kun tuulet ja merenkäynti kovenee syksyn painaessa päälle. Ja sitten siellä tuleekin vastaan enää reippaaseen merenkäyntiin suunniteltuja purjeveneitä pääasiassa 80-luvulta, muutama pelästyneen oloinen vastaoppinut purjehtija laiturikäyttöön tarkoitetulla 2000-luvun purjeveneellä moottorilla ajaen ja jokunen vielä pelästyneemmän näköinen moottoriveneijä, joka vannoo lopettavansa homman tähän paikkaan ja ostaa mökin Saariselältä. Hienoa!
kohta merellä tilaa
kevättä rinnassa
193144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Et vaikuta kunnon reilulta veneilijältä ja purjehtijalta kun heität tuollaista.
Döfää (haisee).
jää ylirikatut pesuvadit kiristelemään köysiä laituriiin ja odottelemaan eikö seuran nostopäivä jo tulisi
seutu on täynnä vapaita purjehtijoita, jotka ikäänkuin elämäntyylinsä kautta purjehtivat silloinkuin inspis sattuu iskemään. Varsinkin kun tuuli on 15 ja yli niin ihan pakkohan on kasuuni käydä kiertämässä tai iltapalalle Hankoon:)
Vai ollaanko sitä kuitenkin tiukasti työnantajan tai mamman komennossa ja silleeen... Olihan munkin vene ihan iskussa. Sellainen jäi mieleen jotta millaisia nämä ylirikatut varmaan kohtalaisen viimeaikoina rakennetut ammeet ovat. Bavaa täällä on ammeeksi kehuttu muttei taida olla ylirikattua sorttia?
Jos tasapohja, kyse vadista. Jos 6-8 m/s ei pysy rätit reivaamatta salossa, ylirikattu ja plägässa kiva tuuletella seilejä.
Mikä on veneesi paino ja pituus?
pituus on suurempi kuin leveys, painoa niin paljon ja alhaalla, että vene ei jää ylösalaisin kellumaan :)
niinpä niin. monta avomeri-SM sarjaa ajavaa venettä ei koskaan reivata kisoissa, oli tuuli mikä tahansa. Joskus on kisoissa tuullutkin ihan navakasti tai jopa enemmän.
Näistä veneistä osa on niitä ylirikattuja pesuvateja.
Mikähän se sellainen vene on joka pitää reivata 6-8 m/s tuulessa? Se olisi jo melko alhainen reivikynnys!
Yleisemmin hieman ihmetyttää tämä termi "ylirikattu". Miksi ei saisi olla veneitä jotka purjehtivat hyvin heikoilla tuulilla ja vastaavasti joutuu reivaamaan hieman aikaisemmin? Ei se reivaaminen mikään häpeä ole eikä se modernissa veneessä ole vaikeatakaan. Homma hoituu sitloodasta yhden köyden reivillä alle minuutissa eikä konettakaan tarvitse käynnistää jos tilaa on reitillä. Luovillakin voidaan luovimista jatkaa fokalla sillä aikaa kun isoa reivataan.
Jos joku ei halua reivata on se tietysti ihan OK mutta turha on moittia huonoksi veneitä jotka on suunniteltu niille jotka haluavat suorituskykyä kevyissäkin tuulissa. Jos joku sinulle moittii urheiluauton pientä tavaratilaa on vastaus kai aika selvä: Osta pakettiauto äläkä valita!
Suurta osaa Suomen venekannasta olisi syytä reivata viimeistään todellisen tuulen (siis oikein mitattu 10 min keskituuli eikä yksittäinen puuska) ollessa 8 m/s, jos ollaan perheporukalla purjehtimassa.
6 m/s tuulessa voisi hyvin ottaa reivin mm. X-79/99, Inferno 26/29/33, Sera 29 jne. veneissä.
Useat menestyneet kilpailijatkin reivaavat kisoissa jo selkeästi alle 10 m/s tuulessa, vaikka vene olisikin 70- tai 80-luvun suunnittelua ja vielä vakaammasta päästä. Toiset taas eivät reivaa koskaan kisoissa. Kisoissa reivaaminen riippuu paljon veneestä ja miehistön innosta/taidosta säätää purjeita joka puuskassa. Aktiivisella purjehtimisella pärjää kyllä hyvin reivaamatta varsin kovissakin tuulissa.
Tasapohjaisten veneiden huonous kovemmassa kelissä on kyllä laiturilegendaa ja tietysti kovin venekohtaista. Ne, jotka ovat hyvällä tasapohjaisella veneellä kovemmassa kelissä purjehtineet, tietävät, että laiturilegendojen mukaiset ongelmat ovat täyttä huuhaata.
Tai mikä nyt sitten on kova keli. Oma kokemus rajoittuu 18 m/s paikkeille paria ukkospuuskaa lukuunottamatta. Tuossa kelissä on tullut tasapohjaisella veneellä kryssittyä Porkkalanselällä.
Väittäisin, että V-pohjan ja tasapohjan uppoumaero vaihtelee eri intensiteetillä aallokon mukaan. Ns. V-mallinen leikkaa aaltoa jonkin verran ja merenkäynti on mukavampaa miehistölle. Kun veneen koko kasvaa oikein runsaasti ilmiöllä ei ole niin merkitystä. Ruotsin palstoilla tasapohjan lätkytystä ei pidetä laiturilegendana.
sen pyöreähköllä laidalla. Myötätuulessa tuo tasapohjaisuus ilmenee hieman kovempana hakkaamisena allon pohjalle syöksyttäessä. Minusta se on miehekkään oloista. Jos pelottaa pieni ryskiminen, ei kannata lähteä merelle lainkaan.
Testattu on.
Va oletko mennyt laittamaan rahasi siihen kosekin ja ketekin huuhaaveneprojektiin?
Taisi olla enemmän tilausta eu-tukirahoille kuin veneelle.
Ei kai sitä montaa ole es myyty.
vene on, koskaan kuullutkaan
En huomannutkaan kysymystä. Vastaan nimimerkillä, kun tuli vahingossa kirjoitettua tuo edellinen viesti ilman sitä. Kun vielä tuli arvosteltua aloittajaa, niin tehdään se 'nimellä'!
Vene 10,35 X 3,40 X 0,9, kuivapaino 5 tonnia.
Ei ole Navigan Finn Fisherman!
http://www.sailguide.com/synpunkter/synpvisa2.asp?Modelltyp=Arcona 36
Tasapohjan ei kuulu antaa kallistua vaan reivataan ajoissa, säilytetään hieman parempi eteenpäinvievän voiman ja kulkuvastuksen suhde.
lisäksi plussaksi luet varmaan senkin, että ensin lopettavat nämä tallinnan nopeat alukset liikenteen (vaikka harmiksesi niiden aiheuttamat aallot sitten taas poistuvat tosi miehiltäkin) ja perässä jopa ruotsin lautat voivat siirtää lähtöään laiturista. ja tosimiehet vaan menee. on se upeeta. ja joulukuun puolella ei ole enää lähteelässkään ruuhkaa, jonninjoutavia höpöttelijöitä ja maksun kärttäjiä yms. 2000-luvun lieveilmiöitä.
saa mennä vesille, sillon kun on kivaa? Vaan sillon, kun sul on kivaa? Luulis sun viihtyvän paremmin vesillä, kun arkailijat ei tuki väyliä. On se kumma juttu, kun tyypeille éi riitä hyvät hetket vesillä, vaan pitää aina pullistella. Mukava ajatuskuvio on se, että ne joilla on varaa uuteen veneeseen eivät voi olla hyviä veneilijöitä...Eikä nykyään enää osata rakentaa veneitä. Miks ne veneen tekijät ja ostajat on niin tyhmiä, etteivät tajua, että 70-80-luvuilla tehtiin maailman parhaat veneet Balttian sisäjärvellä nimeltä Suomenlahti? Talbot oli sentää viellä auto....
Talbot oli Jenkkilässä Chrysler ja romutettiin Härmässäkin muutama vuosi myöhemmin kuin nämä kertakäyttökulttuurin tuotteet. Jos talouskasvu on tämä niin vanhat paatit jää sivurooliin. Se on totta, mutta positiivisesti katsoen. Saat vanhan veneen edullisemmin, kun perheet himoitsevat paattia Saksan vähän sisämaahan työntyvältä poukamalta...