Siis uteliaisuudestapa kysyn.
Miksi tunnette järkyttävää tarvetta haukkua maannaistanne/miestänne? Miksi kaikki tällä palstalla olevat naiset ovat ylipainoisia huoria, ja kaikki täällä olevat miehet punaniskaisia kaljamahoja? Eikö täällä voi keskustella, vaan pitääkö aina mennä todella törkeäänkin, kiroilevaan ja henkilökohtaisuuksiin menevään arvosteluun? Mulla on kohta ollut kaksi vuotta suhde italialaisen miehen kanssa, ja olen kyllä saanut kaikki p*skat niskaan mitä on voinut saada.
"Se vaan haluu sulta rahaa"
"On sillä muitakin naisia"
"joku tyypillinen gigolo"
koko jutussa on kai huvittavaa se, että tällä italialaisella miehellä on paljon enemmän rahaa kuin minulla, ja koska asumme aika tiiviisti yhdessä, olisi hänelle kai aika vaikeaa, jos olisi ympäri suomea muitakin naisia. ;) olemme nyt suomessa mutta hän haluaa italiaan asumaan, niin kuin minäkin. ihmettelen vaan todella tätä ihmisten häijyyttä, kai se tulee siitä, että tuntee thaikut/turkit uhaksi. Monesti te, miehet ja naiset sanotte vielä:
"EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA SE HUORA JOKA KÄY TURKISSA."
tai
"HYVÄ VAAN ETTÄ SEKIN RUMILUS KÄY THAIMAASSA HOIDATUTTAMASSA ITSEÄÄN, NIIN EI TARVI MINUN SITÄ TEHDÄ, EVVK."
Jos suomalaiset naiset ovat epäkiinnostavia huoria / suomalaisiet miehet saapastakin typerämpiä tynnyreitä, niin miksi jaksatte tuhlata energiaanne toisen lapselliseen haukkumiseen? jos suomalaisen miehen/naisen seksimatkat ei teitä voisi vähempää liikuttaa, miksi olette niin ilmiselvän katkeria ja ärsyyntyneitä? niinpä.
Mitä tarve teillä on olla ilkeä?
47
4451
Vastaukset
- ketjun aloittanut
pahoittelun otsikon virhettä ennen kuin joku ehtii siitä piruilemaan. painovirhe pahoilainen ;). korjasin otsikkoa moneen kertaan ja se jäi sitten tuollaiseksi
- !!!!!!!!!!!!!!!!
ehkä, hamassa tulevaisuudessa!!!
- vaikuta
Tekstisi perusteella vaikuta varsinaiselta ruudinkeksijältä. Anonyyminä verkkoon kirjoitetut jutut "rikkaasta italialaismiehestä", joka "asuu Suomessa mutta haluaisi Italiaan" ovat aina varma esimerkki blondista.
Sori jos tämä nyt on häijyä.- Por favor
No etpä sinäkään vaikuta kovin mukavalta ihmiseltä, kun hyväntahtoisesta viestistäni poimit nuo maininnat henkilökohtaiseen elämääni kuuluvasta ulkkismiehestä. Rahamäärää ei olisi tarvinnut edes mainita, mutta osasin odottaa sitä, että jos olisin sanonut vain, että mies on italialainen, niin arvaapas kuinka monta epäilevää viestiä olisin pian saanut siitä, että mies on vain rahojeni perässä? Blondi en ole, mutta henkinen blondi on hyvä välillä olla. Ja pelkkä hiustenvärihän se on.
- Sorry...
Por favor kirjoitti:

"jos olisin sanonut vain, että mies on italialainen, niin arvaapas kuinka monta epäilevää viestiä olisin pian saanut siitä, että mies on vain rahojeni perässä?"
Et yhtään. Italia on suhteellisen varakas EU-maa, toisin kuin esim. Turkki tai Thaimaa. Henkinen blondiutesi loistaa. :)
Eri asia tietenkin on, onko sinulla mitään italialaista miestä ylipäätään, mutta tämä asia sinun täytynee selvittää psykiatrisi kanssa. - voi hyvät hyttyset
Sorry... kirjoitti:
"jos olisin sanonut vain, että mies on italialainen, niin arvaapas kuinka monta epäilevää viestiä olisin pian saanut siitä, että mies on vain rahojeni perässä?"
Et yhtään. Italia on suhteellisen varakas EU-maa, toisin kuin esim. Turkki tai Thaimaa. Henkinen blondiutesi loistaa. :)
Eri asia tietenkin on, onko sinulla mitään italialaista miestä ylipäätään, mutta tämä asia sinun täytynee selvittää psykiatrisi kanssa.Sinä se tässä palikka olet ja kaiken lisäksi kateellinen sellainen. Sorry vaan sinulle, kyllä se tässä sinun henkinen blondiutesi loistaa kauas. Se, että onko hänellä italialainen mies, tuskin selviää psykiatrilla käymisellä ja Thaimaa ei ole EU- maa. Onneksi olkoon ketjun aloittajalle sillä italialaiset ovat oikein ihania ihmisiä ja osaavat nauttia elämästä.
- Taas näitä
voi hyvät hyttyset kirjoitti:
Sinä se tässä palikka olet ja kaiken lisäksi kateellinen sellainen. Sorry vaan sinulle, kyllä se tässä sinun henkinen blondiutesi loistaa kauas. Se, että onko hänellä italialainen mies, tuskin selviää psykiatrilla käymisellä ja Thaimaa ei ole EU- maa. Onneksi olkoon ketjun aloittajalle sillä italialaiset ovat oikein ihania ihmisiä ja osaavat nauttia elämästä.
Jospa lukisit mitä kirjoitetaan ennen kuin kommentoit.
- tein
Taas näitä kirjoitti:
Jospa lukisit mitä kirjoitetaan ennen kuin kommentoit.
Mutta jospa kirjoittaisit mitä ajattelet :)
- matkailu avartaa
Todellakin suurin osa kirjoituksista on kaikkea muuta kuin "Lomaromanssit" osioon kuuluvaa tekstiä. Ihmetyttää, kuinka tätä palstaa valvotaa. Vaikuttaa siltä ettei ollenkaan.
Onnea Sinulle romanssiisi!- :.:.:
Ihan samaa mieltä aloittajan kanssa. Minun piti itse tästä kerran aloittaa aihe, mutta pääsi unohtumaan. Miehet ovat tässä asiassa paljon intohimoisempia ja loukkaavampia. Naiset yleensä innostuvat kommentoimaan vasta miesten haukkumisten jälkeen, ja silloin hekin lähinnä kritisoivat sitä, että miehet tukevat ihmiskauppaa käymällä Thaimaassa. Miesten kirjoitukset on monasti tasoa "sinäkin likainen suomihuora". Ja turkkilaiset on tietty kaikki vaimonhakkaajia, siinä missä kaikki thaimaalaiset naiset huoria. Onhan se totta, että sekä thaimaan ja turkin matkalla törmää helposti ensiksi juuri niihin gigoloihin, ja niihin prostituoituihin. Minä en kritisoi miestä siitä, että hän on yksinäinen, ja menee Thaimaaseen kokemaan edes hetkeksi hellyyttä ja rakkautta, vaikka maksaisikin siitä. Minä kritisoin miestä siitä, että hän suu vaahdossa esittää faktoja turkkilaisista miehistä, vaikka ei olisi koskaan turkissa käynytkään. Minäkin olen Alanyassa käynyt, enkä ihme kyllä vieläkään elätä itseäni huorana. :-O Yritys oli siellä kyllä parilla miehellä kova, mutta heidän flirttinsä laantui kohteliaisuudeksi ja leikittelyksi, kun vaan osasi olla tarpeeksi torjuva. Siellä oli kyllä todella kauniita naisia Bosniastakin saakka, eli ei se ole mikään meidän suomihuorien lempimesta.
- höpö...
:.:.: kirjoitti:

"Miehet ovat tässä asiassa paljon intohimoisempia ja loukkaavampia."
Tuskinpa. Naisille on vaan niin paljon helpompi nauraa, kun he ottavat nämä Turkin romanssit niin järkyttävän tosissaan. "Ooh minun Muhammedini on iiiiiihan erilainen." :) Miehet eivät sentään tuohon sorru. - Höpsöntöpsöpöpsö
höpö... kirjoitti:
"Miehet ovat tässä asiassa paljon intohimoisempia ja loukkaavampia."
Tuskinpa. Naisille on vaan niin paljon helpompi nauraa, kun he ottavat nämä Turkin romanssit niin järkyttävän tosissaan. "Ooh minun Muhammedini on iiiiiihan erilainen." :) Miehet eivät sentään tuohon sorru."Tuskinpa. Naisille on vaan niin paljon helpompi nauraa, kun he ottavat nämä Turkin romanssit niin järkyttävän tosissaan. "Ooh minun Muhammedini on iiiiiihan erilainen." :) Miehet eivät sentään tuohon sorru."
Minusta kaltaisillesi katkerille miehille on hauska nauraa, koska aliarvioitte naisia noin pahasti. Onko sinulla käsitystäkään, kuinka moni nainen matkustaa Turkkiin seksi mielessään? Siellä voi tasan harrastaa pelkkää seksiä ilman, että alkaa rakentaa naismaisia pilvilinnoja ikuisesta rakkaudesta. Kyllä ne naiset tietää mitä saa, kun kävelee baarista ulos turkkimiehen kanssa, ja tietää myös sen, mitä se mies siitä hakee. Seksiä. Katsos kun nainenkin voi haluta vaan sitä itseään, ilman että se tekee häntä huoraksi. Täällä on paljon miehiä joita naisen halu ja seksuaalisuus pelottaa, ja siksi naiset on helppo leimata jakorasioiksi/huoriksi. Siksi minä säälin teitä. Ei ihmekään, että niin moni nainen harrastaa miehenhakua Balista, Jamaikalta, Tunisiasta, Turkista tai Kreikasta asti, jos teidän tietämyksenne naisen anatomiasta ja seksualisuudelta on akselilla vaikea nainen joka ei anna huora. Siitä sitten vaan määrittelemään naiset kuiviksi pihtareiksi, tai tavaraansa auliisti antaviksi huoriksi. Jossain vaiheessa teiltä aina kuitenkin pääsee unohtumaan, missä ne oikeat huorat luuraavat, joita te tuotte ihan tänne Suomeenkin asti (voi kyllä, miehetkin hakevat vaimoja Thaimaasta, ja varmasti kuvittelevat, että nainen säilyy mukavana, miellyttämisenhaluseina jne, vaikka todellisuudessa thaikkunainen toimii tilanteessa niin kuin jotkut turkkimiehetkin - käyttävät maahanpääsyn hyväkseen, ja vaihtavat rikkaampaan/komeampaan), nimittäin siellä Thaimaassa. Jos Suomi on hutsujen luvattu maa, niin pitääkö teidän vielä rahdata niitä hutsuja Aasiasta asti? - luettavaa
Höpsöntöpsöpöpsö kirjoitti:
"Tuskinpa. Naisille on vaan niin paljon helpompi nauraa, kun he ottavat nämä Turkin romanssit niin järkyttävän tosissaan. "Ooh minun Muhammedini on iiiiiihan erilainen." :) Miehet eivät sentään tuohon sorru."
Minusta kaltaisillesi katkerille miehille on hauska nauraa, koska aliarvioitte naisia noin pahasti. Onko sinulla käsitystäkään, kuinka moni nainen matkustaa Turkkiin seksi mielessään? Siellä voi tasan harrastaa pelkkää seksiä ilman, että alkaa rakentaa naismaisia pilvilinnoja ikuisesta rakkaudesta. Kyllä ne naiset tietää mitä saa, kun kävelee baarista ulos turkkimiehen kanssa, ja tietää myös sen, mitä se mies siitä hakee. Seksiä. Katsos kun nainenkin voi haluta vaan sitä itseään, ilman että se tekee häntä huoraksi. Täällä on paljon miehiä joita naisen halu ja seksuaalisuus pelottaa, ja siksi naiset on helppo leimata jakorasioiksi/huoriksi. Siksi minä säälin teitä. Ei ihmekään, että niin moni nainen harrastaa miehenhakua Balista, Jamaikalta, Tunisiasta, Turkista tai Kreikasta asti, jos teidän tietämyksenne naisen anatomiasta ja seksualisuudelta on akselilla vaikea nainen joka ei anna huora. Siitä sitten vaan määrittelemään naiset kuiviksi pihtareiksi, tai tavaraansa auliisti antaviksi huoriksi. Jossain vaiheessa teiltä aina kuitenkin pääsee unohtumaan, missä ne oikeat huorat luuraavat, joita te tuotte ihan tänne Suomeenkin asti (voi kyllä, miehetkin hakevat vaimoja Thaimaasta, ja varmasti kuvittelevat, että nainen säilyy mukavana, miellyttämisenhaluseina jne, vaikka todellisuudessa thaikkunainen toimii tilanteessa niin kuin jotkut turkkimiehetkin - käyttävät maahanpääsyn hyväkseen, ja vaihtavat rikkaampaan/komeampaan), nimittäin siellä Thaimaassa. Jos Suomi on hutsujen luvattu maa, niin pitääkö teidän vielä rahdata niitä hutsuja Aasiasta asti?kaikkine selityksineen. Mutta alusta: jos tähän tekstiä korjaa, ei siihen jää virhettä jos on todella sen korjannut, ei siis painovirhettä omaa sormea lukuun ottamatta! Ja kuinka monta surullista ihmistä tuleekaan jomman kumman puolen ylilyönnin takia? Tietenkin on minulle erittäin surullista jos rakastamani/tykkäämäni ihminen sortuu hetken mielijohteesta seksileikkiin josta ei ole normeihin paluuta, tai jopa saa sairauden. Sille taas ei voi mitään jos jarruttelusta huolimatta rakastuu mistä päin maailmaa olevaan tahansa ja elämän suunta muuttuu- sellaista vain sattuu!
- noinaa
Höpsöntöpsöpöpsö kirjoitti:
"Tuskinpa. Naisille on vaan niin paljon helpompi nauraa, kun he ottavat nämä Turkin romanssit niin järkyttävän tosissaan. "Ooh minun Muhammedini on iiiiiihan erilainen." :) Miehet eivät sentään tuohon sorru."
Minusta kaltaisillesi katkerille miehille on hauska nauraa, koska aliarvioitte naisia noin pahasti. Onko sinulla käsitystäkään, kuinka moni nainen matkustaa Turkkiin seksi mielessään? Siellä voi tasan harrastaa pelkkää seksiä ilman, että alkaa rakentaa naismaisia pilvilinnoja ikuisesta rakkaudesta. Kyllä ne naiset tietää mitä saa, kun kävelee baarista ulos turkkimiehen kanssa, ja tietää myös sen, mitä se mies siitä hakee. Seksiä. Katsos kun nainenkin voi haluta vaan sitä itseään, ilman että se tekee häntä huoraksi. Täällä on paljon miehiä joita naisen halu ja seksuaalisuus pelottaa, ja siksi naiset on helppo leimata jakorasioiksi/huoriksi. Siksi minä säälin teitä. Ei ihmekään, että niin moni nainen harrastaa miehenhakua Balista, Jamaikalta, Tunisiasta, Turkista tai Kreikasta asti, jos teidän tietämyksenne naisen anatomiasta ja seksualisuudelta on akselilla vaikea nainen joka ei anna huora. Siitä sitten vaan määrittelemään naiset kuiviksi pihtareiksi, tai tavaraansa auliisti antaviksi huoriksi. Jossain vaiheessa teiltä aina kuitenkin pääsee unohtumaan, missä ne oikeat huorat luuraavat, joita te tuotte ihan tänne Suomeenkin asti (voi kyllä, miehetkin hakevat vaimoja Thaimaasta, ja varmasti kuvittelevat, että nainen säilyy mukavana, miellyttämisenhaluseina jne, vaikka todellisuudessa thaikkunainen toimii tilanteessa niin kuin jotkut turkkimiehetkin - käyttävät maahanpääsyn hyväkseen, ja vaihtavat rikkaampaan/komeampaan), nimittäin siellä Thaimaassa. Jos Suomi on hutsujen luvattu maa, niin pitääkö teidän vielä rahdata niitä hutsuja Aasiasta asti?"Onko sinulla käsitystäkään, kuinka moni nainen matkustaa Turkkiin seksi mielessään?"
Suomalaisista aivan saatanan moni. Eli onko se joku ihme, että teitä vähän kieroon katsotaan? Mitenkähän ne turkkilaiset miehet suhtautuisivat, jos Turkin naiset ramppaisivat Euroopassa seksilomilla. :) - ei matkusteta
noinaa kirjoitti:
"Onko sinulla käsitystäkään, kuinka moni nainen matkustaa Turkkiin seksi mielessään?"
Suomalaisista aivan saatanan moni. Eli onko se joku ihme, että teitä vähän kieroon katsotaan? Mitenkähän ne turkkilaiset miehet suhtautuisivat, jos Turkin naiset ramppaisivat Euroopassa seksilomilla. :)pelkästään seksin vuoksi.Matkustetaan mihin hyvänsä LOMALLE,niin voi osua kohdalle lomaromanssi.Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä.Se varmaan on tullut heille aivan selväksi.
- pieksut
höpö... kirjoitti:
"Miehet ovat tässä asiassa paljon intohimoisempia ja loukkaavampia."
Tuskinpa. Naisille on vaan niin paljon helpompi nauraa, kun he ottavat nämä Turkin romanssit niin järkyttävän tosissaan. "Ooh minun Muhammedini on iiiiiihan erilainen." :) Miehet eivät sentään tuohon sorru.Mutta monet suomimiehet kylläkin sortuvat tuontivaimoihin esim. Thaimaasta, jonka kanssa on viettänyt kiihkeitä hetkiä pariviikkoisen lomansa aikana. Sitten nämä onnettomat luulevat, että nämä pikku natiaiset ovat heihin rakastuneet. Raahaavat niitä tänne kauas kylmään pohjolaan pois perheen ja sukulaisten luota. Mutta kyllä niillä muijillakin heittää kieltämättä jonninverran, että viittsivät lähteä melkein tuntemattoman matkaan kauas pois omista läheisistään vain ja ainoastaan rahan perässä vaikka minkälaisten turjakkeiden kanssa. Yksikin kaveri tuolla toisella palstalla uikutti, kun ns. vaimo lähti ja ei ole vieläkään takaisin tullut. Jospa sillä nousi järki päähän.
- Vai niin
ei matkusteta kirjoitti:
pelkästään seksin vuoksi.Matkustetaan mihin hyvänsä LOMALLE,niin voi osua kohdalle lomaromanssi.Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä.Se varmaan on tullut heille aivan selväksi.
"Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä.Se varmaan on tullut heille aivan selväksi."
No miten se olisi selväksi tullut? Meinaatko että ovat käyneet Suomessa kokeilemassa? :-D
Muutenkin nää seksin paremmus siinä ja siinä maassa -ovat lähinnä säälittäviä suuriman osan vuodesta puutteessa elävien reppanoiden houreita. Sori. - höpö...
pieksut kirjoitti:
Mutta monet suomimiehet kylläkin sortuvat tuontivaimoihin esim. Thaimaasta, jonka kanssa on viettänyt kiihkeitä hetkiä pariviikkoisen lomansa aikana. Sitten nämä onnettomat luulevat, että nämä pikku natiaiset ovat heihin rakastuneet. Raahaavat niitä tänne kauas kylmään pohjolaan pois perheen ja sukulaisten luota. Mutta kyllä niillä muijillakin heittää kieltämättä jonninverran, että viittsivät lähteä melkein tuntemattoman matkaan kauas pois omista läheisistään vain ja ainoastaan rahan perässä vaikka minkälaisten turjakkeiden kanssa. Yksikin kaveri tuolla toisella palstalla uikutti, kun ns. vaimo lähti ja ei ole vieläkään takaisin tullut. Jospa sillä nousi järki päähän.
Juupa juu.
Toinen mikä on huvittava juttu, on se kun palstan naiset koko ajan hokee että "olisin saanut suomalaisenkin miehen, niitä oli koko ajan ympärillä, mutta ei kelvannut."
Tämä tarkoittaa sitä, että:
1. Ympärillä pyöri vaan jotain läskejä juoppoja. Silloin kannattaa katsoa peiliin ja miettiä syytä tähän. :)
2. Ympärillä pyöri normaaleja, fiksuja suomalaisia miehiä, mutta silti tuli otettua rattopoika Turkin lomarannalta. Silloin kannattaa varata aika psykiatrille. :-D - Reilua porukkaa
ei matkusteta kirjoitti:
pelkästään seksin vuoksi.Matkustetaan mihin hyvänsä LOMALLE,niin voi osua kohdalle lomaromanssi.Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä.Se varmaan on tullut heille aivan selväksi.
"Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän
naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin
paljon parempaa seksiä.Se varmaan on tullut heille aivan selväksi."
Tiedätkös mistä oikeasti johtuu, etteivät Turkin tai Kreikan
paikalliset naiset pahemmin harrastele seksiä turistejen
kanssa?
Johtuu siitä, että ne samat gigolot jotka panevat turistinaisia,
ovat uskomattoman mustasukkaisia jokaisesta paikallisesta
naisesta. Jos nainen "sekaantuu" johonkin suomipoikaan ja
paikalliset miehet kuulevat siitä, he hakkaavat sekä sen
miehen, että sen naisen. Niin reilua ja ihanaa porukkaa he
ovat.
Tämän myönsivät ainakin Kreikassa ihan suoraan. Sanoivat, että
kyllä paikallisia naisiakin turistimiehet kiinnostaisivat,
mutta eivät yksinkertaisesti uskalla heidän kanssa oleilla,
kun miehet tulevat heti hakkaamaan. - Nyt mä hei kostan
höpö... kirjoitti:
Juupa juu.
Toinen mikä on huvittava juttu, on se kun palstan naiset koko ajan hokee että "olisin saanut suomalaisenkin miehen, niitä oli koko ajan ympärillä, mutta ei kelvannut."
Tämä tarkoittaa sitä, että:
1. Ympärillä pyöri vaan jotain läskejä juoppoja. Silloin kannattaa katsoa peiliin ja miettiä syytä tähän. :)
2. Ympärillä pyöri normaaleja, fiksuja suomalaisia miehiä, mutta silti tuli otettua rattopoika Turkin lomarannalta. Silloin kannattaa varata aika psykiatrille. :-DNo suurin osa rantapoikiin lankeavista ja heitä Suomeen
raahaavista näyttää olevan juuri niitä keskinkertaisen
näköisiä blondiineja, jotka eivät ole koskaan Suomessa olleet
ns. hyvien miesten suosiossa.
Sitten kun se oma Turkissa eksoottinen ulkonäkö saa jonkun
rantapojan kiinnostumaan, niin heti ylpistytään ja kuvitellaan
että ollaan kovinkin hehkeitä. Sitten ilmeisesti yritetään
jotenkin kostaa kaikilla suomalaismiehille se, että he
eivät aikoinaan olleet kyseisestä blondiinista kiinnostuneita
ja siksi haukutaan kaikkia suomalaisia miehiä ja kehutaan ulkomaalaisia.
Katkeraa tilitystä siis. Ei se loppujen lopuksi saa aikaan
muuta kuin sen, että suomalaiset luuserimiehet hermostuvat.
Eivät ne kunnon miehet ole siitä blondiinista yhtään sen
kiinnostuneempia, vaikka hän raahaisi 100 rantapoikaa
Suomeen. Yhtä vaatimattoman näköinen hän edelleen heidän silmissään
on, vaikka Turkkilainen mies palvoisi kuin kuuta taivaalla. - €$@
ei matkusteta kirjoitti:
pelkästään seksin vuoksi.Matkustetaan mihin hyvänsä LOMALLE,niin voi osua kohdalle lomaromanssi.Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä.Se varmaan on tullut heille aivan selväksi.
"Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä."
-Täytyy kyllä sitten olla aika uskomattomat 8 minuuttia kuukaudessa! :-D
Toisaalta eihän turkkilaisista naisista kovin moni edes tiedä, mikä orgasmi on, joten vaikea haaveilla sellaisesta, mitä ei tiedä olevan olemassakaan. :-D
Vakavasti ottaen, turkkilaiset naiset eivät matkusta Suomeen tai Ruotsiin harrastamaan seksiä pitkien vaaleiden miesten kanssa yksinkertaisesti siksi, koska turkkilaiset miehet eivät salli sellaista, suvun sanktiot ovat niin kovat, ettei turkkilaiset naiset uskaltaisi. - hyvä syy
€$@ kirjoitti:
"Turkin miesten ei tarvitse olla huolissaan siitä että heidän naisensa tulisivat tänne seksiä hakemaan.Saavat siellä niin paljon parempaa seksiä."
-Täytyy kyllä sitten olla aika uskomattomat 8 minuuttia kuukaudessa! :-D
Toisaalta eihän turkkilaisista naisista kovin moni edes tiedä, mikä orgasmi on, joten vaikea haaveilla sellaisesta, mitä ei tiedä olevan olemassakaan. :-D
Vakavasti ottaen, turkkilaiset naiset eivät matkusta Suomeen tai Ruotsiin harrastamaan seksiä pitkien vaaleiden miesten kanssa yksinkertaisesti siksi, koska turkkilaiset miehet eivät salli sellaista, suvun sanktiot ovat niin kovat, ettei turkkilaiset naiset uskaltaisi.on turkkilaisten miesten hyvä rakastelutaito.Suomessakin on peräkammaripoikia joiden seksi on 0min/kk Lomailijat ovat yleensä lomakohteissa ja niiden seksiminuutit ovat toista luokkaa.Maaseudulla elää paljon naisia jotka ovat tietämättömiä monesta muustakin asiasta kuin orgasmista.Ja voin vakuuttaa että se on uskomatonta ja kestää kauan.Kokeileppa piruuttas joskus.
- €$@
hyvä syy kirjoitti:
on turkkilaisten miesten hyvä rakastelutaito.Suomessakin on peräkammaripoikia joiden seksi on 0min/kk Lomailijat ovat yleensä lomakohteissa ja niiden seksiminuutit ovat toista luokkaa.Maaseudulla elää paljon naisia jotka ovat tietämättömiä monesta muustakin asiasta kuin orgasmista.Ja voin vakuuttaa että se on uskomatonta ja kestää kauan.Kokeileppa piruuttas joskus.
"Kokeileppa piruuttas joskus."
-En ole homo ja vaikka olisinkin homo, niin hikiset turkkilaiset karvaranteet olisivat viimeisiä miehiä maailmassa, joihin koskisin. :-D - voisit
€$@ kirjoitti:
"Kokeileppa piruuttas joskus."
-En ole homo ja vaikka olisinkin homo, niin hikiset turkkilaiset karvaranteet olisivat viimeisiä miehiä maailmassa, joihin koskisin. :-Dvaikka yllättyä.Ja varmaan yllättyisi turkkilainenkin.
- no joo
Nyt mä hei kostan kirjoitti:
No suurin osa rantapoikiin lankeavista ja heitä Suomeen
raahaavista näyttää olevan juuri niitä keskinkertaisen
näköisiä blondiineja, jotka eivät ole koskaan Suomessa olleet
ns. hyvien miesten suosiossa.
Sitten kun se oma Turkissa eksoottinen ulkonäkö saa jonkun
rantapojan kiinnostumaan, niin heti ylpistytään ja kuvitellaan
että ollaan kovinkin hehkeitä. Sitten ilmeisesti yritetään
jotenkin kostaa kaikilla suomalaismiehille se, että he
eivät aikoinaan olleet kyseisestä blondiinista kiinnostuneita
ja siksi haukutaan kaikkia suomalaisia miehiä ja kehutaan ulkomaalaisia.
Katkeraa tilitystä siis. Ei se loppujen lopuksi saa aikaan
muuta kuin sen, että suomalaiset luuserimiehet hermostuvat.
Eivät ne kunnon miehet ole siitä blondiinista yhtään sen
kiinnostuneempia, vaikka hän raahaisi 100 rantapoikaa
Suomeen. Yhtä vaatimattoman näköinen hän edelleen heidän silmissään
on, vaikka Turkkilainen mies palvoisi kuin kuuta taivaalla.näinhän tuo tuppaa olemaan.
- näin on
hyvä syy kirjoitti:
on turkkilaisten miesten hyvä rakastelutaito.Suomessakin on peräkammaripoikia joiden seksi on 0min/kk Lomailijat ovat yleensä lomakohteissa ja niiden seksiminuutit ovat toista luokkaa.Maaseudulla elää paljon naisia jotka ovat tietämättömiä monesta muustakin asiasta kuin orgasmista.Ja voin vakuuttaa että se on uskomatonta ja kestää kauan.Kokeileppa piruuttas joskus.
"Maaseudulla elää paljon naisia jotka ovat tietämättömiä monesta muustakin asiasta kuin orgasmista.Ja voin vakuuttaa että se on uskomatonta ja kestää kauan".
Kehitysmaissa ja niihin verrattavissa ihmisten tietämättömyys on todellakin ongelma ja kestää myöskin valitettavan kauan ennenkuin saman tasoinen sivistys sinne saadaan kuin länsimaihin.
Arveletko että kestää uskomattoman kauan ennenkuin Turkin maaseudulla asuvat naisetkin oppivat tietämään mikä on orgasmi vai tarkoititko sivistystä yleensä? - valossa..
pieksut kirjoitti:
Mutta monet suomimiehet kylläkin sortuvat tuontivaimoihin esim. Thaimaasta, jonka kanssa on viettänyt kiihkeitä hetkiä pariviikkoisen lomansa aikana. Sitten nämä onnettomat luulevat, että nämä pikku natiaiset ovat heihin rakastuneet. Raahaavat niitä tänne kauas kylmään pohjolaan pois perheen ja sukulaisten luota. Mutta kyllä niillä muijillakin heittää kieltämättä jonninverran, että viittsivät lähteä melkein tuntemattoman matkaan kauas pois omista läheisistään vain ja ainoastaan rahan perässä vaikka minkälaisten turjakkeiden kanssa. Yksikin kaveri tuolla toisella palstalla uikutti, kun ns. vaimo lähti ja ei ole vieläkään takaisin tullut. Jospa sillä nousi järki päähän.
"Mutta monet suomimiehet kylläkin sortuvat tuontivaimoihin esim. Thaimaasta, jonka kanssa on viettänyt kiihkeitä hetkiä pariviikkoisen lomansa aikana. Sitten nämä onnettomat luulevat, että nämä pikku natiaiset ovat heihin rakastuneet"
Jos tarkastellaan oleskelulupa-hakemuksia perhesiteiden perusteella niin kyllä suomalaiset naiset pitävät ylivoimaista piikkipaikkaa turkkilaisten ja afrikkalaisten miesten osalta siinä, että oleskelulupaa ei ole myönnetty koska avioiduttu ilman yhteistä seurusteluhistoriaa!
Eli mistähän ne puolisot etupäässä haetaankaan (tai yritetään hakea) pariviikkoisen lomamatkan seurauksena ja kummat niitä hakee?
Entäs sitten niiden osalta jotka ovat puolisonsa Suomeen saaneet?
Taas ylivoimainen piikkipaikka suomalaisilla naisilla avioerotilastossa silloin kun puoliso on Turkista tai Afrikan puolelta!
Ja tämä ei ole mitään mutua vaan kylmää tilastoa! - Jaaha...
hyvä syy kirjoitti:
on turkkilaisten miesten hyvä rakastelutaito.Suomessakin on peräkammaripoikia joiden seksi on 0min/kk Lomailijat ovat yleensä lomakohteissa ja niiden seksiminuutit ovat toista luokkaa.Maaseudulla elää paljon naisia jotka ovat tietämättömiä monesta muustakin asiasta kuin orgasmista.Ja voin vakuuttaa että se on uskomatonta ja kestää kauan.Kokeileppa piruuttas joskus.
Olet sitten käynyt läpi aika monta turkkilaista? :-D
- sinä
Jaaha... kirjoitti:
Olet sitten käynyt läpi aika monta turkkilaista? :-D
montako olet läpi käynyt?
- Yhtään....
sinä kirjoitti:
montako olet läpi käynyt?
Enpä ole käynyt läpi yhtään turkkilaista, enkä yhtään peräkammarin poikaa. Sinä ilmeisesti useampia, kun pystyt ihan vertailuja tekemään. :-D
- ikävä kyllä
valossa.. kirjoitti:
"Mutta monet suomimiehet kylläkin sortuvat tuontivaimoihin esim. Thaimaasta, jonka kanssa on viettänyt kiihkeitä hetkiä pariviikkoisen lomansa aikana. Sitten nämä onnettomat luulevat, että nämä pikku natiaiset ovat heihin rakastuneet"
Jos tarkastellaan oleskelulupa-hakemuksia perhesiteiden perusteella niin kyllä suomalaiset naiset pitävät ylivoimaista piikkipaikkaa turkkilaisten ja afrikkalaisten miesten osalta siinä, että oleskelulupaa ei ole myönnetty koska avioiduttu ilman yhteistä seurusteluhistoriaa!
Eli mistähän ne puolisot etupäässä haetaankaan (tai yritetään hakea) pariviikkoisen lomamatkan seurauksena ja kummat niitä hakee?
Entäs sitten niiden osalta jotka ovat puolisonsa Suomeen saaneet?
Taas ylivoimainen piikkipaikka suomalaisilla naisilla avioerotilastossa silloin kun puoliso on Turkista tai Afrikan puolelta!
Ja tämä ei ole mitään mutua vaan kylmää tilastoa!Eiväthän ne miehet muuta halua, kuin pois kurjuudesta, aluksi.
Nopeasti yhden naisen tili on tyhjennetty, elikkä uuden hyväuskoisen raukan elätiksi vaan.
Ja sillai...
Eipä pojat pohjolassa paljoa ansaitse, ellei HIVin levityksestä ja lastenraiskaamisesta makseta.
- Suomalainen nainen
Me suomalaiset olemme niin kateellinen, katkera ja huonon itsetunnonomaava kansa, ettei oikein ego kestä sitä jos oman maan kansalainen rakastuu/hakee ajan vietettä/ silkkaa seksiä yms ulkomaalaisten kanssa.. Missään muualla maailmassa ei ole tärkeää se mitä muut heistä ajattelee mutta kun suomalainen toimittaja haastattelee vaikka Argentiinasta tullutta vaihto-opiskelijaa niin miltei 100 % varmuudella yksi kysymys on "Mitä mieltä olet meistä suomalaisista?" Tuo kysymys osoittaa jo sen itsetunnon.. Me hehkutetaan jonku Kimittäjän autolla ajosta ja yritettään luoda jotain "henkeä" siitä kun ollaan suomalaisia.. heh heh.. väliäkö sillä kuka siellä korkeimmalla korokkeella palloilee mm urheilukisoissa, omasta korvien välistä se lähtee se itsekunnioitus ja omanarvontunto, suomalaisten vaan pitää pönkittää sitä muutoin. Mihin ihmeeseen täältä on kadonnut ns. talvisotahenki.. silloin arvostettiin omaa kansaa.
- iso paha susi
ihan vittuillessani vaan. käyn täällä tarpeillani.
- että meillä on kaikilla
omat motiivimme. Minun lienee tullut täällä jo esille.
Ei ikinä Turkkia EU:hun ja muslimit ulos Suomesta. Perseenjakaminen naista sortavan kulttuurin ja uskonnon edustajan kanssa ei ole pelkästään moraalisesti tuomittavaa vaan pitäisi kieltää lailla.
Henk koht toivotan sinulle onnea, italiaanot ovat hauskaa teatteriväkeä ja naisensa kuvankauniita ja nykyään ihan vapaitakin. Valitettavan male vaan parlaavat muuta kuin italiaa... - selitys!
" Mulla on kohta ollut kaksi vuotta suhde italialaisen miehen kanssa, ja olen kyllä saanut kaikki p*skat niskaan mitä on voinut saada. "
Syy valittamaasi asiaan käy ilmi tuosta lainauksesta. Olet jo saanut "kaikki p*skat" niskaasi ja tulet sitten vielä tälle palstalle mainostamaan asiaa ja saamaan lisää!
Miksi? Mieti sitä.
Muuten palstan tasosta...pitää muistaa että puolet kaikista ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Keskimääräinen, kuten tiedetään, ei ole mikään neropatti, joten siitä voi päätellä että ne keskimääräistä tyhmemmät ovat todella tyhmiä. Ja näin tyhmälle palstalle kirjoittavat kuuluvat kaikki joko tuohon keskimääräistä tyhmempien porukkaan tai ovat tunne-elämältään häiriintyneitä, elleivät peräti molempia.- sinäkin
huomasit katsoa peiliin.
- Älä levitä väärää tietoa
Näin alkuun kannattaisi kerrata sellainen käsite kuin keskiarvo.
Keskiarvoinen älykkyysosamäärä EI tarkoita sitä, että sen
molemmille puolille sijoittuisi yhtä paljon yksilöitä.
Suurin osa väestöstä sijoittuu lähelle keskimääräistä arvoa,
mutta ei välttämättä tasapuolisesti. Keskimääräistä arvoa
muokkaavat tietysti myös ääripään arvot.
Jos keskiarvo on 10 ja siihen kuuluu 20 arvoa, se ei tarkoita sitä,
että 10 olisi sen alle ja 10 tasan tai yli. - esmes
Älä levitä väärää tietoa kirjoitti:
Näin alkuun kannattaisi kerrata sellainen käsite kuin keskiarvo.
Keskiarvoinen älykkyysosamäärä EI tarkoita sitä, että sen
molemmille puolille sijoittuisi yhtä paljon yksilöitä.
Suurin osa väestöstä sijoittuu lähelle keskimääräistä arvoa,
mutta ei välttämättä tasapuolisesti. Keskimääräistä arvoa
muokkaavat tietysti myös ääripään arvot.
Jos keskiarvo on 10 ja siihen kuuluu 20 arvoa, se ei tarkoita sitä,
että 10 olisi sen alle ja 10 tasan tai yli.8,2min/kk
- tarkemmin
Älä levitä väärää tietoa kirjoitti:
Näin alkuun kannattaisi kerrata sellainen käsite kuin keskiarvo.
Keskiarvoinen älykkyysosamäärä EI tarkoita sitä, että sen
molemmille puolille sijoittuisi yhtä paljon yksilöitä.
Suurin osa väestöstä sijoittuu lähelle keskimääräistä arvoa,
mutta ei välttämättä tasapuolisesti. Keskimääräistä arvoa
muokkaavat tietysti myös ääripään arvot.
Jos keskiarvo on 10 ja siihen kuuluu 20 arvoa, se ei tarkoita sitä,
että 10 olisi sen alle ja 10 tasan tai yli.20 hengen porukassa noin voi olla, siinähän sattuman vaikutus on suuri. Mutta puhutaan nyt vaikka 7 miljardista, vai paljonko meitä on...
Jos oletetaan että 1 % sijoittuu täsmälleen siihen keskiarvon kohdalle ne loput 99 % jakautuvat sitten sen molemmin puolin.
"Keskimääräistä arvoa muokkaavat tietysti myös ääripään arvot."
? No tietysti. Mutta niitä taitaa olla molemmissa päissä suurinpiirtein yhtä paljon. - ÄOstä
Älä levitä väärää tietoa kirjoitti:
Näin alkuun kannattaisi kerrata sellainen käsite kuin keskiarvo.
Keskiarvoinen älykkyysosamäärä EI tarkoita sitä, että sen
molemmille puolille sijoittuisi yhtä paljon yksilöitä.
Suurin osa väestöstä sijoittuu lähelle keskimääräistä arvoa,
mutta ei välttämättä tasapuolisesti. Keskimääräistä arvoa
muokkaavat tietysti myös ääripään arvot.
Jos keskiarvo on 10 ja siihen kuuluu 20 arvoa, se ei tarkoita sitä,
että 10 olisi sen alle ja 10 tasan tai yli.Älykkyystestien tulokset nimenomaan jakautuvat suuressa joukossa erittäin tasaisesti keskiarvon molemmin puolin.
- tälläisen viestin
voit olla varma että saat aikaiseksi näin pitkän ketjun.
Täällä suurin osa leikkii jotain suomen kielen maisteria ja KIRJOITUSVIRHEET on pääasia,ei muut jutut :) LOL
ja en tiedä onko juttusi vedätys vai totta,mut ihan sama mulle.
En tule IKINÄ ymmärtämään mitä helvetin väliä sillä on MISTÄ MAASTA jonkun rakkaus on !!!!!!!
Eikö me kaikki olla IHMISIÄ ???? häh ??- Etkö jo tajua?
"Eikö me kaikki olla IHMISIÄ ????"
Entäs naiset muslimaissa ja Afrikassa. Heitä ei ilmeisesti pidetä ihmisinä, jotka voivat itse täysin vapaasti päättää kaikista asioistaan elämässä. Huolestuttavinta on se, että länsimaissa nöyristellään tuollaisille barbaareille (=muslimimiehille ja afrikkalaisille miehille) ja annetaan heidän jatkaa naisten sortoa. Suomalaisia naisiakaan ei kiinnosta paskan vertaa, mutta ehkä heidän itsetunto onkin niin heikko etteivät kestäisi, jos kilpailijoita tulisi lisää miesmarkkinoille. Nytkin jo thaimaalaiset ja itäeurooppalaiset naiset tuntuvat olevan liikaa heidän mielestään.
Vapauden pitäisi olla jokaisen ihmisen syntymäoikeus. - TAJUA ??
Etkö jo tajua? kirjoitti:
"Eikö me kaikki olla IHMISIÄ ????"
Entäs naiset muslimaissa ja Afrikassa. Heitä ei ilmeisesti pidetä ihmisinä, jotka voivat itse täysin vapaasti päättää kaikista asioistaan elämässä. Huolestuttavinta on se, että länsimaissa nöyristellään tuollaisille barbaareille (=muslimimiehille ja afrikkalaisille miehille) ja annetaan heidän jatkaa naisten sortoa. Suomalaisia naisiakaan ei kiinnosta paskan vertaa, mutta ehkä heidän itsetunto onkin niin heikko etteivät kestäisi, jos kilpailijoita tulisi lisää miesmarkkinoille. Nytkin jo thaimaalaiset ja itäeurooppalaiset naiset tuntuvat olevan liikaa heidän mielestään.
Vapauden pitäisi olla jokaisen ihmisen syntymäoikeus.En kyllä puhunut NAISISTA mitään, vaan tarkoitin rakkautta yleensä, miesten ja naisten välillä !!
Jos on niin tyhmä ettei huomaa alistamista ym muuta ajoissa,se on voi voi.
Kyllä täällä suomessa on hakattuja naisia hyvin paljon,vai mitä varten niitä turvakoteja on ??
Onko se nyt muka niin että jos olet suomessa syntynyt,mies tai vaimo PITÄÄ ottaa suomesta :) lol - itse et oikein ymmärrä
TAJUA ?? kirjoitti:
En kyllä puhunut NAISISTA mitään, vaan tarkoitin rakkautta yleensä, miesten ja naisten välillä !!
Jos on niin tyhmä ettei huomaa alistamista ym muuta ajoissa,se on voi voi.
Kyllä täällä suomessa on hakattuja naisia hyvin paljon,vai mitä varten niitä turvakoteja on ??
Onko se nyt muka niin että jos olet suomessa syntynyt,mies tai vaimo PITÄÄ ottaa suomesta :) lol"Onko se nyt muka niin että jos olet suomessa syntynyt,mies tai vaimo PITÄÄ ottaa suomesta"
-Ei, mutta muslimit ja afrot pitäis jättää lisääntymään keskenään sinne omaan barbaariseen maahansa. Heitä ei täällä kaivata. Heidän kulttuurinsa ja tapansa ovat Suomen ja muiden vapaiden länsimaiden vastakohtia. Se luonnollisesti aiheuttaa vakavia konflikteja tulevaisuudessa, jos heidän määränsä länsimaissa lisääntyy. - nyt tajuta
itse et oikein ymmärrä kirjoitti:
"Onko se nyt muka niin että jos olet suomessa syntynyt,mies tai vaimo PITÄÄ ottaa suomesta"
-Ei, mutta muslimit ja afrot pitäis jättää lisääntymään keskenään sinne omaan barbaariseen maahansa. Heitä ei täällä kaivata. Heidän kulttuurinsa ja tapansa ovat Suomen ja muiden vapaiden länsimaiden vastakohtia. Se luonnollisesti aiheuttaa vakavia konflikteja tulevaisuudessa, jos heidän määränsä länsimaissa lisääntyy.et älä YLEISTÄ !!
Tiedetään muslimit ym, mut ota huomioom, et KAIKKI EI SAMANLAISIA !!
Ei suomalaisetkaan ole kaikki samanlaisia,on väkivaltaisia vaimojen rääkkääjiä,ja myös maailman ihanimpia aviomiehiä !!
- Jännä Jane
Se olla jotenkin sellaista, että tänne kirjoitellaan ihan huvikseen. No, jotka ottavat tosissaan, niin voisivat mennä nukkumaan kuten minäkin teen ja hyvää yötä kaikille, vaikkapa ulkomaalaisen tai kotimaisen kainalossa. Nyt tämä yö on minun pakko viettää vielä yksin, mutta saapihan nukkua ainakin ;))
- uneton pariskunta
hyvän yön toivotuksista, mutta meillä ei taideta tänä yönä pahemmin nukkua, koska thaimaalainen nuorikkoni käy kuumana ja vaatii kiihkeää rakastelua.
Kuka edes kaipais unta, kun voi rakastella kauniin ja timmin neidon kanssa koko yön. ;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862