kokemusta siitä, että esim. painonpudotuksella on saatu aikaan pysyvä "paraneminen" kakkostyypin diabeteksestä? Itselläni on sokerit vähän koholla ja painoa on vaikea saada tippumaan, lääkitystä ei vielä ole.
onko
kellään
2447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ettei D2 parane. Laihduttamisesta on paljon hyötyä, mutta se diabetes on tullut jäädäkseen.
D2 jo parikymmentä vuotta sitten, aloitin rajun laihduttamisen. Pudotin painoni 3 kuukaudessa noin 10 kg. Verensokeriarvotkin olivat sitten normaaleja. Tällä tavalla elin monta vuotta. Luulin parantuneeni koko diabeteksestä. Ei silloin vielä kirjoiteltu asiasta niin paljoa kuin nyt. Sitten 9 vuotta tuon toteamisen jälkeen verensokeri oli taas hirveän korkea. Paino oli noina vuosina taas vähän lisääntynyt, mutta ei kuitenkaan sen toteamisvuoden lukemiin. Taas yritin laihduttaa ja laihduinkin, mutta en tarpeeksi. Yritin mitä tahansa, verensokeri ei huomattavasti alentunut. Jouduin sitten syömään tabletteja, Ensin vähemmän, sitten enemmän. Lopuksi jouduin vielä pistämään iltainsuliinia tablettien lisäksi. Ei ainakaan minun kohdallani se painonpudotus saanut aikaan pysyvää paranemista.