Oikeesti olen väsynyt jo tähän touhuun. Yritin tänään syödä terveellistä ruokaa ilman omantunnon tuskia, mutta turhaan, oli pakko käydä pöntön kautta. Olen koko viikon yrittänyt olla oksentamatta, mutta turhaan. Jos otan evääksi esim. omenan töihin niin siitäkin lähtee ahmiminen. Käyn ostamassa automaatista kaikkea turhaa, kuten suklaata, välipalakeksejä. Ja ne kaikki kaakaon kanssa alas.
Peruspvä: aamulla yks jugurtti. päiväl, mitä nyt sattuu mukaan töihin (hedelmiä, mut ei leipää!). Illalla kotiin tullessa käyn kaupan kautta. Ostan tavallista ruokaa, mutta kassojen vieressä olevat karkkihyllyt houkuttelevat. Otan yhden patukan vaikka tiedän, mitä käy jos otan sen, mut jos vain pystyisin tällä kertaa syömään sen nätist. Kotona laitan ruuat kaappiin ja käteen jää viimeisenä se suklaapatukka. Syön sen hitaasti nauttien.. Mutta sitten juolahtaa mieleen, et voisin käydä hakeas toisenkin. Kyl pystyn sihen, etten ala ahmimaan. Noh. Otan kaupasta patukkatarjouksen, misä o 4 kpl.. Matkalla olenkin jo syönyt kaikki. Kotona on pakko saada jotain suuhun. Syön sitten loput ruuat jääkaapista.. Loppu onkin sitten jo tuttua touhua mullekin..
Haluaisin todella lopettaa tämän touhun, mutta jokin vaan pistää mut joka kerta tekemään sen rutiinin. Hävettää en uskalla kertoa poikakaverilleni, mikä on ongelma. viikonloppuisin olen niin väsynyt, etten jaksa edes nousta sängystä ylös. En uskalla käydä kaupassa edes, jatkan nukkumista.. Hän ihmettelee, miksi olen aina niin väsynyt ja muissa maailmoissa.
Oikeasti: En jaksa ja mietin ruokaa. Mietin lähes koko ajan ruokaa. Kaupassa lasken kalorit tuotteista. En pysty ostamaan tuotetta ilman, että lasken kuinka paljon siinä on kaloreita ja kuin nopeasti se on kulutettu. Oikeastaan kaloreilla ei ole väliä, kun kaikki jokatapauksessa lentää pihalle.. Mutta lasken ne silti.
Olen kyllä sen verran petrannu, et oksennan enää vain kerran päivässä. Mutta tämä painaa mieltä, enkä kehtaa sanoa kenellekkään. Ahmiminenhan on ahneuden merkki... Vitun läskiporsas. Voisinpa maata koomassa ja olla ajattelematta koko maailmaa.........
Peruspvä: aamulla yks jugurtti. päiväl, mitä nyt sattuu mukaan töihin (hedelmiä, mut ei leipää!). Illalla kotiin tullessa käyn kaupan kautta. Ostan tavallista ruokaa, mutta kassojen vieressä olevat karkkihyllyt houkuttelevat. Otan yhden patukan vaikka tiedän, mitä käy jos otan sen, mut jos vain pystyisin tällä kertaa syömään sen nätist. Kotona laitan ruuat kaappiin ja käteen jää viimeisenä se suklaapatukka. Syön sen hitaasti nauttien.. Mutta sitten juolahtaa mieleen, et voisin käydä hakeas toisenkin. Kyl pystyn sihen, etten ala ahmimaan. Noh. Otan kaupasta patukkatarjouksen, misä o 4 kpl.. Matkalla olenkin jo syönyt kaikki. Kotona on pakko saada jotain suuhun. Syön sitten loput ruuat jääkaapista.. Loppu onkin sitten jo tuttua touhua mullekin..
Haluaisin todella lopettaa tämän touhun, mutta jokin vaan pistää mut joka kerta tekemään sen rutiinin. Hävettää en uskalla kertoa poikakaverilleni, mikä on ongelma. viikonloppuisin olen niin väsynyt, etten jaksa edes nousta sängystä ylös. En uskalla käydä kaupassa edes, jatkan nukkumista.. Hän ihmettelee, miksi olen aina niin väsynyt ja muissa maailmoissa.
Oikeasti: En jaksa ja mietin ruokaa. Mietin lähes koko ajan ruokaa. Kaupassa lasken kalorit tuotteista. En pysty ostamaan tuotetta ilman, että lasken kuinka paljon siinä on kaloreita ja kuin nopeasti se on kulutettu. Oikeastaan kaloreilla ei ole väliä, kun kaikki jokatapauksessa lentää pihalle.. Mutta lasken ne silti.
Olen kyllä sen verran petrannu, et oksennan enää vain kerran päivässä. Mutta tämä painaa mieltä, enkä kehtaa sanoa kenellekkään. Ahmiminenhan on ahneuden merkki... Vitun läskiporsas. Voisinpa maata koomassa ja olla ajattelematta koko maailmaa.........
Vastaukset 5
Vanhimmat
lopetettaisko molemmat? pitäisi syödä normaali lämmin ateria vähän pienempänä, ja olla hakematta edes yhtä jäätelöä tms. ennen kuin on taas seuraavan aterian vuoro. ....nykyään tuntuu, että pelkään juoda edes vettä kun siinä kestää niin kauan että tulee ulos ja tuntuu että paino nousee. kun eihän nesteetkään kulje elimistössä tässä tilassa enää normaalista.
En tiedä enää, mitä haluan. Ei riitä energia enää mihinkään. Olen loppu. Mutta pakonomaisesti kuitenkin jatkaa touhua lihomisen pelossa. Loppumaton oravanpyörä.
En jaksa en jaksa. must tuntuu nyt siltä, et mun on pakko jättää mun poikaystävä. En jaksa tätä salailua enää, enkä halua satuttaa tai huolestuttaa häntä. vaikka tykkään hänestä aivan valtavasti. en vain jaksa. haluan olla yksin ongelmani kanssa nyt. pyydän apua sitten, kun en jaksa omilla jaloillani enää kävellä, eikä ajatus kulje.
Mitä jos kertoisit poikaystävällesi? Jos joka tapauksessa tuntuu et haluat jättää hänet koska et jaksa, niin mitä jos hän haluaakin tietää mikä sulla on ja haluaa tukea sua?? Sellainenkin mahdollisuus on. Muista että sun ei tarvitse yksin kantaa murheitasi sisälläsi, ympärilläsi on ihmisiä jotka susta välittää!
Mulla nimittäin oli ihan samanlainen tilanne ja olo kuin sulla. Olin juuri tavannut miehen johon luotin. Ajattelin että en pysty täysin panostamaan suhteeseen kun olin niin sekaisin. Rohkaisin itseni (jännitti ihan sairaasti!) ja kerroin hänelle tilanteeni. Olin etukäteen ajatellut että hän häippäsee saman tien, MUTTA hän ottikin mut syliin ja sanoi että yhdessä selvitään mistä vain. Ja niin on käynyt.
Tämän oli tarkoitus olla rohkaiseva esimerkki, toivon sulle voimia!!
Kiitos! Kerroin asiasta "puoliksi" edellispvänä. Ja nyt on jo paljon parempi fiilis. Hän tietää nyt, mitä ajattelen ruuan suhteen ja hän ei pakota minua syömään. Ja eilen ostettiin karkkia (metrilakui). ja alkoi näyttää siltä, että olisin vetäny ne kaikki hän otti ne pois multa. Olin aluksi kiukkunen, mutta vartin päästä en edes muistanut asiaa. Tänään en aijo oksentaa!!!!! :)
aurinkoista viikonloppua!