Opiskelin aiemmin tradenomiksi ja pääsin 2 vuotta sitten Helsingin kauppikseen opiskelemaan KTM:ksi. En ole vieläkään huomannut mitään suuria eroja muuta kuin vieraskielisten kirjojen määrässä. Opetuksen taso on pääsääntöisesti huonompaa nyt kuin ammattikorkeakoulussa mutta puheet ovat kyllä suuret varsinkin opiskelijoiden piirissä.
Mitä KTM-opetukselle on tapahtunut. Eikö ammattikorkeakoulujen tuleminenkaan saa opetuksen tasoa nousemaan? Pelkkä vanha maine ja komeampi titteli tuskin riittävät enää kovin pitkään. Käsittääkseni työmarkkinoilla pitäisi pystyä tekemään ero nimenomaan osaamisella. Sitä ei kyllä tällaisella opiskelulla saavuteta.
Mitä KTM-opetukselle on tapahtunut. Eikö ammattikorkeakoulujen tuleminenkaan saa opetuksen tasoa nousemaan? Pelkkä vanha maine ja komeampi titteli tuskin riittävät enää kovin pitkään. Käsittääkseni työmarkkinoilla pitäisi pystyä tekemään ero nimenomaan osaamisella. Sitä ei kyllä tällaisella opiskelulla saavuteta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huonompaa opetusta? Ehkä esimerkiksi professoritason luennoitsijalla ei aina ole pedagogiset taidot hallussa. Yliopistoilla on kuitenkin hieman eri tehtävä kuin amk:illa. Yliopistoissa asia nro.1 on tutkimus ja nro.2 on sen tulosten siirto eteenpäin. Amk:t ovat lähes puhtaita opetuslaitoksia, joten on ymmärrettävää, että opetus on hallussa. Tradenomin ja ekonomin välillä pitäisi olla myös perinteinen alempi/ylempitoimihenkilö erottelu. Siis käytäntö vs. teoreettinen tieto. Tosiasia on, että amk:ssa käytännön taidot kehittyvät paremmiksi jo koulussa, ja ekonomi joutuu hankkimaan käytännön taitoja enemmän työelämässä. Siis basic-hommiin tradenomi on selvästi parempi tekijä kuin ekonomi.
Edellisestä käytäntö/teoria-erosta oletan johtuvan ainakin osan mainitusta tasoerosta opetuksessa. Käytännön harjoittelulla ei mitenkään voi oppia teorioita, vaan luettava niitä on ja suomalainen tutkimustoiminta ei kata kaikkia osa-alueita, joten siksi ulkomainen kirjallisuus on tärkeä osa yliopisto-opetusta.
Toinen kysymys on, että miksi ekonomikouluksen sisäänotto on kasvanut niin paljon kuin se on. Läheskään kaikille valmistuville ekonomeille ei löydy osaamista vastaavaa työtä. Ja lopuista saa taistella tradenomeja vastaan, jotka ovat paljon valmiimpia työelämään valmistuessa. Oikein hirvittää KTM-tutkinnon arvo työmarkkinoilla, sitten joskus...
Eniten minua harmittaa se, että en tunne saavani mitään lisäarvoa työelämään vuosien opiskelusta. Saanhan minä tietenkin tittelin mutta aika kova punnerrus tämä opiskelu on sen takia tehtynä.
Olisin yhtä hyvin voinut siis lukea osan näistä kirjoista työssä ollessa ja olisin saanut saman tiedon niinkin. KTM-opintoihinhan sisältyy melko paljon opintoja, joita ei tarvita juuri missään??? Ainakaan itse en keksi käyttöä niille. Oli niitä tarpeettomia opintoja tosin AMK:ssakin mutta vähemmän.
Ei missään koulussa opi mitään, vasta työelämässä opitaan. Koulu on paikka jossa opiskelijat laitetaan järjestykseen josta työnaantja voi valita.
Niin, opiskelu HKKK:ssa ja muutenkin yliopisto-ja korkeakoulutasolla on eri asia kuin amk:ssa. Kysymys on vastuusta ja sen kantamisen oppimisesta. Tietenkään "opetus" ei ole ns. hallussa, koska vastuu on siitä itse opiskelijalla, jonka tehtävänä on itse hankkia tiedot ja oppia kykyä itsenäiseen työskentelyyn...eikä ottaa kaikkea annettuna ja valmiiksi pureskeltuna, niinkuin huomasin että amk-opinnoissa oli. Toisekseen, tietoja ei aina opiskella niiden tietojen takia. Mielestäni kyse on enemmänkin aina rutinoitumisesta ja tottumisesta siihen että asioita opitaan muistamaan ja omaksumaan nopeasti ja tehokkaasti, mikä on työelämässä tärkeä avu.
Minulla vertailupohjana tässä on TKK vs. amk-insinööriys, joten tilanne taitaa olla hieman eri, mutta ehkä ajatukseni tulee tässä esiin...tiedän, että en pysty suoraan kommentoimaan näitä asioita ;)
En tiedä miksi vaivaudun vastaamaan tähän trolliin, mutta ehkä opetuksen taso on myös kiinni opiskelijan henkilökohtaisista taidoista. Johtuisiko huonot kokemuksesi siitä, että yliopistossa ei ole valmiiksi laadittua "koulukalenteria" vaan opiskelijan on itse suunniteltava opintonsa. Lisäksi tentit kattavat muutakin tietoa kuin opettajan jakaman muistiinpanot ja luentokalvot ja nämä tiedot sinun on itse osattava hakea. Se, että et siihen kykene ei merkkaa sitä, että opetuksen taso olisi laskenut - sinun taidot eivät riitä tälle koulutusasteelle. Ehkä kannattaisi palata omalle tasolle...Tasoerot ammattikorkean ja varsinkin Helsingin KKK:n kesken koulutuksen tason suhteen ovat kuin yöllä ja päivällä, mutta senhän sinä tiesitkin, koska johdantokirjoituksesi oli pelkkää provokaatio aloittaa sama ja iankaikkinen sota koulujen paremmuudesta, ja jonka vastauksen kaikki tietävät. Että semmoista, harmi, että en kyennyt noudattamaan "Manun" neuvoa, älä provosoidu, kun sinua provosoidaan.
Kukahan tässä provosoituu? Kyllähän asia on niin, ettei Kauppakorkeakoulu valmista mihinkään ammattiin, koska opiskelu perustuu teorian opiskeluun. Kyseessä on sama tilanne kuin leijonat opiskelisivat ainoastaan jääkiekon teoriaa kirjoja lukemalla 5 vuotta ja menisivät sitten jäälle. Varmasti jään koostumus ja kiekon kiihtyvyys se päällä olisivat hyvin tiedossa mutta se pelaaminen...
Ei ole siis ihme, että työttömiä ekonomeja on Helsinki pullollaan. Kyllä heistä varmaankin hyviä analyytikkoja tulee mutta työn tekemisen he joutuvat opettelemaan kantapään kautta.
Enpä jaksa edes kommentoida, kun kaveri suoltaa tuollaista paskaa.
Ps. Työttömyysprosentti Helsingissä ekonomien keskuudessao on alle 5 %...että revi siitä.
"opetuksen taso on myös kiinni opiskelijan henkilökohtaisista taidoista."
Minusta juuri tämä on tärkeä pointti. Perustiedon saa opetuksen kautta - opilaitoksesta riippumatta - mutta loppu jää opiskelijalle itselleen. Korkeakoulutasollahan on tarkoitus ainakin:
a) niin sanotusti oppia oppimaan ja
b) itse etsiä ja opiskella oppimateriaalia ja sitten kriittisesti arvioida oppimaansa ja
c) ymmärtää miten oppimaansa voi edelleen hyödyntää
Millaista on hyvä opetus korkeakoulussa? Minusta se on sellaista, jonka kautta opiskelija juuri ymmärtää oman vastuunsa oppimisprosessissa. Tästä syystä hyvä opettaja mm. antaa lisävinkkejä mielenkiintoisista lähteistä jne. Tässä mielessä hyvän opettajan on siis tunnettava oma oppialansa sekä sen histora että sen viimeaikaisimmat suuntaukset varsin hyvin. Hyvä opettaja myös tuntee opiskelijan ja osaa siten ohjata opiskelijaa opiskelijan omien mielenkiinnon kohteiden mukaan ko. oppiaineen rajoissa.
No et varmsti oo kauppakokeessa, vaa sun tarkotus on yrittää levittää vaa uskottavampaa propagandaa. Tuttu hommaa esim . poliittisissa kirjoitteluissa. Eli joko oot siel ammattikorkees vieläkin tai sit jo valmistunut. Mut sä et oo kauppakorkeeta nähnykkää. Sua vaa vituttaa niinku monia muitakin, tää jatkuja vertaaminen ja alemmuuden tunne. Hyvää kesää..