Tässä hyvä vastaus kaikille kiihkouskoisille ladanvihaajille
www.lada.fi
No mitäs nyt sanovat kaikki "asiantuntijat", jotka monta kertaa väittivät tällä palstalla että muka "kyseinen malli ei koskaan tule Suomeen" ja että "Ladan maahantuonti loppuu"?
LADA FOREVER!
Lada forever!
10
857
Vastaukset
- Esson baarin apuoppilas
Tulihan se, vaikka tuloa epäilinkin. Sinänsä hyvä, että saadaan hieman tuoreempaakin Ladaa myyntiin, jos kohta tämäkin on uusvanha.
Uutta on lähinnä turvatyynyt. Mitä nyt sanovat palstan kirjoittajat, jotka ovat innolla ilkkuneet tarpeettomista muovipusseista, joita eivät sano autoonsa huolivansa. Eivät siis voi osta tätä mallia.
119:ssa on sähköinen ohjaustehostin. Ohjaustehostinhan oli viimein jo 110:ssä, mutta mitä sanovat vanhat vakaat ladailijat.
Jarruihin ei näytä tulleen muutoksia, edelleen levyt vain edessä. ABS:t puuttuvat edelleen, mikä ihastuttanee vanhoja ladailijoita, mutta on selkeä turvallisuusvaje. Myöskin ajonvakautus puuttuu, jälleen ihastuksen aihe vanhoille ladailijoille, mutta turvallisuusvaje sekin. Ilmastoinnista Lada edelleen pysyy erillään, mikä on erinomaisen suuri ihastuksen aihe kaikille niille, jotka tämänkin kesän ajan ovat innolla mollanneet ilmastoituja autoja. Hikoilu jatkuu.
Auto on selvästi pienempi kuin 110. Siitä huolimatta siitä on saatu painavampi 110 16V STW painaa 1 085 kg ja 119 1 155 kg. Polttoaineenkulutuskin on suurempi 110 maantie 5,5, kaupunki 9,2 ja yhdistetty 6,9
119 maantie 5,7, kaupunki 9,6 ja yhdistetty 7,1.
Tämä on varsinaista insinööritaitoa, tehdä pienempi auto, joka painaa enemmän ja kuluttaa enemmän.
Menestystä uudelle Ladalle joka tapauksessa.- Skander
Kalina ei ole itseasiassa niin pieni miltä se näyttää. Sisätiloja ovat isompia kuin Samarassa ja 110:ssä. Ajo-ominasuuksiltaankin se ei ole mikään city-auto. Moottori on sama kuin viimeisissä 110 malleissa.
Ihmetyttää, että ABS-jarruja ei saa edes lisävarusteena. Onhan se Saksan Kalinoissa saatavissa lisämaksua vastaan. Samoin ilmastointikin. Kenties se vielä tarjotaan Suomessakin, anna aikaa. Samoin on odotettavissa 16-venttiilinen versio.
Nyt varmasti parin-kolmen vuoden kuluttua saa odottaa Suomeen Lada Prioraa, joka onkin oikea 110:n seuraaja. Nähtävästi se tulee paremmin varusteltuna kuin Kalina.
Muuten minä en koskaan väittänytkään, että lisävarusteet ovat aivan turhia. On tällä palstalla tietenkin häiriintyneitä henkilöitä, joiden mukaan paras auto maailmassa on Lada 1200 70-luvulta. Mutta edistys tapahtuu AvtoVazillakin. Ei voi ikuisesti jäädä menneisyyteen. - ei kyllä...
Skander kirjoitti:
Kalina ei ole itseasiassa niin pieni miltä se näyttää. Sisätiloja ovat isompia kuin Samarassa ja 110:ssä. Ajo-ominasuuksiltaankin se ei ole mikään city-auto. Moottori on sama kuin viimeisissä 110 malleissa.
Ihmetyttää, että ABS-jarruja ei saa edes lisävarusteena. Onhan se Saksan Kalinoissa saatavissa lisämaksua vastaan. Samoin ilmastointikin. Kenties se vielä tarjotaan Suomessakin, anna aikaa. Samoin on odotettavissa 16-venttiilinen versio.
Nyt varmasti parin-kolmen vuoden kuluttua saa odottaa Suomeen Lada Prioraa, joka onkin oikea 110:n seuraaja. Nähtävästi se tulee paremmin varusteltuna kuin Kalina.
Muuten minä en koskaan väittänytkään, että lisävarusteet ovat aivan turhia. On tällä palstalla tietenkin häiriintyneitä henkilöitä, joiden mukaan paras auto maailmassa on Lada 1200 70-luvulta. Mutta edistys tapahtuu AvtoVazillakin. Ei voi ikuisesti jäädä menneisyyteen.Kalinassa kohdallaan. Jos tuohon hintaan kuuluisi ilmastointi ja ABSit, niin silloin voisi edes harkita tuolla hinnalla. Ehkä Delta haluaa kokeilla, että jos sitä joku hullu tuolla hinnalla ensin ostaisi. Tiedä sitten...Mutta 13900 täällä, kun Saksassa maksaa lähes puolet vähemmän eli 7500.
Muuten näyttää ihan asialliselta. Tuo painon lisäys selittyy varmaan paremminlla turvavarusteilla ym. Kalinaa on alettu valmistamaan 1.4 litraisella 16-venttiilisella 90 heppasella koneella, jossa kulutuskin olisi pienempi. Tuo 1.6 litrainen 8-tappinen konehan perustuu vanhaan Samaran koneeseen, joka on jo lievästi sanottuna vanhakantainen, mutta tosin hyvin kestävä moottori. - mmjklms
Skander kirjoitti:
Kalina ei ole itseasiassa niin pieni miltä se näyttää. Sisätiloja ovat isompia kuin Samarassa ja 110:ssä. Ajo-ominasuuksiltaankin se ei ole mikään city-auto. Moottori on sama kuin viimeisissä 110 malleissa.
Ihmetyttää, että ABS-jarruja ei saa edes lisävarusteena. Onhan se Saksan Kalinoissa saatavissa lisämaksua vastaan. Samoin ilmastointikin. Kenties se vielä tarjotaan Suomessakin, anna aikaa. Samoin on odotettavissa 16-venttiilinen versio.
Nyt varmasti parin-kolmen vuoden kuluttua saa odottaa Suomeen Lada Prioraa, joka onkin oikea 110:n seuraaja. Nähtävästi se tulee paremmin varusteltuna kuin Kalina.
Muuten minä en koskaan väittänytkään, että lisävarusteet ovat aivan turhia. On tällä palstalla tietenkin häiriintyneitä henkilöitä, joiden mukaan paras auto maailmassa on Lada 1200 70-luvulta. Mutta edistys tapahtuu AvtoVazillakin. Ei voi ikuisesti jäädä menneisyyteen.Omia suosikkeja Lada mallistosta 1200 ja 1600sl 2106 ja 1600sl 2107 ja 2107 malli...2107 malli siksi koska siinä on vahvat pellit
- Lada on kallis
Lada on hinnoiteltu rajusti yläkanttiin, kun samalla rahalla saa kaikilla "herkuilla" varustettuja saman kokoluokan autoja. Vaikea on perustella Ladan valintaa ostotilanteessa, jo vastakkain pannaan esim. täsmälleen samanhintainen(13990,-) Citroen C3 Sound-malli, jossa kaikki tarpeellinen(mm. abs-jarrut, manuaali-ilmastointi, Cd-soitin ratissa olevalla audiokaukosäätimellä, ajotietokone,sumuvalot, sähköikkunat,sähköpeilit ja metalliväri, 4 turvatyynyä 6.1 litran keskikulutuksella) on vakiona. Lada on todellinen karvalakkimalli verrattuna kilpailijoihinsa, koska metalliväristä ja radio-cd-soittimestakin joutuu maksamaan lisää.
- Skander
Luettele samankokoisia autoja samassa hintaluokassa. Ei niitä tosiaan löydy paljon.
Citroen C3 voi olla paremmin varusteltu, mutta se ei missään mimessä ole samankokoinen auto. Eräällä kaverilla oli joku aika sitten käytössä tommoinen Citroen. Kävi tosi sääliksi hänen perhettä, kun he kerran lähtivät sillä autolla Kuopiosta Pietariin! Takapenkki on tarkoitettu vain pikkulapsille. C3 on pikkuauto, jolla voi liikkua kaupungissa. Lada 119 sen sijaan on Golf-luokan auto, vaikka näyttääkin ulkoa pienemmältä. Minähän sanoin että sisällä se on isompi kuin Samara ja 110. - Skander
Mutta siihen voin suostua, että 119:n hinta voisi olla parilla tonnilla halvempi.
- Neppari
Skander kirjoitti:
Luettele samankokoisia autoja samassa hintaluokassa. Ei niitä tosiaan löydy paljon.
Citroen C3 voi olla paremmin varusteltu, mutta se ei missään mimessä ole samankokoinen auto. Eräällä kaverilla oli joku aika sitten käytössä tommoinen Citroen. Kävi tosi sääliksi hänen perhettä, kun he kerran lähtivät sillä autolla Kuopiosta Pietariin! Takapenkki on tarkoitettu vain pikkulapsille. C3 on pikkuauto, jolla voi liikkua kaupungissa. Lada 119 sen sijaan on Golf-luokan auto, vaikka näyttääkin ulkoa pienemmältä. Minähän sanoin että sisällä se on isompi kuin Samara ja 110.119:n takakontti on kooltaan kaikkea muuta kuin Golf-luokassa (vain 260 litraa) vrt. C3 (305 litraa), kun Golf-luokan autoissa ne ovat 320-500 litraa.
PS. Luja on skanderin luotto 119:n erinomaisuuteen vaikka kaikki faktat ovat sitä vastaan. No, sehän on kunnon ladauskovaisen perustunnusmerkki, hehe!
Ps2. Jos 119 olisi n. 10000 euron haarukassa, se silloin rahalle olisi enemmän vastinetta. Nyt tuollainen todellinen karvalakkimalli on pahasti ylihinnoiteltu.
PS3. Kyllä C3:een mahtuu neljä aikuista kevyesti ja vielä lapsi keskelle. Itsellä oli tuollainen vuokrakäytössä eikä ongelmia ollut.
PS4. Mistä johtuu muuten 119:n pikkuautolle harvinaisen korkea kulutus? - Skander
Neppari kirjoitti:
119:n takakontti on kooltaan kaikkea muuta kuin Golf-luokassa (vain 260 litraa) vrt. C3 (305 litraa), kun Golf-luokan autoissa ne ovat 320-500 litraa.
PS. Luja on skanderin luotto 119:n erinomaisuuteen vaikka kaikki faktat ovat sitä vastaan. No, sehän on kunnon ladauskovaisen perustunnusmerkki, hehe!
Ps2. Jos 119 olisi n. 10000 euron haarukassa, se silloin rahalle olisi enemmän vastinetta. Nyt tuollainen todellinen karvalakkimalli on pahasti ylihinnoiteltu.
PS3. Kyllä C3:een mahtuu neljä aikuista kevyesti ja vielä lapsi keskelle. Itsellä oli tuollainen vuokrakäytössä eikä ongelmia ollut.
PS4. Mistä johtuu muuten 119:n pikkuautolle harvinaisen korkea kulutus?No älä puhu nyt pötyä. Minun kaverilla on Corolla HB vm. 2005 ja tiedän hyvin että sen takakontti on noin 2 kertaa pienempi kuin minun Samarassa. Silti se luokitellaan Golf-luokkaan.
Ei autoja luokitella takakontin koon mukaan! - ruplahymy
Skander kirjoitti:
Mutta siihen voin suostua, että 119:n hinta voisi olla parilla tonnilla halvempi.
Taitaapa kirjeen saaneet ladistit saada uuteen malliin siirryttäessä kohtalaisen hyvityksen vanhastakin, sulatuskunnossa olevasta kulkineesta. Pitemmän päälle kaikista tulee ruostetta, sitikan hinnan kehitys taitaa olla yhtenevä laatokan kanssa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809