisi maksaa erikseen sen takia, kun minulla on MAHDOLLISUUS katsoa useita vuosia vanhoja elokuvia tai jäljessä olevia TV-sarjoja. Ja kun en edes niitä katso, kun ei oikein nuo saksalaiset dekkarit tai muut eurooppalaiset kulttuuripläjäykset oikein nappaa.Jos omistat TV:n, videon, tai niiden yhdistelmän mutta et digiboksia, et ole tv-lupamaksu velvollinen 1.9. alkaen.
Vaikka sitä ei selväsanaisesti sanota tv-maksun sivulla. - P -72
Kas_Arvo kirjoitti:
Jos omistat TV:n, videon, tai niiden yhdistelmän mutta et digiboksia, et ole tv-lupamaksu velvollinen 1.9. alkaen.
Vaikka sitä ei selväsanaisesti sanota tv-maksun sivulla.Mä ihmettelen, että miksi viestintävirastolla, vai oliko se joku muu virasto on niin vaikea antaa palvelua, kun ihmiset irtisanoo lupiaan. Valtiohan tässä on mokannut.
Tv-maksu.fi -sivulla, kohdassa 1.3. sanotaan "Tv-maksuvelvollisuutta ei ole, jos ei pysty vastaanottamaan televisiolähetyksiä. Tv-maksun voi irtisanoa ottamalla yhteyttä Viestintävirastoon." Ja lähetyksiähän ei pysty vastaanottamaan ilman digiboxia.
Ja miksi Tv-maksuhallinnossa sanotaan, ja Suomi24:n sivuilla kirjoitellaan, että Tv-lupa pitää olla, jos on tv. No rahastahan siinä on kyse. - P -72
P -72 kirjoitti:
Mä ihmettelen, että miksi viestintävirastolla, vai oliko se joku muu virasto on niin vaikea antaa palvelua, kun ihmiset irtisanoo lupiaan. Valtiohan tässä on mokannut.
Tv-maksu.fi -sivulla, kohdassa 1.3. sanotaan "Tv-maksuvelvollisuutta ei ole, jos ei pysty vastaanottamaan televisiolähetyksiä. Tv-maksun voi irtisanoa ottamalla yhteyttä Viestintävirastoon." Ja lähetyksiähän ei pysty vastaanottamaan ilman digiboxia.
Ja miksi Tv-maksuhallinnossa sanotaan, ja Suomi24:n sivuilla kirjoitellaan, että Tv-lupa pitää olla, jos on tv. No rahastahan siinä on kyse.Oho. Olipas vaikeasti selvitetty. Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin.
- Irtisano tv-lupa
P -72 kirjoitti:
Mä ihmettelen, että miksi viestintävirastolla, vai oliko se joku muu virasto on niin vaikea antaa palvelua, kun ihmiset irtisanoo lupiaan. Valtiohan tässä on mokannut.
Tv-maksu.fi -sivulla, kohdassa 1.3. sanotaan "Tv-maksuvelvollisuutta ei ole, jos ei pysty vastaanottamaan televisiolähetyksiä. Tv-maksun voi irtisanoa ottamalla yhteyttä Viestintävirastoon." Ja lähetyksiähän ei pysty vastaanottamaan ilman digiboxia.
Ja miksi Tv-maksuhallinnossa sanotaan, ja Suomi24:n sivuilla kirjoitellaan, että Tv-lupa pitää olla, jos on tv. No rahastahan siinä on kyse.Sanoipa kuka tahansa missä tahansa, lupia karhutaan vain siinä tapauksessa että pystyy ottamaan vastaan tv-lähetyksiä. Sulla voi kohta alkavana digiaikana olla vaikka kymmenen analogitelkkaria kotona ilman lupaa jos ei ole boxia.
- tgbtgb
Kas_Arvo kirjoitti:
Jos omistat TV:n, videon, tai niiden yhdistelmän mutta et digiboksia, et ole tv-lupamaksu velvollinen 1.9. alkaen.
Vaikka sitä ei selväsanaisesti sanota tv-maksun sivulla.> Jos omistat TV:n, videon, tai niiden yhdistelmän mutta et digiboksia, et ole tv-lupamaksu velvollinen 1.9. alkaen.
Et saa omistaa myöskään digivirittimellistä telkkaria.
Olli-Pekka Heinonen: Tv-maksua maksetaan kotitaloudessa olevasta teknisestä ratkaisusta, jonka välityksellä voidaan vastaanottaa tv-lähetyksiä. Kertyneillä tv-maksuilla rahoitetaan pääsääntöisesti Yleisradion toimintaa.
(DigiTV Chat http://www.yle.fi/chat/) - Kas_Arvo
tgbtgb kirjoitti:
> Jos omistat TV:n, videon, tai niiden yhdistelmän mutta et digiboksia, et ole tv-lupamaksu velvollinen 1.9. alkaen.
Et saa omistaa myöskään digivirittimellistä telkkaria.
Olli-Pekka Heinonen: Tv-maksua maksetaan kotitaloudessa olevasta teknisestä ratkaisusta, jonka välityksellä voidaan vastaanottaa tv-lähetyksiä. Kertyneillä tv-maksuilla rahoitetaan pääsääntöisesti Yleisradion toimintaa.
(DigiTV Chat http://www.yle.fi/chat/)>> Jos omistat TV:n, videon, tai niiden yhdistelmän mutta et digiboksia, et ole tv-lupamaksu velvollinen 1.9. alkaen.
>Et saa omistaa myöskään digivirittimellistä telkkaria.
Tämä on totta, digivirittimellistä laitetta ei myöskään saa olla.
- * oivallus*
-ote ylen sivulta-
Koska saadaan kunnollisia, ilmaisia, kanavia digiverkkoon. Kansa haluaa enemmän ilmaista sisältöä, ei maksullisia enää.
Tauno Äijälä: Ilmaisia kanavia on antenniverkossa 12 ja vielä vähän enemmän kaapeliverkoissa. Suomessa on runsaasti ilmaista tarjontaa naapureihin verrattuna. Ruotsissa on 5 ilmaista kanavaa, Virossa 1."
-selvästi sanottuna.. Digiboxi antaa mahdollisuuden ilmaisiin kanaviin.. ja ylen ohjelmat on helppo poistaa boxilta näkymättömiksi. :D herrat osaa..
-ei ylen antoa..ei maksua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760