Nuorena

Miten huumeet nuorena vaikuttavat myöhemmän iän alkoholinsietoon?
Kaverini lopetti vahvempien käytön pari vuotta sitten (vieläkin hyvin nuori), nyt sitten vähän aikaa sitten näin hänet vain muutaman oluen ottaneena, kaveri oli niin sekasin etten ole nähnyt vastaavaa alkoholin aiheuttamana.

Asiaa ei varmasti voi auttaa mitenkään, tuhoutunut mikä tuhoutunut?

Paljon kiitoksia vastanneille =)
161468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Enpä usko että millään tavalla vaikuttaa. Edesmennyt kaverini oli entinen subutex riippuvainen. Ja siitäkin huolimatta että hän söi Xanoreita, pystyi hyvinkin juomaan korin kaljaa.

Olisiko mahdollista että ystäväsi olisi sittenkin ottanut jotain muutakin kuin pelkkää olutta.

Äänestä
  • Seurasin hänen juomistaa, alusta kotiovelle.. ei koskenut mihinkään muuhun, liekkö asiaan vaikuttaa että nytkin vasta 15v eli äärimmäisen nuori käyttäessään vahvempia.
    aikoineen käytti melko laajaa valikoimaa "mitä sattui saamaan" olisiko sillä jotain vaikutusta?

    Äänestä

  • mahdollista kirjoitti:

    Seurasin hänen juomistaa, alusta kotiovelle.. ei koskenut mihinkään muuhun, liekkö asiaan vaikuttaa että nytkin vasta 15v eli äärimmäisen nuori käyttäessään vahvempia.
    aikoineen käytti melko laajaa valikoimaa "mitä sattui saamaan" olisiko sillä jotain vaikutusta?

    Tottakai vaikuttaa. Itse 15 vuotiaana saatoin oksentaa sixpäkistäkin.

    Äänestä

  • mike_bentso kirjoitti:

    Tottakai vaikuttaa. Itse 15 vuotiaana saatoin oksentaa sixpäkistäkin.

    Tämä joi 5pulloa.. ei löytänyt kotiinsa, vaikka koko ikänsä asunut samassa pienessä kylässä, kun häntä sinne vein käytös oli kun olisi nähnyt omiaan. Olen nähnyt mitä viina teettää, tämä ei ollut normaalia viinan työtä.

    Mutta miten nämä huumeet oletettavasti ovat häneen vaikuttaneet, kun käytti todella niin nuorena ja omien sanojensa mukaan "melko paljon".

    Äänestä

  • mike_bentso kirjoitti:

    Tottakai vaikuttaa. Itse 15 vuotiaana saatoin oksentaa sixpäkistäkin.

    tarkoitan että pelkästään ikä ja alikehittyt maksa vaikuttaa asiaan. En tiedä onko hänen aikaisemmin käyttämillään aineilla vaikutusta asiaan.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Tämä joi 5pulloa.. ei löytänyt kotiinsa, vaikka koko ikänsä asunut samassa pienessä kylässä, kun häntä sinne vein käytös oli kun olisi nähnyt omiaan. Olen nähnyt mitä viina teettää, tämä ei ollut normaalia viinan työtä.

    Mutta miten nämä huumeet oletettavasti ovat häneen vaikuttaneet, kun käytti todella niin nuorena ja omien sanojensa mukaan "melko paljon".

    Eli olen kerran joutunut olemaan tukena henkilölle, joka sai viinapsykoosin.

    Taustalla oli päihteiden käyttöä ja mahdollisia edesmenneitä psykooseja.

    Nyt alla oli tuhti annos opiaatteja (kuitenkin suurin piirtein lääkärin määräämä annos) ja sitten hiukan viinaa. ÄÄNET alkoivat käskeä häntä, ja hän otti erään "raudan" mukaansa ja lähti ärhentelemään kylille. Koska kukaan ei kuollut, hän palasi takaisin ja otti lisää opiaatteja ja viinaa ja meno oli entistä hurjempaa. Onneksi hän lopulta sammui.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Tämä joi 5pulloa.. ei löytänyt kotiinsa, vaikka koko ikänsä asunut samassa pienessä kylässä, kun häntä sinne vein käytös oli kun olisi nähnyt omiaan. Olen nähnyt mitä viina teettää, tämä ei ollut normaalia viinan työtä.

    Mutta miten nämä huumeet oletettavasti ovat häneen vaikuttaneet, kun käytti todella niin nuorena ja omien sanojensa mukaan "melko paljon".

    tää on ny joku teinix.. vähintään kymmenen vuotta henkistä kasvua lisää ja sit voidaan keskustella uudestaan:)

    Äänestä

"Asiaa ei varmasti voi auttaa mitenkään, tuhoutunut mikä tuhoutunut?"

Siis jos 13 -vuotiaana kovien huumeiden käytön lopettanut tulee ympärikänniin 5 oluesta 15 -vuotiaana, niin kyllähän sen täytyy, sen on pakko, johtua aiemmasta huumeiden käytöstä...?

Kyllähän 15 -vuotiaan _kuuluukin_mennä_sekaisin_ 5 kaljasta, tai oikeastaanhan heidän ei pitäisi edes juoda.

Ja jos kaverilla on opiaatteja veressä jo juonnin aloittaessa, niin sehän noin tuplaa alkoholin vaikutuksen.

Oletko nyt ihan varma, ettei se esim. vessassa käynnin ohessa heittänyt opiaatteja huiviin?

Äänestä
  • Olen siitä aivan varma..
    Selvitätkö mitä "opiaatteja" alan termit melko vieraita, ei ole aiemmin tarvinut tutustua.

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    Olen siitä aivan varma..
    Selvitätkö mitä "opiaatteja" alan termit melko vieraita, ei ole aiemmin tarvinut tutustua.

    Eli tuossa Google hakutulos:

    http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Opiaatit%3F&meta=&btnG=Google-haku

    Mutta itse tarkoitin Opiaateilla lääkkeitä, joita "hörhöt" täälläpäin nimittelevät Opiaateiksi (mikä taitaa olla yleistämistä ja harhaanjohtavaa, tai jotain, en ole ekspertti). Tälläaisia lääkkeitä ovat ainakin Opamox ja muut vastaavat, "Telaketjut" (ilmeisesti Xanor) ja ilmeisesti myös bentsodiatsepiinit, kuten Diapam.

    Noita lääkkeitä määrätään esim. päihderiippuvaisille vieroittautumiseen ja paniikkihäiriöisille.

    Todellakin noilla+viinalla menee kevyesti 100% enemmän tutkalle kuin pelkällä viinalla, ja mahdollisesti myös enemmän tutkalle kuin millään huumeella. Jos sillä kaverillasi on lääkitys päällä, ei ole mikään ihme että menee aivan pihalle 5 oluesta.

    Äänestä

  • hämmentää soppaa kirjoitti:

    Tosin en usko että tällä hetkellä on mitään lääkitystä päällä.

    Tuolta löytyy selitys sille, mitä on opiaatit:

    http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/heroiini-mita-se-on

    Nuo luettelemasi on ihan rauhoittavia lääkkeitä.

    Äänestä

  • ei oo ainakaan noi kirjoitti:

    Tuolta löytyy selitys sille, mitä on opiaatit:

    http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/heroiini-mita-se-on

    Nuo luettelemasi on ihan rauhoittavia lääkkeitä.

    Kuten sanoin, en ole ekspertti, mutta Opiaateiksi "hörhöt" noita täälläpäin kutsuvat. Päihdelinkistä löytyi kohta "synteettiset opiaatit". Lienevätkö Opamoxit, Xanorit ja Diapamit sitten näitä?

    Ja aivan, ne ovat rauhoittavia lääkkeitä. 2 Kertaa olen joutunut näkemään, kun ne ovatkin toimineet viinan kanssa sekakäytettynä täysin päinvastaisesti, jolloin meno on ollut todella hurjaa. Onneksi kummallakin kertaa meno pysähtyi totaaliseen sammumiseen.

    Äänestä

  • ei oo ainakaan noi kirjoitti:

    Tuolta löytyy selitys sille, mitä on opiaatit:

    http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/heroiini-mita-se-on

    Nuo luettelemasi on ihan rauhoittavia lääkkeitä.

    Xanorit, Opamoxit ja Diapamit ovat kaikki bentsodiatsepiinejä eli rauhoittavia..

    Äänestä

Kokeile itse olla esim. 5 vuotta täysin alkoholitta ja sitten kokeile mitä toleranssin lasku käytännössä tarkoittaa?

Porukka ei mene normaalisti sekaisin alkoholista koska he on tottuneet siihen, käyttäneet niin paljon. Alkoholi on aine joka aiheuttaa toleranssittomalle erittäin sekavan olotilan jo varsin pieninä annoksina!

Tämän huomasin kun juuri vajaan puolen vuosikymmenen alkoholista raitistelun jälkeen päätin piruuttaankin juoda sixpackin, neljännen kohdalla meno oli jo niin sekavaa etten saanut loppuja edes juotua.

Äänestä
  • Tästä näemme, että alkoholi on niin rankka huume, ettei varsinkaan alaikäisten pitäisi olla missään tekemisissä sen kanssa. Toki ei minkään huumeiden kanssa, mutta alkoholi on ihan kovan luokan huume, jota kannattaa välttää, jos haluaa kehittyä normaalisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

narkkari kirjoitti:

Miten huumeet nuorena vaikuttavat myöhemmän iän alkoholinsietoon?
Kaverini lopetti vahvempien käytön pari vuotta sitten (vieläkin hyvin nuori), nyt sitten vähän aikaa sitten näin hänet vain muutaman oluen ottaneena, kaveri oli niin sekasin etten ole nähnyt vastaavaa alkoholin aiheuttamana.

Asiaa ei varmasti voi auttaa mitenkään, tuhoutunut mikä tuhoutunut?

Paljon kiitoksia vastanneille =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu