Enkelisi

Ennen aamun sarastusta
olin vapautunut tuskastani.

Rakkaani
herään elämään aina
kun kutsut minua enkeliksi.

Käteni kädessäsi
kasvot vielä kosteina kyynelistä,
käy ylitseni hellyys.

Sinä todensit minulle
pilvien kultaiset reunat,
ja jälkeen iltaisen purppuran
sait näkemään tähtinä yössä
lehvistöllä lepäävän kasteen.

Sinä
olet niin paljon enemmän kuin minä,
olen varjosi alla
sinusta sykin
elän.

12

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eleanor.

      Kaunista tekstiä sinulta, runosi oikein pulppusi hellyttää ja herkkyyttä.
      "sinä olet paljon enemmän kuin minä" kauniisti sanottu, kiitos tästä.

      • lindal.

        me kaipaamme itse kukin. Runoihin on niin helppo
        pukea ne herkimmätkin tunnot, kaikki se - mikä on
        joskus vaikea sanoa ääneen toiselle.

        Mutta voiko kauniimmin sanoa " enkelini "
        Jumalan luomia olentoja, ennen meidän
        ajanlaskuamme jo eläneet taivasten valtakuntaa.

        Hän loi enkelit sanansaattajiksi maan päälle,
        ihmisten kuunnella, mitä Taivaan Isällä on sanot-
        tavaa. Herkiksi ja hauraiksi olennoiksi, varmaan
        jonkinlaiseksi kauneuden esikuvaksikin, luulen.

        Suuren, pienen ihmisen sisällä sana enkeli saa
        tuntemaan lausuttuna jotain kaunista ja herkkää,
        ainakin minulla.

        Ylistyspuhe Rakkaudelle, runoni.

        Lämmin kiitos Sinulle palautteesta.


    • Mysteriet

      Nyt tuli niin upeaa tekstiä, että ihan mykistyy tätä lukiessa...

      Hirmuisesti ajektiiveja - olen ihan sanaton!!!

      Vautsi

      • Mysteriet

        Kaikille vinkiksi, jos ei kirjoittamanne tksti näy tai huomaatte jonkun toisen kommentoineen näkymättömänä...
        Klikkaa sivun oikeassa yläreunassa olevaa palkkia(?) josta voi valita miten vastaukset näkyvät - siitä se viimeinen kohta, jossa ovat ne viestit limittäin - pitäisi näkyä =)

        Hermot tähän takkuamiseen menee :[


      • lindal.

        kun itse tässä joutuu pureskelemaan sanomaasi,
        olemaan lähestulkoon sanaton.

        " sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä
        tarvitaan, riittää kun sä hiljaa oot mun ja mä
        sun "

        En keksiny muutakaan tuohon, kuin nuo Pasi
        Kauniston vanhan biisin sanat, vaikkei ne nyt
        mitenkään kohdistukkaan Mysiin, siis tietty suus-
        tani sanottuna * hymy *

        * kiittää ja niiata niksauttaa *


      • lindal.
        Mysteriet kirjoitti:

        Kaikille vinkiksi, jos ei kirjoittamanne tksti näy tai huomaatte jonkun toisen kommentoineen näkymättömänä...
        Klikkaa sivun oikeassa yläreunassa olevaa palkkia(?) josta voi valita miten vastaukset näkyvät - siitä se viimeinen kohta, jossa ovat ne viestit limittäin - pitäisi näkyä =)

        Hermot tähän takkuamiseen menee :[

        Kiitti vinkistä kaikkien puolesta, mutta minen
        ainakaan oikeen ymmärtäny mitä palkkia, vaikka
        yritin hakea sellaista. Pitääpä rullaa ja selaa
        uudelleen ...

        Jaa joooooo - kun menee runon sisälle, niin sil-
        loin näkyy tekstien

        Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Kirjat & novellit > Rakkausrunot

        alapuolella oikeella viestien esitystapa ja
        kolme pylpyrää ekassa 1:n, viivastot alekkain
        seuraavassa ja vikassa viivastot limittäin, jep
        tyhymempiki tajus, kun aikansa etsi.

        Hermojahan tää kysyy, soon totta. Mutta Sinun
        apusi oli varmaan monelle helpotus, enkä kyllä
        itsekkään tuota ole aiemmin hokannut, joten
        K I I T O S Mys, kaikkien yhteinen PC-helppi :)


    • Liona

      luettuani kommenttini tuntuu mitättömältä, joten sanon vain kaunis ja toivoaherättävä runo, kiitos siitä Lindal.

      • lindal.

        ole mitätön - ei koskaan, oli se sitten vaikka
        vain pelkkä kiitos, tai sitten rakentavana
        annettu palaute kirjoittajalle.

        Mitätön palaute on ehkä, jos sitä nyt niin voisi
        nimittää, niin ilkeilymielessä kirjoitettu.

        Kuten tuossa aiemmin sanoin, niin ehkä nyt
        jälkeenpäin itsekkin lukien, tämä voisi todella
        olla ylistyspuhe rakkaudelle.

        Mutta toivoa herättävänäkin se toki toimii, olet
        oikeassa.

        Kiitos kuuluu sinulle Liona.


    • Zacharias

      ei voi sivuttaa olankohautuksella.
      Perhanan hyvin punottoa tekstiä!

      • lindal.

        Höh, teillä on jonniinmoisia yhtäläisyyksiä
        rakkaan Mysiseni kanssa. Jos ei muuta, niin
        ainakin tuo noitumisen taito * nauraa *

        No oikeesti, mukavastihan sanasi asettelit, eikä
        tuo perhana oo ees noitumista, pikkasta miten sen
        sanois - öööö, painoarvoo sanotulle tekstille.

        Palaute lämmitti, kuten aina.

        Kiitos Z, ja mitä parhainta päivän jatkoa !


    • -runoilijatar-

      Kaunis teksti.

      Ja ainahan on hienoa kun joku
      kutsuu elämänsä enkeliksi toista :)

      • lindal.

        niin, totta virkat enkelistä.

        Se vaan on ihan totinen tosi, että sellaiseksi
        taruolennoksi minua joku on joskus kutsunut,
        kukapa ei olisi sydän sykkyrällä moisesta :)

        Lämmin kiitos palautteesta ja helteisen päivän
        jatkoa - kai se hellii lähes koko maamme rajoja,
        t. lindal.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe